Browsing by Subject "kuolleisuus"

Anticholinergic medicines are commonly used to treat e.g. incontinence. These medicines have side effects, which may cause and also exacerbate e.g. dryness of the mouth, increased heart rate, and even cognitive impairment. Older people may be more at risk for these side effects as they may be experiencing similar symptoms as a natural effect of aging, and because they may be using several medicines causing these effects. Older people often have a high medicine burden and also a high disease burden. Measuring anticholinergic effects to change medicine regimens and to reduce the symptoms is difficult as there is no golden standard method. This thesis investigated the published methods available for estimating anticholinergic burden in the literature review part, and used one anticholinergic scoring system, the Anticholinergic Risk Scale, in a cross-sectional study to test the effects of anticholinergics on mortality in 1004 older institutionalised patients from Helsinki area public hospitals. Cross-tabulations and Kruskal-Wallis or Chi square methods were used to detect differences between variables such as nutritional status or certain diagnoses when the patients were stratified according to their anticholinergic use. Cox Proportional Hazard regression, the logrank test and Kaplan-Meier curve were used to investigate the effects of anticholinergics on 5-year all-cause mortality. An in vitro serum assay and seven anticholinergic scoring systems were identified in the literature search. Also, 17 anticholinergic lists were identified, which covered 278 medicines, of which 21 appeared on at least eight of the lists. In the empirical study, the women's (n = 745) mean (± SD) age was 83.35 (± 9.99) years, and they were older than the men (n = 241, mean age ± SD 75.11 ± 11.48, p < 0.001). The 1004 patients (response rate 70 %) were using a mean (± SD) number of 7.1 ± 3.4 regular medicines (range 0-20). 455 patients used no anticholinergics, 363 had some anticholinergic burden (score 1 or 2), and 186 had a high burden, with anticholinergic scores of 3 or more. The mean ARS score (± SD) was 1.2 ± 1.5 (range 0-10). When three anticholinergic lists were compared, all three lists identified only 280/791 of patients who were anticholinergic users according to at least one list. No association was found between anticholinergic medicine use and mortality. There are several methods available for measuring anticholinergic burden, but there is a need for a consensus method. This was highlighted by the lack of agreement on medicines on different lists and when three anticholinergic lists tested identified different patients when compared to each other. Anticholinergic use was common in this frail, older patient sample, but no effect on mortality was shown in this study setting. The cross-sectional nature of the data limits the reliability of the study, and any conclusions beyond older patients in Helsinki area must be done very cautiously. Future research should define anticholinergics better and investigate their possible effect on mortality in a prospective, randomised, and controlled setting.

Emakoiden tilakuolleisuus ja suunnittelemattomat poistot erilaisten sairauksien ja tapaturmien vuoksi aiheuttavat tilalle suuria kustannuksia. Lisäksi suuri emakoiden kuolleisuus voi olla eläinten hyvinvointikysymys. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota tietoa kirjallisuudesta emakoiden poistoista ja kuolleisuudesta ja selvittää taustalla olevia syitä. Suomessa on parhaillaan meneillään laaja tutkimus, jossa selvitetään emakoiden tuotantokestävyyteen liittyviä tekijöitä kuten niiden kuolinsyitä. Suurin osa emakoista poistetaan tiloilta myymällä ne teurastamoon. Lisäksi emakoita kuolee itsestään tiloilla ja niitä joudutaan myös lopettamaan, koska ei haluta pitkittää niiden kärsimyksiä. Emakoiden kokonaispoistoprosentti tiloilla on keskimäärin 50. Emakot porsivat keskimäärin neljä kertaa ennen niiden poistoa tilalta. Monet emakot poistetaan tilalta ennen kuin ne ovat saavuttaneet suurimman tuotantopotentiaalinsa ja ennen kuin ne ovat korvanneet hankintakulunsa. Poistoprosentti ja keskiporsimakerta vaihtelevat hyvin paljon eri tilojen välillä. Teurastettujen emakoiden poistosyistä merkittävin on lisääntymisongelmat. Lisäksi etenkin nuoria emakoita poistetaan paljon tuki- ja liikuntaelinongelmien kuten ontumisen vuoksi. Vanhempien emakoiden tyypillinen poistosyy on huono tuottavuus tai vanhuus. Lisääntymisongelmista yleisimmät poistosyyt ovat tiinehtymättömyys ja kiimattomuus. Lisääntymisongelmien vuoksi poistetuilla emakoilla on suhteessa eniten tehottomuuspäiviä ja vieroitettujen porsaiden määrä on pienin verrattuna muiden syiden vuoksi poistettuihin emakoihin. Emakoiden kuolleisuus eri tutkimuksissa vaihtelee 4,6–16 %:n välillä, ja siihen kuuluvat yleensä sekä itsestään kuolleet että lopetetut emakot. Kuolleisuus vaihtelee paljon eri tiloilla. Tyypillisesti nuorilla 1–3 kertaa porsineilla emakoilla on suurin kuolleisuus. Suurin osa emakoiden kuolleisuudesta esiintyy porsimisen aikoihin ja heti sen jälkeen imetyskaudella. Tärkeimpiä emakoiden kuolinsyitä ovat sydämen vajaatoiminta, ontuminen, ruoansulatuskanavan elinten kiertymät ja muut sairaudet, porsimiseen liittyvät ongelmat sekä virtsatiesairaudet. Lisäksi emakoita kuolee hengitystiesairauksiin, erilaisiin tarttuviin tauteihin ja traumoihin. Sydämen vajaatoiminnan ja ruoansulatuskanavan elinten kiertymien vuoksi kuolevat emakot menehtyvät yleensä äkillisesti ilman aikaisempia oireita. Emakoiden lopetuksen suurin syy on niveltulehduksen tai murtuman aiheuttama ontuminen. Emakoiden poistoihin ja kuolleisuuteen voivat vaikuttaa vuodenaika, ilmasto, tuotannolliset tekijät ja emakoiden erilaiset ominaisuudet. Erilaiset tuotanto-olosuhteet, ruokinta ja eläinten hoito- ja poistokäytännöt selittävät eroja tilojen välillä. Emakoiden tuotantokestävyyttä voidaan rajallisesti parantaa jalostuksen avulla. Emakoiden kuolleisuuden vähentäminen ja kestävyyden parantaminen ovat oleellinen osa emakoiden hyvinvointia. Kirjallisuuskatsauksen tietoa emakoiden poistoista ja kuolinsyistä sekä niiden riskitekijöistä voidaan käyttää tilojen kuolleisuuden vähentämisessä ja tuottavuuden parantamisessa.

Pään ja kaulan alueen syöpien palliatiivisesta hoidosta on vain vähän tutkimuksia, eikä suomalaisessa väestössä näitä ole ollenkaan. Tutkimuksessamme selvitimme Helsingin yliopistollisen keskussairaalan väestössä pään ja kaulan alueen syöpien palliatiivisen hoidon toimivuutta. Tutkimuksen aineisto koostui vuoden aikana kaikista syöpäklinikalla palliatiivisessa yksikössä käyneistä potilaista, joilla oli palliatiivinen hoitolinja. Aineisto kerättiin retrospektiivisesti potilastietoja tutkimalla. Potilaita oli 61 (50 miessukupuolista, keski-ikä 67 vuotta, jakauma 28-88 vuotta). Potilaista 34 (56 %) oli saanut palliatiivista sädehoitoa, 28:lla (46 %) oli PEG-letku ja 17:llä (28 %) trakeostomia. Viimeisellä käynnillään palliatiivisessa yksikössä 43 potilasta (70 %) käytti vahvoja, pitkävaikutteisia opioideja. 36 (59 %) potilasta lähetettiin erikoistuneeseen palliatiiviseen kotihoitoon hoidon palliatiivisessa vaiheessa. Neljällä potilaalla oli massiivinen verensyöksy ja yksi potilaista kuoli siihen. Yhdelle aineiston potilaista tehtiin hätätrakeostomia. 61 potilaasta 60 kuoli seuranta-aikana. Mediaanieloonjäämisaika palliatiivisesta hoitopäätöksestä oli kolme kuukautta (jakauma 0-16 kuukautta). Pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden järjestelmällinen lähettäminen palliatiiviseen yksikköön Syöpäkeskukseen näyttäisi takaavan riittävän elämän loppuvaiheen hoidon yhdistettynä paikalliseen palliatiivisen hoidon hoitoketjuun.

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä länsimaissa. Suomessa se aiheuttaa vuosittain noin 800 kuolemaa ja uusia eturauhassyöpiä diagnosoidaan vuosittain yli 4 000 kappaletta. Eturauhassyövän tarkasteleminen tilastotieteen keinoin on lähtökohtaisesti kannattavaa, koska eturauhassyövän diagnosoinnista ja hoidosta kerätään laajoja ja kattavia tietoaineistoja. Aineistojen otoskoot ovat lisäksi sairauden yleisyydestä johtuen verrattain suuria, mikä edesauttaa tilastollisia analyyseja. Tässä tutkielmassa analysoidaan tilastollisesti suomalaisesta eturauhassyövän seulontatutkimuksesta peräisin olevaa aineistoa ($n$=1 608) elinaika-analyysin keinoin. Elinaika-analyysi on tilastotieteen osa-alue, jonka tehtävänä on antaa vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät tiettyjen kiinnostavien tapahtumien ilmenemiseen ja selittävien tekijöiden vaikutukseen tapahtumien ilmenemiseen. Elinaika-analyysin menetelmistä sovelletaan regressiomalleihin kuuluvaa Coxin suhteellisten riskitiheyksien mallia ja Kaplan-Meierin estimaattoreita. Sovelletut menetelmät ovat yleisesti sovellettuja eturauhassyövän tilastollisessa analyysissa. Analyysin tulokset osoittavat, että diagnoosihetkellä määritetyt muuttujat selittävät eturauhassyöpäkuolleisuutta tilastollisesti merkitsevällä tavalla. Merkittävä osa kuolleisuudesta jää kuitenkin selittämättä, minkä vuoksi saatujen tulosten sovellettavuus rajoittuu väestötason tarkasteluun; yksittäisiä potilaita koskevien hoitopäätösten teko vaatii diagnoosihetkellä määritettyjen muuttujien lisäksi muita tutkimuksia. Analyysiin sisältyvät diagnostiset tarkastelut eivät paljasta merkittäviä poikkeamia sovellettuihin tilastollisiin menetelmiin sisältyvistä oletuksista.

Koiran mahalaukun laajentuman ja kiertymän toipumista ja ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä on selvitetty useissa tutkimuksissa. Suomessa ei aihetta ole aiemmin tutkittu. Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetaan melko paljon mahalaukun laajentuma ja kiertymä -potilaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Yliopistollisessa eläinsairaalassa leikattujen mahalaukun laajentuma ja kiertymä -potilaiden lyhyen ja pitkän aikavälin toipumista sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Mahalaukun laajentuma ja kiertymä on välitöntä hoitoa vaativa sairaus, joka johtaa hoitamattomana kuolemaan. Hoidosta huolimatta osa koirista menehtyy. Useiden eri tekijöiden on havaittu vaikuttavan mahalaukun laajentuman ja kiertymän ennusteeseen, mm. hoitoon pääsyn nopeus, rektaalilämpötila, verenpaine, plasman laktaattipitoisuus, poikkeava verenkuva ja hyytymisarvot sekä mahalaukun ja pernan kunto. Tutkimusta varten kerättiin tiedot Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetuista mahalaukun laajentumaa ja kiertymää sairastaneista potilaista (tammikuu 2004 - toukokuu 2008). Aineiston keräämisessä käytettiin hyväksi sairaalan potilasohjelmaa (Provet) sekä anestesia- ja teho-osasto -kaavakkeita. Koirien nykytilannetta tiedusteltiin puhelimitse. Koirista 136 täytti tutkimuksen kriteerit. Tutkimuspotilaista kerättiin seuraavat tiedot: rotu, ikä, sukupuoli, paino, omistajan kertomat esitiedot koskien ruokintaa ja oireiden kestoa, yleistutkimuslöydökset, verinäytetulokset, röntgenkuvaus, lääkitys ennen ja jälkeen leikkauksen, anestesia- ja leikkaustiedot, mahdolliset komplikaatiot, sairaalassa vietetty aika sekä toipuminen. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS 17.0 - ja SAS 9.2 -ohjelmilla. Lyhyen aikavälin kuolleisuus ( 30 pv) oli 11,9 %. Pitkän aikavälin kuolleisuus (31 pv - 1,5 v.), johon huomioitiin vain mahalaukun laajentuman ja kiertymän takia kuolleet oli 17,8 %. Kun mukaan laskettiin myös muiden sairauksien tai vanhuuden takia kuolleet koirat, oli pitkän aikavälin kuolleisuus 31,4 %. Mahalaukun seinämän kuolio oli selvin riskitekijä kuolleisuudelle (riskisuhde 4,53; p = 0,0005). Ennen leikkausta mitatun korkean plasman laktaattipitoisuuden havaittiin vaikuttavan kuolleisuuteen (riskisuhde 1,21; p = 0,0588). Lisäksi tanskandogin ja saksanpaimenkoiran toipumista verrattaessa, tanskandogin riski kuolla oli hieman suurempi kuin saksanpaimenkoiran (riskisuhde 2,027; p = 0,0543). Mahalaukun laajentuman ja kiertymän kuolleisuus on vähentynyt merkittävästi viime vuosina todennäköisesti hoitomenetelmien kehittymisen sekä oireiden aikaisen havaitsemisen ja nopean hoitoon pääsyn ansiosta. Tässä tutkimuksessa tärkeimmät mahalaukun laajentuman ja kiertymän kuolleisuuteen vaikuttavat tekijät olivat mahalaukun kunto ja veren laktaattipitoisuus, kuten aiemmissa tutkimuksissakin on havaittu. Mahalaukun kuntoon vaikuttaa oleellisesti hoitoon pääsyn nopeus. Ennen leikkausta määritettyä veren laktaattipitoisuutta voidaan käyttää apuna potilaan ennusteen arvioinnissa.

Varallisuuden yhteydestä terveyteen tiedetään niukasti. Sosioekonomisten terveyserojen tutkimuksessa taloudellisten voimavarojen kuvaamisessa on käytetty useimmiten tulotietoja. Väestön vanhetessa tarvitaan entistä parempi mittari kuvaamaan ikääntyneen väestön taloudellisia voimavaroja sekä sosioekonomista asemaa pitkältä aikaväliltä. Lisäksi kotitalouksien yleisen vaurastumiskehityksen ja varallisuuserojen kasvun myötä varallisuutta voidaan pitää entistä merkittävämpänä tekijänä terveydelle. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella kotitalouden nettomääräisen kokonaisvarallisuuden, velattoman reaalivarallisuuden sekä rahoitusvarallisuuden yhteyttä kuolleisuuteen. Tutkimuksen aineisto on yhdistelmä Tilastokeskuksen haastatteluin keräämää kotitaloustasoista poikittaisaineistoa varallisuudesta vuosilta 1988, 1994, 1998 ja 2004 sekä Tilastokeskuksen muodostamaa yksilötasoista rekisteriaineistoa, joka koostuu pitkittäisestä kuolleisuusaineistosta ja poikittaisesta sosiodemografisesta aineistosta. Tutkimusväestö koostuu 40–79-vuotiaista suomalaisista, jotka kuuluvat kotitalousväestöön. Kuolleisuusseuranta aloitettiin sen viikon alusta lähtien kun yksilöä koskevan kotitalouden varallisuushaastattelu on tehty. Seuranta päättyy vuoden 2008 loppuun tai kuolemaan. Yhteensä aineisto käsittää 21 526 henkeä ja kuolemia on 3 660. Varallisuuskymmenyksien välistä eroa suhteellisen kuolleisuuden riskissä tarkasteltiin tapaushistoriamalleihin kuuluvan Coxin regression avulla. Varallisuus oli yhteydessä kuolleisuuteen voimakkaammin miehillä kuin naisilla. Nettovarallisuuden ja velattoman reaalivarallisuuden osalta yhteys näkyi miehillä läpi jakauman ja naisilla kahdessa varattomimmassa kolmanneksessa. Rahoitusvarallisuuden osalta suhteellinen kuolleisuuden riski oli molemmilla sukupuolilla varakkainta kymmenystä suurempi lähes läpi jakauman. Rahoitusvarallisuuden osalta kuolleisuuserot olivat huomattavasti muita varallisuusmuuttujia pienempiä. Varakkaimmissa kymmenyksissä riskiestimaatit eivät olleet kovin suuria. Erityisesti miehillä riskiestimaatit suurenivat voimakkaasti varattomimpaan kymmenykseen asti. Päävaikutusten mallissa varattomimman kymmenyksen kuolleisuuden riski verrattuna varakkaimpaan kymmenykseen oli nettovarallisuuden osalta miehillä 188 prosenttia ja naisilla 75 prosenttia, velattoman reaalivarallisuuden osalta miehillä 174 prosenttia ja naisilla 77 prosenttia ja rahoitusvarallisuuden osalta miehillä 93 prosenttia ja naisilla 43 prosenttia suurempi. Perhetyypillä, koulutuksella, ammattiasemalla ja kotitalouden tuloilla vakiointi pienensi kuolleisuuden riskiä varattomimmassa kymmenyksessä nettovarallisuuden ja velattoman reaalivarallisuuden osalta miehillä 36 prosenttia ja naisilla 20 – 21 prosenttia ja rahoitusvarallisuuden osalta miehillä 28 prosenttia ja naisilla 17 prosenttia. Lopullisessa mallissa erityisen korkeaksi suhteellinen kuolleisuuden riski jäi nettovarallisuuden ja velattoman reaalivarallisuuden osalta miehillä kahdessa varattomimmassa kymmenyksessä ja naisilla varattomimmassa kymmenyksessä ja rahoitusvarallisuuden osalta miehillä varattomimmassa kymmenyksessä ja naisilla kahdessa varattomimmassa kymmenyksessä. Nettovarallisuuden, velattoman reaalivarallisuuden ja rahoitusvarallisuuden mukainen kuolleisuus oli miehillä voimakkaampaa työikäisillä ja naisilla eläkeikäisillä. Erityisesti varattomimmat työikäiset miehet näyttävät olevan riskiryhmää. Työikäisillä naisilla varallisuuden mukainen kuolleisuus oli koholla vain varattomimmassa kymmenyksessä. Tutkimustulosten perusteella varallisuus kuvaa hyvin sosioekonomista asemaa ja taloudellisia voimavaroja terveyserotutkimuksessa. Varallisuuden mukaiset kuolleisuuserot näyttävät johtuvan ennemminkin eroista elinolosuhteissa kuin kulutuskyvyssä. Todennäköisesti eroja niin elinolosuhteisiin ja kulutuskykyyn liittyvässä kuolleisuudessa selittävät pääosin materiaaliset tekijät. Suomalaiseen terveyspolitiikkaan sisältyvien terveyden tasa-arvon ja terveyserojen kaventamisen tavoitteissa tulisi kiinnittää huomiota varallisuuden mukaisiin terveyseroihin.

Sydän- ja verisuonisairaudet ovat edelleen johtava kuolinsyy länsimaissa. Tämän tutkielman aihe, ei-ST-nousuinfarkti (NSTEMI), kuuluu akuutin koronaarisyndrooman kirjoon yhdessä ST-nousuinfarktin (STEMI) ja epävakaan angina pectoriksen (UAP) kanssa. Hoidosta on sekä Euroopan kardiologiyhdistyksen että Suomen Käypä Hoito -työryhmän suositus. Tutkielmassa tarkastellaan hoitosuositusten toteutumista HUS-alueella FinnHeart-ohjelman piiriin kuuluvista kardiologisista korteista ajalta 9/2012 - 8/2016 yhdistettynä sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen ajanvaraustietoihin. Menetelmänä on tilastollinen analyysi rakenteellisista sairauskertomuksista käymättä läpi jatkuvatekstisiä sairauskertomuksia. Erityisenä tarkastelun kohteena on hoitosuositusten toteutuminen hoidon viiveen, pallolaajennuksen ja lääkehoidon osalta. Lisäksi tarkastellaan kuolleisuutta sepelvaltimotaudin riskitekijöiden, aiemmin todettujen sydän- ja verisuonisairauksien, sepelvaltimoiden varjoainekuvauslöydöksen ja pallolaajennuksen suhteen. Hoidolle asetetut tavoitteet toteutuvat aineistossa kohtalaisen hyvin ja kestävät myös kansainvälisen vertailun huomattavasti suurempaan aineistoon ruotsalaisesta SCAAR-rekisteristä.

As the Finnish population ages the costs of publicly funded around-the-clock elderly care facilities rises. Contracting elderly care out has been suggested as a way of reducing the costs of expensive elderly care, utilizing the private sectors competition and stronger incentives for cost reduction. However, the theory of the proper scope of government provision highlights a concern that the possible efficiency gains of outsourcing may come at a cost to non-contractable (unmeasurable or unpredictable) quality of care provision. In this thesis, I investigate the effects of outsourcing municipal elderly care provision on the mortality rates of the elderly, using municipal level data from 2001 to 2022. During this period, most Finnish municipalities had some form of private elderly care provision. However, in the 2010s, some municipalities shifted to providing almost all around-the-clock elderly care through private providers. Replicating a study from Sweden by Bergman et al. (2016), I utilize a triple difference method to study these major shifts towards private provision of elderly care, using individuals aged 60 to 69 as a population whose mortality rates are unaffected by changes in elderly care provision. I formulate a control group that is comparable to the outsourcing municipalities in terms of demographical characteristics using nearest neighbour propensity score matching. I estimate the effects on social and healthcare costs of outsourcing using a difference-in-differences design. The triple difference estimation results indicate a 6 percent increase in the mortality rates of the elderly following the shift to private provision. The difference-in-differences estimation found no observed effects on costs. These findings suggest that vital non-contractable quality dimensions of elderly care are adversely affected by municipalities seizing most of publicly provided around-the-clock elderly care.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa: (1) eri sairauksien esiintymistä alle 3 kuukauden ikäisillä vasikoilla perustuen karjanomistajien tekemiin havaintoihin oireista, (2) tilojen yleisiä vasikoiden hoitomenetelmiä, (3)vastasyntyneiden vasikoiden alkuhoitoa sekä (4) selvittää eri hoitotekijöiden mahdollista vaikutusta sairastuvuuteen. Tutkimuksen perustana oli aiempien kartoitusten havainnot vasikoiden hoito-olosuhteiden puutteista. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksena postitse satunnaisesti valituilta tarkkailutiloilta ympäri Suomea. Vasikkakohtaisia tietoja, sekä sairastuvuustietoja kerättiin kaikkiaan yli vuoden ajan 15.5.92-15.5.93 aikana syntyneistä vasikoista. Tiedot tilatason hoitomenetelmistä koostuivat 481 tilan tiedoista. Vasikkakohtaiset tiedot, sekä sairaustiedot koostuvat 282 tilan 4239 vasikan tiedoista. Sairausryhmistä suurin oli ruuansulatushäiriöt. Näitä esiintyi 10.8 %:lla vasikoista. Lähes kaikki sairaudet olivat ripuleja. Muiden sairauksien osuus oli vähäinen; niitä esiintyi 0.2-1.2%:lla vasikoista. Ruuansulatushäiriöt olivat pääosin luonteeltaan lieviä ja lyhytkestoisia. Tilatason hoitotekijöistä ja vasikkatason alkuhoidosta kerättyaineisto oli luonteeltaan kuvaileva perustuen luokiteltuihin muuttujiin. Ruuansulatushäiriöiden kohdalla aineistosta poimittiin kuitenkin ns. "sairaimmat" tilat (>30 % tilan vasikoista oireillut) (n=31 ja verrattiin näiden tilojen hoitomenetelmiä muihin tiloihin. Vertailussa ei löytynyt juurikaan merkittäviä eroja näiden ryhmien välillä. "Sairaimmilla" tiloilla vasikat eivät tämän aineiston perusteella vaikuta huonommin hoidetuilta. Tulokset antavat olettaa, että näillä tiloilla vasikoita tarkkaillaan aktiivisemmin ja pienetkin häiriöt huomataan ja hoidetaan jo varhain, ja sairastuvuusluvut ovat siksi korkeammat. Kirjallisuusosaan on kerätty aineistoa vasikoiden sairastuvuutta ja kuolleisuutta käsittelevistä kenttäkokeista. Tässä tutkimuksessa saadut sairastuvuusluvut ovat samaa tasoa Pohjoismaisten tutkimustulosten kanssa, mutta alhaisempia verrattuna Pohjoismaiden ulkopuolisiin tutkimustuloksiin.

Emakon alle jääminen ja sen seurauksena kuoleminen on yksi yleisimmistä vieroittamattomien porsaiden kuolematyypeistä. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että vapaassa porsituskarsinassa suurin osa alle jäämisistä tapahtuu, kun emakko laskeutuu seisoma-asennosta alas ilman seinien tukea, tai kierähtää vapaasti utareelta kyljelle tai kyljeltä utareelle. Kierähtämisen on todettu useassa tutkimuksessa vangitsevan todennäköisemmin porsaita emakon alle verrattuna vapaaseen alas laskeutumiseen, mutta johtavan harvemmin porsaan kuolemaan. Porsitushäkillä pyritään rajoittamaan emakon liikkumista ja vähentämään näin porsaskuolleisuutta. Toisaalta porsitushäkin on todettu vaikuttavan negatiivisesti porsimisen nopeuteen, maidontuotantoon ja emokäyttäytymiseen, mikä voi taas lisätä kuolleisuutta. Alkuperäistutkimuksen sisältäneen tutkielman tavoitteena oli vertailla, kuinka häkki- ja vapaaporsitus eroavat toisistaan makaamiskuolleisuuden ja emakoiden liikkumistapojen kannalta. Tutkimusta varten 12 emakkoa jaettiin kahteen porsimisympäristöön; joko yksilökarsinaan, jossa emakko suljettiin porsitushäkkiin ennen porsimisen alkamista, tai samanlaiseen yksilökarsinaan, jossa porsitushäkki jätettiin avoimeksi. Emakoita kuvattiin ensimmäisten vuorokausien ajan, ja videomateriaali porsimisen käynnistymisestä 24 tuntiin asti käytiin läpi jokaisen emakon kohdalla. Talteen merkittiin kaikki tapaukset, joissa porsas tai porsaita jäi emakon alle, ja tapaukset luokiteltiin mm. keston, lopputuloksen, edeltäneen liikkeen ja emakon ja porsaiden toiminnan mukaan. Lisäksi merkittiin muistiin kaikki 24 tunnin aikana tapahtuneet asentomuutokset. Odotuksena oli, että porsitushäkkiemakot makaisivat vähemmän porsaita kuoliaaksi. 13 erilaisesta asennonvaihtotavasta vain neljä aiheutti ainakin yhden porsaan kuoleman 12 emakon kesken 24 ensimmäisen tunnin aikana. Nämä liikkeet olivat: seisoo-kylki, utare-kylki, kylki-utare ja kylki-kylki. Kyseiset liikkeet päätettiin nimetä vaarallisiksi liikkeiksi, sillä ne jättivät porsaita ja tappoivat porsaita selvästi useammin kuin muut liikkeet. Kyljelle päättyvät liikkeet vangitsivat porsaita alle selvästi useammin kuin muut liikkeet. Häkki-ryhmän emakot eivät jättäneet tutkimusaikana yhtäkään porsasta alleen. Alle jääneiden ja alle kuolleiden porsaiden määrä on merkittävästi pienempi häkkiporsituksessa kuin vapaaporsituksessa. Suurempi osuus Vapaa-emakoiden asennonvaihdoista oli vaarallisimpia tyyppejä. Vapaa- ja Häkki-ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa asentomuutosten määrissä. Asentomuutosten määrä ei myöskään korreloinut merkitsevästi alle jääneiden porsaiden kanssa Vapaa-emakoiden kesken. Tulosten valossa näyttäisi todennäköiseltä, että porsitushäkki vaikuttaa emakoiden asentomuutoskäyttäytymiseen ja vähentää porsaiden todennäköisyyttä kuolla murskaantumalla ensimmäisen vuorokauden aikana. Vaikutus näyttäisi johtuvan enemmän liikkumistapojen kuin liikkumisfrekvenssin muuttamisesta. Vaikeuttamalla liikkumista kylkiasentoon voidaan vähentää makaamiskuolemia ensimmäisen vuorokauden aikana.