Faculty of Veterinary Medicine
Recent Submissions
-
Comparison of joint passive and active range of motion when landing from a bar jump in agility dogs (2024)Agility on suosittu ja kasvava koiraurheilulaji, jonka yleisin estetyyppi on hyppyeste. Tieteellinen näyttö hyppyesteen toistuvan suorittamisen vaikutuksista koiran tuki- ja liikuntaelimistöön on yhä vähäistä. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää olkanivelen, kyynärnivelen, rannenivelen, lonkkanivelen, polvinivelen ja kinnernivelen sagittaaliset ääriasennot hyppyesteen laskeutumisvaiheessa ja verrata niitä nivelten passiiviseen liikelaajuuteen. Hypoteesimme oli, että ranteen ja kintereen ääriojennus hyppyesteen laskeutumisvaiheessa ylittäisi kyseisten nivelten maksimaalisen passiivisen ojentumisen. Tutkimukseen osallistui 18 tervettä agilityssä kilpailevaa bordercollieta. Ennen hyppytehtävää eläinfysioterapeutti mittasi koirien olkanivelen, kyynärnivelen, rannenivelen, lonkkanivelen, polvinivelen ja kinnernivelen passiivisen liikelaajuuden muovisen goniometrin avulla. Mittausten jälkeen koiriin kiinnitettiin heijastemerkit asianmukaisten anatomisten maamerkkien mukaisesti. Koirat suorittivat kolme hyppyestettä, joiden korkeus oli sama kuin niiden säkäkorkeus. Kolmiulotteinen kinemaattinen liikkeenkaappaussysteemi määritti heijastemerkkien koordinaatit kaikista raajoista toisen hypyn laskeutumisvaiheessa. Kaksiulotteisen kinemaattisen mallin avulla määritettiin kunkin nivelen ääriojennus, äärikoukistus ja näiden erotus (aktiivinen liikalaajuus). Kunkin koiran nivelten aktiivista ääriojennusta, äärikoukistusta ja aktiivista liikelaajuutta verrattiin saman koiran passiiviseen ääriojennukseen, äärikoukistukseen ja passiiviseen liikelaajuuteen parittaisella t-testillä. Hypoteesin mukaisesti ranteen ääriojennus hyppyesteen laskeutumisvaiheessa ylitti ranteen passiivisen ääriojennuksen. Sama toistui ensimmäisenä maahan osuneen takajalan kinnernivelessä. Lonkkanivelissä ja toisena maahan osuneen jalan kinnernivelessä ei havaittu merkitsevää eroa aktiivisen ja passiivisen ojentumisen välillä, mikä tarkoittaa, että laskeutumisvaiheessa näiden nivelten aktiivinen ojentuminen on passiivisen liikelaajuuden äärirajoilla. Olkanivelen, kyynärnivelen ja polvinivelen ääriojentuminen ja -koukistuminen hyppyesteen laskeutumisvaiheessa oli pienempää kuin niiden passiivinen liikelaajuus. Rannenivelen, lonkkanivelen sekä kinnernivelen äärikoukistuminen laskeutumisvaiheessa oli pienempää kuin passiivinen äärikoukistuminen. Ranteen ja lonkan merkittävällä ojentumisella hyppyesteen laskeutumisvaiheessa saattaa olla yhteyttä yleisimpiin agilitykoirilla esiintyviin vammoihin, kuten iliopsoas-lihaksen vaurioon ja ranteen yliojentumisvaurioon.
-
(2024)(Deks)medetomidiini on sedatiivina käytetty, perifeerisesti ja sentraalisesti vaikuttava alfa-2-agonisti, jolla on haitallisia vaikutuksia sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaan. Vatinoksaani on perifeerisesti vaikuttava alfa-2-antagonisti, joka lieventää näitä haittoja. Näitä on aiemmin tutkittu useissa tutkimuksissa niin yhdessä kuin erikseen sekä atipametsolin kanssa. Atipametsoli on periferaalisesti ja sentraalisesti vaikuttava alfa-2-antagonisti. Myksomatoottinen mitraaliläppärappeuma (MMVD) on perinnöllinen sydänvaiva, joka voi edetessään johtaa sydämen vajaatoimintaan ja systeemioireisiin. Läppien rappeutuminen johtaa sydämen toiminnan häiriöihin, kuten veren virtaamiseen väärään suuntaan eli läppävuotoon. MMVD luokitellaan vaiheisiin A, B1, B2, C ja D, joskin vaihe A on vasta alttius sairastua. Sairautta ei voi parantaa, mutta sen etenemistä voidaan hidastaa lääkityksellä. Sydämen ultraäänitutkimus on tällä hetkellä tarkin menetelmä MMVD:n tutkimisessa. Alfa-2-agonistien on todettu vaikuttavan sydämen toimintaan muun muassa suurentamalla sydämen kokoa ja aiheuttamalla läppävuotoa, jolloin niiden käyttöä ei suositella diagnostisten sydäntutkimusten yhteydessä. Tähän lisensiaatin tutkielmaan liittyvässä tutkimuksessa selvitettiin tietyn medetomidiini-vatinoksaani-yhdistelmän turvallisuutta ja käyttökelpoisuutta B1-vaiheen MMVD:tä sairastavilla koirilla. Tätä yhdistelmää kutsutaan tekstissä med+vatiksi (medetomidiini- 0,5 mg/ml + vatinoksaani- 10 mg/ml hydrokloridi, Vetcare Ltd, Suomi). B1-vaiheessa koiralla on mitraaliläppävuotoa ja sivuääni, mutta ei sydämen laajentumaa eikä kliinisiä oireita eli sydämen vajaatoimintaa. Yhdistelmää on aiemmin tutkittu vain sydänterveillä koirilla. Tutkimuksen hypoteesina oli, että med+vatin avulla voitaisiin vähentää kiinnipitoa sydämen ultraäänitutkimuksen aikana ilman, että se vaikuttaisi haitallisesti ultraäänimuuttujiin. Tutkimukseen osallistui 12 asiakkaiden omistamaa lemmikkikoiraa, joilla oli B1-luokkan MMVD. Tutkimuksessa koirille tehtiin sydämen ultraäänitutkimus kolmesti. Ensimmäinen tutkimus tehtiin ennen med+vatin antamista, toinen 10 minuuttia ja kolmas 30 minuuttia antamisen jälkeen. Med+vatia annettiin laskimonsisäisesti. Annos sisälsi medetomidiinia 10 μg/kg ja vatinoksaania 200 μg/kg. Koirilta otetuista verinäytteistä tutkittiin myös perusveriarvot (hematologia, seerumin biokemia) ja sydämen vajaatoimintaan liittyvä NT-proBNP. Tutkimuksen aikana seurattiin tiettyjä vitaaliparametrejä. Tulos oli osittain hypoteesin mukainen. Med+vat todettiin tutkimuksessa turvalliseksi käyttää MMVD:tä B1-vaiheella sairastavilla koirilla. Sen ei havaittu laajentavan sydämen sisähalkaisijoita, mutta laski sydämen pumppaustehoa ja voimisti osalla koirista läppävuotoa. Näin ollen med+vat käyttö sydämen ultraäänitutkimuksen aikana muuttaa mittaustuloksia.
-
(2024)Kaviokuumetutkimus on kehittynyt merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta tietoa on vaikea löytää kootusti yhdestä paikasta. Tämän kirjallisuuskatsaustutkielman tavoitteena on perehtyä tämän hetken tietoon kaviokuumeesta ja koota eläinlääkäreille ja laajemmalle tiedeyhteisölle uusin tutkimustieto yhdeksi kokonaisuudeksi. Kaviokuume on merkittävä ontuman aiheuttaja ja sen seuraukset voivat olla vakavia, minkä takia infopaketin koostaminen on tärkeää erityisesti ennaltaehkäisyn ja tutkitun tiedon painottamiseksi. Kaviokuumeella tarkoitetaan kavioiden lamellirakenteen pettämistä, minkä takia kavioluu siirtyy pois paikoiltaan. Kaviokuume on yleinen ja usein uusiutuva sairaus, joka vakavimmillaan aiheuttaa pysyviä vaurioita kavion rakenteeseen ja voi johtaa hevosen eutanasiaan. Se ei kuitenkaan ole itsenäinen sairaus, vaan sen taustalla on useita eri tekijöitä. Kaviokuumetyyppejä tunnetaan kolme: hormonaalinen ja tulehduksellinen kaviokuume sekä tukeutumiskaviokuume, joista ensimmäisenä mainittu on yleisin. Hormonaalisen kaviokuumeen taustalla ovat hormonihäiriöt EMS (equine metabolic syndrome) ja PPID (pituitary pars intermedia dysfunction) ja muutokset kaviossa tapahtuvat insuliiniaineenvaihdunnan häiriöistä. Lisäksi kortisonilääkityksen aiheuttama iatrogeeninen kaviokuume kuuluu hormonaaliseen kaviokuumeeseen. Tulehduksellisessa kaviokuumeessa hevosella on samanaikaisesti tulehduksellinen tila tai sairaus, kuten esimerkiksi koliitti tai metriitti. Voimakas tulehdustila aikaansaa tuntemattoman mekanismin kautta kaviokuumeen. Harvinaisen tukeutumiskaviokuumeen aiheuttaa mekaaninen ylirasitus tyypillisesti murtumalle vastakkaisessa jalassa. Katsauksessa käsitellään nykyinen tieto kaviokuumeen patofysiologiasta ja patomekanismeista sekä tyypilliset mikroskooppiset ja makroskooppiset muutokset kaviokuumekaviossa. Kaviokuumetta diagnosoidessa voidaan hyödyntää kliinisen tutkimuksen lisäksi radiologiaa ja magneettikuvausta. Ensisijaisesti kaviokuumepotilaalla hoidetaan akuutti vaihe, jonka jälkeen perehdytään taustasyiden hoitoon. Hoito on yksilöllistä ja vaatii eläinlääkärin ja kengittäjän välistä yhteistyötä. Kirjallisuuskatsauksen johtopäätöksenä kaviokuumeeseen ei ole olemassa yhtä parantavaa hoitoa eikä eri kaviokuumetyyppien patomekanismeja tunneta tarkalleen. Tärkein hoito kaviokuumeessa on edelleen tukihoito; kivunlievitys, karsinalepo ja kengitys sekä lisäksi altistavien taustasairauksien hoito. Tärkeää on myös tunnistaa kaviokuumeelle alttiit yksilöt, joilla taustasairauksien hoito voi ehkäistä kaviokuumeen synnyn. Verrattain uutta tietoa on saatu taustasairauksien diagnostisista testeistä, lääkkeistä ja ennaltaehkäisystä. Tutkimustietoa tarvitaan yhä tarkan patofysiologian selvittämiseksi, jotta voidaan kehittää hoitomuotoja ennaltaehkäisemään ja hidastamaan kaviokuumeen aiheuttamia lamellimuutoksia.
-
(2024)The licentiate thesis aimed to evaluate the impairing effects of environmental lead on the reproduction success of the Common Eider (Somateria mollissima). This sea duck species has drastically declined in the Baltic environment over the recent decades. Blood concentrations of lead exceeding the limits for toxicity have been reported in nesting Common Eider females in the Baltic Sea area. In addition, previous studies have documented the indication of maternal lead transfer into avian eggs. To evaluate the role of lead as a driver of hatching failure, the lead concentration of spontaneously unhatched Common Eider eggs was measured from the shell and compared with eggs that had successfully hatched. The eggs used as study material originated from a Baltic Common Eider colony of the Archipelago Sea (Bengtskär, Finland) collected in 2021. For further comparison, the shells were also sorted by additional characteristics such as the sex of the embryo (lead concentration in the shell of female-containing eggs vs. male-containing eggs), the size of the clutch (lead concentration in the shell of eggs representing clutches of five or smaller vs. clutches of six or bigger) and the hatching success of the nest (lead concentration in the shell of eggs originating from nests were all the eggs hatched vs. nests were unhatched eggs remained after accomplished nesting). No significant differences were found in lead concentration between the differently grouped shells. Surprisingly, the variance of the lead concentration was found homogenous throughout the samples (n=91) indicating that the lead levels of eider eggs at the site of the study are quite uniform. The mean for lead concentration in all the eggshells was 0.388 μg/g (dw). This value should be considered alarming since it is indicative of modest, even heavy, levels of bioavailable lead in the environment. More scientific research is urgently needed to identify the effects and source of this highly toxic substance in the Baltic Sea ecosystem.
-
(2024)Hammaskivi on hyvin yleinen koirien terveysongelma. Hammaskivi altistaa parodontiitille eli hampaan kiinnityskudoksen tulehdukselle, jonka ainoana hoitona on hampaan poisto. Hammaskiven ehkäisy on siksi erittäin tärkeää. Hammassairaudet ovat yhteydessä muihin sairauksiin, joten hammasterveydestä huolehtiminen voi edistää terveyttä kokonaisvaltaisesti. Koirien omistajat eivät aina ymmärrä hammaskiven vakavuutta tai sen ehkäisytapoja ja kaipaavat lisää tietoa eläinlääkäreiltä. Tutkielmaan sisältyy alkuperäistutkimus, jonka tavoitteena on selvittää suomalaisen kyselytutkimuksen pohjalta hammaskiven ja eri tekijöiden välistä assosiaatiota. Hypoteesina on, että hammaskivelle altistaa korkea ikä, pieni koko, brakykefaalisuus, muut sairaudet ja emän hammaskivi. Ravinnon osalta hammaskiveltä suojaavia tekijöitä ovat oletettavasti ruoka-aineet, jotka aiheuttavat hampaiden mekaanista puhdistusta. Tutkielman aineistona on DogRisk-tutkimusryhmän kyselytutkimuksen pohjalta kerätty materiaali. Kyselylomakkeessa oli kysytty monipuolisesti eri kysymyksiä koiran perustiedoista, terveydentilasta, elinympäristöstä, pentu- ja nuoruusiän ruokinnasta ja muista tekijöistä. Hammaskivitutkimukseen valittu otos oli 3586 koiraa, joista 1364 (38,0 %) sairasti tai oli sairastanut hammaskiveä. Kerätty materiaali analysoitiin IBM SPSS Statistics – tietojenkäsittelyohjelmalla käyttämällä ristiintaulukointia ja logistista regressiota. Hammaskivelle mahdollisesti altistaviksi ominaisuuksiksi todettiin korkea ikä, sterilointi, kotikoirana oleminen, muut sisäelinsairaudet ja koiran emän hammaskivitausta. Mahdollisesti suojaavia ominaisuuksia olivat suuri koko, brakykefaalisuus ja käyttö metsästys-, pelastus- tai toko-koirana. Ruokinnasta hammaskivelle mahdollisesti altistavia tekijöitä olivat pentu- ja nuoruusaikana syöty kypsennetty siipikarjan liha, koirankeksit ja nahkaiset puruluut. Mahdollisesti suojaavia tekijöitä olivat monet raakaruokintaan sopivat ruoka-aineet, kuten luut, kala, raadot, kuivatut eläinten osat, marjat ja kalan rasva. Lisäravinteista kaksi hammashoitovalmistetta assosioitui hammaskiven kanssa. Koiran ominaisuuksia kuvaavat tulokset vastasivat enimmäkseen hypoteesia. Hypoteesia vastaan brakykefaalisuus korreloi negatiivisesti hammaskiven kanssa, mikä voi johtua mm. niiden alhaisemmasta keski-iästä ja pienestä otoksesta (n=127). Ruokinnasta hammaskiveltä mahdollisesti suojasi monet raakaruokintaan sopivat ruoka-aineet. Se voi johtua ruoan aiheuttamasta mekaanisesta puhdistuksesta, sekä ruoan sopivasta mikrobi- ja ravintoarvotasapainosta. Hammaslisäravinteiden assosiaatio hammaskiven kanssa johtui todennäköisesti niiden lisääntyneestä käytöstä hammaskiven esiintymisen myötä. Kyselyssä ei ollut selvitetty lisäravinteiden aloitusaikaa tai syytä käytölle, joten luultavasti hammaskiveä on esiintynyt jo ennen lisäravinteiden käyttöä. Potentiaalisia altistavia ja suojaavia tekijöitä olisi hyvä tutkia vielä lisää saatujen tulosten pohjalta. Epidemiologinen tutkimus ei suoraan todista hammaskiven ja eri tekijöiden välistä syy-seuraussuhdetta, mutta se antaa ideoita tuleviin tutkimuksiin. Hammaskivitutkimusta olisi hyvä tehdä myös eläinlääkärien arvioimana, koska omistajat eivät aina ole ajan tasalla koiransa hammasongelmista.