Browsing by Issue Date

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten vanhojentanssimekon ompeluprosessissa yhdistetään asiakkaan (tanssijan) toiveet ja ompelijan tekninen osaaminen, millaisia haasteita syntyy työn suunnittelussa ja toteutuksessa toiselle henkilölle, sekä kuinka tärkeää kommunikaatio on suunnittelu- ja ompeluprosessin onnistumisessa. Tutkimus toteutettiin seuraamalla ompeluprosessia neljän sovituskerran aikana ja haastattelemalla asiakasta jokaisen sovituksen lopussa. Menetelmät. Haastattelut toimivat tutkimuksen pääasiallisena aineistona. Jokaisen sovituksen jälkeen asiakkaalle esitettiin seuraavat kysymykset: 1. Tyytyväisyys mekon istuvuuteen ja ulkonäköön. 2. Näkemykset siitä, onko omat toiveet huomioitu. 3. Kokemukset mekon käytettävyydestä ja liikkumisen mukavuudesta. Aineisto analysoitiin teemallisen analyysin avulla, tunnistaen keskeiset teemat, kuten asiakkaan tyytyväisyys, kommunikaation merkitys ja käytännön haasteet. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin FEA-mallia (Functional, Expressive, Aesthetic), joka auttaa analysoimaan ja ymmärtämään vaatetuksen suunnitteluprosessia kolmen näkökulman kautta, joita ovat toiminnallisuus, ilmaisullisuus sekä esteettisyys. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoitti, että vanhojentanssimekon onnistunut toteutus edellyttää tiivistä yhteistyötä ja jatkuvaa kommunikaatiota asiakkaan ja ompelijan välillä. Sovituskertojen aikana tapahtuva palautteenanto auttoi hienosäätämään mekkoa asiakkaan tarpeiden mukaiseksi, mikä korosti prosessin iteratiivisuutta. Ompelijan tekninen osaaminen ja kyky mukautua asiakkaan toiveisiin olivat avainasemassa lopputuloksen onnistumisessa.

Asiantuntijakulttuuri on laajentunut, ja sen myötä perinteisten tieteellisten asiantuntijoiden rinnalle on noussut uusia toimijoita. Tämä ilmiö herätti mielenkiintoni, ja halusin tutkia tarkemmin, mitä asiantuntijuus tarkoittaa ja millaista osaamista asiantuntijan rooli edellyttää tällä hetkellä. Kandidaatin tutkielmani tarkoituksena on koostaa tietoa asiantuntijuutta tarkastelleista tutkimuksista integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin. Aikaisemmissa tutkimuksissa asiantuntijuus määriteltiin yksilön erityisosaamisena ja lahjakkuutena, jota vahvistetaan akateemisella koulutuksella ja työkokemuksella. Teoreettisessa taustassa kuvailen kolmea erilaista asiantuntijuutta sekä niiden kehittymistä. Koska asiantuntijuuden käsite on laaja, olen rajannut näkökulman koskemaan työelämään kytkeytyvää asiantuntijuutta. Tarkastelen kandidaatin tutkielmassani asiantuntijuus käsitettä ja tekijöitä, jotka vaikuttavat asiantuntijuuden kehittymiseen työpaikalla. Tutkimus tehtävänä on muodostaa monipuolinen kokonaiskuva asiantuntijuudesta työympäristössä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Millä eri tavoin asiantuntijuus voidaan määritellä? ja 2) Millaisista palasista asiantuntijuus rakentuu työympäristössä? Toteutin tutkielman integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineistoni muodostuu 11.vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista, jotka ovat sekä määrällisiä että laadullisia. Artikkelit ovat englannin kielisiä, ja ne kerättiin EBSCOhost-tietokannasta. Analyysi toteutettiin aineistolähtöisenä sisällön analyysinä, käytännössä yliviivaamalla ja ryhmittelemällä aineistoa tutkimuskysymyksien ohjaamana. Analysoinnin myötä tutkielman tulokset muodostuivat suhteessa tutkimuskysymyksiin. Tutkimus tulosten perusteella, asiantuntijuus koostuu monista erilaisista tekijöistä, kuten tietämyksestä, taidoista ja kokemuksesta sekä se vaihtelee eri ammateissa, rooleissa ja ympäristöissä. Asiantuntijaksi kehittyminen voi olla seurausta esimerkiksi tietoisesta kehityksestä tai kokemuksen kautta hankitusta oppimisesta. Kehitystä aloittelijasta asiantuntijaksi kuvattiin prosessina, joka kehittyy ajan myötä koulutuksen, pitkäaikaisen kokemuksen, tukevan oppimisympäristön ja henkilökohtaisen motivaation kautta.

Tavoitteet. Yhteisillä perheaterioilla on merkittävämyönteinen rooli lasten ja nuorten elämässä. Tässä kandidaatin tutkielmassa tarkasteltiin sitä, millainen merkitys television katselulla ja älylaitteiden käytöllä perheaterioiden aikana on lapsille ja nuorille, erityisesti heidän hyvinvointinsa, ruokailutottumustensa ja perheen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Menetelmät. Tämä kandidaatin tutkielma on tehty kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Työ on narratiivinen kuvaus siitä, millaista tutkimusta aiheesta on tehty. Kirjallisuuskatsauksen aineisto koostuu yhdestä laajasta katsausartikkeleja tarkastelevasta metakatsauksesta, sekä tätä täydentävistä itsenäisistä tutkimuksista. Tutkimuskysymykset johtivat aineiston valintaa, mutta lopullinen aineisto hioi tutkimuskysymykset lopulliseen muotoonsa. Metakatsauksen kautta tulleen aineiston lisäksi käyttämäni lähteet ovat Google Scholarin kautta löytyneitä. Tulokset ja johtopäätökset. Television katselu ja älylaitteet ruokailun aikana vaikuttavat perheaterian dynamiikkaan. Ruutujen käyttö ruokailutilanteessa voidaan yhdistää huonompaan ravitsemukseen kasvaneeseen ylipainon riskiin, riskikäyttäytymiseen, syömishäiriöihin sekä mielenterveysongelmiin. Vaikuttaa siltä, että yhteisten perheaterioiden liittyvät myönteiset ilmiöt heikentyvät television katselulla ja älylaitteiden käytöllä ruokapöydässä. Tulokset korostavat tarvetta mahdollisen ruokailun aikaisen television katselun tai älylaitteiden katselun tiedostamiselle ja perheiden välistä vuorovaikutusta edistävien käytäntöjen vahvistamiselle.

Tavoitteet. Trauma voi syntyä tapahtumasta tai tapahtumien sarjasta, joka ylittää keskushermostomme sieto- tai käsittelykyvyn ja muuttaa tapaa, jolla käsittelemme ja muistamme muistoja. Trauma on ilmiönä läsnä siellä, missä on ihmisiä – myös koulussa. Trauma voi vaikuttaa sekä oppilaan oppimiseen, käyttäytymiseen että sosiaalisiin suhteisiin. Tässä tutkielmassa kokoan tietoa siitä, mitä vaikutuksia traumainformoidulla opetuksella on alakouluikäisille oppilaille ja heidän opettajilleen. Traumainformoitu opetus on kansainvälisestikin verrattain nuori aihealue. Aikaisemmissa aihetta käsittelevissä tutkimuksissa on todettu tarve traumainformoidun opetuksen ja sen jalkauttamiseen pyrkivien ohjelmien tarkemmalle tarkastelulle ja laajemmalle tutkimukselle. Menetelmät. Tutkielmassa käytetty tutkimusmenetelmä on systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto koostuu seitsemästä vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista. Kussakin aineiston artikkelissa on tutkittu traumainformoidun opetuksen vaikutuksia, kun koulussa on toteutettu ohjelma, jolla opetus pyritään muuttamaan kohti traumatietoisuutta. Aineiston keräsin sys-temaattisella haulla Scopus-tietokannasta hakulausekkeella ”trauma informed education" OR "trauma informed school" OR "trauma sensitive school" OR "trauma sensitive education" OR "trauma informed practice" AND school. Aineiston analysoin aineistolähtöisellä teemoittelulla. Tutkimuskysymykseen vastaavat havainnot jaoin viiteen kategoriaan. Tulokset ja johtopäätökset. Traumainformoidulla opetuksella havaittiin olevan myönteisiä vaikutuksia opettajan traumatietoisuuteen, traumainformoitujen käytäntöjen soveltamiseen, opettajan itsestään huolehtimisen taitoihin sekä opettajien ja oppilaiden sosioemotionaalisiin taitoihin. Traumainformoidun opetuksen ohjelmat vaikuttivat myönteisesti sekä yksittäisen opettajan että koko koulun opetushenkilöstön traumatietouteen. Opettajien havaittiin soveltavan aikaisempaa enemmän traumainformoituja käytäntöjä, ja tutkijat raportoivat opettajan itsestään huolehtimisen taitojen lisääntyneen. Oppilaiden oppimiseen liittyviä havaintoja raportoitiin melko vähän. Yksittäisessä tutkimuksessa havaittiin oppilaiden oppimiskyvyn ja tehtävien parissa vietetyn ajan lisääntyneen sekä opettajan ymmärryksen lisääntyneen sen suhteen, miten trauman kanssa elävän oppilaan oppimista voi tukea. Opettajien tai muiden koulun henkilöstöön kuuluvien aikuisten omasta traumataustasta ja sen vaikutuksista ei raportoitu. Tutkielman tulosten valossa traumainformoidulla opetuksella näyttäisi olevan myönteisiä vaikutuksia sekä oppilaiden että heidän opettajiensa hyvinvoinnille, oppilas-opettajasuhteelle, koulun henkilöstön ja oppilaiden keskinäiselle vuorovaikutukselle sekä osin myös oppimiselle.

Tunteet eli emootiot ohjaavat käyttäytymistämme monin tavoin. Emootioiden synnystä on historian aikana esitetty useita teorioita. Viimeisen 30 vuoden aikana kahdella teoriasuuntauksella, perustunneteorialla ja konstruktionistisella tunneteorialla, on ollut suurin painoarvo affektiivisessa neurotieteessä. Perustunneteorian mukaan ihmisillä on pieni määrä evolutiivisesti kehittyneitä emootioita, joille voidaan löytää toisistaan erottuvat fysiologiset ja neuraaliset korrelaatit. Konstruktionistisen teorian mukaan emootiot muodostuvat tilannesidonnaisesti aiemman kokemuksen ja kehon fysiologisen tilan perusteella. Sen mukaan eri emootiot syntyvät samoissa neuraalisissa järjestelmissä, ja myös sama emotionaalinen kokemus voi syntyä eri tavoin aivoissa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa vertaillaan näitä teorioita aivokuvantamisnäytön pohjalta ja tarkastellaan, onko perustunneteoria enää ajankohtainen. Katsauksessa esitellyissä tutkimuksista osa on fMRI-datasta tehtyjä meta-analyyseja ja osa yksittäisiä aivotutkimuksia. Vaihtelevista teoreettisista oletuksista ja metodologiasta johtuen tutkimukset ovat tuottaneet ristiriitaisia tuloksia. Aivokuvantamisnäytön perusteella on kuitenkin selvää, että emootiot syntyvät laaja-alaisissa ja monelta osin päällekkäisissä neuroverkostoissa, tukien enemmän konstruktionistista teoriaa. Teoriat eivät silti ole välttämättä toisiaan poissulkevia. Aivojemme monimutkaisuus mahdollistaa sekä synnynnäisten että opittujen tekijöiden yhteispelin emotionaalisissa prosesseissa. Perustunteiden ja konstruktionistisen tunneteorian yhdistäminen tai uudet mallit voivat tuoda syvempää ymmärrystä siitä, miten aivot prosessoivat tunteita eri tilanteissa.

Tavoitteet: Vaikka psykoterapiat ovat tehokkaita hoitoja, niiden vaikuttavuudessa on parannettavaa. Yksi ratkaisukeino on potilaan rutiininomainen tulosten seuranta routine outcome monitoring eli ROM. ROM:n avulla mitataan hoidon kannalta asiaankuuluvia tulosmuuttujia kuten potilaan oireita ja tämän pohjalta hoitoa sopeutetaan vastaamaan paremmin potilaan tarpeisiin. Vaikka ROM:n hyödystä hoidon vaikuttavuuteen on empiiristä näyttöä, osa terapeuteista vastustaa menetelmää. Katsaukseni tavoite on tutkia terapeuttien kielteisiä asenteita ROM:ia kohtaan sekä pohtia mahdollisia tekijöitä asenteiden taustalla. Pohdin myös keinoja asenteiden muuttamiseksi. Menetelmät: Kirjallisuushaku tehtiin syksyllä 2023 Scopus ja Google Scholar tietokantoihin termein (ROM OR ”routine outcome monitoring”) AND (therapist OR clinician) sekä (ROM OR ”routine outcome monitoring”) AND (implementation). Katsaus rajattiin mielenterveystyön ammattilaisten asenteiden tarkasteluun. Tulokset ja pohdinta: Terapeuttien havaittiin olevan huolissaan erityisesti ROM:iin liittyvistä käytännönjärjestelyistä. Menetelmän mahdollinen vaikutus työnkuvaan, asemaan ja terapiasuhteeseen herättävät myös epäilyksiä. Asenteissa ROM:ia kohtaan löytyi eroja tutkimuksen toteutusmaasta, terapeutin teoreettisesta suuntauksesta ja käyttömäärästä riippuen. Katsauksessa keskustellaan ROM:n käyttöönottoa helpottavista tekijöistä.

Tavoitteet: Post-traumaattista stressihäiriötä, eli PTSD:tä, sairastavilla esiintyy runsaasti heikkoa hoitovastetta. Häiriön yksilöllistä oireilua saattavat hallita traumaan liittyvät tunnetilat, jolloin niiden uniikkeihin toimintamekanismeihin tulisi kohdentaa tarkoin valittua hoitoa. Yksi näistä PTSD:ssä usein toistuvista, hallitsevista tunnetiloista on häpeä. Itsemyötätunnon harjoittamista tulisi tutkia häpeäpainotteisen PTSD:n hoidossa, sillä niiden on todettu lieventävän häpeälle tyypillisiä itsekriittisiä ja itseä tuomitsevia toimintamalleja. Tutkielman pääasiallisena tavoitteena on selvittää, auttavatko itsemyötätuntoiset menetelmät häpeäpainotteisen PTSD:n oirekuvan lievittymisessä. Samalla kartoitetaan PTSD-oireiden, häpeän ja itsemyötätunnon välisiä kahdenkeskisiä yhteyksiä sekä selvitetään, vaikuttaako itsemyötätuntoisuus eri tavoin geneeriseen kuin traumaan liittyvään häpeään. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta haettiin Google Scholar, Ovid Medline, PubMed sekä Helka -tietokannoista. Käytettyjä hakusanoja ja niiden yhdistelmiä olivat “ptsd”, “self-compassion”, “shame” ja “trauma”. Tulokset ja johtopäätökset: Itsemyötätuntoiset menetelmät vaikuttivat lupaavilta häpeäpainotteisen PTSD:n hoidossa. Traumaan liittyvä häpeä sääteli itsemyötätunnon ja PTSD-oireiden välistä yhteyttä. PTSD-oireet, häpeä ja itsemyötätunto ilmensivät mielekkäitä kahdenkeskisiä yhteyksiä. Lisäksi itsemyötätuntoisuus osoitti samankaltaista yhteyttä niin geneeriseen kuin traumaan liittyvään häpeään. Tulokset itsemyötätunnon traumaan liittyvää häpeää sekä siitä kärsivien PTSD-oireita lievittävistä vaikutuksista saattavat olla yleistettävissä ainoastaan interpersonaalista väkivaltaa kokeneisiin yksilöihin. Tulevaisuudessa olisi hyvä tutkia lisää itsemyötätunnon ja häpeäpainotteisen PTSD:n yhteyttä myös toisenlaista traumaa kokeneiden populaatiossa sekä keskittää huomioita erilaisiin PTSD:tä ylläpitäviin ja sen oirekuvaa hallitseviin tunnetiloihin.

Tutkimuksessa perehdytään tiimin johtajuuteen varhaiskasvatuksessa ja niihin liittyviin näkökulmiin. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, miten varhaiskasvatustiimi toimii ja millaisia haasteita tiimin johtamisessa esiintyy sekä miten pedagogiikka näkyy tiimissä. Tarkoituksena oli myös tutkia henkilöstön pätevyyden merkitystä ja siihen liittyviä haasteita, jotka vaikuttavat tiimin toimivuuteen. Tutkimus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena ja aineisto rajattiin koskemaan vain Suomen varhaiskasvatuksen tuloksia. Tutkimusaineisto koostui pääosin 2020-luvulla julkaistuista tutkimuksista, vanhimpien tutkimusten ollessa vuodelta 2014. Tätä vanhempaa tutkimusaineistoa ei analyysissa käytetty. Aineiston analyysin perusteella varhaiskasvatustiimin tiimivastaavana toimiva opettaja tarvitsee koulutusta pystyäkseen johtamaan ja koordinoimaan tiimiään tehokkaasti. Tutkimuksessa ilmeni, että johtajuuden rooli on tiimissä usein epäselvä eikä tiimin vetäjällä ole aina tehtävien koordinointitaitoja. Tulokset tarjoavat myös jatkotutkimusaiheita, kuten miten tiimin toimintatapoja voisi selkeyttää, jotta myös muu kasvatushenkilöstö voisi ottaa enemmän vastuuta tiimistä.

Lastenkirjojen välityksellä on mahdollista tarkastella vallitsevaa lapsikäsitystä ja kasvatusihanteita, ja toisaalta lastenkirjat myös osallistuvat lapsikuvan muodostumiseen välittämällä aikuisten luomia representaatioita lapsista ja heidän toiminnastaan. Ilmastonmuutoksen koskettaessa vääjäämättä 2000-luvun lasten nykyisyyttä ja tulevaisuutta, tämän opinnäytteen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia lapsihahmoja ja heidän toimintaansa viimeaikaisissa ilmastoteemaisissa lasten kuvakirjoissa esiintyy. Tavoitteena on lisätä lastenkirjoja työssään lasten kanssa käyttävien aikuisten ja lastenkirjojen tekijöiden ymmärrystä siitä, minkälaista kuvaa lukijoille välittyy lasten ilmastonmuutokseen liittyvästä toiminnasta, taidoista ja tunteista kirjojen lapsipäähenkilöiden kautta. Lisäksi opinnäyte esittelee kirjojen parissa toimiville aikuisille yhden keinon tarkastella lastenkirjojen lapsihahmoja ilmastotoimijuuden näkökulmasta. Aineistona oli kolme suomalaista lasten kuvakirjaa, jotka haettiin Lastenkirjainstituutin verkkosivujen kautta käyttäen hakusanaa ’ilmasto’. Sisäänottokriteerinä oli muun muassa, että kirjan tuli olla kuvakirja ja päähenkilön tuli olla lapsi. Kirjojen tekstit analysoitiin laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä atlas.ti-ohjelmaa apuna käyttäen. Analyysia ohjaavana teoriana käytettiin kokonaisvaltaista ilmastokasvatuksen polkupyörämallia. Kirjojen kuvitus analysoitiin käyttäen kuvien tulkintaan sovellettua sisällönanalyysin menetelmää. Analysoiduissa kirjoissa lapsihahmot kokivat negatiivisia tunteita, kuten huolta ja surua, suhteessa ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin. He kokivat suuttumusta aikuisia kohtaan, joiden toiminta kuvattiin syyksi ilmastonmuutokselle. Lapsihahmot kuvattiin myös erittäin motivoituneina ilmastotoimijoina ja heillä kuvattiin olevan laaja-alaisia taitoja käsitellä ja kohdata ilmastonmuutoksen ilmiö. Hahmot saivat myös osakseen osallisuuden kokemuksia ja he kokivat positiivisia tunteita, jotka syntyivät yhdessä toimimisesta ja onnistumisista. Analysoidut kirjat luovat osin realistiselta vaikuttavaa kuvaa lapsesta, mutta toisaalta kuvaavat myös representaatioita, joita lukijan tulee osata tulkita, jotta kirjojen tuottama lapsikäsitys ja kuva lapsesta ilmastotoimijana ei muodostu liioitelluksi. Analysoidun kolmen kirjan välityksellä vaikuttaa myös siltä, että 2000-luvulla lapsuutta on varjostamassa ilmastonmuutoksen aiheuttama huoli tulevaisuudesta.

Tämän tutkimuksen teoreettisena taustana käytettiin Banduran sosiaalis-kognitiivista teoriaa, jonka mukaan minäpystyvyydellä tarkoitetaan yksilön arviota omista taidoista suhteessa suoritettavaan tehtävään. Tutkimuksen aiheeksi valikoitui matemaattinen minäpystyvyys, sillä heikentynyt matematiikan osaaminen on herättänyt huolta suomalaisessa yhteiskunnassa. Viimeisimmistä PISA-tuloksista käy ilmi, että matematiikan osaamisen trendi on edelleen laskeva. Aiheessa näkyy yhteiskunnallisen näkökulman lisäksi myös oma kiinnostukseni matematiikan oppimista ja erityisesti sen haasteita kohtaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälainen merkitys minäpystyvyydellä on matematiikan opiskelussa. Lisäksi tarkoituksena on selvittää matemaattiseen minäpystyvyyteen vaikuttavia tekijöitä. Tämä tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineiston haussa käytettiin Helkan sekä ERICin hakupalveluita. Tutkimuksen aineisto koostui pääosin ulkomaisesta tutkimuksesta. Aineisto rajattiin koskemaan tutkimuksia, joissa oli tutkittu alakouluikäisiä oppilaita. Tulokset luokiteltiin tutkimuskysymysten mukaan. Matemaattiseen minäpystyvyyteen vaikuttavat tekijät luokiteltiin kolmeen kategoriaan: opettajan, oppilaan ja kodin vaikutuksiin. Matemaattisen minäpystyvyyden oli havaittu vaikuttavan esimerkiksi oppilaiden suorituksiin, ongelmanratkaisutaitoihin, matematiikka-ahdistuksen tasoon, emotionaaliseen ja sosiaaliseen sitoutumiseen oppitunneilla sekä kiinnostukseen matematiikkaa kohtaan. Matemaattiseen minäpystyvyyteen vaikutti esimerkiksi opettajan tekemät pedagogiset valinnat ja tuki, vanhempien osallistuminen lastensa koulutukseen, sosioekonominen tausta sekä oppilaiden aiempi menestys. Oppilaan iän ja sukupuolen vaikutuksesta matemaattiseen minäpystyvyyteen oli keskenään ristiriitaisia tuloksia. Minäpystyvyys on tärkeää ottaa huomioon opetuksessa, jotta oppiminen olisi mahdollisimman tehokasta ja oppilaiden taustalla olisi mahdollisimman vähän vaikutusta oppimiseen. Opettaja voi vaikuttaa oppilaiden minäpystyvyyteen esimerkiksi pedagogisilla valinnoilla opetuksen toteutuksessa. Myös opettajan lämmin suhde oppilaisiin tukee minäpystyvyyden kehitystä. Minäpystyvyys on tekijä, joka tulisi ottaa huomioon jo koulutettaessa tulevia opettajia.