Browsing by Subject "liikunnanopettaja"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2024)Tämän tutkielman tavoitteena oli tutkia sitä, millainen merkitys liikunnanopettajalla on oppilaiden liikuntamotivaation kehittymisessä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että koululiikunnalla ja erityisesti liikunnanopettajan toiminnalla on tärkeä rooli lasten liikuntamotivaatiossa ja liikunnan harrastamisessa. Liikunnanopetuksen tärkeänä tavoitteena on tukea fyysisesti aktiivista elämäntapaa, ja siksi liikuntatuntien tulisi olla motivoivia oppilaille. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa keskityttiin tutkimaan nimenomaan sitä, miten liikunnanopettaja voi tukea oppilaiden liikuntamotivaation kehittymistä. Tämä tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on menetelmänä laaja-alaista ilmiön kuvausta. Tämän kirjallisuuskatsauksen aineistona käytettiin pääosin ulkomaisia tutkimuksia, mutta joukossa oli myös suomalaista kirjallisuutta. Tutkielman aineisto kerättiin hyödyntäen Googlea ja Google Scholaria sekä Helka-, Eric-, ja ScienceDirect-tietokantoja. Aineiston haussa käytettiin erityisesti hakusanoja liikunnanopettaja, liikunnanopetus ja liikuntamotivaatio. Tavoiteorientaatioteoria ja itsemääräämisteoria olivat tämän tutkielman tulosten kannalta merkittäviä teorioita. Tavoiteorientaatioteorian valossa tämän tutkielman tulokset osoittivat, että liikunnanopettaja voi tukea oppilaiden liikuntamotivaation kehittymistä luomalla liikuntatunneille tehtäväsuuntautuneen motivaatioilmaston, jossa korostetaan oppimista ja yksilöllistä kehitystä. Itsemääräämisteorian näkökulmasta tulokset puolestaan osoittivat, että opettaja voi tukea oppilaiden liikuntamotivaatiota tukemalla oppilaiden kolmen psykologisen perustarpeen eli autonomian, pätevyyden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kokemuksia. On tärkeää, että opettajat tuntevat nämä teoriat ja soveltavat niitä käytäntöön, jotta he voisivat tukea oppilaiden liikuntamotivaatiota ja sen kautta edistää fyysisesti aktiivista elämäntapaa.
-
(2016)The purpose of this thesis is to search what two physical education teachers feel their missions and roles to be in physically talented upper secondary school. In my research I find out teachers’ personal experiences and thoughts about their own mission as a physical education teacher. With the research, the aim is also to get answers how uppers secondary school of Mäkelänrinne’s curriculum has been for-med. The subjects of inspection are the objectives, contents and evaluation of phy-sical education from the teachers’ perspective. My research was a qualitative case study for which I interviewed two of upper sec-ondary school of Mäkelänrinne’s physical education teachers. One of the teachers was a woman and the other a man. Still the teachers teach mixed groups therefore the gender of the teachers wasn’t relevant in this research. The other one of the teachers does also sport training in addition to teaching. The interview was made half-structured theme interview. Both of the interviews were made separately. As a data analyzing method I used theoretical content analysis. The research revealed that physical education teachers experience their role im-portant. Especially from the education’s point of view. The meaning of physical education teacher was seeing more as a educational point of view that sport training. The meaning of physical education was seeing the producing of joy and well-being and the development of social skills. The construction of curriculum was in the line with state level curriculum. In the upper secondary school of Mäkelänrinne there were their own emphasizes as balance and mobility of body. The evaluation was felt hard because all students are gifted in sport.
Now showing items 1-2 of 2