Browsing by Issue Date

Tavoite. Raskaudenaikainen stressi voi vaikuttaa lapsen kehitykseen pitkäkestoisesti aina varhaislapsuudesta myöhäiseen aikuisuuteen saakka. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, miten raskaudenaikainen stressi ja vanhemmuuskäyttäytyminen vaikuttavat lapsen ulospäin ja sisäänpäin suuntautuviin käyttäytymisoireisiin. Keskeinen tutkimuskysymys koski vanhemmuuden laadun mahdollista roolia raskaudenaikaisen stressin vaikutusten moderoijana ja sisään- ja ulospäin suuntautuvien käyttäytymisoireiden ehkäisijänä. Menetelmät. Tutkimuksen aineisto pohjautuu PubMed-tietokannan tutkimuksiin, joissa käsiteltiin raskaudenaikaisen stressin, vanhemmuuden ja lasten kehityksen välisiä yhteyksiä. Hakutermit sisälsivät vanhemmuuden laadun (esim. “sensitiivinen vanhemmuus”, “hoiva”), raskaudenaikaisen stressin (“raskaudenaikainen stressi”, “raskaudenaikainen ahdistus”) sekä lasten kehitys- ja käyttäytymisoireet (esim. “tunnesäätely”, “sisäänpäin suuntautuvat oireet”). Yhteenveto ja johtopäätökset. Tulokset tukevat prenatal programming of postnatal plasticity -hypoteesia, jonka mukaan raskaudenaikainen stressi voi lisätä lapsen herkkyyttä postnataalisille ympäristövaikutuksille. Positiivinen, sensitiivinen ja johdonmukainen vanhemmuus moderoi raskaudenaikaisen stressin ja ulospäin suuntautuvien oireiden välistä yhteyttä siten, että positiivinen vanhemmuus oli yhteydessä vähäisempiin ulospäin suuntautuviin oireisiin. Sisäänpäin suuntautuvien oireiden kohdalla tulokset olivat ristiriitaisempia ja viittaavat siihen, että näihin oireisiin voivat vaikuttaa erityisesti biologiset mekanismit, kuten kortisolitasojen muutokset. Tulokset korostavat varhaisten positiivista vanhemmuutta tukevien interventioiden merkitystä erityisesti ulospäin suuntautuvien käyttäytymisoireiden kehittymisen ehkäisemiseen niillä lapsilla, jotka ovat altistuneet raskaudenaikaiselle stressille.

Hyvinvointi on laaja ja moniselitteinen käsite, joka pitää sisällään muun muassa ihmisen psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen terveyden sekä onnellisuuden. Lasten kohdalla on tärkeää tarkastella myös kouluhyvinvointia, sillä koulu toimii kodin lisäksi hyvin merkityksellisenä lapsen elinympäristönä. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ne oppilaat, jotka saavat erityistä tukea, eivät ole niin hyvinvoivia kuin vertaisensa. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä erityistä tukea saavien oppilaiden kouluhyvinvointiin ja mitkä tekijät painottuvat juuri erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kohdalla. Tutkielma toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuuskatsauksen aineistoksi valikoitui viisi englanninkielistä tutkimusartikkelia, joissa tutkittiin erityistä tukea saavien oppilaiden hyvinvointia moniulotteisesti ja koulun kontekstissa. Aineiston sisältöanalyysi toteutettiin teema-analyysina. Teema-analyysin avulla tunnistettiin erityistä tukea saavien oppilaiden kouluhyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Lisäksi teemoja analysoitiin Konun ja Rimpelän (2002) luoman koulun hyvinvointimallin näkökulmasta. Tutkimustulosten mukaan erityistä tukea saavat oppilaat olivat tyytymättömimpiä ystävyyssuhteisiinsa ja muuhun saamaansa sosiaaliseen tukeen koulussa sekä koulumenestykseensä. Erityistä tukea saavilla oppilailla oli heikompi itsetunto ja resilienssi. He myös kohtasivat koulussa enemmän kiusaamista kuin vertaisensa. Konun ja Ripmelän (2002) mallista esiin nousi sosiaalisten suhteiden osa-alue. Koulussa olisi syytä painottaa sosioemotionaalisten ja mielenterveystaitojen opettamista ja vahvistamista. Erityisen tuen oppilaiden kouluhyvinvointia olisi syytä tutkia lisää erilaisissa erityisopetuksen konteksteissa, kuten osa-aikaisessa erityisopetuksessa sekä luokkamuotoisessa kokoaikaisessa erityisopetuksessa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten osallistava johtaminen vaikuttaa varhaiskasva- tuksen henkilöstön työhyvinvointiin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että osallistava johtaminen lisää työntekijöiden autonomiaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutuksen laatua, mikä parantaa työhyvinvointia erityisesti psyykkisesti kuormittavilla aloilla. Kirjallisuuskatsaus keskittyi analysoimaan osallistavan johtamisen käytäntöjä ja niiden vaikutuksia työntekijöiden hyvinvointiin. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa kattava kokonaiskuva siitä, miten osallistavaa johtamista voidaan hyödyntää työhyvinvoinnin edistämisessä varhaiskasvatuksen työyhteisöissä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja sen integroivaa suuntausta hyödyntäen. Aineistona käytettiin kahdeksaa viimeisen 15 vuoden aikana julkaistua artikkelia, jotka käsittelivät osallistavaa johtamista, työhyvinvointia ja varhaiskasvatusta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan teema-analyysin avulla, jossa keskityttiin tunnistamaan osallistavan johtamisen keskeisiä käytäntöjä ja vaikutuksia. Tulokset osoittivat, että osallistava johtaminen lisää työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia ja autonomiaa, vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä tukee rakentavaa palautetta ja vuorovaiku- tusta. Nämä tekijät paransivat työntekijöiden sitoutumista, motivaatiota ja kokemusta työn merkityksellisyydestä. Haasteina tunnistettiin resurssien puute ja vastuun epätasainen jakautuminen, jotka voivat heikentää johtamistavan positiivisia vaikutuksia. Johtopäätöksenä todetaan, että osallistava johtaminen tukee työhyvinvointia varhaiskasvatuksen kontekstissa ja voi vähentää työvoiman vaihtuvuutta. Onnistunut toteutus edellyttää kuitenkin huolellista suunnittelua ja riittäviä resursseja. Tulevaisuudessa on tarpeen tarkastella johtamistavan pitkäaikaisia vaikutuksia ja vertailla sitä muihin johtamismalleihin.

Denna avhandling undersöker implementeringen av Dublinförordningen i Finland genom en analys av flernivåstyrningens roll och påverkan. Dublinförordningen, en central del av EU:s gemensamma asylsystem (CEAS), syftar till att skapa ett rättvist och effektivt system för att avgöra vilken medlemsstat som ansvarar för att pröva en asylansökan. Implementeringen av förordningen präglas dock av betydande utmaningar i Finland, där politiska prioriteringar, administrativa begränsningar och rättsliga konflikter skapar hinder för lyckad integrering av förordningen. Med utgångspunkt i flernivåstyrning som teoretisk referensram analyseras hur politiska intressen, administrativa resurser samt nationell lagstiftning påverkar förordningens implementering i Finland. Genom en kvalitativ innehållsanalys av befintlig forskning och policytexter belyser avhandlingen hur politisk flexibilitet, resursbrist och lagkonflikter försvårar en enhetlig implementering. Särskilt tydligt är bristen på gemensamma mål mellan nivåerna och ineffektivitet i administrativa processer, inklusive handläggning av asylansökningar och överföringar enligt förordningen. Resultaten visar att Finlands implementering av Dublinförordningen präglas av en dynamisk men ofta konfliktfylld flernivåstyrning. Trots EU:s stöd och nationella reformer kvarstår behovet av bättre samarbete och en starkare politisk vilja för att uppnå förordningens mål om rättvisa och effektiva asylprocesser. Avhandlingen bidrar till den akademiska diskussionen om EU:s migrationspolitik genom att belysa hur flernivåstyrningens komplexitet påverkar implementeringen av Dublinförordningen i Finland i praktiken.

Tavoitteet. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten positiivinen pedagogiikka voisi hyödyttää pedagogista johtamista varhaiskasvatuksessa sekä miten nämä hyödyt voisivat näkyä tai miten niitä voisi hyödyntää käytännössä. Keskeisenä teoriana käytettiin Seligmanin PERMA-teoriaa. Kysymyksen asettelu syntyi, kun kiinnostuin positiivisesta psykologiasta, jonka kaut-ta löysin positiivisen pedagogiikan ja huomasin, miten vähän niitä hyödynnetään tietoisesti. Varhaiskasvatuksessa työskennellään jatkuvan paineen alla isojen lapsiryhmien kanssa ja monesti henkilöstövajeella. Tällöin pedagogisen johtamisen merkitys lisääntyy. Aiemmat tut-kimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että positiivisesta pedagogiikasta ja positiivisesta psyko-logiasta on hyötyä oppilaiden ja opettajien keskuudessa eri kouluasteilla. Tästä syystä halusin tutkia asiaa varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena, jota peilattiin PER-MA-teoriaan. Kirjallisuuskatsauksen narratiivin, positiviisen pedagogisen johtamisen, mukai-sesti aineistoksi valikoitui Wenströmin ym. tutkimus positiivisesta johtamisesta ammatillisten opettajien kontekstissa, E. Leskisenojan tutkimus PERMA-teorian hyödyntämisessä 6.-luokkalaisten opetuksen kontekstissa sekä E. Fonsénin väitöskirja pedagogisesta johtami-sesta. Aineisto analysoitiin aineistolähteisen sisällönanalyysin menetelmää hyödyntäen. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoitti, että positiivisesta psykologiasta ja positiivisesta johtamisesta sekä positiivisesta pedagogiikasta on ollut hyötyä. Kaikissa tapauksissa tekijät ovat olleet yhteneväisiä inhimillisiä tekijöitä, kuten yhteisöllisyys, merkityksellisyys ja sitou-tuminen, ilo ja onnellisuus. Näistä tekijöistä päätellen uskaltaa todeta, että tämän kaltaiset hyödyt ovat niin perustavanlaatuisia, että ne ovat toistettavissa myös varhaiskasvatuksen kontekstissa positiivisella johtamisella. Positiivista pedagogiikkaa hyödynnetään jo esimer-kiksi vahvuuksia tukemalla, sopivalla haastavuustasolla sekä tiimipalaverien muodossa. Tie-toisempi hyödyntäminen voisi tuoda uutta, kehittävää näkökulmaa varhaiskasvatuksen joh-tamiseen.

Tavoitteet. Tutkielman tavoitteena on analysoida, kuinka suomalainen valtamedia kehystää Helsingin yliopiston sijoituksia kansainvälisissä yliopistorankingeissa ja millaisia diskursseja median esitystavat rakentavat. Tarkastelun keskiössä ovat diskurssien vaikutukset lukijoiden käsityksiin yliopiston menestyksestä suhteessa kansainväliseen kilpailuun, resursseihin ja korkeakoulupolitiikkaan. Tutkimus hyödyntää diskurssianalyysiä, jonka avulla selvitetään, miten median käyttämät kieli- ja kehystysstrategiat tuottavat merkityksiä ja vaikuttavat korkea- koulutusta koskevaan julkiseen keskusteluun. Näin tutkimus pyrkii valottamaan yliopistoran- kingien roolia osana laajempia yhteiskunnallisia ja koulutuspoliittisia ilmiöitä. Menetelmät. Tutkimuksessa hyödynnettiin diskurssianalyysiä, joka mahdollistaa kielenkäytön ja diskurssien kautta välittyvien merkitysten tutkimisen. Aineisto koostui suomalaisen valta- median artikkeleista 2020-luvulta, joissa käsitellään Helsingin yliopiston sijoituksia kansain- välisissä yliopistorankingeissa. Diskurssianalyysin avulla tunnistettiin keskeiset diskurssit, kuten menestyksen, resurssipulan ja kansainvälisen kilpailun diskurssit, ja analysoitiin niiden kielellisiä strategioita ja ideologisia painotuksia. Menetelmä tarjosi syvällisen näkökulman sii- hen, kuinka media rakentaa ja välittää käsityksiä Helsingin yliopiston asemasta osana kansainvälistä korkeakoulutuskenttää. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksessa tunnistettiin neljä keskeistä diskurssia: menestyksen, resurssipulan, kansainvälisen kilpailun ja tulosten laskun diskurssit. Menestyksen diskurssi korostaa Helsingin yliopiston saavutuksia ja sen roolia kansallisena ylpeydenaiheena, kun taas resurssipulan diskurssi liittää ranking-sijoitusten heikkenemisen rahoituksen ja resurssien riittämättömyyteen. Kansainvälisen kilpailun diskurssi painottaa globaalin tiedeyhteisön paineita ja Pohjoismaiden välisiä vertailuja, kun taas tulosten laskun diskurssi rakentaa kuvaa kriisistä ja sen rakenteellisista syistä, jotka haastavat suomalaisen korkeakoulutuksen kestävyyttä ja kehitystä.

Tavoitteet: Post-traumaattista stressihäiriötä, eli PTSD:tä, sairastavilla esiintyy runsaasti heikkoa hoitovastetta. Häiriön yksilöllistä oireilua saattavat hallita traumaan liittyvät tunnetilat, jolloin niiden uniikkeihin toimintamekanismeihin tulisi kohdentaa tarkoin valittua hoitoa. Yksi näistä PTSD:ssä usein toistuvista, hallitsevista tunnetiloista on häpeä. Itsemyötätunnon harjoittamista tulisi tutkia häpeäpainotteisen PTSD:n hoidossa, sillä niiden on todettu lieventävän häpeälle tyypillisiä itsekriittisiä ja itseä tuomitsevia toimintamalleja. Tutkielman pääasiallisena tavoitteena on selvittää, auttavatko itsemyötätuntoiset menetelmät häpeäpainotteisen PTSD:n oirekuvan lievittymisessä. Samalla kartoitetaan PTSD-oireiden, häpeän ja itsemyötätunnon välisiä kahdenkeskisiä yhteyksiä sekä selvitetään, vaikuttaako itsemyötätuntoisuus eri tavoin geneeriseen kuin traumaan liittyvään häpeään. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta haettiin Google Scholar, Ovid Medline, PubMed sekä Helka -tietokannoista. Käytettyjä hakusanoja ja niiden yhdistelmiä olivat “ptsd”, “self-compassion”, “shame” ja “trauma”. Tulokset ja johtopäätökset: Itsemyötätuntoiset menetelmät vaikuttivat lupaavilta häpeäpainotteisen PTSD:n hoidossa. Traumaan liittyvä häpeä sääteli itsemyötätunnon ja PTSD-oireiden välistä yhteyttä. PTSD-oireet, häpeä ja itsemyötätunto ilmensivät mielekkäitä kahdenkeskisiä yhteyksiä. Lisäksi itsemyötätuntoisuus osoitti samankaltaista yhteyttä niin geneeriseen kuin traumaan liittyvään häpeään. Tulokset itsemyötätunnon traumaan liittyvää häpeää sekä siitä kärsivien PTSD-oireita lievittävistä vaikutuksista saattavat olla yleistettävissä ainoastaan interpersonaalista väkivaltaa kokeneisiin yksilöihin. Tulevaisuudessa olisi hyvä tutkia lisää itsemyötätunnon ja häpeäpainotteisen PTSD:n yhteyttä myös toisenlaista traumaa kokeneiden populaatiossa sekä keskittää huomioita erilaisiin PTSD:tä ylläpitäviin ja sen oirekuvaa hallitseviin tunnetiloihin.

Tavoitteet. Yhteisillä perheaterioilla on merkittävämyönteinen rooli lasten ja nuorten elämässä. Tässä kandidaatin tutkielmassa tarkasteltiin sitä, millainen merkitys television katselulla ja älylaitteiden käytöllä perheaterioiden aikana on lapsille ja nuorille, erityisesti heidän hyvinvointinsa, ruokailutottumustensa ja perheen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Menetelmät. Tämä kandidaatin tutkielma on tehty kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Työ on narratiivinen kuvaus siitä, millaista tutkimusta aiheesta on tehty. Kirjallisuuskatsauksen aineisto koostuu yhdestä laajasta katsausartikkeleja tarkastelevasta metakatsauksesta, sekä tätä täydentävistä itsenäisistä tutkimuksista. Tutkimuskysymykset johtivat aineiston valintaa, mutta lopullinen aineisto hioi tutkimuskysymykset lopulliseen muotoonsa. Metakatsauksen kautta tulleen aineiston lisäksi käyttämäni lähteet ovat Google Scholarin kautta löytyneitä. Tulokset ja johtopäätökset. Television katselu ja älylaitteet ruokailun aikana vaikuttavat perheaterian dynamiikkaan. Ruutujen käyttö ruokailutilanteessa voidaan yhdistää huonompaan ravitsemukseen kasvaneeseen ylipainon riskiin, riskikäyttäytymiseen, syömishäiriöihin sekä mielenterveysongelmiin. Vaikuttaa siltä, että yhteisten perheaterioiden liittyvät myönteiset ilmiöt heikentyvät television katselulla ja älylaitteiden käytöllä ruokapöydässä. Tulokset korostavat tarvetta mahdollisen ruokailun aikaisen television katselun tai älylaitteiden katselun tiedostamiselle ja perheiden välistä vuorovaikutusta edistävien käytäntöjen vahvistamiselle.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erityisopettajien suhtautumista puhetta tukeviin ja korvaaviin kommunikaatiomenetelmiin (AAC) sekä sitä, millä tavoilla AAC:n käyttöä voidaan tukea koulumaailmassa erityisopettajien näkökulmasta. Aiheesta on tehty ulkomailla tutkimusta, mutta Suomessa aihealuetta ei ole vielä kattavasti selvitetty. Tällä hetkellä kuitenkin AAC:n käyttöä on alettu tutkia myös Suomen tasolla. Suomessa on tehty muun muassa tutkimuksia opettajien ja oppilaiden suhtautumisesta AAC:hen. Menetelmät. Tutkimus tehtiin laadullisin menetelmin. Monitapaustutkimus toteutettiin haastattelemalla kolmea erityisopettajaa, jolla oli kokemusta AAC:n käytöstä. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoituna haastatteluna, jotka litteroitiin äänitysten jälkeen. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksessa käytettiin induktiivista sisällönanalyysia. Tulokset ja johtopäätökset. Kaikki tutkimuksessa olleet erityisopettajat kokivat AAC:n käytön hyödylliseksi. Erityisen hyödylliseksi koettiin piirtäminen sekä tukiviittomat. Kaikki haastateltavat kokivat myös tiedon lisäämisen tukevan AAC:n käyttöä koulumaailmassa. Kaksi opettajaa koki myös materiaalien helppouden ja saatavuuden lisäävän AAC:n käytön edistämistä. Kaikki haastateltavat nostivat myös kommunikaattorit esille. Haastateltavista kaksi koki kommunikaattorit haastaviksi ja yksi helposti käytettäväksi. Tutkimuksen mukaan AAC tiedon lisäämiselle on tarve koulumaailmassa ja erityisopettajat suhtautuvat positiivisesti AAC:n käyttöön

Asiantuntijakulttuuri on laajentunut, ja sen myötä perinteisten tieteellisten asiantuntijoiden rinnalle on noussut uusia toimijoita. Tämä ilmiö herätti mielenkiintoni, ja halusin tutkia tarkemmin, mitä asiantuntijuus tarkoittaa ja millaista osaamista asiantuntijan rooli edellyttää tällä hetkellä. Kandidaatin tutkielmani tarkoituksena on koostaa tietoa asiantuntijuutta tarkastelleista tutkimuksista integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin. Aikaisemmissa tutkimuksissa asiantuntijuus määriteltiin yksilön erityisosaamisena ja lahjakkuutena, jota vahvistetaan akateemisella koulutuksella ja työkokemuksella. Teoreettisessa taustassa kuvailen kolmea erilaista asiantuntijuutta sekä niiden kehittymistä. Koska asiantuntijuuden käsite on laaja, olen rajannut näkökulman koskemaan työelämään kytkeytyvää asiantuntijuutta. Tarkastelen kandidaatin tutkielmassani asiantuntijuus käsitettä ja tekijöitä, jotka vaikuttavat asiantuntijuuden kehittymiseen työpaikalla. Tutkimus tehtävänä on muodostaa monipuolinen kokonaiskuva asiantuntijuudesta työympäristössä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Millä eri tavoin asiantuntijuus voidaan määritellä? ja 2) Millaisista palasista asiantuntijuus rakentuu työympäristössä? Toteutin tutkielman integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineistoni muodostuu 11.vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista, jotka ovat sekä määrällisiä että laadullisia. Artikkelit ovat englannin kielisiä, ja ne kerättiin EBSCOhost-tietokannasta. Analyysi toteutettiin aineistolähtöisenä sisällön analyysinä, käytännössä yliviivaamalla ja ryhmittelemällä aineistoa tutkimuskysymyksien ohjaamana. Analysoinnin myötä tutkielman tulokset muodostuivat suhteessa tutkimuskysymyksiin. Tutkimus tulosten perusteella, asiantuntijuus koostuu monista erilaisista tekijöistä, kuten tietämyksestä, taidoista ja kokemuksesta sekä se vaihtelee eri ammateissa, rooleissa ja ympäristöissä. Asiantuntijaksi kehittyminen voi olla seurausta esimerkiksi tietoisesta kehityksestä tai kokemuksen kautta hankitusta oppimisesta. Kehitystä aloittelijasta asiantuntijaksi kuvattiin prosessina, joka kehittyy ajan myötä koulutuksen, pitkäaikaisen kokemuksen, tukevan oppimisympäristön ja henkilökohtaisen motivaation kautta.