Browsing by Issue Date

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten musiikin ryhmämuotoiset interventiot esikoulussa ja alakoulussa vaikuttavat tutkimuskirjallisuuden mukaan kielellisten valmiuksien kehittymiseen sekä toiminnanohjauksen taitojen vahvistumiseen. Näitä musiikin siirtovaiku tuksia on tutkittu viime vuosikymmeninä laajasti, mutta lähinnä aktiivisen musiikinharrastami sen näkökulmasta. Mielenkiinto viimeisimpien vuosien aikana on kohdistunut myös matalan kynnyksen musiikkitoimintaan, jolla tarkoitetaan koulussa tai esikoulussa toteutettavaa ryh mämuotoista musiikinopiskelua. Tässä tutkimuksessa näkökulma suuntautuu juuri näihin koulussa ja esikoulussa toteutettuihin interventioihin ja niistä saatuun tutkimusnäyttöön. Aihe koskettaa myös yhteiskunnallista koulukeskustelua, sillä esimerkiksi painotetun musiikinope tuksen luokkia ollaan vähentämässä ja musiikin aineenopettajien roolia peruskoulun opetuk sessa kaventamassa. Lisäksi yhteiskunnalliseen keskusteluun on noussut lukutaidon heikke neminen sekä toiminnanohjauksen taitojen heikentyminen, jonka osoittavat esim. lisäänty neet ADHD-diagnoosit. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, voivatko lisätty musiikki ja sen siirtovaikutukset edistää oppilaan oppimista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tutkimuksen menetelmänä toimii integroiva kirjallisuuskatsaus ja metodina aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Varsinainen tutkimusaineisto koostuu esikoulu- ja kouluikäisille toteutetuista interventiotutkimuksista. Kirjallisuuskatsaus painottuu satunnaistettuihin interventiotutkimuk siin sosioekonomisen perhetaustan ja aiemman harrastustaustan vaikutusten minimoiseksi. Tutkimus osoitti, että musiikin lyhytkestoisillakin interventioilla on suuri vaikutus lapsen kielel listen valmiuksien kehittymiseen. Toiminnanohjauksen taitojen osalta tutkimuksessa ilmeni ristiriitaisuuksia, mutta useat pidemmän aikavälin interventiot osoittivat merkittävää kehitystä myös lapsen toiminnanohjauksen taidoissa. Kiistanalaisia tutkimustuloksia löytyi musiikin ja älykkyyden välisistä yhteyksistä sekä sosioemotionaalisten taitojen ja musiikin kausaalisesta yhteydestä.

Luku- ja kirjoitustaito ovat tärkeitä taitoja oppia lapsuudessa. Pisa 22 -tutkimuksen mukaan heikosti suoriutuvien suomalaisten lukijoiden määrä on kuitenkin kasvanut merkittävästi. Aiemmat tutkimukset korostavat, että lukutaidon heikentyminen lisää syrjäytymisen riskiä, minkä lisäksi kirjoittamisen haasteilla on todettu olevan psykososiaalisia ja akateemisia vaikutuksia aikuisuudessa. Kaikkien taitojen rakentuessa valmiuksille ja valmiuksien varhaisille aistikokemuksille, on perusteltua ja tarpeen tarkastella lukemisen ja kirjoittamisen oppimista aistien näkökulmasta. Ammattini toimintaterapeuttina ja sen tuoman työkokemuksen pohjalta kiinnostuin erityisesti proprioseptiivisen aistin merkityksestä lukemisen ja kirjoittamisen kontekstissa. Tutkielmani tehtävänä on koota yhteen tutkittua tietoa proprioseptiivisen aistin vaikutuksesta lukemaan ja kirjoittamaan oppimiseen sekä niiden taustalla olevien valmiuksien kehittymiseen. Tarkoituksenani oli narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin luoda aiheesta tutkittua tietoa yhteen keräävä tiivis kuvaus. Aineistoon päätyi kuusi vertaisarvioitua tutkimusartikkelia, joissa tutkittavat olivat 6–14-vuotiaita lapsia ja nuoria. Tutkimukset valikoituivat osaksi aineistoa etukäteen asetettujen sisäänottokriteerien perusteella Helka- ja Eric-tietokannoista, joiden lisäksi kaksi tutkimusta löytyi helmenkasvatusmenetelmän avulla poissuljettujen tutkimusten sisällysluetteloista. Kerätty aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustuloksien perusteella proprioseptiivinen aisti on yksi tekijä lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen taustalla vaikuttaen niin erilaisten valmiuksien kuin taitojen kehittymiseen. Tulosten mukaan sillä on vaikutusta lukemisen ja kirjoittamisen laatuun ja sujuvuuteen, asennonhallintaan, lihasvoimaan sekä silmien liikkeisiin ja koordinaatioon. Näiden osa-alueiden sisällä merkittävimpiä yhteyksiä proprioseptiivisella aistilla oli käsialan luettavuuteen, tasapainoon, silmien fiksaatioon ja yleisesti lukutaitoon. Tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia miten kehotietoaistien ja erityisesti proprioseptiivisen aistin jäsentymistä voidaan tukea konkreettisesti luku- ja kirjoitustaitojen opetuksen yhteydessä ja ottaen sen osaksi kouluarjen rutiineja.

Lasten ja nuorten mielenterveyttä on tutkittu runsaasti, mutta mielenterveyden edistämisestä alakoulussa on niukasti aineistoa. Mielenterveyden edistäminen koulussa on yhä enemmän pinnalla ja pitkään nousussa olleiden mielenterveysongelmien takia aihe on tärkeä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti opettajalla ja kouluviihtyvyydellä olevan merkitystä oppilaiden hyvinvointiin koulussa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää opettajankoulutuksen ja opettajan tarjoaman tuen merkitystä mielenterveyden edistämiseksi alakoulussa. Tutkielman tutkimuskysymys muodostui henkilökohtaisesta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus tarjoaa monipuolisen menetelmän kirjallisuuden käyttöön. Tutkielman aineisto koostuu niin kotimaisista kuin ulkomaisista kirjallisuuksista ja tutkimuksista. Aineistonhaku on suoritettu erilaisista tietokannoista, kuten Google Scholarista. Hakusanoina aineistonkeruussa käytettiin esimerkiksi alakoulu, mielenterveys, opettaja, tunne- ja vuorovaikutustaidot, opettaja-oppilassuhde. Tutkielman tulokset osoittivat opettajankoulutuksella ja opettajan tarjoamalla tuella olevan merkittävä rooli mielenterveyden edistämisessä alakoulussa. Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeä osa opettajan ammattia ja niitä hyödynnetään jokaisena päivänä. Mielenterveysosaamisen merkitys on suuri ja sitä tarvitaan runsaasti. Suurella osalla opettajista mielenterveys- sekä tunne- ja vuorovaikutustaito-osaaminen ei vastaa nykypäivän oppilaiden tarpeita. Keskeiseksi kehityskohteeksi nousi molemmilla osa-alueilla täydennyskoulutukset sekä niiden kehittäminen siten, että ne eivät kuormita opettajia entisestään. Opettajan tar-joaman tuen merkityksestä saatiin selville sen olevan keskeinen osa oppilaiden hyvinvointia sekä toimivia, positiivisia opettaja-oppilassuhteita. Positiivinen opettaja-oppilassuhde taas lisää kouluun sitoutumista, koulumenestystä, kouluviihtyvyyttä sekä madaltaa oppi-laan kynnystä hakeutua avun piiriin mielenterveyshaasteiden ilmetessä.

Tavoitteet. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten positiivinen pedagogiikka voisi hyödyttää pedagogista johtamista varhaiskasvatuksessa sekä miten nämä hyödyt voisivat näkyä tai miten niitä voisi hyödyntää käytännössä. Keskeisenä teoriana käytettiin Seligmanin PERMA-teoriaa. Kysymyksen asettelu syntyi, kun kiinnostuin positiivisesta psykologiasta, jonka kaut-ta löysin positiivisen pedagogiikan ja huomasin, miten vähän niitä hyödynnetään tietoisesti. Varhaiskasvatuksessa työskennellään jatkuvan paineen alla isojen lapsiryhmien kanssa ja monesti henkilöstövajeella. Tällöin pedagogisen johtamisen merkitys lisääntyy. Aiemmat tut-kimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että positiivisesta pedagogiikasta ja positiivisesta psyko-logiasta on hyötyä oppilaiden ja opettajien keskuudessa eri kouluasteilla. Tästä syystä halusin tutkia asiaa varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena, jota peilattiin PER-MA-teoriaan. Kirjallisuuskatsauksen narratiivin, positiviisen pedagogisen johtamisen, mukai-sesti aineistoksi valikoitui Wenströmin ym. tutkimus positiivisesta johtamisesta ammatillisten opettajien kontekstissa, E. Leskisenojan tutkimus PERMA-teorian hyödyntämisessä 6.-luokkalaisten opetuksen kontekstissa sekä E. Fonsénin väitöskirja pedagogisesta johtami-sesta. Aineisto analysoitiin aineistolähteisen sisällönanalyysin menetelmää hyödyntäen. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoitti, että positiivisesta psykologiasta ja positiivisesta johtamisesta sekä positiivisesta pedagogiikasta on ollut hyötyä. Kaikissa tapauksissa tekijät ovat olleet yhteneväisiä inhimillisiä tekijöitä, kuten yhteisöllisyys, merkityksellisyys ja sitou-tuminen, ilo ja onnellisuus. Näistä tekijöistä päätellen uskaltaa todeta, että tämän kaltaiset hyödyt ovat niin perustavanlaatuisia, että ne ovat toistettavissa myös varhaiskasvatuksen kontekstissa positiivisella johtamisella. Positiivista pedagogiikkaa hyödynnetään jo esimer-kiksi vahvuuksia tukemalla, sopivalla haastavuustasolla sekä tiimipalaverien muodossa. Tie-toisempi hyödyntäminen voisi tuoda uutta, kehittävää näkökulmaa varhaiskasvatuksen joh-tamiseen.

Tavoitteet. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten opettajat kokevat inkluusion totettamisen käytännössä suomalaisessa koulujärjestelmässä. Tutkielmassa tarkasteltiin opettajien kokemuksia ja asenteita inklusiivisesta opetuksesta sekä niitä tekijöitä, jotka tukevat tai estävät inkluusion onnistumista. Tavoitteena oli myös selvittää, miten resurssit, koulutus ja käytännön tuki vaikuttavat opettajien valmiuksiin toteuttaa inkluusiota. Tutkimuskysymykset muotuituivat aiempien tutkimusten pohjalta. Aiemmat tutkimukset, kuten Saloviitan (2018) tutkimus ovat osoittaneet, että opettajien kokemukset vaihtelevat merkittävästi heidän työroolinsa ja koulutuksensa mukaan. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena, jossa analysoitiin valikoitutuja vertaisarvioituja tutkimuksia opettajien kokemuksista ja asenteista inkluusiota kohtaan. Aineisto koostui kansainvälisistä ja suomalaisista artikkeleista, jotka käsittelivät muun muassa opettajien resursseja, koulutusta ja yhteistyötä. Aineiston analyysissä keskityttiin teemojen tunnistamiseen ja niiden suhteuttamiseen inkluusioteorioihin sekä käytännön haasteisiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset osoittivat, että opettajien kokemukset inkluusiosta vaihtelevat merkittävästi heidän roolinsa, koulutuksena ja työympäristönsä mukaan. Erityisopettajat suhtautuivat pääosin positiivisemmin inkluusioon, kun taas aineenopettajat kokivat usein resursoinnin ja ajankäytön haasteellisina. Keskeiseksi tekijäksi nousi opettajien kokema työmäärä, joka vaikutti heidän valmiuteen omaksua inklusiivisia käytäntöjä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että inkluusion onnistuminen edellyttää opettajien erityispedagogista osaamista, lisäresursseja, käytännönläheistä täydennyskoulutusta ja vahvempaa yhteistyötä opettajien välillä.

Tavoitteet: Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten lapsen herkkyyskaudet huomioidaan montessoripedagogiikassa. Suomessa montessoripedagogiikka on näyttäytynyt yhtenä vaihtoehtoispedagogiikkana, eikä sen suosio ole merkittävän suurta. Pääkaupunkiseudulla montessoripäiväkoteja on alle 20. Aiemmissa tutkimuksissa montessoripedagogiikkaa on kuvailtu lapsen luonnollista kehitystä mukailevaksi ja käytännönläheiseksi. Tutkimuksessani käsittelin sekä montessoripedagogiikkaa käsitteenä, että sen keskeisimpiä ominaisuuksia. Tarkoituksenani oli luoda yhtenäinen kuva montessoripedagogiikasta ja tuoda esille, miten sen ominaiset opetustavat perustuvat lapsen kehityksen kulkuun. Menetelmät: Tutkielman menetelmäksi valikoitui narratiivinen kirjallisuuskatsaus, sillä tämä menetelmä mahdollisti aiheen kattavan koonnin eheäksi kokonaisuudeksi. Narratiivinen kirjallisuuskatsaus salli aineistojen laajan käytön ilman tiukkoja valintakriteereitä. Aineisto koostui englanninkielisistä vertaisarvioiduista artikkeleista. Mukaan valikoitui kolme tutkimusartikkelia ja kaksi arvosteluartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset: Aineistoissa montessoripedagogiikka osoittautui tieteellisiin tuloksiin perustuvaksi ja montessorivälineet näyttäytyivät lapsen oppimista ja kehitystä tukevina. Erityisesti montessorivälineisiin liittyvä toistaminen oli todettu erityisen hyödylliseksi lapsen kehityksen ja oppimisen kannalta. Tutkimuksissa lasten herkkyyskaudet nähtiin lapsen oppimista ohjaavina ja montessorivälineet vastauksena näihin kausiin.

Tutkielmassa tarkastellaan korkeakouluopiskelijoihin ja heidän toimeentuloonsa liitettyjä merkityksiä eduskunnan täysistunnoissa. Tarkastelen keskustelua suomalaisen koulutuspolitiikkaa ohjaavien diskurssien, mahdollisuuksien tasa-arvon ja inhimillisen pääoman näkökulmista. Tutkielman aineistoksi valittu opposition tekemä välikysymys syksyllä 2023 liittyen nuorten tulevaisuuteen pitää sisällään merkitysten diskursiivista rakentumista liittyen vaatimuksiin, jossa keynesiläisen hyvinvointivaltion käsitys mahdollisuuksien tasa-arvon materiaalisesta turvaamisesta, ja inhimillinen pääoma schumpterilaisen hyvinvointivaltion ensisijaisena funktiona näyttäytyy vaatimuksia taustoittavina tekijöinä. Käytän aineiston analyysissa post-strukturalistista poliittisen artikulaation teoriaa, joka pohjautuu Ernesto Laclaun (2005) ja Chantal Mouffen populistisen artikulaation teoriaan. Post-strukturalistinen poliittisen artikulaation teoriassa merkityksenantoja tarkastellaan rinnasteisuuden ketjun, erontekojen, kelluvien ja tyhjien merkitsijöiden sekä hegemonian käsitteen avulla. Tutkimuskysymys pyrkii vastaamaan seuraavaan kysymykseen: Millaisia merkityksiä kansanedustajat liittävät korkeakouluopiskelijoihin ja heidän toimeentuloonsa? Välikysymystä koskevat puheenvuorot jakautuivat käsittelemään mielenterveyttä ja julkista talout-ta sekä niiden suhdetta toisiinsa kelluvan ja tyhjän merkitsijän sekä hegemonisen diskursiivisen tilan kehyksissä. Mielenterveyttä ja julkisen talouden tulevaisuutta käsittelevät puheenvuorot jakautuivat lopulta viiden eri rinnasteisuuden ketjun ja eronteon merkityskenttiin, jotka käsittelivät leikkausten vaikutusta nuoriin, välikysymyksen oikeutusta, velkaa, mielenterveyden yhteiskunnallista merkitystä ja leikkausten ja veronkevennysten välistä suhdetta. Rinnasteiset ketjut ja eronteot ilmaisivat korkeakouluopiskelijoihin ja toimeentuloon liitettyjä diskursiivisia inhimilliseen ja mah-dollisuuksien tasa-arvoon perustuvia merkityksiä, joissa mielenterveys ilmeni tulkintani mukaan monimerkityksellisyyden vuoksi kelluvaan jäävänä merkitsijänä. Tyhjäksi merkitsijäksi osoittautui tukintani mukaan tulevaisuus, jota pyrittiin täyttämään erilai-silla optimistisia tai uhkakuvia maalailevilla argumenteilla. Kelluvan ja tyhjän merkitsijän analyysin perusteella hegemoniseksi osoittautui uusliberaalin rationaliteetin logiikka, joka rakensi keskustelussa mielenterveyden kelluvuudelle ja tulevaisuuden tyhjyydelle ennakoitavissa ja hallittavissa olevan kehyksen markkinaliberalistisella diskurssilla.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten vanhojentanssimekon ompeluprosessissa yhdistetään asiakkaan (tanssijan) toiveet ja ompelijan tekninen osaaminen, millaisia haasteita syntyy työn suunnittelussa ja toteutuksessa toiselle henkilölle, sekä kuinka tärkeää kommunikaatio on suunnittelu- ja ompeluprosessin onnistumisessa. Tutkimus toteutettiin seuraamalla ompeluprosessia neljän sovituskerran aikana ja haastattelemalla asiakasta jokaisen sovituksen lopussa. Menetelmät. Haastattelut toimivat tutkimuksen pääasiallisena aineistona. Jokaisen sovituksen jälkeen asiakkaalle esitettiin seuraavat kysymykset: 1. Tyytyväisyys mekon istuvuuteen ja ulkonäköön. 2. Näkemykset siitä, onko omat toiveet huomioitu. 3. Kokemukset mekon käytettävyydestä ja liikkumisen mukavuudesta. Aineisto analysoitiin teemallisen analyysin avulla, tunnistaen keskeiset teemat, kuten asiakkaan tyytyväisyys, kommunikaation merkitys ja käytännön haasteet. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin FEA-mallia (Functional, Expressive, Aesthetic), joka auttaa analysoimaan ja ymmärtämään vaatetuksen suunnitteluprosessia kolmen näkökulman kautta, joita ovat toiminnallisuus, ilmaisullisuus sekä esteettisyys. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoitti, että vanhojentanssimekon onnistunut toteutus edellyttää tiivistä yhteistyötä ja jatkuvaa kommunikaatiota asiakkaan ja ompelijan välillä. Sovituskertojen aikana tapahtuva palautteenanto auttoi hienosäätämään mekkoa asiakkaan tarpeiden mukaiseksi, mikä korosti prosessin iteratiivisuutta. Ompelijan tekninen osaaminen ja kyky mukautua asiakkaan toiveisiin olivat avainasemassa lopputuloksen onnistumisessa.

Hyvinvointi on laaja ja moniselitteinen käsite, joka pitää sisällään muun muassa ihmisen psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen terveyden sekä onnellisuuden. Lasten kohdalla on tärkeää tarkastella myös kouluhyvinvointia, sillä koulu toimii kodin lisäksi hyvin merkityksellisenä lapsen elinympäristönä. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ne oppilaat, jotka saavat erityistä tukea, eivät ole niin hyvinvoivia kuin vertaisensa. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä erityistä tukea saavien oppilaiden kouluhyvinvointiin ja mitkä tekijät painottuvat juuri erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kohdalla. Tutkielma toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuuskatsauksen aineistoksi valikoitui viisi englanninkielistä tutkimusartikkelia, joissa tutkittiin erityistä tukea saavien oppilaiden hyvinvointia moniulotteisesti ja koulun kontekstissa. Aineiston sisältöanalyysi toteutettiin teema-analyysina. Teema-analyysin avulla tunnistettiin erityistä tukea saavien oppilaiden kouluhyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Lisäksi teemoja analysoitiin Konun ja Rimpelän (2002) luoman koulun hyvinvointimallin näkökulmasta. Tutkimustulosten mukaan erityistä tukea saavat oppilaat olivat tyytymättömimpiä ystävyyssuhteisiinsa ja muuhun saamaansa sosiaaliseen tukeen koulussa sekä koulumenestykseensä. Erityistä tukea saavilla oppilailla oli heikompi itsetunto ja resilienssi. He myös kohtasivat koulussa enemmän kiusaamista kuin vertaisensa. Konun ja Ripmelän (2002) mallista esiin nousi sosiaalisten suhteiden osa-alue. Koulussa olisi syytä painottaa sosioemotionaalisten ja mielenterveystaitojen opettamista ja vahvistamista. Erityisen tuen oppilaiden kouluhyvinvointia olisi syytä tutkia lisää erilaisissa erityisopetuksen konteksteissa, kuten osa-aikaisessa erityisopetuksessa sekä luokkamuotoisessa kokoaikaisessa erityisopetuksessa.

Anonyymi rekrytointi on keino, jota voidaan käyttää muun muassa rekrytointiprosessien yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Anonyymi rekrytointi on ollut esillä enemmän viimeisimpinä vuosina ja rekrytointiprosessien yhdenvertaisuuteen on kiinnitetty koko ajan enemmän huomiota. Rekrytointitapaa on tutkittu toistaiseksi melko vähän ja aikaisempi tutkimustieto on melko ristiriitaista – anonyymin rekrytoinnin on nähty parantavan yhdenvertaisuutta rekrytoinneissa, mutta myös heikentävän sitä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tutkia anonyymin rekrytoinnin mahdollisuuksia, haasteita sekä tulevaisuutta. Kirjallisuuskatsaus toteutettiin systemaattisesti. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tehtävänä on esimerkiksi tutkia aikaisemman tutkimustiedon johdonmukaisuutta sekä tutkimuksen kehitystä. Kirjallisuuskatsauksen aineisto kerättiin kahden eri tietokannan avulla. Lopulta kirjallisuuskatsaukseen valittiin yhteensä viisi artikkelia analysoitavaksi. Koska aikaisempaa tutkimusta on saatavilla melko vähäisesti, aineiston tarkastelukohdat sekä tutkimusjoukot olivat keskenään melko erilaisia. Aineiston perusteella selvisi, että etenkin työnhakijat ovat yleisesti tyytyväisiä anonyymiin rekrytointiin ja rekrytointitavan käyttö voi rohkaista hakijoita hakemaan työpaikkaa. Anonyymi rekrytointi keräsi kannatusta erityisesti naisilta sekä maahanmuuttajataustaisilta työnhakijoilta. Toisaalta anonyymiin rekrytointiin suhtauduttiin erityisesti rekrytoijien puolesta negatiivisesti. Rekrytoijat näkivät rekrytointipäätösten olevan hankalampi tehdä, kun työhakemuksilta puuttui tietoja työnhakijasta. Lisäksi selvisi, että rekrytoijat saattavat aliarvioida sitä, miten ennakkoluulot vaikuttavat heidän päätöksiinsä. Tulevaisuuden osalta ehdotettiin, että rekrytoijia tulisi kouluttaa ennakkoluuloista sekä rekrytointisyrjinnästä. Lisäksi anonyymista rekrytoinnista voisi omaksua piirteitä työnhakuun - esimerkiksi kuvan peittäminen työhakemukselta voi olla eräs matalan kynnyksen tapa luoda yhdenvertaisempaa rekrytointia.