Browsing by Subject "saksan kieli"

Tässä tutkimuksessa tutkittiin ääntämisen opettamista kahdessa uudessa suomalaisessa saksan kielen oppimateriaalissa 1. ja 2. luokille sekä sitä, miten nämä kaksi oppimateriaalia eroavat toisistaan ääntämisen opettamisessa. Tutkimusaineistona toimi Sanoma Pron varhennetun saksan oppimateriaali Los! sekä Otavan Hallo, Berni! vuodelta 2018. Los! -materiaalista tutkittiin oppikirja, opettajan digiopetusaineisto sekä opettajan opas. Hallo, Berni! -materiaalista tutkittiin opettajan digiopetusaineisto sekä sen sisältämä opettajan opas. Kumpikin oppimateriaaleista on tarkoitettu 1. ja 2. luokan saksan kielen opetukseen. Metodina tutkimuksessa käytettiin oppimateriaalianalyysia. Kuuden tutkimuskysymyksen avulla selvitettiin, kuinka usein oppimateriaaleissa opetetaan ääntämistä, mitä foneettisia sisältöjä käsitellään, missä määrin puhutun ja kirjoitetun kielen suhdetta esitetään ja käytetäänkö materiaaleissa IPA:n kansainvälistä foneettista aakkostoa, millaisia ääntämistehtävät ovat sekä millä tavoin oppimateriaalit eroavat toisistaan ääntämisopetuksessa. Ääntämistehtäviksi laskettiin kuuntelutehtävät, joissa pääpaino ei ole kuullun ymmärtämisessä sekä kaikki suulliset tehtävät, joissa puhutaan saksaa. Tutkimuksessa selvisi sekä eroja että yhtäläisyyksiä oppimateriaalien välillä. Kummassakin oppimateriaalissa ääntämistä harjoitellaan jokaisessa kappaleessa. Suurin osa materiaalien ääntämisharjoittelusta tapahtuu sanaston harjoittelun yhteydessä ja eksplisiittisiä ääntämistehtäviä, joissa pääpaino olisi ääntämisessä, on etenkin Hallo, Berni!:ssä vain vähän. Niinpä varsinkin Hallo, Berni!:n kohdalla monia suomenkielisille oppilaille vaikeita foneettisia sisältöjä ei erikseen harjoitella. Los!:ssa käsitellään verrattain enemmän yksittäisiä äänteitä, mutta sielläkin monet vaikeat äänteet jäävät käsittelemättä. Kummassakin materiaalissa harjoitellaan joitakin saksan kielen prosodisia piirteitä, esimerkiksi toistamalla kokonaisia lauseita, mutta eksplisiittisesti niitä ei opeteta kummassakaan materiaalissa. Kummassakin oppimateriaalissa ääntämiseen liittyviä kuuntelutehtäviä on vähän. Hallo, Berni!:ssä yleisin ääntämistehtävä tyyppi on selkeästi ”Kuuntele ja toista”-tehtävät. Myös Los!:ssa näitä tehtäviä on paljon, jonka lisäksi myös soveltavat ääntämistehtävät, joissa puhutaan vapaasti, ovat yleisiä. Tutkimuksen perusteella voi sanoa, että kummassakin oppimateriaalissa ääntämisen opettaminen on keskeisessä osassa. Oppimateriaalien välisistä eroista huolimatta kummassakin materiaalissa luotetaan ääntämisen opetuksessa vahvasti oppilaiden imitaatiokykyyn, sillä perinteiset ”Kuuntele ja toista”-tehtävät ovat kummassakin materiaalissa suosittuja.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia haasteita suomenkielisillä saksanopiskelijoilla on saksan sanapainossa. Tutkielmassa suoritetaan virheanalyysi, jossa selvitetään, miten paljon saksanopiskelijat tekevät virheitä sanapainossa ja millaisia yksilöllisiä eroja heidän välillään on. Tämän avulla pyritään selvittämään, kuinka laaja haaste saksan sanapaino suomenkielisille on ja millaisia virheitä siinä yleisimmin tehdään. Virheanalyysin yhteydessä toteutetaan lyhyt korpusanalyysi, joka tutkii kahden saksan kielen sanan, überall ja überhaupt painotusta. Tutkimusaineistona käytetään vuoden 2010 TAITO-projektin videoitua materiaalia, jossa Helsingin yliopiston saksan pääaineopiskelijat suorittavat suullisia keskustelutehtäviä saksaksi, sekä HY-TALK-projektin materiaalia vuodelta 2011, jossa Helsingin yliopiston Kielikeskuksen saksan kurssin opiskelijat suorittavat samankaltaisia keskustelutehtäviä. Korpusanalyysissä käytetään apuna Mannheimin saksan kielen instituutin Datenbank für gesprochenes Deutsch – tietokantaa ja siitä saatua korpusta Forschungs- und Lehrkorpus für gesprochenes Deutsch (FOLK). Tutkielman teoriaosuudessa muodostetaan kuva saksan sanapainosta ilmiönä mm. ääntämisoppikirjojen ja erilaisten sanapainoon keskittyvien aikaisempien tutkimusten avulla. Teoriaosuudessa selvitetään, miten sanan rakenne vaikuttaa sen painotukseen ja millaisia sääntöjä saksan painotuksessa on. Saksan sanapainoa myös verrataan lyhyesti suomen kielen sanapainoon. Saksan sanapainoa käsitellään myös pedagogisesta näkökulmasta ja teoriaosuuden myöhemmässä vaiheessa selvitetään mm. erilaisten didaktisten oppaiden avulla, miten saksan sanapainoa voisi käsitellä kouluympäristössä, sekä perehdytään siihen, millaiset tekijät johtavat ääntämysvirheisiin ja pohditaan niiden käsittelyä luokkahuoneessa. Analyysin tuloksina todetaan, että suomenkieliset saksanopiskelijat painottavat erityisen usein virheellisesti ensimmäistä tavua, kun sanapaino on saksan kielessä sanan lopussa. Varsinkin painottomat prefiksit, kuten ge- aiheuttavat usein haasteita. Virheiden määrässä ja laadussa on myös melko suuria yksilöllisiä eroja, eikä lähtötaso kaikissa tapauksissa korreloi virheiden määrän kanssa.

Tämän nimistöntutkimukseen liittyvän pro gradu -tutkielman tavoitteena on esitellä ja luokitella saksalaisia henkilönnimiä Suomessa. Tutkielman aineistona toimii Helsingin saksalaisen evankelis-luterilaisen seurakunnan ensimmäinen kirkonkirja vuosilta 1858–1889. Tuosta kirkonkirjasta on kirjoitettu ylös noin 200 ensimmäisen siihen kirjatun henkilön etu- ja sukunimet sekä syntymäaika ja -paikka. Tutkielman ensimmäisessä osassa kerrotaan lyhyesti Helsingin saksalaisen seurakunnan historiasta ja nimistöntutkimuksen perustermistöstä. Sen jälkeen perehdytään saksalaisen kielialueen etunimistön syntyyn ja historiaan. Saksalaisen etunimistön kehitys voidaan jakaa yhtäältä jo kantagermaaniselta ajalta alkaneeseen kehityskulkuun ja toisaalta vieraista kielistä vuosisatojen aikana saatuun vaikutukseen. Nämä kehityskulut ovat vuorotelleet merkittävyydessä ja myös vaikuttaneet toisiinsa. Myös kristinuskolla ja sen nimistöllä on ollut merkittävä asema etunimistön muotoutumisessa. Aineiston kaikkien noin 120 etunimen tausta ja historia esitellään niin laajasti kuin mahdollista. Käsittelyjärjestyksenä on sukupuoli ja nimien esiintyvyys. Ensin käsitellään miesten nimet, koska suuri osa naisten nimistä on johdettu niistä. Nimiaineisto on sekoitus sekä kantagermaanisesta sanastosta muodostuneita että vieraista kielistä tulleita nimiä. Suomen vaikutusta etunimistöön ei ole havaittavissa, koska suurin osa seurakunnan jäsenistä on syntynyt ulkomailla. Seuraavassa osassa kerrotaan sukunimistön historiasta ja kehityksestä sekä niiden yleisesti vakiintuneesta luokittelusta. Kaikki aineiston sukunimet pyritään sen jälkeen luokittelemaan ja niille annetaan lyhyt kielihistoriallinen selitys. Sukunimistön kohdalla tämä ei kuitenkaan aina ole aukotonta, sillä aikojen saatossa nimissä on tapahtunut mm. ortografisia muutoksia, eikä etymologian selvitys ja luokittelu ole aina yksiselitteistä. Aineistossa on mukana myös ei-saksalaisia sukunimiä, jotka jäävät varsinaisen luokittelun ulkopuolelle. Helsingin 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon saksalainen yhteisö oli varsin kansainvälinen, minkä vuoksi tutkielman lopussa esitellään lyhyesti tuon ajan Euroopan valtiollista jakoa ja saksankielisen alueen laajuutta. Lisäksi kerrotaan kirkonkirjoista saatujen syntymäpaikka- ja aikatietojen perusteella, mistä päin Eurooppaa seurakunnan jäsenet ovat Suomeen tulleet.

Tutkielma käsittelee saksanopettajien asenteita ja reaktioita sähköistyvää ylioppilastutkintoa kohtaan. Pienen kirjoittajamäärän vuoksi saksa oli maantiedon ja filosofian kanssa ensimmäinen sähköisesti kirjoitettava aine ylioppilaskirjoituksissa syksyllä 2016. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia ajatuksia ylioppilastutkinnon sähköistyminen saksan opettajissa aiheuttaa ja miten he valmistautuvat muutokseen. Tutkielmassa kartoitetaan myös sähköistyvien ylioppilaskirjoitusten vaikutuksia käytännön saksan kielen opetukseen opettajien näkökulmasta. Tutkielman teoreettisessa osassa tarkastelen muun muassa ylioppilaskirjoitusten historiaa, koulumaailman digitalisoitumista sekä opettajien suhtautumista koulutusuudistuksiin. Tutkielmaa varten haastateltiin neljää saksanopettajaa ennen sähköisten ylioppilaskirjoitusten voimaan tuloa alkuvuodesta 2016. Heidän haastattelunsa nauhoitettiin ja nauhoitteista tehtyjen litterointien perusteella haastattelut analysoidaan tutkielmassa teemoittain. Haastatteluissa käsitellään opettajien rektioita ja asenteita uudistusta kohtaan, heidän keinojaan valmistautua muutokseen ja kartoitetaan heidän saamaansa tukea ja koulutusta reformiin liittyen. Analyysin pohjalta selviää, että saksanopettajat suhtautuvat pääosin positiivisesti edessä olevaan uudistukseen. Huolenaiheita ovat esimerkiksi lisääntyvät työmäärä, uudistuksen tekninen toteutus sekä oma tekninen osaaminen. Haastatteluista tulee ilmi, että osa opettajista on havainnut tai kokenut muutosvastarintaa mutta se liitetään usein uudistuksen alkuvaiheeseen. Opettajayhteisön ja oman koulun tuki nousee haastatteluissa esille korvaamattoman tärkeänä. Saksan opetuksen sisältöihin saksanopettajat uskovat sähköisen ylioppilaskokeen tuovan enemmän digitaalista materiaalia.

Työn tarkoituksena on selvittää saksan sananmuodostuksen kuvauksen historiaa erityisesti esimodernin ajan näkökulmasta. Lähtökohtana ovat antiikin kreikan- ja latinankieliset kieliteoriat, sillä niihin perustuvat myös varhaiset saksan kieliopit. Tutkielma perustuu lähinnä latinan- ja saksankielisiin primäärilähteisiin, kielioppeihin ja kielifilosofisiin teoksiin sekä aihetta jo käsitelleeseen moderniin tutkimuskirjallisuuteen. Sananmuodostuksen kuvauksen peruskäsitteet, yhdyssana ja johdos, ovat lähtöisin antiikin kieliteorioista. Kreikan ja latinan klassiset kieliopit eivät kuitenkaan tunne varsinaisesti sellaista käsitettä kuin 'sananmuodostus'. Toisaalta sananmuodostuksen piiriin kuuluvaa muoto-oppia luonnehditaan yleisesti epäsäännölliseksi, ei luonnon, vaan inhimillisten tottumusten aikaansaannokseksi. Myöhäisantiikin meille säilyneissä kieliopeissa – keskeisimpinä Donatuksen Ars maior ja Ars minor sekä Priscianuksen Institutiones – sanojen muoto-opillista käyttäytymistä luokitellaan tiukasti sanaluokista johtuvana 'aksidenssien' hierarkiana. Juuri sanojen, ei tätä pienempien yksiköiden, yhdistämistä käsitellään figuran eli hahmon aksidenssina, sanojen johtamista "loppukirjaimia muuttamalla" taas pääasiassa specieksen eli lajin aksidenssina. Nämä teoriat ovat perustana myös varhaisen uuden ajan kieliopille ja pohdinnoille kielestä. Renessanssi- ja humanistiset kieliopit pyrkivät kuvaamaan klassisia kieliä antiikin kieliopeille uskollisina. Vaikka antiikin kieliteorioissa johto-oppi mainitaan usein epäsäännöllisenä, 'anomalian' piiriin kuuluvana, 1400- ja 1500-luvun kieliopit (Perotti, Melanchthon, Camerarius) käsittelevät sitä säännöllisten taivutuskategorioiden kanssa samanarvoisena. Myös saksan varhaiset kuvaukset noudattavat antiikissa vakiintunutta jakoa kahdeksaan sanaluokkaan ja niiden aksidensseihin, mukaan lukien figuraan ja speciekseen. Niihin on omaksuttu myös kreikalle ja latinalle ominaiset muotokategoriat (esimerkiksi patronyymit), vaikka näitä ei varsinaisesti omina muotoinaan ole saksassa olemassa. Omaleimaista saksan kieliopeille niiden klassisiin esikuviin verrattuna on heräävän kieli-identiteetin ja kansallistunteen leimaama kielihistorian pohtiminen ja sananmuodostuskategorioiden sekä etymologisten tai saksan kielen historiaa koskevien teorioiden sulautuminen yhteen. Vaikka sananmuodostusta ('Wortbildung') ei saksalaisessa traditiossa nimetä omana käsitteenään tai kieliopin kategorianaan ennen 1800-lukua, jo Schotteliuksen ,Ausführliche Arbeit von der Teutschen HaubtSprache' (1663) käsittelee yhdyssanoja ja johtamista laaja-alaisesti ja erillään muusta muoto-opista. Schottelius pyrkii vielä kuvaamaan saksan kielen rakennetta sellaisena, kuin se on ollut raamatullisen Baabelin tornin rakentamisesta ja kielen synnystä lähtien, ja pitää siitä syystä erottelemiaan kantasanoja ja päätteitä 'alkuperäisinä'. Erityisen tärkeänä hän pitää kantasanojen yksitavuisuutta, mille on esikuvansa heprean kieliopissa. 1700-luvun kuluessa käsitys kielen historiasta ja sanojen muodostumisesta muuttuu. Vuosisadan alussa painetussa Bödikerin kieliopissa maailman kielet jaetaan vielä muutamaan eurooppalaiseen pääkieleen, jotka palautuvat Baabelin tornia seuranneeseen kielten erkanemiseen. Sananmuodostusta Bödiker ja hänen aikalaisensa käsittelevät pitkälti Schotteliuksen tavoin. Vuosisadan lopulla Adelungin 'Umständliches Lehrgebäude' painottaa ihmiskielten sanojen muodostuneen yksittäisistä onomatopoeettisista äänteistä, joiden yhdistyminen monimutkaisiksi käsitteiksi noudattelee länsimaista sivistyshistoriaa. Nykykielen johto-oppi on hänen mielestään kehitysaskel tästä alkuhämärästä, esimerkiksi umlaut- tai ablautjohdoksista (sinken : senken), jotka perustuvat 'hämärän kuulokuvan tuntemukseen' ('dunkle Empfindung des Hörbaren'). Looginen selitys näille ilmiöille esitetään lopulta muutama vuosikymmen myöhemmin historiallis-vertailevan kielitieteen avulla.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena on tutkia, miten Aino Havukaisen ja Sami Toivosen teosten Tatu ja Patu päiväkodissa (2004) ja Tatun ja Patun outo unikirja (2008) kuvituksissa olevia humoristisia tekstejä on käännetty saksaksi ja ruotsiksi. Tutkimus pyrkii selvittämään, millaisilla keinolla verbaalista ja visuaalista, usein myös vahvan kulttuurisidonnaista huumoria on käännetty, minkä lisäksi käsitellään lyhyesti typografian käyttöä kieliversioissa. Lasten- ja kuvakirjojen huumori on yleinen tutkimusaihe, mutta Tatu ja Patu -sarjaa ei ole tästä näkökulmasta tutkittu. Teoriataustaan kuuluu multimodaalisuuteen ja lastenkirjallisuuteen, etenkin kuvakirjoihin, liittyvää yleistä tutkimuskirjallisuutta, näiden molempien kääntämiseen liittyvää teoriaa, huumoriin ja sanaleikkeihin ja näiden kääntämiseen liittyvää teoriaa sekä typografiaa käsittelevää kirjallisuutta. Aineistoa analysoitiin ensisijaisesti tekstisisällön pohjalta verraten käännöksiä alkutekstiin ja osin keskenään ottaen kuva huomioon tarpeen mukaan. En hyödyntänyt tarkkarajaisia luokitteluja, sillä tämä osoittautui hankalaksi aineistoni kohdalla. Analyysissä kävi ilmi, että ruotsin- ja saksankielisissä käännöksissä on tehty huumorin ja erityisesti sanaleikkien kohdalla ratkaisuja, jotka eroavat niin alkutekstistä kuin keskenään. Monessa tapauksessa humoristinen ilmaus käännettiin neutraalimmalla vastineella tai suoraan, jolloin huumori ei enää välittynyt. Kotouttaminen on yleistä erityisesti tuotemerkkien kohdalla. Havaitsin lisäksi, että typografian käyttö erosi merkittävästi kieliversioiden välillä.

Saksan kielen partikkelit ovat kiinnostaneet ja askarruttaneet lingvistejä jo pitkään. Vuosia näitä kielen pikkusanoja tutkittiin lähinnä teoreettisen, kirjoitettuun kieleen pohjautuvan kielentutkimuksen näkökulmasta. Vasta 1960-luvulla pragmatiikan tutkimusalan myötä partikkeleita ryhdyttiin tutkimaan todellisissa kielenkäyttötilanteissa. Huomattiin, että saksan kielessä käytetään runsaasti partikkeleita ja ne ovat kommunikatiivisesta näkökulmasta tärkeitä keskustelun sujuvuuden kannalta. Tämän tutkielman kohteena ovat nämä puhepartikkelit ja niiden esiintyminen suomalaisessa saksan kielen oppikirjasarjassa. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään partikkelien tutkimuksen historiaa ja problematiikkaa. Partikkelien tutkimuksessa on osoittautunut haastavaksi niiden määritteleminen ja partikkeleihin luettavien pikkusanojen jaottelu eri sanaluokkiin. Tässä tutkimuksessa hyödynnettävä Armin Burkhardtin puhepartikkeleiden funktionaalinen typologia mahdollistaa partikkeleiden määrittelyn ja jaottelun loogisesti ja jäsennellysti. Sen avulla on vältetty monet perinteiset partikkelin tutkimuksen kompastuskivet. Lisäksi tutkimuksessa perehdytään partikkelien opettamisen ja oppimisen problematiikkaan huomioiden erityisesti suomalainen konteksti ja oppija. Oppikirja-analyysin kohteena ovat suomalaiset saksan kielen oppikirjat. Yläkouluun tai lukioon tarkoitettu kirjasarja Plan D on uusin lyhyen saksan kirjasarja, ja se mainitsee lähtökohdakseen kommunikaation. Puhepartikkelit ovat tärkeä osa kommunikaatiota, joten tutkimuksessa paneudutaan siihen, miten ne ovat kirjasarjassa edustettuina. Vertailun vuoksi tutkimukseen on sisällytetty myös puhepartikkeleiden analyysi kuudessa autenttisessa keskustelussa natiivien välillä, jotta oppikirjatekstien autenttisuutta voisi partikkelien osalta luotettavasti arvioida. Kirjasarjan voi arvioida ottavan teksteissään hyvin huomioon puhepartikkelit, ja niiden verrattain runsas käyttö tuo teksteihin puhutun kielen tyyliä. Puhepartikkelit on myös käännetty, mikä tukee oppimista ja auttaa oppijoita ymmärtämään ne. Aihetta ei kuitenkaan muuten ole kirjasarjassa eksplisiittisesti tarkasteltu, ja voidaan todeta, että puhepartikkeleiden opetusta ei tueta systemaattisesti kuin kielisyötteen muodossa. Kaikkiin partikkeleiden opettamisen ongelmakohtiin kirjasarja ei tarjoa materiaalia. Kirjasarjan tekstien kielen voidaan kuitenkin todeta olevan partikkeleiden osalta suurimmaksi osaksi kohdekielen mukaista.

Huoli Suomen kielivarannosta ja oppilaiden kielivalinnoista on ollut esillä jo pitkään. Tammikuusta 2020 alkaen A1-kieli on varhennettu valtakunnallisesti alkamaan ensimmäiseltä luokalta. Ensimmäisen luokan oppilaat aloittavat siis ensimmäisen vieraan kielensä viimeistään ensimmäisen luokan keväällä. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan tätä asetusmuutosta monipuolisten kielivalintojen näkökulmasta seuraavasti: Tutkimuksessa kerättiin saksanopettajien näkemyksiä siitä, miten A1-kielen varhentaminen on tähän mennessä vaikuttanut kielten ryhmien muodostamiseen alakoulussa ja miten kielten ryhmien käytänteet ovat muuttuneet varhentamisen jälkeen. Lisäksi tutkittiin, millaisia käytänteitä kouluissa ja kunnissa on, jotta saksan opetusryhmiä muodostuu A1- tai A2-kielessä. Tutkielman teoriaosassa tarkastellaan varhaista ja varhennettua kieltenopetusta erityisesti Suomen kontekstissa. Lisäksi tässä osassa tarkastellaan saksankielen valintojen tilastoja viimeisen 20 vuoden ajalta; luodaan katsaus niihin koulutuspoliittisiin linjauksiin, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet kielivalintojen määrään; tarkastellaan sekä aiempia valtakunnallisia kielihankkeita kuten Kielten kärkihanketta että varhentamispäätöstä; ja tarkastellaan kielivalintoihin vaikuttavia tekijöitä ja kielten ryhmien muodostamisen käytänteitä. Keräsin itse tutkielman aineiston. Tutkimuksen osallistujat olivat alakoulussa opettavia saksanopettajia, jotka opettivat A1- tai A2-saksaa. Opettajat olivat enimmäkseen alakouluista, joissa Vipunen-tietokannan mukaan oli muodostunut A1-saksanryhmiä vuosina 2017 tai 2018. Lisäksi osallistujia haettiin kieltenopettajien Facebook-ryhmistä sekä Suomen Saksanopettajat ry:n sähköpostilistalta. Tutkimukseen osallistujia oli yhteensä 13 ja vastaajat työskentelivät 6 eri kunnassa. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä sekä täydentävillä teemahaastatteluilla. Aineiston tarkastelussa käytettiin kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa eri muuttujia vertailtiin keskenään. Kvalitatiiviseen tutkimukseen käytettiin laadullista sisällönanalyysia Miles & Hubermanin mukaan. Tutkimustuloksista käy ilmi, että opettajien näkemykset varhennetun kieltenopetuksen vaikutuksista ryhmien muodostamiseen ovat vaihtelevia. Kielivalintaan vaikuttavat monet tekijät, joten yksistään varhentamisen vaikutusta oli käytännössä vaikea arvioida. A1-saksan kannalta varhentamiseen liittyi positiivisia kokemuksia esim. kielisuihkutuksista mutta myös haasteita. Opettajat pelkäsivät, että vanhemmat valitsevat englannin yhä useammin toisen vieraan kielen sijaan, kun kielivalinta tehdään entistä nuoremmassa iässä. Lisäksi varhentamisen jälkeen opettajien on pitänyt itse aktiivisesti kehittää uusia käytänteitä kieltenryhmien muodostamiseen. Tämän tutkimusaineiston perusteella se, että kieli alkaa viimeistään ensimmäisen luokan keväällä, saattaa vaikeuttaa monipuolisten kielivalintojen toteutumista. Syynä tähän on se, että kielivalinta käytännössä joudutaan tekemään jo esikoulun puolella. A2-saksan näkökulmasta A1-kielen varhentamisen vaikutus nähtiin vain positiivisessa valossa. Tutkimustuloksista käy lisäksi ilmi, miten monet eri sidosryhmät vaikuttavat A1- ja A2-saksanryhmien muodostumiseen alakoulussa. Sidosryhmiä olivat kieltenopettajat, koulut, kunta, perheet ja yhteisö, esikoulut ja muut sidosryhmät. Muodostumiseen vaikuttivat lukuisat eri käytänteet (kuten kielisuihkut ja kielivalintaillat) ja muut tekijät (kuten kieltenopiskelun perinne tietyssä koulussa tai kunnassa). Kaksi keskeistä yhdistävää teemaa tässä prosessissa olivat yhteistyö ja avoimuus. Yleisimmät tehokkaat käytänteet A1-saksanryhmien muodostamiseen olivat kielisuihkutus esikoululaisille tai ensimmäisen luokan oppilaille sekä kielivalintojen mainonta perheille. Suurimpina haasteina eri kieltenryhmien toteutumiseen ylipäätään nähtiin kuntien taloudellinen tilanne sekä eri toimijoiden asenteet kieltenopiskelua kohtaan. Erityisesti haastatteluissa kävi ilmi, miten alakoulujen kielivalinnat ovat tärkeä osa sekä kielivalintoja yleisesti että Suomen kielivarantoa tulevaisuudessa.