Browsing by Subject "vihapuhe"

Maisterintutkielmassa tarkastellaan musliminuorten kokemaa viharikollisuutta sosiaalisessa mediassa sekä verkossa, nuorten sopeutumiskeinoja koettua viharikollisuutta vastaan ja sitä, tunnistavatko nuoret verkossa koettua viharikollisuutta samalla tavalla kuin reaalimaailmassa. Verkossa tapahtuva viharikollisuus on maailmanlaajuinen ilmiö, ja Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen muutos tapahtui vuonna 2015 Pariisissa tehtyjen terrori-iskujen jälkeen: turvapaikkaa etsivien ihmisten määrä moninkertaistui lyhyessä ajassa, mikä aiheutti yhteiskunnallisten jännitteiden lisääntymistä. Maisterintutkielman aineisto koostuu musliminuorille, 15–19-vuotiaille naisille tehdyistä yksilöhaastatteluista, poliisin tietoon tulleista viharikosraporteista (Rauta 2019, 2023) ja nuorisorikollisuuskyselyiden perusteella tehdyistä raporteista (Näsi 2016; Kaakinen & Näsi 2023). Musliminuorille tehdyt haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, jotka litteroitiin ja analysoitiin Atlas.ti -ohjelman avulla. Analyysi on tehty sisällönanalyysia hyödyntäen. Maisterintutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin rutiinitoimintojen teoriaa, jonka esittelivät Lawrence Cohen ja Marcus Felson vuonna 1979 artikkelissaan Social Change and Crime Trade Trends: A Routine Activity Approach. Rutiinitoimintojen teorian keskeisiin käsitteisiin kuuluva crime generators viittaa rikollisuutta tuottaviin tilaisuusrakenteisiin, joita syntyy eri alueilla sekä erilaisissa tiloissa; sosiaalisen median ja verkon alustoilla esimerkiksi valvonnan puute voi luoda tilaisuusrakenteita. Arkiset rutiinitoimintomme ovat lisääntyneet teknologian kehityksen myötä ja kehitys avaa sekä uudenlaisia mahdollisuuksia rikoksien tekemiseen verkon välityksellä että aiempien rikostyyppien siirtymistä verkkoon. Aineiston analyysissa nousee esiin kolme erilaista teemaa. Nuorilla on erilaisia keinoja suojautua koettua viharikollisuutta vastaan niin verkossa kuin reaalimaailmassa, nuorten on vaikeampaa tunnistaa sosiaalisessa mediassa ja verkossa koettua viharikollisuutta kuin reaalimaailmassa, sosiaalisen median ja verkon alustoilla vihakommenttien määrä luo turvattomuuden tunnetta. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että nuoret osaavat sanoittaa paremmin reaalimaailmassa koettua viharikollisuutta. Suojautumiskeinot liittyivät uskonnollisiin symboleihin ja sosiaalisen median käyttäjätilien yksityisyyteen, ja vihakommenttien määrä verkossa luo nuorille turvattomuuden tunteen ja he kokivat, ettei mikään taho puutu vihapuheeseen verkossa. Maisterintutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan nuoret kokivat enemmän vihapuhetta verkossa ja vihapuhe kohdistuu erityisesti musliminuoriin vuonna 2015 tehtyjen Pariisin terrori-iskujen jälkeen (ks. esim. Kaakinen ym., 2018).

Harassment is a growing problem in the digital age society that threatens the well-being of public figures such as journalists and ultimately circumscribes freedom of speech. It has far-reaching implications for the public sphere in a democracy built on transparency and trust. Cyber harassment affects female journalists particularly as they face added threat due to gender. The aim of the thesis is to counter a culture of silence, contribute to lessening fear among journalists, enhancing protocols of media houses, best practices in newsrooms and new structural changes in society. The theoretical framework of this thesis builds on literature about online harassment and female journalists. The main source materials are Pöyhtäri, Hiltunen, Neuvonen, Vehkoo, Löfgren Nilsson, Örnebring, Post, Kepplinger, Chen, Stahel, Schoen, Citron and Ferrier. The research material consisted of seven interviews with Finnish female journalists. All interviewees had encountered harassment in relation to their profession. The research methods that were applied were semi-structured interviews and thematic content analysis. The harassment encountered by the female journalists can be explained by three main themes: The power struggle, the technological takeover and the distrust deluge. An analysis of the interviews showed that the journalists devised coping strategies that could be categorised into five themes, those of: 1.controlling interaction by measures online such as blocking, reporting and transferring, 2. relying on support from professional media houses and peer networks, 3.adapting personal behaviour strategies of psychological reasoning and emotional restraint, 4. resorting to extreme measures involving police and judiciary, and 5. expressing hope for societal changes on a structural level. It is reasonable to say that most coping strategies centred around the principal thought of keeping ones professional and private roles apart. There was consensus of the benefits of speaking out as quickly as possible and not being left alone when harassment starts. Some of the journalists had lost faith in the police and legal system and felt it was no use to report incidents to societal institutions. The journalists preferred not to silence their harassers as without two-way interaction with the audience the journalists could not play their valued part in democracy. Some succumbed to self-censorship. Incessant fact-checking provoked fear of mistakes and ensuing harassment. The employer was seen as key in coping and the journalists, contrary to some previous studies, relied on the support of the employers and reported to them. Peer support was important, as was family although the journalists did not wish to burden them, especially if they had children All the interviewees spoke positively about seeking professional support, including psychiatric support. The Union of Journalist and media houses fund in aid of members that were harassed was lauded