Browsing by Issue Date

Tutkielman tarkoituksena oli tarkastella kodin sosioekonomisen aseman ja kodin lukuympäristön vaikutuksia peruskouluikäisten lasten lukutaitoon. Aiempien tutkimustulosten perusteella tiedetään, että sekä kodin sosioekonominen asema että lukuympäristö vaikuttavat lapsen lukutaitoon. Tämän tutkielman tavoitteena olikin selvittää, millainen ja kuinka merkittävä tämä vaikutus on ja kuinka se ilmenee peruskoulun eri vaiheissa. Tutkielman tutkimusmenetelmänä toimi kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jonka keinoin tutkimustuloksia analysoitiin ja vertailtiin kriittisesti. Tutkimusaineistona käytettiin tutkimuksia, jotka havainnoivat lapsen lukutaitoa kiinan, englannin ja suomen kieliympäristöissä. Tutkielman tulokset osoittivat, että kodin korkeampi sosioekonominen asema korreloi positiivisesti lapsen paremman lukutaidon kanssa. Vahvin yhteys kodin sosioekonomisella asemalla ja lapsen lukutaidolla oli peruskoulun ensimmäisillä luokilla, mikä viittaa varhaislapsuudessa saadun tuen ja lukemaan oppimista edistävien resurssien merkitykseen varhaislapsuudessa. Sosioekonomisen aseman tekijöistä vanhempien korkeampi tulo-, koulutus- ja ammattitaso olivat kaikki yhteydessä lapsen korkeampaan lukutaidon tasoon. Tuloksista ilmeni myös lukuympäristön olevan yhteydessä lapsen lukutaitoon peruskoulun kaikissa vaiheissa. Vaikutusta oli niin lukuympäristön fyysisillä tekijöillä, kuten kodin kirjojen määrällä, kuin myös asenteisiin ja tapoihin liittyvillä tekijöillä, kuten lapsen ja vanhemman yhteisillä lukuhetkillä. Erot tarkasteltujen ikäluokkien välillä näkyivät lähinnä siinä, mitkä lukutaidon osa-alueet paranivat suotuisamman lukuympäristön myötä. Sekä kodin lukuympäristöä että sosioekonomista asemaa tarkastellessa tulokset olivat vastaavia kieli- ja kulttuurikontekstista riippumatta. Kaiken kaikkiaan tuloksissa korostui perheen roolin merkitys lapsen lukutaidon kehityksessä. Tulokset kannustavat erityisesti sosioekonomisesti haavoittuvassa asemassa olevien perheiden tukemiseen sekä kielellistä kehitystä ja lukutaitoa tukevan lukuympäristön rakentamiseen.

Lastenkirjallisuus on lapsille väylä oppia yhteiskunnan asenteista ja arvoista, joten on tärkeä tietää, minkälaista sanomaa kirjallisuus välittää lapsille. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvit-tää vammaisuuden representaatiota lastenkuvakirjallisuudessa. Suomessa aihetta ei ole juu-rikaan tutkittu, mutta kansainvälisesti aihetta on tutkittu enemmän. Tutkimuksen tehtävä oli selvittää ja analysoida vammaisuuden representaatiota lastenkuvakirjallisuudessa. Tutkimusaineisto koostui viidestä lastenkuvakirjasta, joissa oli hahmo tai hahmoja, joilla on jokin vamma. Tutkimusaineistoni keräsin Helmet-kirjastoista. Käytin apunani hakukoneita, sekä Tampereen yliopiston luomaa ” Ainakin sata sanaa – Lastenkirjoja erityisyydestä ja erityislapsista” -esitettä. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus, sillä tutkin ja analysoin aineistoja. Tutkimuksessani analyysimenetelmänä oli aineistopohjainen sisällön analyysi, sillä analyysini pohjautui lasten kuvakirjoihin. Analysoin tutkimuksessani kirjojen tekstin ja kuvituksen luomaa kokonaiskuvaa vammaisuudesta. Aineistosta vammaisuutta kuvatessa nousi kaksi teemaa: 1. Vammaisuus kuvattiin normina ja 2. Vammaisuutta ihmeteltiin. Vammaisuutta ei määritelty kaikissa aineistoissa, vaan se oli lukijan tulkinnan varassa. Aineistoissa vammaisuudella oli eriäviä rooleja, osassa kirjoista vammaisuus oli pääteema ja osassa pääteltävissä pelkästään kuvituksen avulla. Kirjoissa, jossa vammaisuus nähtiin normina, vammaisuutta ei yleisesti määritelty. Näissä kirjoissa kuvitus saattoi olla ainut merkki vammaisuudesta. Ihmetystä aiheuttaneissa kirjoissa viimeistään loppuratkaisussa suhtautuminen vammaisuutta kohtaan oli jo positiivinen. Kokonaisuudessaan positiivinen representaatio kirjoissa, kertoo yhteiskunnan positiivisemmasta suhtautumisesta vammaisuuteen. Aineistoni kirjat ovat kaikki julkaistu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kirjallisuus tarjoaa lapsille mahdollisuuden tutustua vammaisuuteen ilmiönä ja oppia uutta erilaisuuden arvokkuudesta.

Lasten ja nuorten mielenterveyttä on tutkittu runsaasti, mutta mielenterveyden edistämisestä alakoulussa on niukasti aineistoa. Mielenterveyden edistäminen koulussa on yhä enemmän pinnalla ja pitkään nousussa olleiden mielenterveysongelmien takia aihe on tärkeä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti opettajalla ja kouluviihtyvyydellä olevan merkitystä oppilaiden hyvinvointiin koulussa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää opettajankoulutuksen ja opettajan tarjoaman tuen merkitystä mielenterveyden edistämiseksi alakoulussa. Tutkielman tutkimuskysymys muodostui henkilökohtaisesta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus tarjoaa monipuolisen menetelmän kirjallisuuden käyttöön. Tutkielman aineisto koostuu niin kotimaisista kuin ulkomaisista kirjallisuuksista ja tutkimuksista. Aineistonhaku on suoritettu erilaisista tietokannoista, kuten Google Scholarista. Hakusanoina aineistonkeruussa käytettiin esimerkiksi alakoulu, mielenterveys, opettaja, tunne- ja vuorovaikutustaidot, opettaja-oppilassuhde. Tutkielman tulokset osoittivat opettajankoulutuksella ja opettajan tarjoamalla tuella olevan merkittävä rooli mielenterveyden edistämisessä alakoulussa. Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeä osa opettajan ammattia ja niitä hyödynnetään jokaisena päivänä. Mielenterveysosaamisen merkitys on suuri ja sitä tarvitaan runsaasti. Suurella osalla opettajista mielenterveys- sekä tunne- ja vuorovaikutustaito-osaaminen ei vastaa nykypäivän oppilaiden tarpeita. Keskeiseksi kehityskohteeksi nousi molemmilla osa-alueilla täydennyskoulutukset sekä niiden kehittäminen siten, että ne eivät kuormita opettajia entisestään. Opettajan tar-joaman tuen merkityksestä saatiin selville sen olevan keskeinen osa oppilaiden hyvinvointia sekä toimivia, positiivisia opettaja-oppilassuhteita. Positiivinen opettaja-oppilassuhde taas lisää kouluun sitoutumista, koulumenestystä, kouluviihtyvyyttä sekä madaltaa oppi-laan kynnystä hakeutua avun piiriin mielenterveyshaasteiden ilmetessä.

Tavoitteet. Tutkielman tarkoituksena on kuvata, analysoida ja tulkita vertaisryhmämentoroin-nin ja työyhteisötaitojen välistä yhteyttä organisaatiokontekstissa. Tutkielma tarkastelee, mi-ten vertaisryhmämentorointi edistää ryhmän vuorovaikutustaitoja ja millainen merkitys niillä on työyhteisön toimivuuden ja yhteistyön kannalta. Tutkimuksen teoreettinen tausta rakentuu mentoroinnin, vuorovaikutustaitojen ja yhteisöllisen oppimisen keskeisten teemojen ympärille. Tutkimuskysymyksenä on: Miten ryhmän vuorovaikutustaidot ilmenevät ja kehittyvät organi-saatiossa tapahtuvassa vertaisryhmämentoroinnissa? Menetelmät. Tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jonka tarkoitukse-na on koota ja analysoida olemassa olevaa kirjallisuutta vertaisryhmämentoroinnista ja vuo-rovaikutustaidoista. Aineisto koostuu vertaisarvioiduista tutkimusartikkeleista, jotka on haettu EBSCO-, ERIC- ja ResearchGate-tietokannoista vuosilta 2013–2024. Aineiston valinnassa painotettiin ajankohtaisuutta ja tutkimuskysymykseen liittyviä teemoja. Analyysissä hyödyn-nettiin sisällönanalyysin periaatteita, joiden avulla aineistosta tunnistettiin keskeiset vuorovai-kutustaitoihin liittyvät elementit vertaisryhmämentoroinnissa. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset osoittavat, että vertaisryhmämentorointi edistää työyh-teisön vuorovaikutustaitoja monipuolisesti. Keskeisiä esiin nousseita taitoja ovat aktiivinen kuuntelu, dialogin ylläpito ja tasavertainen osallistuminen. Lisäksi tutkimukset osoittivat, että erimielisyyksien rakentava käsittely ja ryhmän sisäinen tuki ovat merkittäviä tekijöitä ryhmä-dynamiikan kehittämisessä. Vertaisryhmämentoroinnin havaittiin vahvistavan osallistujien kykyä toimia yhteistyössä ja edistävän organisaation kollektiivista oppimista. Johtopäätökse-nä esitetään, että vertaisryhmämentorointi on tehokas keino kehittää työyhteisötaitoja, mikä osaltaan tukee organisaatioiden toimivuutta ja vuorovaikutuskulttuurin vahvistumista.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää piilo-opetussuunnitelman ja sen käytösodotusten ja vaatimusten ilmeneminen luokkahuoneessa, sekä miten ne vaikuttavat oppilaiden, joilla on ADHD, koulunkäyntiin, opettajan näkemykseen oppilaasta ja heidän väliseen vuorovaikutukseensa, oppilaan arviointiin ja opetukseen. Piilo-opetussuunnitelmalla tarkoitetaan sääntöjä, tapoja ja normeja, joita ei ole kirjattu viralliseen opetussuunnitelmaan, ja jotka oppilaan on hallittava virallisen opetussuunnitelman vaatimusten lisäksi menestyäkseen koulussa. Tutkimuskysymyksenä on “”Miten oppilaan ADHD:n liitettävä sekä piilo-opetussuunnitelman käytösodotusten vastainen käytös määrittelee opettajan käsitystä oppilaasta ja miten tämä käsitys ohjaa opettajan vuorovaikutusta, opetusta ja käytöstä oppilasta kohtaan?”. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tieto ADHD:sta vaikuttaa oppilaan ja opettajan väliseen vuorovaikutussuhteeseen negatiivisesti sekä sen, että opettajan näkemys oppilaan kyvyistä ja käytöksestä vaikuttaa opettajan antamaan opetuksen laatuun. Tarkoituksena oli selvittää se, miten piilo-opetussuunnitelma vaikuttaa tämän kaiken taustalla. Tutkimuksessa aineistona käytettiin seitsemää englanninkielistä ja vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia. Aineistosta kuusi olivat kvantitatiivisia ja yksi kvalitatiivinen, ja kaikki sijoittuivat jonkinlaiseen luokkahuone- tai koulukontekstiin. Menetelmäksi valikoitui kuvaileva kirjallisuuskatsaus, tarkemmin ottaen integroiva kirjallisuuskatsaus, sillä se mahdollisti vapaamman suhtautumisen aineiston keruuseen. Analyysitapani oli aineistopohjainen analyysi, sillä aineisto valittiin tutkimuskysymyksien mukaan eikä analyysia ohjannut mikään tietty teoria. Tutkimuksen kohteena olivat oppilaat, joilla on ADHD, ADHD:hen liitettävää käytöstä tai ADHD:n liitettäviä temperamenttipiirteitä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että oppilailla, joilla on ADHD, oli muihin verrattuna konfliktitäyteisempi ja huonompi vuorovaikutussuhde opettajan kanssa, sillä opettajan käsitys oppilaan ADHD:sta ja oppilaan piilo-opetussuunnitelman vaatimusten vastaisesta käytöksestä vaikutti negatiivisesti hänen näkemykseensä oppilaasta sekä oppilaan opetettavuudesta. Tämän vuoksi oppilas sai enemmän korjaavaa palautetta ja huonompaa opetusta opettajalta. ADHD on siis oppilasta määrittävä tekijä opettajan näkökulmasta.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten tyttöjen ja vulvallisten sukuelimistä ja seksuaalisesta nautinnosta kerrotaan yläkoulun terveystiedon oppikirjassa vuodelta 2024. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vulvallisten nautintoa ei ole tuettu riittävästi terveystiedon oppikirjoissa esimerkiksi jättämällä mielihyvän kannalta olennainen klitoris esittelemättä tai kertomalla rajoittuneita käsityksiä seksiakteista tai tyttöjen seksuaalisesta toimijuudesta. Taustakontekstina tutkimukselle on tyttöjen historiallisesti huonompi asema seksuaalioikeuksien, nautinnon ja niitä tukevan tiedon suhteen. Menetelmät. Toteutin laadullisen tutkimuksen, jossa tutkin empiirisesti Sanoma Pron kustantamaa yläkoulun terveystiedon oppikirjaa Lähde 7–9 Terveystieto (OPS 2016, painos 2024). Käytin kriittisen diskurssianalyysin menetelmää, jossa havainnoin sanavalintojen ja sanomatta jätettyjen tietojen merkitystä tyttöjen ja vulvallisten nautinnolle ja ymmärrykselle omista sukuelimistään. Diskurssianalyysia pohjustaa sosiaalisen konstruktivismin teoriasuuntaus, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisissa ja kielellisissä käytänteissä. Painotin analyysia tyttöjen ja vulvallisten seksuaalisen hyvinvoinnin kannalta ongelmallisiin sisältöihin, joita vertasin pojista ja miestyypillisistä kehoista kerrottaviin tietoihin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimassani oppikirjassa Lähde 7–9 Terveystieto ei ollut aiempiin tutkimuksiin verrattuna yhtä ehdottomia narratiiveja tyttöjen nautinnosta. Oppikirjan voi kuitenkin nähdä ylläpitävän vulvallisten sukuelimistä koettavaa häpeää, joka estää heidän nautintoaan. Klitoris mainittiin, mutta sen rakennetta ei esitelty, vaikka niin tehtiin vastaavista miestyypillisistä sukuelimistä. Anatomisessa kuvassa klitoris näytettiin virheellisesti vain sen ulkoisina osina. Tekstissä ei kuvattu vulvan häpyhuulia tai niiden muutoksia murrosiässä toisin kuin peniksen ja kivesten osalta tehtiin. Vulvallisten kiihottumisnesteen alkuperää ei selitetty, mutta peniksellisen siemennesteen muodostuminen esiteltiin. Seksiaktien tai pornon määrittely ei tukenut tyttöjen nautintoa, mutta selitysten kapeus ei ollut sukupuolisidonnaista.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten osallistava johtaminen vaikuttaa varhaiskasva- tuksen henkilöstön työhyvinvointiin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että osallistava johtaminen lisää työntekijöiden autonomiaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutuksen laatua, mikä parantaa työhyvinvointia erityisesti psyykkisesti kuormittavilla aloilla. Kirjallisuuskatsaus keskittyi analysoimaan osallistavan johtamisen käytäntöjä ja niiden vaikutuksia työntekijöiden hyvinvointiin. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa kattava kokonaiskuva siitä, miten osallistavaa johtamista voidaan hyödyntää työhyvinvoinnin edistämisessä varhaiskasvatuksen työyhteisöissä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja sen integroivaa suuntausta hyödyntäen. Aineistona käytettiin kahdeksaa viimeisen 15 vuoden aikana julkaistua artikkelia, jotka käsittelivät osallistavaa johtamista, työhyvinvointia ja varhaiskasvatusta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan teema-analyysin avulla, jossa keskityttiin tunnistamaan osallistavan johtamisen keskeisiä käytäntöjä ja vaikutuksia. Tulokset osoittivat, että osallistava johtaminen lisää työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia ja autonomiaa, vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä tukee rakentavaa palautetta ja vuorovaiku- tusta. Nämä tekijät paransivat työntekijöiden sitoutumista, motivaatiota ja kokemusta työn merkityksellisyydestä. Haasteina tunnistettiin resurssien puute ja vastuun epätasainen jakautuminen, jotka voivat heikentää johtamistavan positiivisia vaikutuksia. Johtopäätöksenä todetaan, että osallistava johtaminen tukee työhyvinvointia varhaiskasvatuksen kontekstissa ja voi vähentää työvoiman vaihtuvuutta. Onnistunut toteutus edellyttää kuitenkin huolellista suunnittelua ja riittäviä resursseja. Tulevaisuudessa on tarpeen tarkastella johtamistavan pitkäaikaisia vaikutuksia ja vertailla sitä muihin johtamismalleihin.

Tavoitteet. Tunteet ovat mukana kaikessa toiminnassamme. Tunteiden säätely vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hedelmällisin aika oppia tunne- ja itsesäätelytaitoja on alle kouluikäisenä, minkä vuoksi on merkityksellistä tutkia tunteisiin vaikuttavia tekijöitä varhaiskasvatuksen kontekstissa. Aihe on ajankohtainen, sillä tunnetaidot ovat puhuttaneet paljon viime vuosina ja ne ovat osa Varhaiskasvatussuunnitelman (2022) perusteita. Tunnekasvatuksen lisäksi, taidekasvatus nähdään osana lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä. Taiteen avulla lapsi voi tunnistaa, tarkastella ja nimetä omia tunteitaan. Tutkimuksen avulla haluttiin selvittää, mitkä tekijät nousevat esille 3–5-vuotiaiden lasten tunne- elämässä. Tunnistamalla lapsen tunteisiin vaikuttavia tekijöitä, tunnistetaan suoraan lapsen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä toimi laadullinen tapaustutkimus, jossa korostui kokemusnäkökulma. Tapaustutkimuksen avulla haluttiin selvittää lasten henkilökohtaisia kokemuksia ja käsityksiä tekijöistä, jotka aiheuttavat heille ilon, surun, vihan ja pelon tunteita. Tutkimukseen osallistui 17 lasta. Tutkimuksen aineisto koostui lasten tekemistä kuvataidetöistä sekä 8 lapsen haastatteluista. Aineistolle tehtiin aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Vastauksista etsittiin yhtäläisyyksiä ja niistä tuotiin esille, mitkä tekijät korostuivat ja toistuivat, vaikka käsiteltävä tunne vaihtui. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustuloksia tarkasteltiin neljässä eri kategoriassa: ilo-, suru-, viha- ja pelkotekijät. Kategorioissa huomattiin yhtäläisyyksiä ja samat tekijät toistuivat eri tunteissa. Tutkimus vahvisti, että taiteen avulla lapsi voi tarkastella, tunnistaa, nimetä ja tutkia tunteitaan. Tutkimustuloksissa havaittiin myös, että lasten piirroksilla on yhteys heidän arkitodellisuuteensa. Tuloksissa esiintyi asioita, joita lapset tekevät, kokevat ja tuntevat päivittäin yksin ja yhdessä muiden kanssa.

Tavoitteet: Pitkittynyt kipu on maailmanlaajuinen terveysongelma, jota voidaan tarkastella biopsykososiaalisena ilmiönä. Jotta pitkittyneen kivun psykososiaalista hoitoa voidaan kehittää, on tärkeää ymmärtää pitkittynyttä kipua ylläpitäviä mekanismeja. Pitkittyneen kivun biopsykososiaalisen mallin mukaan kognitiivisen prosessoinnin vinoumat ovat yksi pitkittynyttä kipua ylläpitävistä tekijöistä. Tässä katsauksessa tarkastellaan tarkkaavaisuus-, tulkinta- ja muistivinoumia pitkittynyttä kipua kokevilla henkilöillä. Tämän katsauksen tavoitteena oli selvittää, millaista näyttöä on erilaisista kognitiivisen prosessoinnin vinoumista pitkittynyttä kipua kokevilla henkilöillä. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuus haettiin PubMed tietokannasta. Hakutermeinä käytettiin termiä ”chronic pain” yhdistettynä termeihin ”cognitive bias*”, ”attentional bias*”, ”interpretation bias*” ja ”memory bias*”. Mukaan otettiin vuodesta 2020 eteenpäin julkaistuja vertaisarvioituja artikkeleita. Tulokset ja johtopäätökset: Kirjallisuuskatsauksessa löytyi näyttöä siitä, että pitkittynyttä kipua kokevilla on enemmän kipuun liittyviä tarkkaavaisuus- ja tulkintavinoumia kuin terveillä verrokeilla. Erityisen vahvaa näyttöä löytyi tulkintavinoumien esiintymisestä pitkittynyttä kipua kokevilla, eli pitkittynyttä kipua kokevilla havaittiin taipumusta tulkita monitulkintaiset ärsykkeet kipuun liittyviksi. Ainoassa katsaukseen valikoituneessa pitkittäistutkimuksessa tulkintavinoumien havaittiin olevan yhteydessä siihen, että akuutti kipu muuttui pitkittyneeksi kivuksi. Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että tulkintavinoumien muokkaamiseen pyrkivistä interventioista voisi olla hyötyä pitkittynyttä kipua kokeville potilaille. Aiheesta tarvittaisiin vielä lisää pitkittäistutkimusta, jotta saataisiin tietoa kognitiivisten vinoumien ja kivun pitkittymisen syy-yhteyksistä.

Avoimilla oppimisympäristöillä on pitkä historia, mutta ne ovat yleistyneet maailmalla viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, ja suomessa vuoden 2014 opetussuunnitelman jälkeen. Avoimet oppimisympäristöt ovat herättäneet keskustelua mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Onkin siis tarve selvittää, että miten avoimissa oppimisympäristöissä opettavat opettajat ovat nämä tilat kokeneet. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia kokemuksia opettajilla on avoimissa oppimisympäristöissä opettamisesta. Tutkimus on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuuskatsausta varten on kerätty tutkimuksia Google Scholarista ja Helkasta. Hakusanoina on käytetty termejä ”open learning spaces,” ”flexible learning environments” ja ”innovative learning environments” yhdessä termin ”teacher experiences” kanssa. Mukaan on hakusanojen perusteella valikoitunut artikkeleita Uudesta Seelannista, Australiasta, Pohjoismaista, Yhdistyneestä Kuningaskunnasta ja Israelista. Tutkimusaineisto koostuu kahdestatoista artikkelista. Tutkimustulokset on jaoteltu alaotsikoittain tuloslukuun. Avoimista oppimisympäristöistä on saatu vaihtelevia tuloksia. Opettajilta on saatu positiivisia kokemuksia esimerkiksi niihin liittyvästä yhteisopettajuudesta sekä siitä, miten avoimet oppimisympäristöt mahdollistavat ja ohjaavat erilaiseen tapaan opettaa. Avoimiin oppimisympäristöihin liittyy kuitenkin myös haasteita. Näitä haasteita ovat olleet esimerkiksi tarve muuttaa tapaa opettaa, tarve sopeutua yhteisopettajuuteen ja yhteistyön lisääntymiseen sekä muut tiloihin liittyvät haasteet, kuten melu ja tilojen koettu sopimattomuus käyttötarkoitukseensa.