Browsing by Issue Date

Euroopan komission mukaan luontokato on suurin uhka Euroopan talouksille ja yhteiskunnille seuraavien vuosikymmenten aikana. EU:n vuonna 2024 hyväksymä ennallistamisasetus velvoittaa jäsenvaltiot ennallistamaan kaksikymmentä prosenttia heikentyneistä ekosysteemeistä vuoteen 2030 mennessä ja lähes kaikki heikentyneet ekosysteemit vuoteen 2050 mennessä. Asetuksessa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta määritellä ennallistamiskeinonsa kansallisissa suunnitelmissa. Tutkielman tiedonintressinä toimii luonnonsuojelulain voimassa olevat ennallistamiskeinot yksityisen metsänomistajan näkökulmasta. Yksityiset metsänomistajat omistavat 62 prosenttia metsäalueista, mikä tekee heistä keskeisiä toimijoita metsien ennallistamisessa. Tutkielma yhdistää lainopillista ja sääntelyteoreettista metodia. Luonnonsuojelulain ohjauskeinoista tarkastelin aluesuojelua, ennallistamistukea, ekologista kompensaatiota, avustettua leviämistä ja heikentämiskieltoa. Aluesuojelu (LSL 6 luku) osoittautui ekologisesti merkittävimmäksi keinoksi, mutta siihen liittyy haasteita pakkolunastuksien osalta. Ennallistamistuki (LSL 4 luku) on puolestaan tehokas keino aktiivisten toimien toteutukseen, ja sen vapaaehtoisuus lisää hyväksyttävyyttä. Ekologinen kompensaatio on pakollista Natura 2000 -alueilla LSL 34 §:n ja 39.3 §:n nojalla. Vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio (LSL 11 luku) puolestaan voi toimia ennallistamisasetuksen mukaisen heikentämiskiellosta poikkeamisen välineenä. Avustettu leviäminen (LSL 85 §) on pistemäinen, erittäin uhanalaisen lajin säilyttämiseen pyrkivä toimi. Ekosysteemien ennallistamisessa se on tehoton toimi. Siihen liittyvä biologinen epävarmuus voi olla metsänomistajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta riski. Ennallistamisasetuksen heikentämiskielto laajentaa nykyisiä heikennyskieltoja yleiskiellon kaltaiseksi ohjauskeinoksi. Ennallistamista yksityismetsissä käsitellään omaisuudensuojan ja ympäristöperusoikeuden kollisiotilanteiden näkökulmasta. Ympäristöperusoikeuden rooli on vahvistunut perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä sekä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Ennallistamisasetuksen toimeenpanoa tukevat ohjauskeinot vahvistanevat maanomistusoikeuden sosiaalista luonnetta, kun metsien käytölle on enenevissä määrin yhteisiin ympäristötavoitteisiin kytkeytyvää sääntelyä.

Tunteentunnistusjärjestelmien kehitys on tehnyt mahdolliseksi sen, että mainontaa voidaan kohdentaa sosiaalisessa mediassa tavalla, joka ei ole ollut aiemmin mahdollista. Tunteentunnistusjärjestelmien avulla voidaan tehdä päätelmiä sosiaalisen median käyttäjien tunteista esimerkiksi seuraamalla heidän reaktioitaan alustalla esitettyyn sisältöön. Tämän perusteella sosiaalisen median käyttäjille voidaan esittää personoitua mainossisältöä esimerkiksi ajankohtina, jolloin heidän käyttäytymisensä nojaa rationaalisuuden sijasta tunteisiin. Vaikka tunteentunnistus mahdollistaa mainonnan kohdentamisen entistä tehokkaammin, puututaan sillä jälleen astetta syvemmin sosiaalisen median käyttäjien yksityisyyteen ja henkilötietojen suojaan. Toisaalta tunnedataan perustuvalla mainonnan kohdentamisella voidaan myös pyrkiä vaikuttamaan kuluttajien käyttäytymiseen tavalla, joka voi täyttää manipuloinnin tunnusmerkit. Vaikka 1.8.2024 voimaantulleessa EU:n tekoälysäädöksessä otetaan kantaa tunteentunnistusjärjestelmien käyttöön unionin alueella, se jättää avoimeksi sen, missä laajuudessa tunteentunnistusjärjestelmiä voidaan käyttää kaupallisiin käyttötarkoituksiin, kuten mainonnan kohdentamiseen. Tutkielman tavoitteena on selkeyttää nykyistä oikeustilaa ja hahmottaa EU-lainsäädännön asettamia rajoja tunteentunnistusjärjestelmien käytölle sosiaalisen median alustoilla. Tutkielma jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisen tarkoituksena on selvittää, mitä rajoitteita EU:n yleinen tietosuoja-asetus asettaa tunnedatan käsittelylle kohdennettua mainontaa varten. Kysymykseen vastaamiseksi tutkielmassa otetaan kantaa yhtäältä siihen, täyttääkö tunnedata henkilötiedon määritelmän ja voiko tunnedata saada suojaa arkaluonteisena henkilötietona. Toisaalta ensimmäisessä osassa otetaan kantaa myös siihen, mitä haasteita tunnedatan käsittelyyn liittyy tietosuoja-asetukseen sisältyvien tietosuojaperiaatteiden näkökulmasta. Tutkielman toisessa osassa tarkastellaan sen sijaan keinoja, joiden avulla olisi mahdollista puuttua tunnedataan perustuvaan mainonnan kohdentamiseen, joka täyttää manipuloinnin tunnusmerkit. Tarkastelun keskiössä on erityisesti EU:n tekoälysäädöksen tarkoituksellisesti manipulatiivisten tekniikoiden kielto. Tämän lisäksi manipuloivaa kohdentamista tarkastellaan myös sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla, joka kieltää sopimattomien kaupallisten menettelyjen käytön markkinoinnissa. Tutkielmassa osoitetaan, ettei tunnedataan perustuva mainonnan kohdentaminen täytä kaikilta osin EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tietosuojaperiaatteiden vaatimuksia. Nykylainsäädäntö ei myöskään tarjoa riittävän tehokasta suojaa manipuloivaa mainonnan kohdentamista vastaan. Vaikka tuore EU-lainsäädäntö sisältää useita avoimuusvelvoitteita, ne eivät poista manipuloinnin riskiä tilanteissa, joissa käytetään hyväksi sosiaalisen median käyttäjien emotionaalisia haavoittuvuuksia.

Euroopan unionin kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) tavoitteena on, että kestävyysraportointivelvolliset yritykset julkaisevat vertailukelpoista, merkityksellistä ja luotettavaa kestävyystietoa. CSRD:n tavoitteena on lisäksi tukea EU:n kunnianhimoisia tavoitteita vihreän siirtymän ja kestävän liiketoiminnan saralla. CSRD:llä on ja tulee myös vielä tulevaisuudessa olemaan merkittävä vaikutus sen soveltamisalaan kuuluvien yritysten toimintaan. CSRD:n vaikutukset kohdistuvat kestävyysraportointivelvollisten yritysten toiminnan lisäksi myös kestävyysraportoinnista johtuviin vastuisiin. CSRD:n kansallisen implementoinnin myötä esimerkiksi kestävyysraportointivelvollisen osakeyhtiön johdon ja kestävyysraportin varmentava tilintarkastajan (kestävyysraportointitarkastaja) vahingonkorvausvastuusta on säännelty kansallisessa laissa. Tutkielmassa arvioidaan lainopin menetelmin sitä, kuinka kestävyysraportin laatimisesta ja hyväksymisestä vastaavan osakeyhtiön johdon ja kestävyysraportin pakollisesta varmentamisesta vastaavan kestävyysraportointitarkastajan vahingonkorvausvastuu määräytyy. Koska teoriassa on mahdollista, että osakeyhtiön johdon ja kestävyysraportointitarkastajan vahingonkorvausvastuu aktualisoituu samanaikaisesti, on tutkielmassa lisäksi perehdytty kysymykseen siitä, kuinka vahingonkorvausvastuun voidaan arvioida jakaantuvan näiden kahden eri tahon välillä. Sääntelyn samankaltaisuus, sekä kestävyysraportin asema osana yrityksen toimintakertomusta tukevat päätelmää siitä, että johtoa kysymykseen voidaan hakea tilinpäätökseen sovellettavista oikeussäännöistä. Onkin mahdollista arvioida, että kuten tilinpäätöksestä johtuvan vahingonkorvausvelvollisuuden osalta, myös kestävyysraportin osalta johdon vahingonkorvausvastuu on kestävyysraportointitarkastajan vastuuseen nähden ensisijainen. Tällainen päätelmä perustuu etenkin kestävyysraportointitarkastajan arvion jälkikäteisyyteen sekä siihen, että kestävyysraportointitarkastajan suorittama varmentaminen on tällä hetkellä rajattu rajoitettuun varmuuteen. Vastaavan päätelmän osakeyhtiön johdon vahingon korvausvastuun ensisijaisuudesta voidaan arvioida soveltuvan siinäkin tilanteessa, mikäli EU:n tavoitteet kestävyystietojen aseman ja varmennustoimeksiantojen tason nostamisesta tilinpäätöstietoja vastaavalle tasolle toteutuvat. EU:n ja CSRD:n tavoitteiden saavuttamiseksi voidaan pitää tärkeänä, että kestävyysraportointivelvolliset yritykset ottavat kestävyysnäkökulmat ja kestävyysraportoinnin osaksi yritysten jokapäiväistä toimintaa ja strategiaa. Tällaisen toiminnan voidaan katsoa olevan myös kestävyysraportointisääntelyn asettamien velvollisuuksien ja vahingonkorvausvastuun välttämisen kannalta tehokas ja välttämätön toimintatapa.

Välimiesmenettelyn keskeisiä ominaispiirteitä ovat menettelyn vapaaehtoisuus sekä siinä annettavan välitystuomion valituskelvottomuus. Osakeyhtiölain 18 luvussa säädetään vähemmistöosakkeiden lunastuksesta lunastusoikeudesta ja -velvollisuudesta määräysvallan keskittymisen tilanteissa. Lunastusriidat on lain mukaan käsiteltävä välimiesmenettelyssä. Kyseessä on niin kutsuttu legaalinen välimiesmenettely. Välimiesmenettelyn pakollisuuden lisäksi lunastusriidassa annettuun välitystuomioon voidaan hakea muutosta käräjäoikeudelta. Legaalinen välimiesmenettely muodostaa näin ollen poikkeuksen kahteen välimiesmenettelyn keskeiseen ominaispiirteeseen. Tutkielmassa tarkastellaan tämän muutoksenhaun tarkoituksenmukaisuutta, sen prosessuaalisia erityspiirteitä sekä sen vaikutusten ulottuvuutta. Metodina käytetään lainoppia, jonka avulla pyritään tuottamaan johdonmukainen esitys OYL 18:10:n mukaisen muutoksenhaun nykytilasta sekä tunnistamaan sen mahdolliset ongelmat ja epäselvyydet. Tämän pohjalta pyritään havaitsemaan lainsäädännön kehityskohtia ja antamaan ratkaisuehdotuksia. Tutkielmassa havaitaan, että muutoksenhakumahdollisuus on ongelmallinen välimiesmenettelyn tavoitteiden kannalta, ja siitä luopumisen mahdollisuutta voitaisiin selvittää. Se on kuitenkin oleellinen osa vähemmistöosakkeenomistajien oikeussuojaa, eikä siitä luopuminen sen vuoksi ole välttämättä mahdollista. Muutoksenhakua ehdotetaan joka tapauksessa rajoitettavaksi vain tilanteisiin, joissa välitystuomio on ilmeisen virheellinen. Muutoksenhaussa sovellettavan hakemusasioiden käsittelyjärjestyksen keskeisimpinä vaikutuksina tunnistetaan vastavalitusmahdollisuuden puuttuminen sekä prekluusion puuttuminen välimiesmenettelyn ja käräjäoikeusvaiheen välillä. Näiden osalta ehdotetaan niiden lisäämistä legaalisen välimiesmenettelyn normistoon. Muutoksenhaun vaikutusten osalta havaitaan, ettei ole selvää, kenen eduksi muutoksenhaku tulee. Tämän osalta päädytään siihen lopputulokseen, että yhden tai useamman vähemmistöosakkeenomistajan valittaessa muutoksenhaun vaikutukset voivat ulottua vain niihin vähemmistöosakkeenomistajiin, jotka ovat itse valittaneet välitystuomiosta tai yhtyneet toisen tekemään valitukseen. Muiden osalta välitystuomion on katsottava tulevan lainvoimaiseksi. Silloin kun valittajana on uskottu mies, on kuitenkin katsottava, että mahdollisesti korotettu lunastushinta tulee kaikkien vähemmistöosakkeenomistajien hyväksi riippumatta siitä, ovatko he itse valittaneet vai pysyneet passiivisiksi. Muutoksenhaun vaikutusten osalta ehdotetaan myös lainsäädännön selkeyttämistä.

Tutkielmassa käsitellään lainopin keinoin oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n yleisen turvaamistoimen materiaalisia myöntämisedellytyksiä ja niiden näyttökynnystä sekä osapuolten oikeussuojakeinoja ja oikeussuojan saatavuutta siviiliprosessuaalisessa turvaamistoimiprosessissa. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat 1) kuinka korkeaa näyttökynnystä sovelletaan OK 7:3:n mukaisiin yleisiin turvaamistoimiin, 2) miten OK 7:3.2:n mukaista haittavertailua arvioidaan ja sovelletaan oikeuskäytännössä ja 3) mahdollistaako OK 7:3:n mukainen yleinen turvaamistoimi hakijalle tehokkaan ennakollisen oikeussuojakeinon ja turvataanko samalla vastapuolen oikeussuojaa riittävästi turvaamistoimiprosessissa. Tutkielman rakenne etenee turvaamistoimisääntelyn tarkoituksesta ja luonteesta kohti yleisen turvaamistoimen soveltamisalaa, myöntämisedellytyksiä ja osapuolten oikeussuojakysymyksiä. Tutkielman lopussa kootaan yhteen tutkielman keskeiset havainnot ja esitetään de lege ferenda- ja de lege sententia -huomioita. Tutkielmassa arvioidaan oikeuskäytännön perusteella yleisen turvaamistoimen näyttökynnystä ja sen vaikutusta osapuolten oikeussuojaan. Tutkielmassa käsittelyn aineiston perusteella yleisen turvaamistoimen näyttökynnyksen tulisi olla korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 1994:132 asettamalla tasolla, eli myönnettävissä silloin kun hakijan oikeus ei ole selvästi perusteeton, kun kyseessä ei ole etukäteisnautintatilanne. Etukäteisnautinnan tilanteessa näyttökynnys on todennäköisyysnäytön tasolla eli hieman alle 50 %. Tutkielmassa tehdään johtopäätöksiä haittavertailuun vaikuttavista tekijöistä. Haittavertailuissa tulisi kiinnittää enemmän huomiota vastapuolelle aiheutuvien vahinkojen laatuun ja korvattavuuteen OK 7:11:n mukaisella hakijan ankaralla vahingonkorvausvastuulla. Turvaamistoimiprosessi on ensisijaisesti säädetty turvaamaan hakijan oikeussuojaa, joten hakijan kannalta suurimmat oikeussuojahaasteet liittyvät siihen, jos yleisen turvaamistoimen näyttökynnystä nostetaan liikaa etukäteisnautintatilanteesta tai haittavertailusta johtuen. Vastapuolen kannalta keskeisimmät oikeussuojahaasteet liittyvät turvaamistoimesta aiheutuvien vahinkojen korvattavuuteen sekä turvaamistoimen myöntämisen näyttökynnyksen tasapainottamiseen etukäteisnautinnan tilanteissa.

Suomen rahapelijärjestelmä on historiallisen murroksen kohteena, kun Petteri Orpon hallitus julkaisi heinäkuussa 2024 luonnoksen hallituksen esitykseksi uutta rahapelijärjestelmää koskevaksi lainsäädännöksi. Esityksen mukaisesti Suomen arpajaislailla luotuun monopoliin perustuva rahapelijärjestelmä on tarkoitus purkaa ja siirtyä osittaiseen toimilupajärjestelmään, jossa online-rahapelit siirtyisivät yksinoikeuden piiristä toimilupajärjestelmän piiriin. Muutos olisi historiallinen erityisesti siitä syystä, että kaikkia rahapelejä koskevan yksinoikeusjärjestelmän on perinteisesti nähty olevan tehokkain keino suojella kuluttajia rahapeleistä johtuvilta sosiaalisilta ja terveydellisilta haitoilta, ja aiemmat rahapelilainsäädännön uudistukset ovatkin keskittyneet juuri yksinoikeusjärjestelmän vahvistamiseen. Tutkielmassa perehdytään Suomen voimassa olevan rahapelilainsäädännön nykytilaan sekä tutkitaan sitä, miten rahapelilainsäädäntömme kuluttajaa suojaavat normit ovat muovautuneet nykyiseen muotoonsa. Tutkielmassa tarkastellaan rahapelimarkkinoiden kehitystä 2000-luvulla online-rahapelien yleistyessä räjähdysmäisesti EU:n sisämarkkinoilla ja niiden luomia haasteita kansalliselle lainsäädännölle. Euroopan unionin rahapelitoimintaa koskevan lainsäädännön puutteesta johtuen tarkastellaan EUT:n vakiintunutta oikeuskäytäntöä ja sen luomia raameja kansalliselle lainsäädännölle. Kansallisen kuluttajansuojan tarkastelun tueksi tutkielmassa arvioidaan lisäksi hyvin pintapuolisesti Ruotsin ja Norjan rahapelilainsäädäntöjä. Lopuksi tutkielmassa arvioidaan hallituksen esitysluonnoksen mukaisen rahapelilainsäädännön vaikutusta kansalliseen kuluttajansuojasääntelyyn, rahapelijärjestelmän uudistuksen mahdollisesti luomia lainsäädännöllisiä haasteita sekä pohditaan ratkaisuja uudistuksen luomiin kuluttajansuojaoikeudellisiin haasteisiin. Rahapelilainsäädännön nykytilan, kehityksen ja ehdotetun uuden rahapelilainsäädännön tarkastelun avulla käsitellään kysymystä kansallisen kuluttajansuojan muuttumisesta rahapelimarkkinoiden avaamisen myötä. Johtopäätöksenä tutkielmassa nähdään, että kuluttajien kuluttajansuoja tulee todennäköisesti paranemaan osittaiseen toimilupajärjestelmään siirtymisen myötä. Samalla kuitenkin ehdotetaan rahapelijärjestelmän ulkopuolisen rahapelaamisen estämistä koskevan lainsäädännön tiukentamista sekä EU-tason sääntelyn lisäämistä, tai pikemminkin luomista, kuluttajansuojan korkean tason ylläpitämiseksi.

Maaperän pilaantuminen on merkittävä ympäristöongelma, jonka ratkaiseminen vaatii huomattavia taloudellisia panostuksia. Maaperän puhdistaminen voi ajankohtaistua kiinteistökaupan yhteydessä, ja on mahdollista, että ostaja katsoo maaperän pilaantuneisuuden tulleen hänelle yllätyksenä. Puhdistamisvastuu voi kohdistua ostajaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 133.2 §:ssä säädetyin edellytyksin, joihin liittyy ostajan selonottovelvollisuus. Toisaalta ostaja saattaa väittää pilaantuneen maaperän merkitsevän maakaaren (540/1995) 2 luvun 17.1 §:ssä tarkoitettua laatuvirhettä. Oikeutta esittää laatuvirheen perusteella vaatimuksia myyjää kohtaan rajoittaa ennakkotarkastusvelvollisuus, joka liittyy maakaaren 2 luvun 22.1 §:n säännökseen. Maaperään kohdistuvia selonottotoimia edellytetään näin ollen kahdessa eri laissa. Tutkielmassa tarkastellaan lainopin keinoin yhtäältä ympäristönsuojelulain selonottovelvollisuuden merkitystä maakaaren ennakkotarkastusvelvollisuudelle ja toisaalta julkisoikeudellisen ympäristövastuun ja siviilioikeudellisen kaupanvastuun vastuujärjestelmiä suhteessa toisiinsa. Tutkielmassa pyritään ensinnä kehittämään teoreettinen malli, jolla havainnollistetaan ennakkotarkastus- ja selonottovelvollisuuden asemaa oikeustosiseikkojen ja oikeusseuraamusten jaottelua silmällä pitäen. Ennakkotarkastus- ja selonottovelvollisuudelle pyritään antamaan mainittujen lakien itsenäistä tulkintaa ilmentävät merkityssisällöt, jotka asetetaan tämän jälkeen vertailtaviksi. Selonottovelvollisuus pyritään ottamaan huomioon ennakkotarkastusvelvollisuuden sisällön tulkinnassa ympäristöoikeudelle ominaisella yhteensovittavalla tulkinnalla. Vastuujärjestelmien suhdetta toisiinsa tarkastellaan toissijaisen ympäristövastuun kohdentumisen kannalta kahdessa ajateltavissa olevassa kaupan purkutilanteessa. Tuloksena esitetään, että ennakkotarkastus- ja selonottovelvollisuus olisi perusteltua luokitella eräänlaisiksi kvasioikeusseuraamuksiksi. Kyseiset oikeusseuraamukset seuraavat kiinteistökaupasta, mutta velvollisuuksien sisällön eli kulloinkin edellytetyn huolellisuuden tason tarkastuksessa määrittää havaittavuus. Merkityssisältöjen osalta on katsottavissa, että eräissä tilanteissa selonottovelvollisuus vahvistaa ennakkotarkastusvelvollisuuden itsenäistä eli ns. tavanomaista tulkintaa, kun taas eräissä tilanteissa selonottovelvollisuus voisi antaa aiheen tavanomaista tulkintaa laajempaan ennakkotarkastukseen. Ympäristönsuojelulain selonottovelvollisuus voidaankin jälkimmäisissä tilanteissa nähdä maakaaren 2 luvun 22.1 §:ssä tarkoitettuna erityisenä syynä, jonka vuoksi ostajan tulisi tarkistaa myyjän antamien tietojen paikkansapitävyys tai ryhtyä teknisiin toimenpiteisiin maaperän tutkimiseksi. Puolestaan vastuujärjestelmien välisessä suhteessa voidaan puoltaa tulkintaa, että kaupan purku voi estää puhdistamisvastuun asettamisen ostajalle, vaikka ostaja ei olisi perustellussa vilpittömässä mielessä maaperän todellisesta kunnosta, olkoonkin että keinotekoisiin järjestelyihin tulisi voida puuttua. Mikäli kauppa puretaan salaisen virheen johdosta tuomioistuimen ulkopuolella maakaaressa säädettyä muotoa noudattaen, olisi perusteltua katsoa, ettei kyse olisi kuitenkaan sellaisesta vapaaehtoisesta vaihdannasta, jonka nojalla vastuu voisi kohdistua omistusoikeuden uudelleen saavaan myyjään, vaikka tämä olisi tietoinen alueen tilasta. Kokoavasti voidaan todeta, että ennakkotarkastusvelvollisuudelle annettava merkityssisältö voisi joko vahvistua tai peräti laajentua ympäristönsuojelulain käsittämän selonottovelvollisuuden perusteella. Toisaalta vaikka julkisoikeudellinen vastuujärjestelmä voi vaikuttaa siviilioikeudelliseen vastuujärjestelmään, voi vaikutus olla myös päinvastaista, kuten purkutilanteiden tarkastelu osoittanee. Koska tämä problematiikka on kiinteistökauppaan nähden jälkikäteistä, voidaan jatkotutkimustarpeita ajatellen suositella tutkittavan sopimusoikeudellisia instrumentteja, joilla puheena olevan kaltaisia sopimusriskejä voidaan välttää ja vähentää.

Ilmastokriisi muuttaa oikeutta. Ympäristöperusoikeuden merkitys on viime vuosina kasvanut lainsäätäjän sekä lainkäyttäjien toiminnassa. Euroopan unioni kasvattaa rooliaan ilmastopolitiikassa. Samaan aikaan eduskunnan budjettivalta on korostunut perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja siihen sopeutuminen vaativat yhteiskunnalta kiireellisiä ja kokonaisvaltaisia toimia, mistä väistämättäkin aiheutuu kustannuksia. Tutkielmassa vastataan siihen, miten ympäristöperusoikeus vaikuttaa eduskunnan budjettivaltaan ja voiko se velvoittaa budjettivallan käyttäjää yksittäistapauksessa. Ympäristöperusoikeuden katsotaan kehittyneen viimeaikaisessa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä, ja se on jo saavuttanut omaa ydinaluettaan. Budjettivallankäyttäjän on toimittava siten, että pysytään Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Eduskunnan ei tule ohjata julkisia varoja ympäristön tilaa heikentävään toimintaan. Ympäristönsuojelun määrärahat ovat säännöllisiä, mutta niiden suuruutta ei säännellä laissa. Valtion talousarvio ei ole perusoikeuskontrollin alainen, eikä ympäristöperusoikeus siten saa oikeussuojaa budjettivallankäytössä. Tilanne voi muuttua, mikäli ilmastokanteet menestyvät tuomioistuimissa. Ympäristöperusoikeus ja budjettivalta ovat ensimmäistä kertaa valtiosääntöoikeudellisessa konfliktissa perustuslakivaliokunnan lausunnossa, joka koskee Euroopan komission ehdotusta asetukseksi luonnon ennallistamisesta. Tutkielmassa havaitaan, ettei eduskunnan budjettivaltaa koskeva lausuntokäytäntö kovinkaan hyvin sovellu ympäristöpolitiikan nykytilanteeseen. Euroopan unionin ympäristöpolitiikka rahoitetaan jäsenvaltioiden kansallisista varoista. Ristiriitatilanteessa olisi tarkoituksenmukaisempaa argumentoida unionin oikeusperiaatteilla kuin finanssikriisin yhteydessä syntyneillä budjettivaltakriteereillä. Valtion talousarvion ensisijainen tehtävä on turvata perusoikeudet. Jos unionin ympäristöpoliittisia toimenpiteitä vastustetaan, tulisi esittää vaihtoehtoisia keinoja pysyä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Ympäristö- ja talousvaikutusten arvioinnilla on lainvalmistelussa keskeinen rooli. Ympäristölainsäädännössä säädösvaltaa delegoidaan usein toimeenpaneville viranomaisille. Riskinä on demokraattisten valtaoikeuksien siirtyminen asiantuntijoille. Ilmastonmuutoksen vaikutuksista valtion toimintaan ei ole käyty laaja-alaista, demokraattista keskustelua. Miltä kestävän yhteiskunnan pitäisi näyttää? Yhteinen vastaus on löydettävä, jotta yhteiskuntamme kestäisi aikaa.

Benefit corporation on yritys, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen sillä ehdolla, että taloudellinen voitto saadaan aikaan harjoittamalla liiketoimintaa vastuullisista lähtökohdista. Benefit corporation -malli jakautuu kahteen eri pääkategoriaan: benefit corporation on oikeudellinen yhtiömuoto ja B Corp yksityisen sektorin tahon tarjoama sertifikaatti. Benefit corporation -ilmiön taustalla on kahden yhtiöoikeudellisen teorian, osakkeenomistajakeskeisyyden ja sidosryhmäteorian, välinen vastakkainasettelu. Voitontavoittelua ja sidosryhmien huomioimista yhdistelevän hybridimallin luomisen kannatuksen taustalla voidaan nähdä perinteisten yhteisömuotojen puutteellisuus, yritysmaailman epävarmuus yhteiskuntavastuun ja voiton tavoittelun yhdistämisen sallittavuudesta, kasvun ja omistajavaihdoksien tuomat haasteet sekä tahto valjastaa yrityssektori yhteiskuntavastuun suunnannäyttäjäksi. Ensimmäinen benefit corporation -laki saatettiin voimaan Marylandin osavaltiossa vuonna 2010. Benefit corporation -laki on nyky-ään voimassa yli neljässäkymmenessä Yhdysvaltain osavaltiossa ja muutamassa muussa Euroopan, Etelä-Amerikan ja Afrikan valtiossa. Benefit corporation -lainsäädäntö perustuu laajalti mallilainsäädäntöön, jonka neljä kulmakiveä ovat yhteiskuntavastuullisuutta ja voitontavoittelua yhdistävä toiminnan tarkoitus, yhtiön johdon sidosryhmiin liittyvät velvollisuudet, laajennettu kanneoikeus sekä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä lisäävät raportointisäännökset. Ensimmäinen ja Suomessa jo nykyään mahdollinen tapa omaksua benefit corporation -malli on B Corp -sertifikaatin hankkiminen. Sertifikaatin myöntämisen edellytyksenä on maakohtaisten oikeudellisten vaatimusten täyttyminen. Mahdollisen kotimaisen benefit corporation -lain säätämisen kannalta tutkielmassa kartoitetaan relevantin yhtiöoikeudellisen sääntelyn nykytilaa. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että Suomen osakeyhtiölaki ei ole osakkeenomistajakeskeisyyden periaatteen mukainen, vaan voittoa osakkeenomistajille tuotetaan pitkällä aikavälillä valistuneen arvonmaksimoinnin hengessä. Yhtiön pitkän aikavälin taloudelliseen tuloksellisuuteen tähtäävä tarkoitussäännös sallii yhtiön johdolle käytännöllisesti katsoen melko laajat mahdollisuudet yhteiskuntavastuun tavoitteluun. Valistuneen arvonmaksimoinnin periaate osoittaa kotimaisen osakeyhtiölain kuuluvan kuitenkin niin sanotun heikon yhteiskuntavastuun piiriin. Vahvan yhteiskuntavastuullisuuden mukaisuus edellyttäisi mahdollisuutta sellaiseen päätöksentekoon, jossa voiton tavoittelu edes pitkällä aikavälillä ei ole avainasemassa ja sidosryhmien etujen huomioiminen nostetaan samalle tasolle osakkeenomistajien edun kanssa. Kotimaisen yhtiöoikeuden puitteissa pitkäaikaisen voitontavoittelun sivuuttavat vastuullisuuspyrkimykset voidaan mahdollistaa muuttamalla yhtiön toiminnan tarkoitusta yhtiöjärjestysmääräyksellä. Benefit corporation -lain säätämisessä kohdattaisiin Suomessa monia haasteita. Viherpesun torjunnan välineenä benefit corporation -yhtiömuoto olisi heikko, sillä sääntelystä puuttuva johdonmukaisuus ja täytäntöönpanomekanismien tehottomuus vähentävät ajan myötä benefit corporation -nimikkeen uskottavuutta ja painoarvoa. Valistuneen arvonmaksimoinnin mukaisella voitontavoittelulla ja yhtiöjärjestysmuutoksilla voidaan käytännössä luoda tarpeeksi kattava turvasatama vahvaan yhteiskuntavastuuseen sitoutuneen yhtiön johdolle, joka haluaa toteuttaa laajojakin vastuullisuushankkeita. Pelkkä yritysjohtajien mahdollinen epävarmuus voitontavoittelun rajoihin liittyvästä oikeustilasta ei yksinään riitä perusteeksi suomalaisen benefit corporation -lain säätämiselle. Toiminnan tarkoitusta koskevat benefit corporation -mallilainsäädännön säännökset eivät toteuta tavoitettaan sidosryhmien huomioimisesta selkeästi, kun tulkinnanvaraisuuksia on enemmän kuin käytännön suuntaviivoja. Lisäksi uuden yhtiömuodon lisääminen osakeyhtiön ja yleishyödyllisen yhteisön väliin voisi kuitenkin horjuttaa olemassa olevia yhteisömuotoja. Benefit corporation -yhtiömuotoa voitaisiin väärinkäyttää luomalla benefit corporationeista mielikuvaa ”hyvänä yrityksenä” siinä missä tavalliset osakeyhtiömuotoiset kilpailijat olisivat ”huonoja yrityksiä”, jotka eivät toimi vastuullisesti. Lain säätäminen voisi vahvistaa väärää käsitystä siitä, että perinteisiä osakeyhtiöitä johdetaan pelkkä osakkeenomistajien taloudellinen voitto tähtäimessä. Benefit corporation -raporttia laadittaessa käytettävän standardin vapaa valittavuus, tilintarkastajan varmentamisvelvollisuuden puuttuminen ja virallisen sanktion puute raportin julkaisematta jättämisestä tekevät benefit corporation -mallilainsäädännön mukaisesta raportointivelvollisuudesta alttiin väärinkäytölle ja viherpesulle. Lisäksi benefit corporation -mallin yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen täytäntöönpanomenettely näennäisesti laajentaa osakeyhtiölain mukaista kanneoikeutta, mutta loppujen lopuksi säännökset tuovat vähän konkretiaa ja paljon epäselvyyttä. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että benefit corporation -mallin mukainen voitontavoittelun ja yhteiskuntavastuun yhdistävä ”hybridiyhtiö” on mahdollista luoda olemassa olevan yhtiöoikeudellisen sääntelyn puitteissa. Lähitulevaisuuden vahvan yhteiskuntavastuun periaatteen mukainen yhtiö syntyy yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen mahdollistavalla yhtiöjärjestysmääräyksellä ja EU-sääntelyn mukaisilla vastuullisuusvelvoitteilla, eikä benefit corporation -laille näin ollen ole paikkaa suomalaisessa yhtiöoikeudessa.

Ihmiskauppaan liittyy luonnollisen henkilön hyväksikäyttöä, joka voidaan toteuttaa henkilöön kohdistuvalla kontrollilla. Tekijät turvautuvat usein moninaisiin kontrollin keinoihin, joilla uhri alistetaan hyväksikäyttötilanteeseen. Yksi tapa käyttää kontrollia uhria hallitakseen on psykologinen kontrolli. Tekijän ei tarvitse käyttää fyysistä väkivaltaa saadakseen toisen alistumaan hyväksikäytön kohteeksi, vaan hienovaraisemmat psykologisin keinoin toteutetut kontrollin muodot ovat monesti riittäviä. Tähän liittyviä rikosoikeudellisesti haastavia kysymyksiä ovat muun muassa kysymykset siitä, mitä haavoittuvuus ihmiskaupan yhteydessä tarkoittaa, miten sitä voidaan hyväksikäyttää ja milloin kontrolli vaikuttaa uhriin siten, ettei tämä näe muuta vaihtoehtoa, kuin alistua hyväksikäyttöön. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitä psykologisella kontrollilla ihmiskaupan keinona tarkoitetaan ihmiskaupan tunnusmerkistön näkökulmasta. Tunnusmerkistön reunaehtoja pyritään selventämään hakemalla lainoppiin tukea muun muassa psykologisessa kirjallisuudessa esiin tuoduista vaikuttamisen, painostamisen ja henkisen väkivallan ilmiöistä. Tutkielmassa hyödynnetty monitieteellinen keskustelu yhdistettynä rikosoikeustieteeseen ja empiirisen haastattelututkimukseen pyrkii oikeustieteen ja monitieteellisen keskustelun kautta selventämään sitä, mikä epäasiallinen uhriin vaikuttaminen menee ihmiskaupan tunnusmerkistön piiriin ja mikä toisaalta jää sen ulkopuolelle. Tarkoituksena on myös selvittää miten tämä teoreettinen tunnusmerkistön tarkastelu vastaa soveltamiskäytännössä omaksuttuja lähtökohtia. Tutkielman lopuksi pyritään tuomaan esiin aineiston perusteella esiin nousseita ongelmakohtia koskien tunnusmerkistön mukaisen psykologisen kontrollin tunnistamista ja sen soveltamista. Vaikka tutkielmassa tarkastelun kohteena olevan ilmiön osalta on otettu edistysaskelia, on tutkielmassa esitetty erinäisiä muun muassa koulutukseen, erikoistumiseen ja tutkimukseen liittyviä suosituksia tutkielmassa esiin nousseiden rikosoikeudellisten ja rikosprosessioikeudellisten haasteiden helpottamiseksi. Tutkielmassa katsotaan, että tulee yhä jatkaa tutkimusta hienovaraisempien ihmiskaupan keinojen kartoittamiseksi ja tunnistamiseksi. Tätä kautta voidaan jatkaa sen arviointia, minkä tyyppinen psykologinen kontrolli ja yleisesti psyykkinen vaikuttaminen menee tosi asiassa tunnusmerkistön piiriin ja mikä puolestaan ei.