Browsing by Subject "Twitter"

Populist leaders are often studied when they are in opposition, providing an alternative to a failing democracy. The case of Donald Trump in the aftermath of the United States presidential election 2020 is different, as he is a populist leader in the position of power, trying to be re-elected as president. Thus, my aim in this thesis is to study the use of populist rhetoric by Donald Trump on Twitter following election day, 3 November 2020, as a populist who is no longer in the opposition, but rather a president trying to maintain office. By mainly drawing on the characteristics of populist rhetoric mapped out by Benjamin Moffitt (2014), I analyze a selection of tweets from November 2020 to January 2021 with the goal of identifying characteristics of populist rhetoric in his tweets. Moffitt identifies three main characteristics of populist rhetoric: ‘the people’ versus ‘the elite’, performing a notion of crisis, and ‘bad manners’. My results show that both ‘the people’ versus ‘the elite’ and the performance of crisis are both explicitly present in Donald Trump’s tweets. He creates a typically populist binary, identifying himself and Republicans with the true American Heartland, ‘the people’. Trump elevates the election results to a level of crisis, claiming a stolen election and voter fraud as the reasons for Biden’s victory. ‘Bad manners’ is almost Trump’s trademark. While visible in his tweets, it is at times difficult to draw the line between the rhetoric of Twitter and populist rhetoric, as there is significant overlap between the two. My results show, that even when losing power, Trump follows traditional populist rhetoric. However, in an interesting turn of events, he also changes the limits of ‘the people’ and ‘the enemy’, calling out other Republicans and Fox News in his tweets when he feels that they are betraying him and no longer supporting him. Thus, he diverts from the traditional populist ‘us’ and ‘them’ binary, creating a third category, a sort of purgatory, where Republicans who formerly were ‘the people’ now reside.

Tutkielma käsittelee Venäjän Suomen suurlähetystön toteuttamaa julkisuusdiplomatiaa vuosien 2012–2020 välisenä aikana. Venäjän julkisuusdiplomatian äskeishistoriaa tutkitaan Venäjän Suomen-suurlähetystön Twitter-tililtä sisällönanalyysin ja teemoittelun keinoin. Tutkielmassa tarkastellaan suurlähetystön tuottamaa Twitter-viestintää julkisuusdiplomatiana sekä analysoidaan sitä tutkimuskirjallisuutta vasten. Tutkielmassa julkisuusdiplomatia ymmärretään valtiollisten toimijoiden viestinnäksi, jonka päämääränä ovat kyseisen maan ulkopoliittiset tavoitteet. Empiirisen aineiston muodostavat suurlähetystön Twitter-tili sekä Venäjän Suomen-suurlähettilään julkiset esiintymiset. Analyysin tuloksena käy ilmi sosiaalisen median keskeinen rooli julkisuusdiplomatiassa. Lisäksi selviää millaista julkisuusdiplomatiaa Venäjä harjoittaa Suomessa sekä mitkä ovat sen tavoitteet. Lähestymistapa havainnollistaa julkisuusdiplomatian jatkuvuuksia Itä-Ukrainan sodan sekä kiristyvän maailmanpoliittisen tilanteen ympärillä. Tutkielma osoittaa, että Venäjä pyrkii edistämään julkisuusdiplomatiansa avulla omaa vaikutusvaltaansa sekä ulkopoliittisia tavoitteitaan. Tärkeimpinä tutkimustuloksina käy ilmi, että Suomi ei ole merkittävä kohde Venäjän julkisuusdiplomatiassa. Venäjän tavoitteena on ylläpitää hyviä naapuruussuhteita ja samalla sitoa Suomi vaikutuspiirinsä taloudellisen ja arktisen yhteistyön sekä energiapolitiikan avulla. Venäjä ei julkisuusdiplomatiansa avulla pyri suoraan vaikuttamaan Suomen politiikkaan tai päätöksentekoon, joskin sen toiveena on Suomen pitäminen sotilaallisesti liittoutumattomana. Hyvä naapuruus on Venäjän Suomeen suunnatun julkisuusdiplomatian keskeisimpiä diskursseja. Se juontaa juurensa jo YYA-Suomen ajalta, joka muodostaa Venäjälle edelleen suhteiden ihannetilan. Hyvän naapuruuden voidaan tulkita vallitsevan niin kauan kuin Venäjän intressit huomioidaan päätöksenteossa. Julkisuusdiplomatiaa voidaan tulkita myös informaatiovaikuttamisena, jonka avulla pyritään heikentämään toisen valtion sisäistä tilaa. Itä-Ukrainan sodan aktiivisessa vaiheessa 2014–2015 myös Venäjän mediasota oli kiivaimmillaan. Tämä heijastui myös Suomeen suunnatussa julkisuusdiplomatiassa. Itä-Ukrainan sodan lisäksi tutkielman aikavälille sijoittuvat vuoden 2015 pakolaiskriisi sekä turvapaikanhakijoiden välineellistäminen, kuten osa myös niin sanotun lapsikiistan (venäläislasten huostaanotot Suomessa) vaiheista. Periodin päätösvuodelle mahtuvat myös koronaepidemian alkuvaiheet. Maisterintutkielma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella sekä tulkita mitkä ovat tuolloin olleet Venäjän pyrkimykset.

Sosiaalinen media on vaikuttanut monin tavoin tapaan, jolla ihmiset viestivät ja vastaanottavat tietoa. Se on jättänyt jälkensä myös tiedeviestintään, joka nähtiin pitkään yksisuuntaisena, ylhäältä alas vaikuttavana prosessina. Somessa tieteilijät pystyvät viestimään suoraan erilaisten yleisöjen kanssa, mutta samalla sosiaalisen median käytön yleistyminen on vauhdittanut eräänlaista asiantuntijuuden murrosta. Asiantuntijoiden haastaminen on somen välityksellä helpompaa kuin koskaan ja mielipiteet nousevat siellä helposti samanarvoisiksi kuin tutkittu tieto. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen, miten tutkijat ovat sopeutuneet sosiaalisen median värittämään uuteen mediamaisemaan. Pyrin saamaan selville: 1) mikä tutkijoita motivoi sosiaalisen median käytössä 2) millaisena he kokevat sosiaalisessa mediassa käytävät keskustelut ja 3) millaisena he näkevät suhteensa yhteiskuntaan ja yleisöihinsä somen käytön myötä. Rajaan tutkimukseni keskittymään ilmakehätieteilijöiden sosiaalisen median käyttöön, koska heidän edustamansa ala herättää ilmastonmuutoksen kaltaisten ajankohtaisten aiheiden vuoksi paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Lisäkulmaa työhön tuo vertailu Suomessa ja Espanjassa työskentelevien tutkijoiden kokemusten välillä. Työni teoreettinen tausta muodostuu tiedeviestinnän paradigman kehityksestä sekä sosiaalisen median tutkimuksesta. Tiedeviestinnän perinteisemmistä suuntauksista tietovajemallista (esim. Bucchi 1998; 2008) ja jatkumomallista (Cloître & Shinn 1985) on 2000-luvulla siirrytty kohti osallistavaa tiedeviestintää (esim. Powell & Colin 2008; Saikkonen & Väliverronen 2013), jossa korostuvat akatemian ulkopuolisten yleisöjen ottaminen mukaan tieteestä viestimiseen sekä yleisöjen välinen dialogi. Sosiaalisen median tutkimuksen osalta esittelen somen toimintaperiaatteita käsittelevää kirjallisuutta (esim. Bechmann & Lomborg 2012; Lietsala & Sirkkunen 2008) sekä aiempaa tutkimusta somen roolista tiedeviestinnässä (esim. Collins ym. 2016) ja sen käytön motiiveista (esim. Matikainen 2015; Donelan 2016). Tutkielmani kannalta keskeisessä roolissa ovat myös Castellsin (2009) kuvaama mediamaiseman muutos sekä asiantuntijuuden murros (esim. Väliverronen 2016; Sarja 2016). Tutkimusaineisto koostuu 11 suomalaisen ja espanjalaisen ilmakehätieteilijän haastattelusta. Aineistonkeruun menetelmänä käytän puolistrukturoitua haastattelua ja analyysimenetelmäni on laadullinen sisällönanalyysi. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen liittyen löysin tutkijoiden sosiaalisen median käytön taustalta neljä erilaista motiivia: viestintä ja vuorovaikutus, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, näkyvyys sekä tutkimuksen edistäminen. Kiinnostavaa on, että perinteiset, yksisuuntaiset tiedeviestinnän mallit hallitsivat monien tutkijoiden toimintaa myös sosiaalisessa mediassa. Siinä missä haastateltavat kertoivat pyrkivänsä vuorovaikutukseen toisten tutkijoiden kanssa, tiedeyhteisön ulkopuoliset yleisöt olivat heidän puheissaan lähinnä tiedotuksen kohteita. Toisen tutkimuskysymyksen osalta tunnistin, että ilmakehätieteilijät kokevat alastaan sosiaalisessa mediassa käytävän keskustelun osin rakentavaksi, osin vastakkainasettelua lisääväksi. Erityisesti ilmastonmuutosta käsittelevät keskustelut polarisoituvat helposti ja vaikeuttavat asiallista keskustelua, mutta tutkijoiden suorat kohtaamiset esimerkiksi ilmastonmuutosskeptikkojen kanssa ovat somessa harvinaisia. Kolmannen tutkimuskysymyksen osalta voi sanoa, että somen käyttö oli saanut monet haastateltavista pohtimaan tutkimuksensa merkitystä ja vaikuttavuutta. Somen avoimuus oli esimerkiksi laajentanut heidän käsitystään siitä, kenelle he tutkimuksesta viestivät ja mikä heidän työssään on tärkeää. Suomalaisten ja espanjalaisten tutkijoiden välillä oli aineistosta havaittavissa vain yksi merkittävä ero. Kaikki suomalaiset haastateltavat kokivat yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisena sosiaalisen median välityksellä, mutta espanjalaisten haastateltavien kohdalla näin ei ollut. Samalla espanjalaiset tutkijat kertoivat, etteivät pitäneet tieteen asemaa maassaan kovin hyvänä, minkä epäilen olevan yksi syy sille, että tutkijat eivät tunnista omia yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksiaan. Lopuksi pohdin, onko tutkijoiden välttämätöntä käyttää sosiaalista mediaa. Vaatimukset tieteen avoimuudesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta tuskin katoavat mihinkään, joten sosiaalinen media voi toimia tutkijoille yhtenä tapana, joskaan ei ainoana, tehdä työstään julkista ja tuoda äänensä kuuluviin. Koska sosiaalinen media on paljon käytetty tiedonlähde, on kuitenkin tärkeää, että asiantuntijatietoa on tarjolla siellä, missä sitä todella tarvitaan.

Tämä tutkielma käsittelee informaatiosodan pyrkimyksiä sekä näiden pyrkimysten edistämiseen käytettäviä keinoja. Teknologian kehitys ja digitalisaatio ovat mahdollistaneet informaatiosodankäynnille lukuisia uusia muotoja alati kasvavassa sosiaalisen median ympäristössä. Yksi keskeinen sosiaalisessa mediassa käytettävä informaatiosodan väline ovat tietynlaiset ohjelmistokoodit eli ihmisen virtuaalista toimintaa jäljittelevät botit, joiden avulla informaatiosodan pyrkimyksiä voidaan edistää erityisen tehokkaasti. Viestien levitys ja informaatioympäristön manipulaatio onnistuu bottien avulla ennennäkemättömän tehokkaasti, sillä ihmisinä esiintyvät botit voivat harhauttaa kokenuttakin sosiaalisen median käyttäjää. Tutkielman taustoituksessa esitellään bottien avulla tehtäviä vaikutusyrityksiä demokraattisiin prosesseihin, kuten vaaleihin, sosiaalisen median ympäristössä. Tutkielman teoriaviitekehys pohjautuu politiikan psykologiaan, sillä tutkielmassa tarkastellaan informaatiosotaa ontologisen turvallisuuden teorian avulla. Ontologisen turvallisuuden teoria perustuu käsitykseen siitä, että ihmisten turvallisuuden tunne pohjautuu sekä yhteiskunnassa jaettuihin narratiiveihin, että luottamukseen niiden jatkuvuudesta. Mitä tapahtuu, jos tämä luottamus onnistutaan murtamaan? Tutkimusaineisto koostuu kirjallisuudesta, taustahaastatteluista sekä Twitteristä kerätyistä bottitilien tuottamista viesteistä, joiden avulla informaatiosotaa lähestytään laadullisella sisällönluokittelulla. Tulokset tukevat aikaisempaa tutkimusta siitä, että informaatiosodassa pyritään ensisijaisesti vaikuttamaan ihmisen mieleen monipuolisen keinovalikoiman avulla. Bottien tuottamien viestit koostuivat propagandasta, jonka avulla pyrittiin vaikuttamaan ihmisten poliittiseen ajatteluun pyrkimällä manipuloimaan ajatuksia ja tunteita sekä heikentämään ihmisten luottamusta poliittisiin toimijoihin. Tutkimustulokset kannustavat näkemään informaatiosodan laajat psykologiset tavoitteet sekä tunnistamaan niiden edistämiseksi käytetyt viestinnälliset keinot.

This master’s thesis investigates whether and how influence in policy networks can be studied with Twitter data. Actor influence is of vast interest to policy scholars, as it has been seen to have a notable impact on forming public policies. However, measuring influence is complex, which can limit the scope of research on influence in policy. Exploring social media sources has great potential for providing alternative data for studies concerned with actor influence in policy processes. This study makes two contributions to the field of policy studies. Firstly, it examines whether the influence in real-life policy networks corresponds to the influence in Twitter networks. In the analysis, offline influence is measured as formal decision-making power and informal, reputation-based influence. Online influence is measured by actor centrality on Twitter. Secondly, it looks more closely at how influencing works in online networks. The analysis examines how network interactions affect online influence and whether connections from actors influential in the offline policy network add to an actor's influence on social media. The empirical object of this thesis is the case of the Finnish climate policy network. The analysis is conducted by combining two data sets: offline influence perceptions reported by the network members in a survey and Twitter data consisting of retweets between the same network actors. An actor retweeting another on Twitter is the dependent variable in the analysis. Tie formation in the network is explored with exponential random graph modeling (ERGM) that allows modeling the tie formation patterns on Twitter conditional on actor influence while accounting for other factors posited to contribute to tie formation. The main results are as follows. (1) Actors that are perceived as the most influential in the offline policy network are also the most influential on Twitter; (2) Having formal powers, such as being a government agency, is not associated with more incoming ties online; (3) Being influential online begets even more ties due to the status granted by the central position and (4) having online ties from actors that are influential offline does not add to an actor’s influence. This thesis shows that influence amongst policy network actors can be studied using social media data. The results also have practical implications by demonstrating that actor influence is constructed in interaction over time. The fact that ties from influential actors did not lead to more incoming ties implies that social media centrality cannot be fully equated with real-life influence. These results encourage policy network researchers to continue exploring the use of observable digital networks in research on actor influence.

Political polarization has become a global phenomenon, affecting democratic societies in various ways. In Finland, political issues such as the Covid-19 pandemic and climate change have sparked intense debates on social media platforms like Twitter, leading to the formation of seemingly diverse online communities with differing opinions. This study utilizes network analysis to investigate political polarization in Finland by examining issue alignment and levels of polarization regarding Covid-19 and climate change on Twitter. Studying issue alignment as an aspect of political polarization is particularly important, because overlapping polarization in many different political issues has been found to be particularly dangerous for the stability of society. Using a sample of Finnish Twitter users and their interactions between January 2019 and October 2022, this study analyzes the structure of Covid-19 and climate change networks and identifies groups with similar opinions. Normalized mutual information is used to measure issue alignment, while the EI-index is used to measure within-topic polarization. The results suggest that issue alignment between Covid-19 and climate change discussions is not particularly high in Finland. However, within-topic polarization is present with users interacting more with a like-minded in-group than with a dissenting out-group in both topics. This study provides valuable insights into the nature of political polarization in Finland, highlighting the role of social media polarization in shaping public opinion and contributing to interaction patterns. By understanding the mechanisms behind polarization, policymakers and other stakeholders can better address these challenges and promote constructive dialogue on these important issues.

This thesis examines computational propaganda techniques employed by RT (Russia Today) on Twitter by analyzing tweet sentiment and propaganda dynamics. Through quantitative analysis of RT English tweets spanning a decade, the study reveals RT’s strategies in terms of sentiment manipulation, including positive portrayals of Russia and Putin and demonization of adversaries. It further identifies a discernible political bias in RT’s coverage of international relations. The analysis also explores changes in country depictions within RT reports over the past ten years, highlighting the stability of RT’s narratives towards Putin, which suggests the importance of maintaining Putin’s image for Russian state-owned media. Moreover, the study identifies a correlation between the sentiment of tweets related to Russia, the extent of coverage of Putin, and Putin's approval ratings, shedding light on the dynamic nature of RT propaganda and its possible influencing factors. In terms of methodology, machine learning and dictionary-based approaches conducted in sentiment classification yield robust results, indicating the potential of computational methods in social science studies. In general, the research contributes to the understanding of modern propaganda and offers insights into the application of artificial intelligence in social science.

Ilmastonmuutos on tutkijoiden mukaan ehkä suurin ympäristöriski, jonka maailma kohtaa 2000-luvulla ja jatkuva osa yhteiskunnallista keskustelua. Sosiaalisen median alustat, kuten Twitter, mahdollistavat suoran yhteyden yleisöihin ja sekä kansalaisjärjestöt että yritykset hyödyntävät tänä päivänä sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia ilmastoviestinnässään. Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella suomalaisten kansalaisjärjestöjen ja yritysten Twitterissä tapahtuvaa ilmastonmuutosta koskevaa viestintää ja selvittää, millä erilaisilla tavoilla kansalaisjärjestöt ja yritykset kehystävät ilmastoviestintänsä. Kehys on tulkinta, joka liittää asiaan tiettyjä arvotuksia, painottaa tiettyjä näkökulmia ja kertoo meille miksi jokin asia on tärkeä tai ongelmallinen. Pyrin selvittämään, miten näkökulma, suostuttelu, ihmisten tarpeet ja viestinnän strateginen ulottuvuus kehystetään ja millaisia kehysyhdistelmiä ja kehysten synergioita kansalaisjärjestöt ja yritykset hyödyntävät viestinnässään. Tutkimukseni teoriaosuudessa tarkastelen aluksi ilmastoviestinnän haasteita ja sosiaalisen median alustoilla toteutettavan ilmastoviestinnän erikoispiirteitä. Määrittelen kehystämisen konseptin, esittelen aiempaa tutkimusta tavoista, joilla kansalaisjärjestöt ja yritykset ovat kehystäneet ilmastoviestintäänsä ja siirryn näiden askelten kautta esittelemään erilaisia ilmastoviestinnän kehystämisen typologioita. Tutkimukseni menetelmänä toimii teorialähtöinen laadullinen sisällönanalyysi, jonka toteuttamisessa on hyödynnetty kvantitatiivisia menetelmiä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että tarkastelemani yritykset olivat ilmastoviestinnässään keskittyneet ratkaisujen esittelyyn ja itsensä asemoimiseen näiden ratkaisujen tarjoajina ja tuottajina. Yritykset kehystivät ilmastoviestintänsä useimmiten toimintansa positiivisten seurausten kautta ja pyrkivät antamaan itsestään kuvan vastuullisina ympäristön hoitajina. Kokonaisuudessaan yritysten viestintä oli erityisesti esillä olevien näkökulmien osalta huomattavan yksipuolista. Tarkastelemieni kansalaisjärjestöjen viestinnässä oli esillä todella monia erilaisia näkökulmia. Poikkeuksellisesti suomalaiset kansalaisjärjestöt hyödynsivät kaikista eniten kehyksiä, joissa tarkasteltiin yritysten ja valtioiden roolia ilmastoasioissa ja yritysten ja valtioiden toiminnan yhteensovittamista. Järjestöt kehystivät ilmastoviestintänsä suurimmaksi osaksi ilmastonmuutosten negatiivisten seurausten kautta. Ihmisten tarpeet jäivät molemmilla ryhmillä useimmiten huomioimatta. Järjestöjen viestintä ei seuraa uusimpien kehystämistä koskevien tutkimusten suosituksia. Erityisesti ihmisten tulosherkkyyden huomioimisen näkökulmasta yritykset kehystivät viestintänsä vaikuttavammilla tavoilla kuin kansalaisjärjestöt. Sekä järjestöt että yritykset voisivat hyödyntää toisiaan tukevia kehysten yhdistelmiä suuremmassa määrin.

Työssä tutkitaan miehittämättömistä asejärjestelmistä – “tappajaroboteista” – käytävää julkista keskustelua mikroblogipalvelu Twitterissä. Tähänastisessa kansainvälisen politiikan tutkimuksessa miehittämättömiä asejärjestelmiä on tarkasteltu etenkin oikeutetun sodan teorian piirissä, jossa tutkimus on keskittynyt pitkälti moraalis-eettisiin kysymyksiin. Sitä, millaista julkista keskustelua aiheesta käydään, ei kuitenkaan ole tutkittu. Suomessa julkinen keskustelu miehittämättömistä asejärjestelmistä on vasta heräämässä, mutta kansainvälisesti aihe on ollut tapetilla jo vuosia. Työn tarkoituksena onkin havainnoida, millaista keskustelua aiheesta niin kutsutussa englanninkielisessä maailmassa käydään. Työn metodina käytetään visuaalista kehysanalyysiä, jonka keskiössä on ajatus siitä, että todellisuutta havainnoidaan aina valikoiden – erilaisten kehysten kautta. Kehykset ohjaavat toisaalta korostamaan, toisaalta häivyttämään joitain todellisuuden puolia, jopa sulkemaan osia todellisuudesta kokonaan pois. Työn tavoitteena on tutkia, millaisia kehyksiä miehittämättömiin asejärjestelmiin Twitterin visuaalisissa esityksissä liitetään sekä sitä, miten nuo kehykset ohjaavat, jopa manipuloivat julkisen keskustelun suuntaa. Lisäksi tarkastellaan, miten sukupuolittuneet ja seksualisoidut orientaatiot rakentavat kehyksiä. Työn aineistona toimii Twitteristä kerätty kuvamateriaali, jonka keräämisessä on käytetty neljää hashtagia eli aihetunnistetta: #killerrobots, #stopkillerrobots, #autonomousweapons sekä #autonomousweaponsystems. Tutkimusasetelman painoarvoa lisää se, että sosiaalisen median analyysi, etenkin visuaalinen sellainen, on kansainvälisen politiikan tutkimuksessa ollut tähän mennessä varsin vähäistä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu queer-teoriaan, erityisesti Ahmedin queer-fenomenologiaan, jossa sosiaalisen todellisuuden nähdään järjestäytyvän erilaisten orientaatioiden varaan. Queer-teoriassa painottuvat erityisesti heteroseksuaalisuuden ja cis-sukupuolisuuden käsitteet, mutta queer-fenomenologia lähestyy orientaation käsitettä seksuaalista ja sukupuolista orientaatiota laajemmassa perspektiivissä; queer on sateenvarjopositio, joka kyseenalaistaa niitä totunnaisia orientaatioita, joiden perusteella niin kutsuttua yhteistä hyvää – asioiden “normaalia tilaa” - tuotetaan ja uusinnetaan. Queer-tutkimuksessa onkin nähty, että miehittämättömät asejärjestelmät pervottavat (to queer) sodankäynnin logiikan. Näin miehittämättömät asejärjestelmät ovat eräänlaisia gender queer -vartaloita, jotka rikkovat sodankäynnin sukupuolittuneen ja seksualisoidun logiikan. Tällöin syntyy queer-hetkiä; radikaaleja disorientaation hetkiä, jotka särkevät totunnaisten tulkintakehysten logiikan ja hierarkian. Queerin rinnalla toinen keskeinen käsite on queer-tutkimuksessakin paljon hyödynnetty kyborgi, joka toimii Harawayn analyysissä paitsi ontologisena, ennen kaikkea epistemologisena positiona. Länsimaisen epistemologian kritiikissään Haraway esittää länsimaisen tiedon rakentuvan binääristen polariteettien varaan. Tämän tutkimuksen kannalta keskeisiä polariteetteja ovat etenkin Itse/Toinen, subjekti/objekti, mies/nainen, maskuliininen/feminiininen, ihminen/kone sekä inhimillinen/ei-inhimillinen. Harawayn keskeinen huomio on, etteivät epistemologiset dikotomiat ole vain tapoja järjestää tietoa, vaan ne synnyttävät vallan käytännön ja dominaation logiikan. Vallan ja dominaation rakenteiden rikkomiseen tarvitaan kyborgi – queer. Aineistoanalyysissä nousee esiin neljä hallitsevaa kehystämisen tapaa: antropomorfisointi eli ihmisenkaltaistaminen, fetisointi, toiseuttaminen sekä militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely. Antropomorfisointi liittää sotateknologiaan ihmisenkaltaisia ominaisuuksia ja pyrkii hahmottamaan teknologiaa inhimillisen logiikan kautta. Tällöin hämärtyy se tosiasia, että yksittäisten ruumiillistumien sijaan kyse on parvista ja verkostoista, jotka eivät taivu subjektilogiikan alle. Fetisointi taas näkee asejärjestelmät materiaalisista ja sosiaalisista suhteista riippumattomina, jopa kvasiuskonnollisina artefakteina ja siirtää ne täten kliiniseen, apoliittiseen tilaan. Toiseuttamisessa robotiikkaa ja tekoälyä hyödyntävät järjestelmät taas nähdään radikaalisti Toisina, ihmisyhteisöä uhkaavina hirviöinä. Militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely sen sijaan johtaa siihen, että vaikka miehittämättömät asejärjestelmät kyseenalaistavat ihmisen roolin osana sotateknologista komentoketjua, pyritään militaarisen maskuliinisuuden totunnaista logiikkaa silti pitämään yllä erilaisin maskuliinisin representaatioin. Kehystämistapojen perimmäinen problematiikka on sama: ne tekevät tasa-arvoisesta, ihmisen vastuun ja poliittisen ohjauksen tarpeellisuuden tunnustavasta keskustelusta vaikeaa.