Faculty of Veterinary Medicine
Recent Submissions
-
(2024)Epilepsia on koirien yleisin pitkäkestoinen neurologinen sairaus. Epilepsia jaetaan etiologian perusteella idiopaattiseen epilepsiaan, rakenteelliseen epilepsiaan tai tuntemattomasta syystä johtuvaan epilepsiaan. Idiopaattiselle epilepsialle ominaista on toistuvat epileptiset kohtaukset ilman havaittavia rakenteellisia muutoksia aivoissa. Etiologisesti idiopaattinen epilepsia voi liittyä perinnöllisiin tekijöihin ja se on yleinen tietyissä koiraroduissa. Idiopaattisen epilepsian diagnostiikka perustuu poissulkudiagnostiikkaan, jossa eliminoidaan muut mahdolliset kohtauksille altistavat syyt. Diagnostiset menetelmät sisältävät anamneesin, neurologisen tutkimuksen sekä veri- ja virtsanäytteiden analyysin. Myös magneettikuvausta ja aivo-selkäydinnestetutkimusta voidaan hyödyntää. Idiopaattisen epilepsian hoito perustuu pääasiassa kohtauksenvastaisten lääkkeiden, kuten fenobarbitaalin ja kaliumbromidin, käyttöön. Hoidon tavoitteena on vähentää kohtausten esiintymistiheyttä, kestoa ja voimakkuutta. Hoito vaatii pitkäaikaista seurantaa ja lääkityksen säännöllistä arviointia. Epilepsian yhteydessä esiintyviä psykiatrisia häiriöitä on tutkittu ihmislääketieteessä jo pitkään, ja häiriöiden on todettu vaikuttavan merkittävästi potilaiden elämänlaatuun. Epilepsiapotilailla on suurempi riski sairastua sairauksiin kuten Alzheimerin tautiin tai dementiaan, tai heillä voi esiintyä enemmän tarkkaavaisuushäiriöitä ja ylivilkkautta (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, Attention Deficit Hyperactivity Disorder), oppimisvaikeuksia tai kehitysvammaisuutta verrattuna väestöön yleisesti. Ihmisillä esiintyviä epilepsiasta aiheutuvia häiriöitä kognitiivisten häiriöiden lisäksi ovat psykoottiset häiriöt, masennus, ahdistuneisuus, sekä persoonallisuuden muutokset. Idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla voidaan havaita erilaisia kognition häiriöitä, kuten muistin heikentymistä, joka ilmenee muun muassa vaikeutena navigoida tutussa ympäristössä. Idiopaattista epilepsiaa sairastavan koiran oppimiskyky ja koulutettavuus voivat olla heikentyneet, mikä ilmenee koiran hidastuneena reagointikykynä. Käyttäytymisen muutoksiin voi kuulua psykoottisia oireita, kuten päämäärätöntä vaeltelua ja poissaolevuutta. Lisäksi koirilla on havaittu impulsiivisuutta ja yliaktiivisuutta muistuttavia oireita, jotka vastaavat aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön kaltaista käyttäytymistä ihmisillä. Myös aggressiivisuuden on todettu lisääntyvän. Idiopaattisen epilepsian lääkehoito voi pahentaa kognitiivisia häiriöitä ja käytösmuutoksia. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on lisätä tietoa koirien idiopaattisen epilepsian yhteydessä esiintyvistä kognition häiriöistä ja käytösmuutoksista, sekä niiden mahdollisesta merkityksestä koiran hyvinvointiin. Tavoitteena on, että praktiikkaa tekevät eläinlääkärit kiinnittäisivät enemmän huomiota idiopaattisen epilepsian yhteydessä esiintyvistä kognition häiriöistä ja käytösmuutoksista osana epilepsiaa sairastavan koiran hoitoa. Tämä lähestymistapa voisi mahdollisesti parantaa koiran sekä omistajan kokonaisvaltaista elämänlaatua.
-
(2024)Koiran kognitiivisia taitoja muokkaavat sen perimä ja kokemushistoria yhdessä. Tutkimalla näiden vaikutusta saadaan tietoa, joka auttaa ymmärtämään tätä eläinlajia paremmin. Tiedon avulla voidaan myös valikoida luonteeltaan sopivia koiria lemmikki-, harrastus- ja työkäyttöön. Tässä alkuperäistutkimuksessa selvitetään erityisesti koulutuksen vaikutusta koiran kognitiivisiin taitoihin mahdoton tehtävä -nimisen testin avulla. Testiä käytetään arvioitaessa sitä, tukeutuuko koira enemmän ihmiseen vai itsenäiseen ongelmanratkaisuun. Testin aikana koira saa ensin harjoitella ruokaa sisältävän rasian avaamista, ja kun se onnistuu, tehtävä muutetaan mahdottomaksi ratkaista. Tällöin koira voi joko hakea ihmiskontaktia, jatkaa yrittämistä itse tai luopua tehtävästä ja siirtyä tekemään jotain muuta. Käytettävissä on poikkeuksellisen laaja kaupallisista smartDOG-testeistä kerätty aineisto, joka yhdistää koirien testitulokset ja omistajien antamat taustatiedot niiden koulutushistoriasta. Mukaan tutkimukseen valittiin 397 koiraa 10 eri rodusta. Kyselyvastausten perusteella selvitettiin, onko koirille opetettu luopumista, itsehillintää tai katsekontaktin ottamista. Lisäksi kysyttiin, onko koiran kanssa harrastettu hajutyöskentelyyn keskittyvää koiraurheilun lajia, noseworkia. Koulutushistorian vaikutusta itsenäisyyteen ja ihmiseen kohdistuvaan käyttäytymiseen tutkittiin monen selittäjän regressioanalyysilla, jossa huomioitiin lisäksi koiran rotu, ikä ja sukupuoli. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää vastauksia siihen, millaisia vaikutuksia näiden taitojen, katsekontaktin ja luopumisen, opettamisella on koiran itsenäisyyteen ja ihmiseen kohdistuvaan käyttäytymiseen. Nosework valikoitui mukaan, sillä se on yksi suosituimmista lajeista smartDOG-testeihin osallistuneiden koirien joukossa, ja edellyttää koiralta itsenäistä työskentelyä sekä löydetyn hajukätkön ilmaisemista ohjaajalle. Tutkimuksessa havaittiin, että verrattuna labradorinnoutajaan, australianpaimenkoirat hakivat enemmän ihmiskontaktia mahdottomassa tehtävässä ja hovawartit vähemmän. Saksanpaimenkoirat olivat itsenäisempiä. Noseworkin harrastamisella oli myös positiivinen yhteys itsenäisyyteen, eli noseworkia harrastaneet koirat käyttivät muita koiria enemmän aikaa itsenäiseen ongelmanratkaisuun. Katsekontaktin ja luopumisen tai itsehillinnän opettamisella ei ollut yhteyttä itsenäisyyteen tai ihmiseen tukeutumiseen. Koiran rodulla on siis vaikutusta siihen, miten ihmiseen suuntautuva tai itsenäinen koira on. Koirien kognitiivisiin taitoihin vaikuttavat genetiikan lisäksi myös elämänkokemukset, ja näiden erottaminen toisistaan voi olla haastavaa. On mahdollista, että noseworkin harrastaminen todellakin lisää koiran itsenäisyyttä, tai noseworkin pariin hakeutuu harrastajia, joiden koirat soveltuvat siihen luontaisilta ominaisuuksiltaan ja ovat jo valmiiksi itsenäisempiä. Koiran kognitiiviset taidot ovat monisyinen tutkimuskohde, johon liittyy paljon muuttujia. Tieto siitä, mikä niihin vaikuttaa, voi tuoda arvokasta lisätietoa koirien jalostukseen ja kouluttamiseen.
-
(2024)Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus, joka käsittelee kissojen suoliston normaalimikrobistoa, sen koostumusta, merkitystä kissalle sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkielmassa keskitytään pitkälti normaalimikrobistoon kuuluviin bakteereihin, sillä niistä on eniten tutkimustietoa. Lisäksi tutkielmassa esitellään yleisimpiä suolistomikrobiston tutkimiseen käytettäviä menetelmiä. Kissan suoliston normaalimikrobistoon kuuluu niin bakteereja, arkeoneja, sieniä kuin viruksiakin. Mikrobien ja niiden perimän muodostamalla mikrobiomilla on useita tärkeitä tehtäviä. Mikrobisto vaikuttaa muun muassa kissan immuunipuolustukseen, suoliston epiteelin kehittymiseen ja metaboliaan. Osa mikrobien vaikutuksista perustuu siihen, että ne osallistuvat erilaisten elimistöön vaikuttavien metaboliittien tuotantoon. Vielä ei edes tiedetä, mihin kaikkeen normaalimikrobisto vaikuttaa. Normaalimikrobistoa tutkitaankin paljon ja tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet uusien teknologioiden myötä. Perinteisistä viljelymenetelmistä ei ole kuitenkaan voitu luopua, sillä niistä saadaan tietoa, jota ei yksinään molekulaaristen menetelmien avulla ole mahdollista kartoittaa. Siispä nykytutkimuksessa käytetään erilaisia menetelmiä täydentämään toinen toisiaan. Tämä voi kuitenkin tuoda haasteita tulosten tulkintaan, sillä eri menetelmillä voidaan saada toisistaan poikkeavia tuloksia. Osa menetelmistä voi esimerkiksi aliarvioida ja osa yliarvioida tiettyjen bakteerien osuuksia. Normaalimikrobiston jäsenistä eniten on tutkittu bakteereja. Suoliston eri osissa on vaihtelevia määriä eri bakteereja, mutta pääsääntönä voidaan pitää sitä, että bakteerien määrät lisääntyvät siirryttäessä mahalaukusta kohti paksusuolta. Kissan suolistossa yleisimmät ja suhteellisesti runsaimmat bakteeripääjaksot ovat Bacillota, Bacteroidota, Pseudomonadota, Actinomycetota sekä Fusobacteriota. Sieniä, viruksia ja arkeoneja on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin bakteereja, ja siksi niiden rooleista terveyden ja sairauksien kannalta ei tiedetä yhtä paljoa. Suolistomikrobiston epätasapaino eli dysbioosi on tila, jossa mikrobien osuudet ovat normaalista poikkeavat. Dysbioosi on yhdistetty moniin sairaustiloihin. Kissan suolistomikrobistoon ovat yhteydessä muun muassa erilaiset suolisto-oireet, antibiootit, sekä tietyt sairaudet kuten IBD, diabetes ja krooninen munuaissairaus. Kaikkien näiden tekijöiden kohdalla ei kuitenkaan olla varmoja, ovatko ne syy vai seuraus mikrobiston dysbioosiin. Suoliston normaalimikrobistolla tiedetään olevan vaikutuksia myös muualle elimistöön, esimerkiksi munuaisiin ja aivoihin. Suolistomikrobisto ei liitykään pelkästään suoliston hyvinvointiin, vaan sen vaikutukset ovat huomattavasti laajemmat. Ymmärtämällä kissan suoliston mikrobiston merkitystä ja siihen liittyviä tekijöitä voidaan parantaa kissan terveyttä ja jopa ehkäistä sairauksien syntyä.
-
(2024)Tämä lisensiaatin tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen. Lampailla ja vuohilla esiintyy useita eri ihosairauksia, joiden erottelu on ajoittain haastavaa. Ihosairauksilla on merkittäviä vaikutuksia talouteen ja eläinten sekä ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, minkä vuoksi tyypillisiä ihosairauksia on tärkeää tunnistaa ja erottaa toisistaan. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa on perehdytty viiteen eri lampailla ja vuohilla esiintyvään ihosairauteen niiden yksilöllisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävien ominaisuuksien vuoksi sekä pyritty esittelemään näitä sairauksia siten, että niitä voitaisiin paremmin erottaa toisistaan. Iho on elimistön suurin elin ja sillä on monia erilaisia tehtäviä. Iho on yleensä ensimmäinen elimistön puolustusmekanismi, jonka taudinaiheuttaja kohtaa pyrkiessä elimistöön. Orf on maailmanlaajuisesti esiintyvä virustauti, joka voi tarttua ihmisiin ja muihin eläimiin. Ihomuutokset esiintyvät tyypillisesti huulissa, turvassa sekä suuontelossa ja ne voivat altistaa sekundäärisille bakteeri-infektioille. Orf diagnosoidaan yleensä kliinisesti, mutta viruksen määrittämiseen on olemassa laboratoriomenetelmä myös. Sairaus paranee tavanomaisesti itsestään. Ennaltaehkäisyssä tärkeässä roolissa on uusien eläinten karanteeni. Orfiin on olemassa rokote, mutta sitä ei ole käytössä Suomessa. Aktinobasilloosi on tarttuva bakteerin aiheuttama tauti, joka voi tarttua ihmisiin ja muihin eläimiin. Sairauden tyypillinen oire on poskissa ja turvassa esiintyvät paiseet. Diagnostiikka perustuu paiseen eritteestä otettuun näytteeseen. Hoitona on pääasiassa eläimen poisto. Ennaltaehkäisyssä tärkeää on estää ihon haavautuminen kiinnittämällä huomiota elinympäristön rakenteisiin, koska bakteeri tunkeutuu elimistöön haavojen kautta. Pälvisilsa on herkästi tarttuva sienen aiheuttama tauti, joka voi tarttua ihmisiin ja muihin eläimiin. Oireena esiintyy pyöreät rajautuvat karvattomat/villattomat alueet, joita voi esiintyä eri puolilla eläintä. Diagnoosi tehdään tavanomaisesti kliinisesti, mutta laboratoriodiagnostiikkakin on mahdollista. Pälvisilsa paranee usein itsestään, mutta hoitovaihtoehtoja on olemassa. Riskitekijöiden huomioiminen on tärkeää ennaltaehkäisyssä. Fotosensibiliteetti on tyypillisesti loppukesästä ja alkusyksystä esiintyvä sairaus, jossa aiheutuu oireita auringonvalolle herkistävien aineiden vuoksi. Oireena on ihon punoitus, johon muodostuu lopulta turvotusta. Oirealue voi kuolioitua. Hoito on oireenmukaista välttäen auringonvalolle altistumista ja ennaltaehkäisyn yksi kulmakivistä on estää valolle herkistävien kasvien, kuten mäkikuisman, syönti. Villakato on lampailla yleinen, mutta tuntemattomasta syystä johtuva ihosairaus. Talviajan kerinnällä on vaikutusta sairauden ilmenemiseen. Oireena esiintyy täysin villattomat alueet, yleensä hännän ja selän alueella. Sairaus paranee itsestään. Ennaltaehkäisyssä tulee huomioida stressin välttäminen. Kirjallisuuskatsauksen perusteella lampaiden ja vuohien ihosairauksista on vähäisesti tutkimuksia. Tieteellisen näytön myötä voitaisiin edistää niin yksilöllisiä kuin yhteiskunnallisia hyötyjä sairauksien osalta ja oppia paremmin erottelemaan sairaudet toisistaan.
-
(2024)Ilmastonmuutoksen seurauksena muuttuvat ympäristöolosuhteet tarjoavat uusia elinympäristöjä tautia aiheuttaville bakteereille. Vibrio-lajien, kuten Vibrio parahaemolyticuksen, Vibrio alginolyticuksen, Vibrio vulnificuksen ja koleratoksiinia tuottamattoman Vibrio choleraen aiheuttamien tautien, vibrioosien on todettu lisääntyvän. Tästä näkökulmasta kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan V. parahaemolyticusta, joka on yleinen merenelävien välityksellä gastroenteriittejä aiheuttava elintarvikepatogeeni maailmalla, mutta vähemmän tunnettu Euroopassa. Tutkielman tavoitteina on selvittää, mitkä ilmastonmuutoksen tekijät vaikuttavat V. parahaemolyticuksen esiintymiseen, kasvaako näiden perusteella sen aiheuttaman taudin esiintyvyys Suomessa ja lisääntyykö elintarvikevälitteisen V. parahaemolyticuksen aiheuttaman vibrioosin riski Euroopassa. V. parahaemolyticus esiintyy murtovetisissä vesistöissä erityisesti merten rannikoilla ja jokisuulahdissa. Bakteeri elää vedessä, sedimentissä ja merenelävissä, kuten eläinplanktonissa, simpukoissa, äyriäisissä ja kaloissa. V. parahaemolyticus kolonisoituu pinnoille ja se kykenee muodostamaan biofilmejä. V. parahaemolyticuksen esiintyvyyteen ja kasvuun vaikuttavia tärkeimpiä tekijöitä ovat lämpötila sekä veden suolapitoisuus ja sameus. Esiintyvyydessä on merkittävää vuodenaikaisvaihtelua esiintymispiikin painottuessa lämpimiin kuukausiin, mutta bakteeri kykenee selviämään talven yli vesistöjen sedimentissä. Bakteeri on myös kestävä olosuhteiden muutoksille. Kaikki ympäristössä esiintyvät V. parahaemolyticus -bakteerikannat eivät ole patogeenisiä ihmisille. Taudinaiheuttamiskykyä ilmaisevat hemolysiinit TDH ja TRH sekä muut virulenssitekijät. V. parahaemolyticuksen aiheuttama vibrioosi johtuu yleensä raakojen tai epätäydellisesti kypsennettyjen merenelävien syömisestä. Tartunnan voi saada myös uimavedestä. Yleisin V. parahaemolyticuksen aiheuttaman vibrioosin tautimuoto on itsestään rajoittuva inflammatorinen gastroenteriitti. Erityisesti immuunipuutoksisilla yksilöillä tartunta voi joskus johtaa verenmyrkytykseen ja kuolemaan. V. parahaemolyticuksen tunnistamisessa potilasja ympäristönäytteistä DNA-osoitukseen pohjautuvat menetelmät ovat erityisen hyödyllisiä. Aasiassa ja Yhdysvalloissa V. parahaemolyticus aiheuttaa suurimman osan ruokamyrkytyksistä, joiden taustalla on merenelävien syöminen. Suomessa potilasnäytteissä havaittu V. parahaemolyticus ilmoitetaan THL:n tartuntatautirekisteriin ryhmässä muu ilmoitettava mikrobilöydös. Vuosina 2013– 2022 rekisteriin tuli 9 V. parahaemolyticus -ilmoitusta. Euroopassa bakteeri aiheuttaa epidemioita, mutta sille ei ole EU:n mikrobikriteeriasetuksessa erityisiä näytteenottovaatimuksia edes riskielintarvikkeiden suhteen. Euroopasta peräisin olevista sekä Euroopan markkinoilla saatavilla olevista merenelävistä on osoitettu patogeenisia V. parahaemolyticus -kantoja. Sekä ympäristössä esiintyvän V. parahaemolyticuksen että Vibrio-suvun bakteerien aiheuttamien vibrioosien määrän on todettu lisääntyneen leudoissa ilmastoissa, mukaan lukien Pohjois-Euroopassa. Ilmastonmuutoksen aikaansaama vesistöjen lämpeneminen, poikkeuksellisen lämpimät jaksot, merenpinnan kohoaminen, lämpimän meriveden virtauksen muutokset ja eläinplanktonkannan muutokset ovat yhteydessä V. parahaemolyticuksen kasvaneeseen esiintymiseen. Kaikki nämä tekijät koskevat myös Itämerta. Sen lämpenemisen eteneminen onkin nopeimpien joukossa kaikista merialueista. Tämän perusteella V. parahaemolyticus -tartuntariski voi edelleen kasvaa Euroopassa, mukaan lukien Suomessa. Tutkimustyötä vaaditaan riskinarviointiin jatkossakin.