Browsing by Subject "Arvonlisäverotus"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2023)Tutkielmassa syvennytään arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan käsitteeseen, sen merkitykseen ja muodostumisen edellytyksiin. Tarkoituksena on selvittää mikä on käsitteen merkitys kansainvälisen palvelukaupan arvonlisäverotuksessa ja millä edellytyksillä kiinteä toimipaikka voi elinkeinonharjoittajien välisessä palvelukaupassa muodostua. Kansainvälisen arvonlisäverotuksen kentällä kiinteän toimipaikan käsite on yksi merkittävimmistä käsitteistä. Kiinteän toimipaikan olemassaololla on ensinnäkin vaikutusta siihen, mikä maa katsotaan palvelun myyntimaaksi eli millä maalla on oikeus verottaa myynti. Myyntimaa määräytyy elinkeinonharjoittajien välisessä palvelukaupassa pääsääntöisesti palvelun vastaanottavan kiinteän toimipaikan mukaan ja kuluttajakaupassa palvelun suorittavan kiinteän toimipaikan mukaan. Lisäksi kiinteän toimipaikan käsite on merkityksellinen oikeaa verovelvollista määritettäessä, sillä AVL 9 §:n mukaan ulkomaalainen ei ole Suomessa myymistään palveluista verovelvollinen, jos sillä ei ole täällä kiinteää toimipaikkaa, joka osallistuu kyseisen palvelun myyntiin. Merkittävyydestään huolimatta kiinteän toimipaikan käsitettä ei ole määritelty arvonlisäverolaissa tai arvonlisäverodirektiivissä. Kiinteä toimipaikka on määritelty neuvoston täytäntöönpanoasetuksen 282/2011 11 artiklassa, jonka mukaan kiinteä toimipaikka on liiketoiminnan kotipaikkaa lukuun ottamatta mikä tahansa toimipaikka, jolla on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstöresurssien ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jonka avulla se pystyy vastaanottamaan ja käyttämään sen omia tarpeita varten suoritettavia palveluja tai jonka avulla se pystyy suorittamaan tarjoamansa palvelut. Kiinteän toimipaikan muodostumisen edellytykset ilmenevät siis täytäntöönpanoasetuksen 11 artiklasta, mutta mitä käytännössä tarkoitetaan riittävällä pysyvyydellä, tai henkilöstö- ja teknisillä resursseilla? Kiinteän toimipaikan määritelmä jää monilta osin avoimeksi ja käsitteen tarkempi sisältö täsmentyykin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Määritelmän väljyys aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta eikä käsitteen voidakaan sanoa täyttävän oikeusvarmuuden asettamia täsmällisyyden ja selkeyden vaatimuksia. Verovelvolliset joutuvat väistämättä tekemään päätöksiä enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti ja tällöin riski jälkikäteisille seuraamuksille kasvaa. Oikeudellinen epävarmuus johtaa myös suurempiin tulkintaeroihin jäsenvaltioiden välillä ja tämä lisää kaksinkertaisen verotuksen ja verottamatta jäämisen riskiä. Kiinteän toimipaikan käsitteen täsmentämiselle onkin ollut kipeä tarve jo pidemmän aikaa, mutta tämä tarve on erityisen korostunut nyt, kun perinteiset liiketoimintamallit ovat kokeneen suuren murroksen teknologisen kehityksen myötä ja palveluja tuotetaan tänä päivänä täysin erilaisessa ympäristössä kuin vielä 1980-luvulla, jolloin kiinteän toimipaikan käsite on yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä alun perin muotoiltu.
-
(2020)Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä otettiin käyttöön sisämarkkinoiden kanssa samaan aikaan 1.1.1993. Rajat ylittävässä EU:n tavaroiden ja palveluiden kaupassa arvonlisäverovelvollinen elinkeinoharjoittaja myy tavaroita ja palveluita arvonlisäverovapaasti toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle ostajalle, ja ostaja on lähtökohtaisesti jäsenvaltiossaan käännetysti verovelvollinen. Määränpäämaaperiaatteen mukaisesti verotus tapahtuu siis kulutusmaassa. On arvioitu, että Euroopan unionin alueella menetetään jopa 50 miljardia euroa arvonlisäveropetosten ja erinäisten arvonlisäverojärjestelmään kohdistuvien väärinkäytösten vuoksi. Vaikka arvonlisäverojärjestelmän perusrakenne on ennen kaikkea altis vilpillisessä mielessä toimivien verovelvollisten väärinkäytöksille ja petosjärjestelyille, uhkaavat petosjärjestelyt myös rehellistä liiketoimintaa harjoittavia arvonlisäverovelvollisia. Arvonlisäverovelvollinen on tiettyjen edellytysten täyttyessä oikeutettu vähentämään liiketoimintaa varten hankkimiensa tavaroiden ja palvelujen hintoihin sisältyvän arvonlisäveron. Euroopan unionin tuomioistuin onkin ratkaisukäytännössään katsonut vähennysoikeuden olevan erottamaton osa arvonlisäverojärjestelmää, eikä tästä syystä verovelvollisen vähennysoikeutta periaatteessa saisi rajoittaa. Kuitenkin mikäli verovelvollisen liiketoimen katsotaan olevan osana arvonlisäverojärjestelmään kohdistuvaa väärinkäytöstä tai petosjärjestelyä, voidaan verovelvollisen vähennysoikeus evätä. Euroopan unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että verovelvollisen tietoisuus tai selonottovelvollisuuden laiminlyönti liiketoimintaketjussa, voi johtaa vähennysoikeuden epäämiseen. Euroopan unionin tuomioistuin on Kittel-tuomiossaan katsonut, että verovelvollinen, joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää arvonlisäverojärjestelmään kohdistuvasta petoksesta, katsotaan arvonlisäverotuksessa osasyylliseksi tähän petokseen riippumatta siitä, hyötyykö verovelvollinen tästä petosjärjestelystä itse lainkaan. Verovelvollisen tietoisuus tai selonottovelvollisuuden laiminlyönti voivat siis johtaa verovelvollisen vähennysoikeuden epäämiseen. Arvonlisäverodirektiiviin (2006/112/EY) 168 artiklan a-alakohdassa ja 178 artiklassa vähennysoikeuden aineellisista ja muodollisista edellytyksistä. Suomen arvonlisäverolaissa vähennysoikeudesta puolestaan säädetään 102 §:ssä ja 102a §:ssä. Arvonlisäverodirektiivi (2006/112/EY) ei sisällä vilpittömän mielen määritelmää tai selonottovelvollisuuden laajuutta kolmannen osapuolen liiketoimen ollessa mukana arvonlisäverojärjestelmään kohdistuvassa petosjärjestelyssä. Verovelvollisen vilpitön mieli sekä selonottovelvollisuuden laajuus perustuvatkin pitkälti Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön aiheesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä vilpittömällä mielellä tarkoitetaan arvonlisäverotuksessa sekä kuinka laajaa selonottovelvollisuutta verovelvolliselta edellytetään, jos verovelvollisen liiketoimi on osana liiketoimintaketjua, jossa arvonlisäverojärjestelmää käytetään väärin. Vähennysoikeuden epäämisen osalta tutkitaan myös, miten neutraliteettiperiaate sekä suhteellisuusperiaate vaikuttavat vähennysoikeuden epäämistä koskevassa harkinnassa. Tutkimuksen kohteeksi nousi niin ikään myös Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön eroavaisuus arvonlisäverotuksen vähennysoikeuden saralla. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että arvonlisäverotuksessa verovelvollisen vilpitön mieli näyttäisi olevan turvattu, kun arvonlisäverovelvollinen on varmistunut liikekumppaninsa arvonlisäverollisuudesta sekä osoittanut kohtuullista huolellisuutta liiketoimiin ryhtyessään. Selonottovelvollisuuden osalta voidaan todeta, että verovelvollisen ei tarvitse tehdä pitkälle meneviä tarkastuksia liikekumppaneihinsa, ja verovelvolliselta ei voida edellyttää sen valvomista, noudattaako verovelvollisen liikekumppani, myyjä, esimerkiksi ilmoitus- tai maksuvelvollisuuksiaan. Kuitenkin mikäli verovelvollisella herää epäilys myyjän vilpillisestä toiminnasta, tulee verovelvollisen tällöin kiinnittää erityistä huomiota selonottovelvollisuuteensa. Arvonlisäverovelvollisten toimijoiden kaksoisrooli yhtäältä veron tilittäjinä ja toisaalta veron kerääjinä edellyttää korostunutta huolellisuutta.
-
(2023)Verohallinnon toimivaltaan kuuluvat verotus- ja veronkantomenettelyt sekä muutoksenhaku- ja seuraamusjärjestelmät on uudistettu laajalla uudistushankkeella vuosien 2017–2021 aikana. Uudistushankkeen ensimmäisessä vaiheessa säädettiin laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä (768/2017), johon koottiin oma-aloitteisia veroja koskevat verotusmenettely- ja muutoksenhakusäännökset. Samalla seuraamusjärjestelmä – mukaan lukien veronkorotukset – uudistettiin. Uudistushankkeen seuraavissa vaiheissa myös muiden Verohallinnon kantamien verojen seuraamusjärjestelmät on uudistettu. Veronkorotus on hallinnollinen seuraamusmaksu verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä. Veronkorotuksella kannustetaan verovelvollisia antamaan oikean sisältöinen veroilmoitus. Verolainsäädäntö asettaa verovelvolliselle laajan ilmoittamisvelvollisuuden. Arvonlisävero on oma-aloitteinen vero, joka verovelvollisen tulee itse laskea, ilmoittaa ja maksaa verokausittain. Mikäli verovelvollinen havaitsee antamissaan veroilmoituksissa puutteita tai virheitä, tulee puutteet ja/tai virheet korjata oma-aloitteisesti antamalla verokaudelle oikaisuilmoitus. Verovelvolliselle on asetettu myös laaja velvollisuus antaa lisätietoja ja selvityksiä Verohallinnon pyynnöstä. Tällaisia pyyntöjä tehdään tyypillisesti veroilmoituksen antamisen jälkeen verovalvonnan yhteydessä. Uudet veronkorotussäännökset on tehty kaavamaisiksi ja vähemmän viranomaisharkintaa vaativiksi. Veronkorotuksissa on siirrytty subjektiivisesta moitearviosta objektiiviseen arviointiin, jossa veronkorotuksen määräämisen perusteena on yksinkertaistetusti puute tai virhe veroilmoituksella. Veronkorotuksen suuruus on porrastettu siten, että lähtökohtaisesti veronkorotus määrätään ns. perustason mukaisena (10 %), mutta veronkorotuksen tasoa voidaan tapauskohtaisesti korottaa tai alentaa, mikäli lakisääteiset edellytykset täyttyvät. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tutkia uusia veronkorotussäännöksiä. Erityisesti sitä, millä edellytyksillä Verohallinto voi määrätä veronkorotuksen korotettuna eli perustasoa suurempana sekä sitä, vaikuttaako verovelvollisen toiminta tai toimimattomuus veroilmoituksen antamisen jälkeen veronkorotuksen tasoon. Veronkorotuksen määrääminen korotettuna soveltuu lähinnä vakavimpiin ja/tai toistuviin ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönteihin. Vaikka verolainsäädäntö asettaa verovelvolliselle laajan selvitys- ja lisätietojen antovelvollisuuden, Verohallinto ei käytännössä voi rangaista verovelvollista korkeamman veronkorotuksen muodossa esimerkiksi veroilmoituksen antamisen jälkeen annettujen harhaanjohtavien tietojen johdosta. Veronkorotus määrätään, koska veroilmoitus on tietosisällöltään puutteellinen ja/tai virheellinen.
Now showing items 1-3 of 3