Browsing by study line "Special Education"

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD on neuropsykiatrinen kehityksellinen häiriö, jonka ydinoireet ilmenevät haasteina säädellä aktiivisuutta ja tarkkaavuutta, sekä impulsiivisuutena. ADHD-oireet lisäävät vertaissuhteiden haasteiden riskiä. Vertaissuhteet ovat yhteydessä hyvinvointiin, joten haasteet niissä aiheuttavat riskin lapsen hyvinvoinnille. Tutkielman pyrki narratiivisen kirjallisuuskatsauksen avulla selvittämään ADHD-oireiden vaikutuksia lasten vertaissuhteisiin. Tutkimusaineisto koottiin aineistohaun avulla ERIC ja Helka tietokannoista. Aineistohaussa vaikuttivat tarkkaan määritellyt hakusanat, sekä sisäänotto- ja poissulkukriteerit. Tutkimusaineistoksi valikoitui 5 vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Aineistoa analysoitiin jakamalla tutkimusten tulokset suurempien teemojen alle. Aineistoista nousi neljä teemaa: negatiiviset asenteet, sosiaaliset suhteet, aktiivinen, akateeminen ja sosiaalinen toiminta ja vertaissuhteiden haasteilta suojaavat tekijät. Tutkimustulokset osoittivat ADHD:n ydinoireiden olevan merkittäviä riskitekijöitä lapsen kokemille haasteille vertaissuhteissa. ADHD-oireet olivat yhteydessä vähäisempiin vastavuoroisiin ystävyyssuhteisiin, heikompaan suosioon vertaisryhmässä, riskiin epäsuoran ja avoimen kiusaamisen kokemiselle, sekä vähäisempään vertaisilta saatuun tukeen. ADHD- oireiden lisäämää riskiä vertaissuhteiden haasteille pienensi muun muassa vastavuoroiset ystävyyssuhteet. ADHD-oireisen lapsen vertaissuhteisiin ja sosiaalisiin taitoihin voitiin antaa tukea ryhmämuotoisten toiminnanohjauksen harjoitusten sekä sosiaalisten taitojen harjoitusten avulla.

ADHD on yleisin lapsuuden kehityksellisistä neuropsykiatrisista häiriöistä. ADHD:n oireet aiheuttavat huomattavaa toiminnallista haittaa koulussa. Oppilaan keskittyminen voi harhailla, hän voi olla levoton ja häiritä opetusta sekä muita oppilaita. Suomen perusopetuslain mukaan ADHD-oireiset oppilaat saavat tukea koulunkäyntiin ilman varsinaista ADHD-diagnoosia. Koulussa toteutettavien tukitoimien tavoitteena on oikea-aikainen ja oikein kohdennettu oppimisen tuki. Opettajan käytettävissä on laaja joukko erilaisia keinoja, joilla hän voi tukea ADHD-oireisten oppilaidensa opiskelua. Tässä tutkimuksessa keskiössä on keskittymiskyvyn tukemisen keinot, sillä juuri keskittyminen on ADHD-oireisille lapsille koulussa kaikkein haastavinta. Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin erityisluokanopettajat kokevat ADHD-oireisten oppilaidensa keskittymisen vaikeuksien ilmenevän oppitunneilla. Tarkastelin myös opettajien havaintoja ADHD:n kahden muun ydinoireen, eli ylivilkkauden ja impulsiivisuuden näkymisestä koulussa. Lisäksi halusin selvittää, minkälaisia tuen keinoja opettajat käyttävät ADHD-oireisten oppilaiden keskittymiskyvyn tukemiseksi oppitunneilla. Menetelmät. Laadullinen tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla haastattelulla. Haastatteluun osallistui viisi erityisluokanopettajaa eri puolilta Suomea. Tutkimuksessa uudelleen käytettiin toiseen tutkimukseen kerätty haastatteluaineisto. Aineiston analyysi suoritettiin sisällönanalyysin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksessa kävi ilmi, että opettajien havainnot ADHD-oireisten oppilaidensa käyttäytymisestä oppitunneilla mukailevat aikaisempien tutkimusten ja teorian mukaista tietoa ADHD:n ydinoireiden näyttäytymisestä. Erityisesti keskittymisen vaikeudet korostuivat opettajien vastauksissa. Opettajien käyttämistä tuen keinoista ADHD-oireisten oppilaiden keskittymiskyvyn tukemiseksi tunnistin kaksi ajattelun yläluokkaa, jotka ohjaavat varsinaisten keinojen käyttöön: struktuuriin perustuvat keinot ja positiivisen lähestymisen keinot. Erotin vielä kolmannen alaryhmän, joka sijoittui molempien ajattelunmallien alle: fyysisesti aktivoivat keinot. Myös opettajien käyttämät tuen keinot mukailivat pitkälti aikaisempaa tutkimusta käytössä olevista ADHD-oireisten oppilaiden oppimisen tuen keinoista.

Tämä kandidaatintutkielma keskittyy erityisopettajan ja aineenopettajan väliseen yhteisopettajuuteen yläkouluympäristössä. Sen tavoitteena on tarkastella yhteisopettajuuden toimivia ja kehitettäviä osa-alueita sekä kartoittaa tekijöitä, jotka tukevat toimivaa yhteistyötä opettajien välillä. Työssä pyritään tarjoamaan kattava kuva yhteisopettajuuden vaikutuksista opetukseen, erityisesti inklusiivisen koulukulttuurin ja oppilaslähtöisyyden näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa analysoitiin neljä suomalaista tutkimusta. Aineiston valinnassa painotettiin yläkouluun liittyviä yhteisopettajuuden toteutuksia ja niiden vaikutuksia. Tutkimusaineisto kerättiin sekä erityis- että aineenopettajien näkemyksistä, ja analyysin pääpaino oli tutkimuskysymyksiin vastaamisessa: toimivat ja kehitettävät osa-alueet sekä toimivuutta vahvistavat tekijät. Yhteisopettajuuden keskeiset vahvuudet liittyvät oppilaslähtöiseen opetukseen ja eriyttämiseen, jotka tukevat erityisesti oppimisen tukea tarvitsevia oppilaita. Yhteissuunnittelun puute ja erityisopettajan roolin jääminen avustavaksi nähtiin merkittävinä kehityshaasteina. Toimiva yhteisopettajuus edellyttää opettajien välistä suunnitelmallisuutta, resurssien riittävyyttä sekä koulutusta. Johtopäätöksenä todettiin, että yhteisopettajuus tarjoaa merkittävää potentiaalia inklusiivisessa opetuksessa, mutta sen toteutus vaatii pitkäjänteistä kehitystyötä ja työskentelykulttuurin muutosta.

Tavoitteet. Tutkimuskysymykset syntyivät halusta selvittää, onko aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön sekä minäpystyvyyden välillä jokin yhteys. Tutkielmassa pohditaan, miten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö vaikuttaa minäpystyvyyteen. Tämän tutkimuskysymyksen tuloksista nousi esiin toinen tutkimuskysymys, jossa pohditaan, kuinka minäpystyvyyskäsityksiä voidaan vahvistaa oppilailla, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Tutkielman tavoitteena on pohtia, miten esimerkiksi opettaja voi vaikuttaa oppilaan minäpystyvyyden kehittymiseen ja miten esimerkiksi opettajan koulutusta voitaisiin kehittää tässä suhteessa. Menetelmät. Tutkielmaa toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin Helsingin yliopiston kolmesta eri tietokannasta ja aineistoksi valikoitui kahdeksan artikkelia, joissa oli tutkittu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön sekä minäpystyvyyden välisiä suhteita eri ikäisillä oppijoilla. Tulokset ja johtopäätökset. Yksilöillä, joilla oli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö todettiin olevan heikommat minäpystyvyyskäsitykset kuin yksilöillä, joilla tätä häiriötä ei ollut. Huomioitavaa oli, että aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön oireiden määrällä sekä esimerkiksi aiemmilla kokemuksilla oli vaikutusta minäpystyvyyden kehittymiselle. Minäpystyvyyskäsityksiä voitiin kasvattaa esimerkiksi erilaisilla interventioilla ja oikeanlaisella tuella. Tärkeää on tukea oppilaita, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, jo varhaisessa vaiheessa, jotta ongelmat eivät pääse kasvamaan liian suuriksi. Yksi suurimmista ulkopuolisista tekijöistä minäpystyvyyden kehittymiselle on sosiaalinen tuki.

Osaamisen ja oppimisen arviointi on tutkittu aihe, mutta tutkimustietoa arviointimenetelmien vaikutuksesta oppilaiden psyykkiseen hyvinvointiin näyttää silti olevan varsin suppeasti. Jotta arviointimenetelmiä voitaisiin kehittää oppilaille suotuisammiksi, tulisi selvittää, millaisia hyötyjä ja haittoja käytössä olevilla arviointimenetelmillä saattaa olla. Arviointi on keskeinen osa koulutusta, ja tämän kirjallisuuskatsauksen tehtävänä on selvittää, miten summatiiviset ja formatiiviset arviointimenetelmät voivat vaikuttaa oppilaiden psyykkiseen hyvinvointiin peruskoulussa. Tutkimus toteutettiin kuvailevana narratiivisena kirjallisuuskatsauksena, jonka tavoitteena oli luoda yleiskuva yhteyksistä eri arviointimenetelmien ja oppilaiden psyykkisen hyvinvoinnin välillä. Aineistoksi valikoitui seitsemän eri tutkimusta, joista neljä painottuu summatiivisten arviointimenetelmien ja kolme formatiivisten arviointimenetelmien vaikutusten tarkasteluun. Arviointi voi vaikuttaa oppilaiden psyykkiseen hyvinvointiin, mutta vaikutuksissa on vaihtelevuutta. Summatiivisista arviointimenetelmistä kokeiden nähtiin pääsääntöisesti vaikuttavan negatiivisesti oppilaiden psyykkiseen hyvinvointiin. Formatiivisena arviointimenetelmänä palaute oli hyödyllistä, kun se oli tarkoituksenmukaista, myönteistä ja rakentavaa. Vaikka aineistot osoittivat kutakuinkin samankaltaisia tuloksia, yhdessä tutkimuksessa merkittävää yhteyttä arvioinnin ja psyykkisen hyvinvoinnin välille ei löydetty.

Tavoitteet. Autismikirjon häiriö tarkoittaa keskushermoston poikkeamaa, joka ilmenee ihmisessä esimerkiksi sosiaalisina haasteina, tiukkarajaisina ja intensiivisinä kiinnostuksenkohteina, kommunikaation haasteina, sekä rajoittuneina ja toisteisina käyttäytymismalleina. Autismikirjo kattaa monenlaisia ihmisiä, ja haasteet liittyvät olennaisesti myös toimintaympäristöön. Koulu on paitsi oppimiseen tarkoitettu paikka, myös sosiaalisten taitojen kehitykseen olennaisesti vaikuttava ympäristö. Tutkimukset ovat osoittaneet autismikirjolla olevien lasten olevan muita haavoittuvaisemmassa asemassa koulumaailman sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää kirjallisuuskatsauksen keinoin sitä, minkälaisia haasteita autismikirjolla olevat, peruskoulun yleisopetuksen ryhmissä opiskelevat lapset kohtaavat sosiaalisissa vertaissuhteissa, sekä sitä, kuinka opettaja voisi näitä oppilaita heidän haasteissaan tukea. Tavoitteena oli muodostaa katsaus aiheesta tehtyyn tutkimukseen Menetelmät. Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto muodostettiin tekemällä hakuja Eric-, ja EBSCO-tietokannoissa maaliskuussa 2025. Hakusanojen tuottamista tuloksista karsittiin tutkimuskysymysten mukaisilla sisäänottokriteereillä lopulliseen aineistoon artikkelit, joiden lukumäärä oli lopulta viisi. Näitä artikkeleita analysoitiin laadullisen sisältöanalyysin keinoin ja niistä etsittiin tutkimuskysymyksiin vastaavaa tietoa, josta sitten muodostettiin teemakokonaisuudet. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielman aineistosta pystyttiin muodostamaan kolme selkeää teemaa, jotka olivat kaveritaidot, autismikirjon oppilaiden ja heidän luokkatovereidensa välinen vuorovaikutus, sekä opettajan rooli. Autismikirjon oppilailla oli kaveritaidoissa selkeitä haasteita ja heille oli tärkeää olla muutama hyvä ystävä ennemmin, kuin suuri joukko kavereita. Autismikirjon lapset ja heidän luokkatoverinsa suhtautuivat vuorovaikutukseen keskenään myönteisesti, mutta aikuisen tuki ja luokkatovereiden ymmärrys autismista olivat keskeisessä roolissa mielekkään vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta. Opettajan rooli olikin merkittävä vuorovaikutuksen, sekä ymmärtäväisen ja kaikki huomioon ottavan ilmapiirin luomisessa. Joh-topäätöksenä voidaan todeta keskeisenä osana autismikirjon lasten sosiaalisten vertaissuhteiden onnistumista olevan sosiaalinen tuki paitsi heille itselleen, myös luokkatovereille ja interventiot, joissa tällaiseen tukeen panostetaan, olevan melko helposti toteutettavissa koulun arjessa.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää keinoja, joilla voidaan varmistaa autismikirjon työntekijän toimintakyky ja hyvinvointi töissä. Autismikirjon henkilöistä vain kolme kymmenestä on työelämässä, ja yksi syy pienelle työllisyysprosentille on työelämässä pysyminen. Tutkimuksessa eritellään keinoja mukauttaa työtä autismikirjon työntekijöille sopivaksi. Integroivan kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli tiivistää tutkimustietoa ja luoda monipuolinen kuva tutkimustiedosta. Tutkimukseen valikoitui kuusi vertaisarvioitua englanninkielistä tutkimusartikkelia tarkkojen kriteerien ja aineistonkeruun perusteella. Aineistoa analysoitiin aineistolähtöisesti ja luotiin tutkimusten tulosten perusteella luokittelurunko, jonka avulla tuloksia jäsenneltiin. Tutkimustulosten perusteella autismikirjon työntekijöiden tukemisen osa-alueet voidaan jakaa fyysiseen ympäristöön, sosiaaliseen ympäristöön ja suoraan työhön liittyviin asioihin. Näiden kolmen pääteeman alla on alaluokkia, jotka käsittelevät tarkempia tuen tarpeita. Alaluokat ovat aistiyliherkkyydet, ihmissuhdetaidot, sosiaaliset odotukset, autismin tietoisuus, töihin liittyvä kommunikointi ja päivittäiset työrutiinit. Työn mukautuksen tulee olla yksilölle suunniteltua ja autismilähtöistä.

Objective. Previous research has shown in various ways, the basic psychological needs found in the self-determination theory, which are the experienced autonomy, competence and relatedness, to have effect on intrinsic motivation and school attachment. The objective for this literature review is to find various practical methods for teachers to use, to give students the basic psychological need support and strengthen their intrinsic motivation. Methods. In this thesis the fulfillment of the basic psychological needs in school context is under review, using the qualitative research methods. The systematic, theory driven literature review material was gathered with timespan (2015-2021) publicated and peer reviewed scientific research articles. To the review material was selected seven (7) articles, which were publicated in reliable issues. The articles were searched in the EbscoHost-database, following systematic inclusion criteria. Results and conclusions. The articles selected for the review, confirmed the previous view of the basic psychological needs effect over intrinsic motivation development. The teachers ways of supporting autonomy, competence and relatedness, were in line with previous re-search. The results showed that teachers who had their own basic psychological needs met in work environments, also strengthened the students well-being and intrinsic motivation. In-teraction, student affection and their individual need acknowledgement, given choice op-tions, clear objectives and sufficient, good quality teaching and guidance, were, according to the research, key factors in students basic psychological need support.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia erityisyyden ja erilaisuuden käsitteiden määräytymistä kasvatusalan ammattilaisten diskursseissa sekä sitä, millaisia diskursseja erilaisuudesta ja erityisyydestä tuotetaan. Kasvatusalan ammattilaisten tuottama puhe luokkahuoneissa, työyhteisöissä ja sen ulkopuolella luo käsitystä erilaisuudesta ja sen muotoutumisesta. Kasvattajien puhe ja toiminta itsessään pohjautuu heidän henkilökohtaisiin käsityksiinsä, jotka muotoutuvat tiedostamattomista, kulttuuri- ja yhteiskuntasidonnaisista taustoista. Oppilaan ja opettajan välisessä vuorovaikutuksessa opettajan asenteet ja käsitykset heijastuvat oppilaaseen asetettuihin odotuksiin, jotka vaikuttavat oppilaan omaan käsitykseen itsestään suhteessa muihin. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli tarkastella kasvatuksen ammattilaisten puhetapoja ja heidän käsityksiään erilaisuudesta ja sen muodostumisesta neljässä eri aineistossa. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jonka aineistona oli kaksi väitöskirjaa ja kaksi vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Aineisto haettiin kolmesta eri tietokannasta rajatuilla hakusanoilla. Aineiston hakuprosessi kirjattiin tutkimuksen liitteisiin. Haun jälkeen aineisto rajattiin tarkasti määriteltyjen poissulku- ja sisäänottokriteerien mukaan. Aineiston haun jälkeen aineistosta etsittiin tekstiyksiköitä, jotka taulukoitiin. Tekstiyksiköitä yhdistettiin teemoittelemalla uuteen taulukkoon. Taulukoiden esimerkit löytyvät liitteenä tutkimuksen lopusta. Erilaisuus liitettiin keskeisesti maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen, oppimisen haasteisiin sekä asuinalueiden tekemiin eroihin. Oppilaita verrattiin kouluinstituutioissa syntyneeseen normiin, joka useimmissa aineistoissa määrittyi valkoisen, länsimaalaisen, luterilaisen, heteroseksuaalisen ja vammattoman normiston mukaisesti. Jos oppilaan ulkoiset tai sisäiset ominaisuudet poikkesivat kussakin kontekstissa määräytyvästä normaalista, diskurssia käytiin erityisestä tai erilaisesta oppilaasta. Erilaisuudesta ja erityisyydestä puhuttaessa aineistoista oli havaittavissa erilaisia puhetapoja. Erilaisuuden diskurssit olivat myönteisiä, kielteisiä, erilaisuutta normalisoivia tai erilaisuus nähtiin yksilöllisenä ominaisuutena. On kuitenkin huomioitava, että diskurssit eivät olleet toisiaan poissulkevia, vaan usein kiinnittyivät toisiinsa.

Peruskouluissa uhka- ja väkivaltatilanteet ovat yleistyneet, ja erityisopettajat kokevat niitä useammin kuin yleisopetuksen opettajat. Tällaiset tilanteet voivat vaikuttaa kielteisesti erityisopettajien työhyvinvointiin. Ennaltaehkäisy on keskeisessä asemassa uhka- ja väkivaltatilanteiden vähentämisessä kouluympäristöissä. Tässä tutkielmassa oli tarkoituksena selvittää narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin, millaisia väkivaltatilanteita erityisopettajat kokevat työssään ja miten niitä voitaisiin ennaltaehkäistä. Aineisto kerättiin maaliskuussa 2025 Helka- ja PsycINFO-tietokannoissa. Sisäänotto- ja poissulkukriteerien perusteella tutkimusaineistoksi valikoitui yhteensä kuusi vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla, ja sen perusteella tulokset jaoteltiin seitsemään pääluokkaan: henkinen väkivalta, fyysinen väkivalta, omaisuuteen liittyvä väkivalta, vuorovaikutus, pedagogiikka, yhteisö ja turvallisuus. Tutkimustulokset osoittivat, että erityisopettajat kokevat eniten henkistä väkivaltaa, toiseksi eniten omaisuuteen liittyvää väkivaltaa ja kolmanneksi eniten fyysistä väkivaltaa. Ennaltaehkäisyn keskeisimpiä tekijöitä olivat positiivinen lähestymistapa, selkeä struktuuri, oppilastuntemus, opettaja-oppilas-suhde sekä koko kouluyhteisön yhteistyö. Tutkimustulosten mukaan oppilaan fyysistä rajoittamista tulisi käyttää ainoastaan viimeisenä keinona turvallisuuden takaamiseksi. Erityisopettajiin kohdistuva väkivalta on huomattavan yleistä, ja heillä on keskeinen rooli uhka- ja väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisyssä sekä yksilö- että yhteisötasolla.