Browsing by Subject "Israel"

The master’s thesis views the public statements of George W. Bush, Barack Obama and Donald Trump concerning two issues central to the ongoing Israeli-Palestinian conflict: Israeli settlement activity and the status of Jerusalem. The ties between the United States and Israel are remarkably close, and it would be reasonable to assume the U.S. to have leverage over Israeli politics. The continuing Israeli settlement activity on the West Bank and East Jerusalem threaten Jerusalem’s status as a divided city between the Israelis and Palestinians and contribute to the overall unrest on the area. While the position of successive U.S. administrations has been that the settlement activity is ill-advised or even illegal, most presidents have only applied verbal means in an attempt to press Israel to end the construction. When it comes to Jerusalem, the stance of the U.S. had long been that the status of the city was to be negotiated between the Israelis and Palestinians, which however changed as the Trump administration recognized Jerusalem as the capital of Israel. In this thesis, I view the ways with which the three presidents rationalize the righteousness of their actions in speeches, interviews, press conferences and proclamations. Here, I borrow Isabella and Norman Fairclough’s term “practical argumentation”, which is argumentation for or against a particular way of acting. Using discourse analysis as my method, I view the strategies with which the presidents make their action, or abstention from action, seem as the single right option. Such strategies are referred to as “factualization strategies”. The focus is in the decisions the presidents make concerning Israeli settlements and the status of Jerusalem. For the most part, Bush avoids elaborate critique towards Israeli settlements, guiding the discussion to other topics, such as the fight against terrorism. When Bush does urge Israel to cease building settlements, he justifies his critique by referring to previous agreements and by arguing that the settlement activity has a prejudicing effect on the final-status negotiations. Obama’s critique towards the settlements is consistent. Unlike Bush, he does not show unwillingness to discuss the topic, arguing that the 2010 settlement freeze helped negotiations proceed in a constructive way. However, when inquired about further actions towards Israel, Obama states that he needs to wait and see how Israeli and Palestinian politics are going to sort themselves out and that Israeli politics are too complex to be interfered with. Like Bush, Obama occasionally prioritizes on other matters at the expense of the settlement question arguing that less emotionally loaded issues need to be solved first. Close to the end of his last term, Obama decided to abstain from vetoing a United Nations resolution that condemned Israeli settlements on the West Bank and in East Jerusalem. He factualizes the righteousness of his decision by stating that the accelerating pace of the settlement construction poses a threat to the two-state goal. Bush and Obama share the view that the status of Jerusalem is to be negotiated between the parties themselves. Trump has a different approach. While he voices his stance on the settlements only once, suggesting that Israel should slow down with the construction, he addresses the status of Jerusalem multiple times. Trump argues that recognising Jerusalem as the capital of Israel was right due to Jerusalem being founded by Jews and that the recognition was the will of the U.S. Congress. Furthermore, Trump argues that the status of Jerusalem has long been the hardest topic of the negotiations and that a U.S. intervention to solve the issue serves the interests of the peace process, as there now is one less question to discuss.

Tutkin diskursseja, joilla Ristin Voitto -lehden (RV) Israel-keskustelussa puhutaan Israelista 1960 – 1990-luvuilla valtion sotilaallisten konfliktien aikoina ja niihin välittömästi liittyen. Tutkimustehtävänä oli vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaisen position RV:ssa sotilaallisten konfliktien aikoina julkaistujen kirjoitusten diskurssi rakentaa Israelille, minkälaisia teemoja RV:n Israel-diskurssissa muodostuu sotilaallisten konfliktien aikoina, miten hengellinen suhteutuu poliittiseen RV:n Israel-diskurssissa sotilaallisten konfliktien aikoina ja millainen teologinen kuva Israelista RV:n Israel-diskurssista sotilaallisten konfliktien aikoina rakentuu? Tutkimustehtävään ja -kysymyksiin vastatessa aineistona toimivat Israelin sotilaallisiin konflikteihin ajoittuvat Israel-keskustelua sisältävät RV-lehdet 1960-, 1970-, 1980- ja 1990-luvuilta. Analysoin aineistoa ja luokittelin diskurssianalyysia hyödyntäen aineistosta nousevat yksittäiset nimittäjät teemoiksi, joiden pohjalta muodostuivat tutkimuskysymykset. RV:n Israel-diskurssi antaa Israelille useita positioita, joista merkittävimmät ovat nykyisen Israelin valtion asemoiminen Jumalan omaisuuskansaksi, raamatullisten ennustusten mukaisesti jälleen syntyneeksi Vanhan testamentin Israeliksi, Jumalan lopunajallisten suunnitelmien kohteeksi ja toteuttajaksi sekä hengellisestä todellisuudesta nousevan naapurimaidensa ja maailman yleisen vihan kohteeksi. RV:n Israel-diskurssia hallitseviksi teemoiksi nousevat raamatullisuus ja lopunajallisuus; kaikki Israeliin liittyvä perustellaan Raamatulla ja liittyy lopun aikoihin. Vahvaksi teemaksi kehittyy myös se, että suhtautuminen Israeliin vaikuttaa yksilöiden ja kansakuntien kohtaloihin joko siunauksen tai tuomion muodossa. Hengellinen ja poliittinen suhtautuvat RV:n Israel-diskurssissa toisiinsa siten, että hengellinen näkökulma antaa ylivoimaisen näkökyvyn ja ymmärryksen verrattuna poliittiseen näkökulmaan Israelin toiminnasta ja Lähi-idän tilanteista. RV:n Israel-diskurssin luoma teologinen kuva Israelista kiteytyy Israel-diskurssien positioiden ja siihen liittyvien teemojen kautta ajatukseen: Israel, kärsivä Herran palvelija. RV:n teologinen kuva myös tiivistää suurelta osin tutkimuksen Israel-diskurssin: Nykyinen Israel on asemastaan Jumalan omaisuuskansana kärsivä valtio, joka tänä päivänä toteuttaa Jumalan suunnitelmia maailman historian suhteen. Kristityn tulee puolustaa ja siunata nykyistä Israelia sen toimista riippumatta välttääkseen Israelin arvostelijoille varatun tuomion.

Kansallisvaltiolaki – liberaalin demokratian loppu? –tutkielma selvittää Israelin demokratian tilaa ja sitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu heinäkuussa 2018 hyväksytyn Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -lain kautta tulkittuna. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, minkälainen demokratia Israel on ja millainen Israelin demokratia kehitys on kansallisvaltiolain myötä. Tutkielman tutkimusaineisto on Israel - juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki. Tutkimuksen tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia, jonka luoman viitekehyksen kautta tutkija on tulkinnut tutkimusaineistoa. Tutkimukseni analyysiluvuissa, tutkimusaineisto on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin artikloiden perusteella. Jaottelun jälkeen tutkija on tulkinnut ja verrannut lain artikloita erilaisiin demokratioiden viitekehyksiin ja muodostanut analyysin. Lain osien analysoinnin jälkeen, tutkijan on ollut mahdollista tehdä laajempi tulkinta lain sisällöstä kokonaisuudessaan ja siitä, miten laki vaikuttaa Israelin demokratiakehitykseen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen valtaväestön ja vähemmistöjen välillä. Tutkimuksen tulos on, että Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki etäännyttää Israelia liberaalin demokratian viitekehyksestä. Israel sopii lain sisältä nousevien teemojen kautta tulkittuna etnisen demokratian viitekehyksen sisälle. Tutkimustulosta tutkija on perustellut sillä, että Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki nostaa yhden etnisuskonnollisen ryhmän oikeudet vähemmistöjen oikeuksia suuremmiksi. Liberaalista demokratiasta etäännytään, sillä vähemmistöjen edustajat eivät voi etnisyytensä takia tulla täyttä itsemääräämisoikeutta nauttiviksi kansalaisiksi Israelissa. Lisäksi laki laskee yhdenvertaisuuden toteutumista Israelissa, sillä lain myötä vain juutalaisilla on täysi itsemääräämisoikeus ja vähemmistöillä vain kollektiiviset oikeudet. Kansallisvaltiolain myötä Israel on ennen kaikkea yhden etnisuskonnollisen ryhmän valtio, jonka toimintoihin juutalainen uskonto linkittyy.

Tiivistelmä Referat Tämän tutkielman tavoitteena on kartoittaa haasteita, jotka liittyvät uskonnon harjoittamisen tunnistamiseen arkeologisten jäänteiden perusteella kolmessa rautakautisessa, Megiddon rauniokummulla Israelissa sijaitsevassa esimerkkikohteessa. 1900-luvun alkupuolella esiin kaivetut kohteet, rakennus 338 kerrostumassa IVA ja lokus 2081 kerrostumassa VA–IVB, ovat herättäneet tutkijoiden keskuudessa runsaasti keskustelua siitä, onko tiloissa ylipäätään harjoitettu uskontoa, ja jos on, millaisiksi kulttipaikoiksi ne voitaisiin tulkita. Kolmas esimerkkitapaukseni on 2010-luvulla kaivettu, kerrostuman Q-5 rakennus 12/Q/99, joka on määritelty temppeliksi, mutta jonka tulkintaan niin ikään liittyy useita haasteellisia kysymyksiä. Syventymällä kohteista raportoituun aineistoon sekä vertailemalla aineistosta tehtyjä erilaisia tulkintoja selvitän, millaiset tekijät mahdollistavat tiloista tehdyt, toisistaan poikkeavat tulkinnat. Olennainen teema tutkielmassani liittyy myös eräisiin teoreettisiin malleihin, joita arkeologiassa on kehitetty kultin tunnistamiseksi ja joita jotkut tutkijat hyödyntävät myös esimerkkikohteitteni tulkinnassa. Tavoitteenani on selvittää, onko malleista hyötyä tulkinnan muodostamisessa. Päätteeksi esitän myös oman näkemykseni siitä, voitaisiinko esimerkkikohteeni tulkita tiloiksi, joissa on harjoitettu uskontoa. Käsittelemiini teoreettisiin malleihin kuuluvat Colin Renfrew’n kultin harjoittamisen indikaattorit sekä näiden pohjalta muodostetut Ziony Zevitin korrelaatit Israel-Palestiinan rautakautista arkeologiaa varten. Näiden lisäksi analysoin Michael Cooganin kehittämiä kriteereitä, jotka edellisten ohella sopivat erityisesti kultin harjoitukselle omistettujen pyhäkkökontekstien tunnistamiseen. Koska kulttilöydöt usein limittyvät esimerkiksi arkiaskareisiin liittyviin jäänteisiin, syvennyn myös Garth Gilmourin malliin, jossa arvioidaan kultin harjoittamisen todennäköisyyttä eri konteksteissa sekä Rüdiger Schmittin luokitukseen uskonnon harjoittamiseen liitetyistä esinetyypeistä. Lopuksi esittelen Michael Pressin ajatuksia monipuolisten menetelmien soveltamisesta kultin arkeologisessa tutkimuksessa. Johtopäätöksissä erottelen 3 keskeistä tekijää, jotka aiheuttavat tulkintojen hajontaa. Näitä ovat kaivausmenetelmiin ja löytöjen raportointiin liittyvät ongelmat varsinkin viime vuosisadan alkupuolella kaivettujen rakennusten osalta. Esiin nousee myös eräiden keskeisten, yksittäisten elementtien tulkinnallinen vaihtelu. Tällaisia ovat esim. pystykivet, joiden tulkinnat vaihtelevat masseboista rakenteellisiksi pylväiksi, sekä rakennusten pohjakaavat, joiden osalta temppeleiden erottaminen hallinnollisista tai eliitin asuinrakennuksista tuottaa vaikeuksia. Merkittävän ongelman muodostavat myös kontekstin rajaamiseen liittyvät kysymykset, eli se, millaiseen aineistoon ja kuinka laajalle alueelle tulkinta voidaan ulottaa. Esimerkkikohteitteni valossa kulttitulkinta laajenee herkästi koskemaan läheltä tehtyjä löytöjä, kuten ympäristöstä löydettyjä astioita tai rakennelmia. Käsittelemäni teoreettiset mallit eivät poista näitä tulkinnan kannalta keskeisiä ongelmia. Esimerkkikohteitteni tulkintoja on joka tapauksessa perusteltu malleissa esiintyvien teemojen, kuten jumaluuden symbolien, rinnakkaisaineiston ja kontekstin kokonaisvaltaisen tutkimuksen kautta, vaikka teorioita ei tutkimuksissa käytettäisikään. Mallit voivat kuitenkin lisätä argumentointiin selkeyttä, sillä ne tekevät näkyväksi tutkijan oletukset muinaisessa yhteiskunnassa harjoitetun uskonnon luonteesta, kultin harjoittamisen tavoista sekä siitä, kuinka nämä piirteet arkeologisessa aineistossa mahdollisesti heijastuvat. Monipuoliset menetelmät ovat joka tapauksessa tarpeen, kun analysoimme esimerkkikohteitteni kaltaisia löytöjä, joiden aineisto on hajanaista ja olennaisin osin moniselitteistä. Tässä mielessä jokainen käsittelemäni malli tarjoaa hyödyllisiä välineitä aineiston analyysiin. Huolellisesti toteutetut kaivaukset, yksityiskohtainen raportointi ja seikkaperäisesti perustellut tulkinnat luovat perustan, jonka puitteissa keskustelua eri näkemysten todennäköisyydestä on mielekästä käydä. Päädyn itse suhtautumaan epäilevästi siihen, että voisimme esimerkkikohteistani osoittaa tilan, jossa uskontoa on todennäköisesti harjoitettu. In situ löydetyistä kulttiesineistä huolimatta lokus 2081 voidaan määritellä eliitin asuinalueella sijainneeksi varastotilaksi. Myös hallinnolliseksi palatsiksi tulkitsemani rakennuksen 338 ja suuren julkisen rakennuksen 12/Q/99 osalta päädyn siihen tulokseen, ettei tilojen käytöstä kultin harjoittamiseen ole riittävästi todisteita niiden tuntumasta löydetyistä, kulttiin liittyvistä esineistä huolimatta.

Israelilaisten ja palestiinalaisten välinen konflikti on jatkunut vuosikymmenten, joidenkin näkemysten mukaan jopa vuosisadan ajan, eikä sille näy tulevan loppua. Konflikti ei ole helposti ratkaistavissa, sillä siihen liittyy monenlaisia ja eri tasoisia ongelmia. Esimerkiksi sen pitkäkestoisuus on johtanut siihen, että molempien osapuolien katkeroituminen ja vihanpito on siirtynyt sukupolvelta sukupolvelle. Kyseisenkaltaiseen pitkäkestoiseen konfliktiin vaikuttavia tekijöitä on lukuisia ja niiden kaikkein yksityiskohtainen analysointi ja arviointi on käytännössä mahdotonta. Kuitenkin jo aiheeseen paneutuminen ja sen ymmärtäminen voi johtaa siihen, että konfliktin ratkaisemiseksi kyettäisiin ottamaan askeleita eteenpäin. Tutkimukseni tarkoituksena on tarkastella, millä tavalla uskonnollisuuden rooli ilmenee israelilaisten ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa. Tähän pyrin saaman vastauksia kolmen eri tutkimuskysymyksen avulla: 1) Millaisia uskonnollisia piirteitä israelilaisten ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa esiintyy 2) Miten konfliktin osapuolten näkemykset konfliktin uskonnollisista piirteistä eroavat toisistaan ja missä ne ovat yhteneväisiä 3) Millaisia negatiivisia ja/tai positiivisia vaikutuksia uskonnollisuudella on konfliktissa. Tutkimukseni aineisto on peräisin neljältä haastattelemaltani Suomessa asuvalta israelilaiselta ja kolmelta palestiinalaiselta. Haastatteluni ovat puolistrukturoituja haastatteluja eli teemahaastatteluja. Teemakysymykset antavat mahdollisuuden tutkia konfliktia laajemmasta näkökulmasta käsin. Tutkimusmetodinani puolestaan toimii laadullinen teema-analyysi Haastatteluaineistostani nousi esiin kuusi erillistä teemaa, joissa ilmenee uskonnollisia elementtejä konfliktiin liittyen. Teemat koskevat osapuolten identiteettejä, Israelin politiikkaa, Israelin siirtokuntia, Hamasia, uskonnollisia paikkoja, erityisesti Jerusalemia sekä uskontojen/uskonnollisuuden roolia konfliktin ratkaisemisessa. Haastateltavat näkemyksissä oli nähtävissä enemmän yhteneväisyyksiä kuin eroavaisuuksia, vaikkakin molempia esiintyi tutkimuksessa. Eroavaisuuksia oli erityisesti nähtävillä Israelin politiikkaa koskevassa teemassa, kun taas siirtokuntia, Hamasia ja uskonnollisia paikkoja käsittelevissä teemoissa näkemykset olivat ennemmin yhteneväisiä. Tutkimukseni mukaan konfliktissa esiintyvä uskonnollisuuden rooli on ennemminkin negatiivinen kuin positiivinen. Tämä näkyy erityisesti siirtokuntia ja Hamasia koskevissa teemoissa, mutta myös silloin, kun uskonnollisia elementtejä haluttiin liittää vastakkaiseen osapuolen toimintaan. Toisaalta uskonnollisuudella nähtiin teoriassa olevan myös mahdollisuuksia positiiviseen vaikutukseen, mutta käytännössä se ei ole näkynyt Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa.