Browsing by Author "Karjalainen, Mia"

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on tutkia biologisten vanhempien kokemuksia lapsen huostaanotto- ja kotiutusprosesseista. Tavoitteena on tuoda kriittisten tapahtumien menetelmän avulla esille niitä tapahtumia vanhempien elämässä, jotka ovat olleet sijaishuollon perhehoidon aikana merkityksellisiä lapsen kotiuttamisen aloittamiselle. Perhehoitoon sijoitetuista lapsista vain pieni prosentti kotiutetaan biologisille vanhemmilleen, joten tutkielman tutkimustehtävänä on tuoda esiin niitä seikkoja, jotka ovat edesauttaneet perheen tilannetta siten, että lapsi on ollut mahdollista kotiuttaa. Vanhempien näkökulmaa ei olla tuotu tästä aiheesta sosiaalityön tutkimuksessa paljoa esille, joten aihe on merkityksellinen, kun pyritään kehittämään perhehoidon työskentelyä siten, että lapsella olisi yhä suurempi mahdollisuus palata kotiin. Kriittisten tapahtumien menetelmä on varsin nuori tutkimusmenetelmä, mutta se soveltuu hyvin sosiaalityön tutkimukseen, jonka tarkoituksena on tutkia mitkä tapahtumat ovat olleet toivottuja tai ei-toivottuja ihanteellisen tuloksen saavuttamiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda tietoa vanhempien kokemuksista sijaishuollon aikaisista palveluista ja niiden toimivuudesta, sekä huostaanoton tuomasta kriisistä ja siitä selviytymisestä. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla viittä vanhempaa, joiden lapsen huostaanotto on purettu ja lapset ovat takaisin kotona. Tutkimuksen kolme tutkimuskysymystä ovat: 1) Mitä lapsen kriittisiä tapahtumia vanhemman elämässä on ollut lapsen huostaanotto- ja kotiuttamisprosessin aikana? 2) Mitkä tapahtumat ovat edesauttaneet vanhempaa selviytymään huostaanoton jälkeisestä kriisistä? 3) Mitä kehityskohtia vanhemmat kokevat perhehoidon työskentelyssä? Kolmas tutkimuskysymys on käytäntötutkimuksellinen, koska tutkielmassa halutaan myös tuoda esiin vanhempien kehitysehdotuksia perhehoidon työskentelymalleihin. Tutkimusaineisto analysoitiin kriittisten tapahtumien menetelmää seuraten sisällönanalyysin keinoin. Tulosten perusteella vanhemman tukipalvelut sijaishuollon alkaessa tippuvat verraten avohuollon vahvaan tukeen, joten vanhempi jää usein yksin vaikean tilanteensa kanssa, kun lapset otetaan huostaan. Huostaanotto on aina perheelle kriisi, oli huostaanotto tehty vasten perheen tahtoa tai ei. Kriisiapua ja tukipalveluita tulisi olla vanhemmille enemmän, jotta vanhemman kuntoutuminen ja kriisistä selviytyminen nopeutuisi. Hyvä yhteistyö ja luottamus biologisten vanhempien, sijaisvanhempien ja sosiaalityöntekijän kesken edesauttavat vanhempaa kuntoutumaan ja yhteistyön rakentaminen välittömästi huostaanoton jälkeen tulisi olla tärkeä työväline perhehoidossa. Myös vanhemman inhimillinen ja ennakkoluuloton kohtaaminen ovat tärkeitä vanhemmille, joiden taakkana on huostaanoton tuomat häpeän, syyllisyyden sekä epätoivon tunteet. Haastatteluista selvisi, että perhehoidon oikea-aikaiset palvelut sekä vanhemman terapiatyöskentely ovat kotiuttamista edesauttavia tekijöitä. Haastateltujen vanhempien tarinat ovat hyvin yksilöllisiä ja ainutlaatuisia, mutta niistä löytyy myös yhtäläisyyksiä, ja ne ovat siten tärkeitä perhehoidon työskentelyn kehittämiselle ja ymmärryksen lisäämiselle ilmiöstä. Kun perhehoidon tavoitteena on perheen jälleenyhdistäminen, vanhemman tukeminen on otettava työskentelyssä entistä enemmän huomioon.