Browsing by Issue Date
Now showing items 21-40 of 3789
-
(2024)Lain takaisinsaannista konkurssipesään 22 §:n mukaan takaisinsaannin johdosta syntyvää velvollisuutta voidaan sovitella painavasta syystä. Painavan syyn täyttymisen pohdinnassa on otettava hallituksen esityksen mukaan huomioon oikeustoimen luonne sekä ajankohta, palautusvelvollisen tietoisuus oikeustoimen seikoista ja hänen oikeustoimesta saamansa hyöty, palautusvelvollisen suhde velalliseen, palautusvelvollisen joutuminen huonompaan asemaan kuin hän olisi ollut ilman oikeustoimea sekä muut kohtuussyyt. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, mikä on painavan syyn sisältö ja täyttyykö painava syy helposti. Tutkimuksessa tutkitaan myös, onko takaisinsaannin sovittelu ylipäätänsä tarkoituksenmukaista ja tulisiko lakipykälään tai sen soveltamiskäytäntöön tehdä muutoksia. Takaisinsaanti on poikkeus sopimuksen sitovuuden periaatteeseen ja takaisinsaannin sovittelu on taas poikkeus takaisinsaantiin. Siten takaisinsaannin sovittelua tulisi tulkita supistavasti. Painavan syyn sisältö on käytännön tasolla muodostunut noudattamaan hallituksen esityksessä nostettua listaa. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön perusteella voidaan katsoa, että painava syy ei täyty helposti. Painavan syyn edellytyksen täyttyminen tapahtuu helpoiten juuri taloudellisilla kohtuussyillä. Kuitenkin jokaisessa tapauksessa on suoritettava kokonaisharkinta siitä, muodostuuko palautusvelvollisuus kohtuuttomaksi tapauksen yksityiskohdat huomioon ottaen. Takaisinsaannin sovittelu mahdollistaa tilanteen yksityiskohtien arvioinnin ja siten myös tilannekohtaisen kohtuuttomuuden korjaamisen. Siten sovittelu on perusteltavissa ja tarpeellinen. Kuitenkin itse sovittelupykälään tarvittaisiin joitain muutoksia, joita pyrin työssäni esittämään.
-
(2024)Tutkielmassa käsitellään sanan- ja lehdistönvapauden ja markkinoiden tehokkuusperiaatteen välisiä suhteita Euroopassa. Euroopan unionin markkinoiden väärinkäyttöä estävä sääntely pyrkii optimoimaan markkinoiden tehokkuutta ja varmistamaan sijoittajien tasapuolisen tiedonsaannin. Sananvapautta ja lehdistönvapautta taas pidetään demokraattisen yhteiskunnan perustana, ja journalismi voidaan nähdä demokratian välttämättömänä edellytyksenä, toimien hallinnon vahtikoirana ja edistäen laadukasta tiedonlevitystä valistuneiden mielipiteiden muodostamiseksi. Tutkielma tarkastelee, kuinka sananvapausrajoituksia voidaan soveltaa taloudellisin perustein, erityisesti unionin markkinoiden väärinkäyttöasetuksen näkökulmasta. Tutkielmassa perehdytään myös vastuukysymyksiin, eli journalisteille aiheutuvia mahdollisia seuraamuksia tilanteissa, joissa relevantti sääntely on ylitetty. Tutkielman taustalla käsitellään arvopaperimarkkinaoikeudellista sääntelyä, jonka tavoitteena on tukea markkinoiden luotettavaa toimintaa ja varmistaa sijoittajien välinen tasa-arvo. Tutkielmassa esitetään tutkimuskysymykset, jotka keskittyvät markkinoiden väärinkäyttöasetuksen 10 ja 21 artiklojen väliseen suhteeseen sekä sisäpiiritiedon ilmaisemisen rajoituksiin silloin, kun kyseessä on tiedon ilmaisu journalistisiin tarkoituksiin. Tavoitteena on selvittää, millä tavoin journalistit voivat toimia näiden säännösten puitteissa ja millaisia rajoja heidän on noudatettava työssään, jotta he eivät rikkoisi markkinoiden väärinkäyttösääntelyä työtänsä suorittaessaan. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että sisäpiiritiedon ilmaisemisen journalistisiin tarkoituksiin ympärillä on edelleen epäselvyyttä ja että oikeustila on tulkinnanvarainen ja kehittyvä. Uudet teknologiat ja viestintämuodot voivat entisestään haastaa nykyisiä sääntelynormeja. Journalistien sanktiot voivat tässäkin yhteydessä aiheuttaa pelotevaikutuksen synnyn, ja toisaalta sananvapausmyönteinen ja tulkinnanvarainen ratkaisukäytäntö voi vaikuttaa negatiivisesti markkinoihin ja asettaa journalistit epätasapainoiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen eri jäsenvaltioissa. Sääntely on tarpeen sijoittajien suojelun ja markkinoiden tehokkuuden kannalta, mutta samalla on varmistettava, että sananvapaus ja journalistinen toiminta eivät kärsi kohtuuttomasti. Tulevaisuuden teknologiset muutokset voivat edelleen vaikuttaa tähän tasapainoon.
-
(2024)Valmisteverot ovat erityisiä kulutusveroja. Toisin kuin yleisiä kulutusveroja, eli esimerkiksi arvonlisäveroa, erityisiä kulutusveroja kannetaan ainoastaan tiettyjen, erikseen määriteltyjen tavaroiden kulutuksesta. Muita erityisiä kulutusveroja ovat esimerkiksi autovero ja vakuutusmaksuvero. Suomessa nykyään valmisteveron alaisia tavaroita ovat nestemäiset polttoaineet, sähkö ja eräät muut polttoaineet, alkoholi ja alkoholijuomat, tupakkatuotteet, virvoitusjuomat, juomapakkaukset, jätteet sekä kaivosmineraalit. Nykyisen valmisteverotusdirektiivin edeltäjillä on 1990-luvun alkupuoliskolla luotu yhteinen valmisteverotusjärjestelmä EU:n alueelle, minkä lisäksi tietyille tuotteille on direktiivein säädetty vähimmäisverotasot. Näiden niin kutsuttujen harmonisoitujen valmisteverojen alaisia tavaroita ovat energiatuotteet, alkoholi ja alkoholijuomat sekä tupakkatuotteet. Näiden lisäksi EU:n jäsenvaltioilla on oikeus kantaa valmisteveroa myös muista tuotteista, kunhan tällaiset verot eivät häiritse sisämarkkinoiden toimintaa. Valmisteverotuksessa vero-objekti, eli se asiantila, johon verotus kohdistuu, on ajallisesti erotettu siitä ajanhetkestä, jolloin valmisteverosaatava syntyy, tai toisin sanoen, tulee täytäntöönpanokelpoiseksi. Tämä on käytännössä toteutettu valmisteverotusdirektiivissä niin sanotulla väliaikaisen verottomuuden järjestelmällä, jossa toimiessaan tietyt luvan saaneet elinkeinonharjoittajat voivat muun muassa valmistaa, jalostaa, varastoida ja siirtää valmisteveron alaisia tuotteita väliaikaisesti valmisteverottomina. Kun valmisteverotuksessa vero-objekti itsessään on valmisteveron alaisen tuotteen valmistus tai tuonti EU:n alueelle, valmisteverosaatava syntyy lähtökohtaisesti silloin, kun tuote luovutetaan kulutukseen, eli käytännössä poistuu väliaikaisen verottomuuden järjestelmästä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, mikä merkityssisältö käsitteellä ”kulutukseen luovuttaminen” on ja millaisia poikkeuksia siihen sisältyy. Lisäksi tarkastellaan niin kutsuttua hävikkiä, ja sitä, milloin hävikki ei muodosta kulutukseen luovutusta, jolloin hävikkiä voidaan pitää verottomana. Koska valmistevero-oikeudellinen tutkimus on erityisesti Suomessa ollut suhteellisen vähäistä, on keskeisenä lähdeaineistona Euroopan unionin tuomioistuimen aihetta koskeva oikeuskäytäntö, josta voidaan havaita, että olennainen kulutukseen luovutuksen elementti muodostuu siitä, voidaanko tuote tosiasiallisesti luovuttaa kulutettavaksi. Lisäksi erinäisissä hävikkiä synnyttävissä tilanteissa tulee arvioida verovelvollisen oman toiminnan vaikutusta ja sitä, olisiko hävikin syntyminen ollut kohtuullisin toimenpitein estettävissä.
-
(2024)Tutkielman aiheena on työntekijän työmäärästä johtuvan henkisen kuormittumisen ennalta ehkäisy ja kuormitustekijöiden vähentäminen. Tutkielmassa tulkitaan ja systematisoidaan työnantajan vastuuta vallitsevassa oikeustilassa. Tulkintaa ja systematisointia tehdään tarkastelemalla työturvallisuuslakia (738/2002, TTurvL) ja työaikalakia (872/2019, TAikaL), lakien esitöitä, oikeustieteellistä kirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä. Henkisen työsuojelun kannalta tarkastelussa ovat TTurvL:n keskeiset lainkohdat, jotka ovat TTurvL 8 §:n yleinen huolehtimisvelvoite, TTurvL 10 §:n vaarojen arviointi, TTurvL 13 §:n työn suunnittelu ja mitoittaminen sekä TTurvL 25 §:n toimimisvelvoite. Näiden lisäksi tarkastellaan TAikaL:n keskeisiä säännöksiä työmäärästä aiheutuvan henkisen kuormituksen ennalta ehkäisyssä. Tutkielma kuuluu työoikeuden alaan. Metodiltaan tutkielma edustaa lainoppia. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota voimassa olevan lainsäädännön tulkinnanvaraisuuksiin ja ongelmallisuuksiin suhteessa muuttuneeseen työelämään. Tutkielmassa tuli esille, että työmäärästä johtuva henkinen kuormittuminen on nykyajan työelämässä tosiasiallinen ongelma, mutta sen estäminen lainsäädännön keinoin on haasteellista. Liiallisesta työmäärästä johtuva henkinen kuormittuminen johtaa harvoin oikeuskäsittelyyn asti. Terveydelle haitalliseen henkiseen kuormittumiseen johtavat syyt ovat yksilöllisiä ja kuormitustekijöiden yhdistäminen työperäisiksi ei ole yksiselitteistä. TAikaL:n säännökset osoittautuivat myös osittain ongelmallisiksi työsuojelun näkökulmasta. Työmäärästä johtuvan henkisen kuormittumisen ehkäisyssä keskeistä on työnantajien tietoisuuden lisääminen kuormitustekijöistä sekä tarvittavien toimenpiteiden tiedostaminen ja toteuttaminen. Tutkielmassa tuodaan esille joitakin de lege ferenda -näkökulmia, joilla saattaisi olla myönteisiä vaikutuksia työturvallisuuden edistämisen kannalta.
-
(2024)Tutkielman tarkoituksena on tutkia osakeyhtiön johdon tiedonantovelvollisuutta johdon yritysostoissa, eli tilanteessa, jossa yrityskaupan ostajana on kohdeyhtiön johto. Kohdeyhtiön johdolla on MBO-kaupoissa erityinen kaksoisrooli. Johto toimii sekä ostajan puolella, että myyjän ja kohdeyhtiön edustajana. Osakeyhtiön johto on useimmiten se taho, jolla on eniten tietoa kaupan kohteena olevasta yhtiöstä ja kauppaan olennaisesti vaikuttavista seikoista. Siten tutkimuskysymykseksi muodostuukin, millainen tiedonantovelvollisuus johdolla on MBO-kaupoissa? Johdon tiedonantovelvollisuutta voidaan lähestyä useista eri näkökulmista. Ensinnäkin osapuolten keskenään tekemä sopimus voi luoda oikeuksia ja velvollisuuksia myyjälle ja ostajalle. Tietojen luovuttamisesta voidaan sopia nimenomaisesti sopimuksessa. Lisäksi Suomessa on vakiintunut tiettyjä sopimusoikeudellisia periaatteita, joista tutkielman kannalta tärkein on lojaliteettiperiaate. Tiedonantovelvollisuuden on perinteisesti katsottu olevan osa lojaliteettivelvollisuutta. Tämän periaatteen nojalla osapuolen tulee ottaa huomioon myös vastapuolen etu sopimusta solmittaessa. Olennaista tutkimuskysymyksen kannalta on kauppalain virhesäännökset ja myyjän tiedonantovelvollisuus suhteessa ostajan selonottovelvollisuuteen. Tiedonantovelvollisuus yrityskaupoissa on perinteisesti tulkittu myyjän velvollisuutena luovuttaa tietoja ostajalle. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että johdolla on lojaliteettivelvollisuuteen perustuva tiedonantovelvollisuus myös toista osapuolta, eli myyjää kohtaan. Lisäksi johdon tiedonantovelvollisuuteen vaikuttaa osakeyhtiöoikeudellinen sääntely. Johdolle on asetettu osakeyhtiölaissa huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuus. Johdon tulee huolellisesti toimien pyrkiä edistämään yhtiön etua. Yhtiön etuun voidaan osittain rinnastaa myös osakkeenomistajien etu, sillä osakeyhtiölain mukaan yhtiön toiminnan tarkoituksena on voiton tuottaminen, ellei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty. Yrityskauppatilanteessa yhtiön toiminnan tarkoitus ja osakkeenomistajien etu kulminoituu mahdollisimman korkean kauppahinnan määrittämiseen. Toisaalta johdon ollessa itse ostajan roolissa, on johdolla houkutus saada yhtiö näyttämään mahdollisimman vähäarvoiselta, jotta kauppahinta saadaan neuvoteltua mahdollisimman edulliseksi.
-
(2024)The thesis will be focusing on the newly adopted island derogation, which was included when the EU revised the EU ETS and expanded it to the maritime sector. The island derogation means that Member States of the EU can choose to allow that allowances for emissions are not required on routes between the mainland and an island. Derogations for maritime MBMs as well as the EU ETS has been the topic of prior research, but with the EU ETS expanding and derogations such as the island derogation forming, there is a clear gap in the research that should be addressed. This thesis aims to contribute to the academic discussion regarding maritime MBMs and the EU ETS by asking two research questions. Firstly, how is the island derogation described throughout the legislative process in the EU? This question opens the concept of a derogation in a maritime MBM and aims to find what the EU institutions wanted to achieve with the derogation. The findings show that the island derogation can be classed as a roue-based derogation, but still holds characteristics of a ship-type derogation. In the original proposal to the revision of Directive 2003/87/EC, the Commission did not include an island derogation. The need for an island derogation was recognized both in the Parliament and the Council, however the final adopted formation of the island derogation can be seen as to be formed through the discussion in the Council. The second research question focuses on the implementation of the Directive on the national level in Finland, and specifically which problems regarding the derogation can be identified in the national preparatory documents. Through researching the preparatory documents such as the bill proposal HE 71/2023 vp and the memorandum on the maritime expansion of the EU ETS by the Ministry of Transport and Communications, problems of allocating the benefit from the island derogation and skewing of competition between the shipping companies is identified as being the most relevant problems. Even though these problems are acknowledged, Finland does not seem discouraged of using the voluntary island derogation. Instead, there are plans to support the maritime sector that do not benefit from the island derogation similarly. The findings create a base for further research and show that the island derogation, in its adopted form, includes loopholes that are hard to fill at the national level. With the derogation being relevant between 2024-2030, it should be researched after how influential the island derogation was on easing the impact of the ETS on the Åland Islands, or if it only provided an option for shipping companies to lag behind in the green transition.
-
(2024)Anonyymi todistelu on ollut Suomessa mahdollista vuodesta 2016 alkaen. Anonymiteetin voi saada pelkäävä todistaja erikseen määritellyissä vakavissa rikosasioissa. Menettelyssä todistajan henkilöllisyys ei tule vastaajan tietoon, mikä rajoittaa vastaajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on perusoikeutena turvattu niin Suomen perustuslaissa (731/1999) kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Euroopan ihmisoikeussopimus nimenomaisesti turvaa syytetyn oikeuden kuulusteluttaa häntä vastaan todistavia. Todistajan anonymiteetti ja vastakuulusteluoikeus ovat kuitenkin yhteensovitettavissa ja anonyymi todistelu onkin hyväksytty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Anonyymi todistelu on käytössä useassa Euroopan valtiossa. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tai ihmisoikeustuomistuomioistuimen oikeuskäytännössä ei kuitenkaan ole määritetty, millaiset edellytykset anonyymin todistelun käytölle tulisi asettaa. Ihmisoikeustuomioistuin on antanut lukuisia oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja sen kontradiktorisuutta koskevia ratkaisuja, joissa on otettu kantaa myös anonyymiin todisteluun. Ensimmäinen anonyymia todistelua koskeva päätös oli vuonna 1989 annettu ratkaisu Kostovski v. Alankomaat, jonka jälkeen ihmisoikeustuomioistuin on antanut useita anonyymia todistelua koskevia ratkaisuja. Tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, onko ihmisoikeustuomioistuimen linja muuttunut ja miten tämä linja on vaikuttanut kansalliseen lainsäädäntöön. Tutkielman tavoitteena on selvittää, ovatko anonyymin todistelun edellytykset erilaiset Suomen ja vertailuvaltioiden välillä, joina käytetään Norjaa, Tanskaa, Saksaa ja Ruotsia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön avulla tarkastellaan, millaisissa tilanteissa anonyymia todistelua käytetään ja asettaako tuomioistuimen oikeuskäytäntö osaltaan rajoitteita anonyymille todistelulle. Lopuksi arvioidaan sitä, miten ja miksi Suomen lainsäädäntö eroaa verrokkimaista sekä otetaan de lege ferenda kantaa anonyymin todistelun tulevaisuuteen.
-
(2024)Vuonna 2018 voimaan astunut tietosuoja-asetus toi mukanaan monia uudistuksia, joiden tarkoituksena on mm. taata parempaa tietosuojaa alati digitalisoituvassa maailmassa. Yhtenä tärkeänä osana tätä tavoitetta on 15 artiklan mukainen oikeus saada pääsy tietoihin, eli ns. tarkastusoikeus: Sen nojalla rekisteröidyllä on lähtökohtaisesti oikeus saada pääsy omiin henkilötietoihin sekä saada jäljennös niistä. Tarkastusoikeus on kuitenkin käytännössä aiheuttanut päänvaivaa, ja se on ollut kansallisten tietosuojaviranomaisten työpöydillä yhä kasvavassa määrin. Myös Euroopan unionin tuomioistuin on ottanut kantaa tarkastusoikeuteen useamman kerran. Yhtenä ongelmakohtana on ollut 15 artiklan 4 kohdan sisältämä rajoitusmahdollisuus muiden oikeuksien ja vapauksien perusteella. Kysymys siitä, milloin tätä merkittävää tietosuojaoikeutta voi rajoittaa tietosuoja-asetuksen sallimalla tavalla, on jäänyt paikoin epäselväksi. Tutkielmassani on käsitelty kattavasti 15 artiklan sisältöä ja tarkastusoikeuden toteuttamista käytännössä, sekä EUT:n ja kansallisen tietosuojavaltuutetun toimiston tarkastusoikeutta ja sen rajoittamista koskevaa ratkaisukäytäntöä. Metodeina ovat olleet lainoppi ja oikeusvertailu. Tutkielman tarkoituksena on ollut selventää tarkastusoikeuden rajoittamista luonnollisten henkilöiden oikeuksien perusteella koskevaa lainkohtaa, sekä selvittää minkälaisia linjauksia EUT ja tietosuojavaltuutetun toimisto ovat tehneet sen suhteen. Tutkielmassa on myös tehty yleisluontoisia havaintoja tarkastusoikeutta ja sen rajoittamista koskevasta ratkaisukäytännöstä. Tutkielmani osoittaa, että sekä EUT:n että tietosuojavaltuutetun toimiston ratkaisukäytännöistä on löydettävissä aihetta koskevia linjauksia, sekä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Tutkielman lopussa on esitetty ratkaisukäytäntöön ja muihin oikeuslähteisiin perustuvia tulkintasuosituksia käytännön tilanteita varten ja ratkaisukäytännöstä tehtyjä havaintoja.
-
(2024)Pankkikriisit ovat nousseet keskustelun aiheeksi vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, ja finanssialalle on tulvinut valtavasti uutta sääntelyä. Osana tätä kehitystä perustettiin Euroopan pankkiunioni, jonka toisena pilarina on yhteinen kriisinratkaisumenettely. Yhteisellä kriisinratkaisumenettelyllä pyritään estämään vuoden 2008 kaltaiset finanssikriisit pankkien kaatuessa. Myös maksaminen ilmiönä on muuttunut nojaamaan aiempaa enemmän sähköisten maksuvälineiden varaan. Tässä tutkielmassa on kyse pankin joutumisesta maksukyvyttömyystilanteeseen. Pankin joutuessa maksukyvyttömäksi se voidaan julistaa Rahoitusvakausviraston ja Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston toimesta kriisinratkaisumenettelyyn, jos pankki täyttää kriisinratkaisulle asetetut edellytykset. Tällöin esille nousee kysymys pankin kriittisten toimintojen jatkuvuudesta. Pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on ”Pysyvätkö pankin ohjelmistolisenssit voimassa pankin joutuessa kriisinratkaisusta annetun lain tarkoittamaan kriisinratkaisumenettelyyn?” Kysymykseen on pyritty löytämään vastaus perehtymällä voimassa olevaan lainsäädäntöön ja toisaalta myös sopimusoikeudellisten yleisten periaatteiden avulla. Lähtökohtaisesti voidaan todeta, että pankin toiminnan kannalta kriittiset ohjelmistolisenssisopimukset pidetään voimassa.
-
(2024)Vaikka kansainvälisesti pakottavien säännösten käsite on hyvin tunnettu kansainvälisen yksityisoikeuden kontekstissa ja säännösten soveltaminen on tuttua sekä kansallisissa että kansainvälisissä tuomioistuimissa, ei kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisesta kansainvälisessä välimiesmenettelyssä vaikuta olevan täyttä yksimielisyyttä välimiesten ja oikeustieteilijöiden keskuudessa. Taustalla vaikuttaa se, että kansainvälisesti pakottavat säännökset edustavat usein julkista tai valtiollista etua, ja näin ollen säännösten soveltamisen luonteeltaan yksityisessä välimiesmenettelyssä voidaan nähdä asettavan yksityiset ja julkiset edun vastakkain ja rajoittavan välimiesmenettelyssä korostettavaa osapuolten tahdonautonomiaa. Kun osapuolet valitsevat tuomioistuinmenettelyn sijaan ratkaista riitansa välimiesmenettelyssä, he odottavat riitansa tulevan ratkaistuksi neutraalin toimijan toimesta ja sopimuksensa mukaisesti. Kansainvälisessä välimiesmenettelyssä välimiesoikeuden toimivallan voidaan osaltaan nähdä perustuvan osapuolten tekemään välityssopimukseen. Osapuolten oikeus valita sopimukseensa sovellettava laki, ja välimiesten velvollisuus kunnioittaa osapuolten tekemää valintaa, on kirjattu kansainvälistä välimiesmenettelyä säänteleviin instrumentteihin. Siinä missä kansallisia tuomioistuimia velvoittaa heidän oman foruminsa sääntely, ja heidän harkintaansa ohjaavat kansainvälisen yksityisoikeuden instrumentit, välimiesoikeudella ei ole forumia sen perinteisessä merkityksessä, eivätkä välimieslait ja välityssäännöt ota kantaa kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamiseen. Tutkielmassa pyritään vastaamaan ennen kaikkea kysymyksiin, millä tavoin kansainvälisesti pakottavat säännökset voivat rajoittaa osapuolten tahdonautonomiaa kansainvälisessä kaupallisessa välimiesmenettelyssä ja minkälaisia näkökulmia liittyy kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamiseen vastoin osapuolten tekemää lainvalintaa kansainvälisessä kaupallisessa välimiesmenettelyssä. Tutkielmassa tarkastellaan oikeuskirjallisuudessa sekä välimiesoikeuskäytännössä esitettyjä näkökantoja kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisesta ja osapuolten tahdonautonomian ulottuvuudesta kansainvälisessä kaupallisessa välimiesmenettelyssä.
-
Ilmastonmuutos ja julkiset varat : Ympäristöperusoikeuden vaikutuksesta eduskunnan budjettivaltaan (2024)Ilmastokriisi muuttaa oikeutta. Ympäristöperusoikeuden merkitys on viime vuosina kasvanut lainsäätäjän sekä lainkäyttäjien toiminnassa. Euroopan unioni kasvattaa rooliaan ilmastopolitiikassa. Samaan aikaan eduskunnan budjettivalta on korostunut perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja siihen sopeutuminen vaativat yhteiskunnalta kiireellisiä ja kokonaisvaltaisia toimia, mistä väistämättäkin aiheutuu kustannuksia. Tutkielmassa vastataan siihen, miten ympäristöperusoikeus vaikuttaa eduskunnan budjettivaltaan ja voiko se velvoittaa budjettivallan käyttäjää yksittäistapauksessa. Ympäristöperusoikeuden katsotaan kehittyneen viimeaikaisessa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä, ja se on jo saavuttanut omaa ydinaluettaan. Budjettivallankäyttäjän on toimittava siten, että pysytään Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Eduskunnan ei tule ohjata julkisia varoja ympäristön tilaa heikentävään toimintaan. Ympäristönsuojelun määrärahat ovat säännöllisiä, mutta niiden suuruutta ei säännellä laissa. Valtion talousarvio ei ole perusoikeuskontrollin alainen, eikä ympäristöperusoikeus siten saa oikeussuojaa budjettivallankäytössä. Tilanne voi muuttua, mikäli ilmastokanteet menestyvät tuomioistuimissa. Ympäristöperusoikeus ja budjettivalta ovat ensimmäistä kertaa valtiosääntöoikeudellisessa konfliktissa perustuslakivaliokunnan lausunnossa, joka koskee Euroopan komission ehdotusta asetukseksi luonnon ennallistamisesta. Tutkielmassa havaitaan, ettei eduskunnan budjettivaltaa koskeva lausuntokäytäntö kovinkaan hyvin sovellu ympäristöpolitiikan nykytilanteeseen. Euroopan unionin ympäristöpolitiikka rahoitetaan jäsenvaltioiden kansallisista varoista. Ristiriitatilanteessa olisi tarkoituksenmukaisempaa argumentoida unionin oikeusperiaatteilla kuin finanssikriisin yhteydessä syntyneillä budjettivaltakriteereillä. Valtion talousarvion ensisijainen tehtävä on turvata perusoikeudet. Jos unionin ympäristöpoliittisia toimenpiteitä vastustetaan, tulisi esittää vaihtoehtoisia keinoja pysyä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa. Ympäristö- ja talousvaikutusten arvioinnilla on lainvalmistelussa keskeinen rooli. Ympäristölainsäädännössä säädösvaltaa delegoidaan usein toimeenpaneville viranomaisille. Riskinä on demokraattisten valtaoikeuksien siirtyminen asiantuntijoille. Ilmastonmuutoksen vaikutuksista valtion toimintaan ei ole käyty laaja-alaista, demokraattista keskustelua. Miltä kestävän yhteiskunnan pitäisi näyttää? Yhteinen vastaus on löydettävä, jotta yhteiskuntamme kestäisi aikaa.
-
(2024)Maaperän pilaantuminen on merkittävä ympäristöongelma, jonka ratkaiseminen vaatii huomattavia taloudellisia panostuksia. Maaperän puhdistaminen voi ajankohtaistua kiinteistökaupan yhteydessä, ja on mahdollista, että ostaja katsoo maaperän pilaantuneisuuden tulleen hänelle yllätyksenä. Puhdistamisvastuu voi kohdistua ostajaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 133.2 §:ssä säädetyin edellytyksin, joihin liittyy ostajan selonottovelvollisuus. Toisaalta ostaja saattaa väittää pilaantuneen maaperän merkitsevän maakaaren (540/1995) 2 luvun 17.1 §:ssä tarkoitettua laatuvirhettä. Oikeutta esittää laatuvirheen perusteella vaatimuksia myyjää kohtaan rajoittaa ennakkotarkastusvelvollisuus, joka liittyy maakaaren 2 luvun 22.1 §:n säännökseen. Maaperään kohdistuvia selonottotoimia edellytetään näin ollen kahdessa eri laissa. Tutkielmassa tarkastellaan lainopin keinoin yhtäältä ympäristönsuojelulain selonottovelvollisuuden merkitystä maakaaren ennakkotarkastusvelvollisuudelle ja toisaalta julkisoikeudellisen ympäristövastuun ja siviilioikeudellisen kaupanvastuun vastuujärjestelmiä suhteessa toisiinsa. Tutkielmassa pyritään ensinnä kehittämään teoreettinen malli, jolla havainnollistetaan ennakkotarkastus- ja selonottovelvollisuuden asemaa oikeustosiseikkojen ja oikeusseuraamusten jaottelua silmällä pitäen. Ennakkotarkastus- ja selonottovelvollisuudelle pyritään antamaan mainittujen lakien itsenäistä tulkintaa ilmentävät merkityssisällöt, jotka asetetaan tämän jälkeen vertailtaviksi. Selonottovelvollisuus pyritään ottamaan huomioon ennakkotarkastusvelvollisuuden sisällön tulkinnassa ympäristöoikeudelle ominaisella yhteensovittavalla tulkinnalla. Vastuujärjestelmien suhdetta toisiinsa tarkastellaan toissijaisen ympäristövastuun kohdentumisen kannalta kahdessa ajateltavissa olevassa kaupan purkutilanteessa. Tuloksena esitetään, että ennakkotarkastus- ja selonottovelvollisuus olisi perusteltua luokitella eräänlaisiksi kvasioikeusseuraamuksiksi. Kyseiset oikeusseuraamukset seuraavat kiinteistökaupasta, mutta velvollisuuksien sisällön eli kulloinkin edellytetyn huolellisuuden tason tarkastuksessa määrittää havaittavuus. Merkityssisältöjen osalta on katsottavissa, että eräissä tilanteissa selonottovelvollisuus vahvistaa ennakkotarkastusvelvollisuuden itsenäistä eli ns. tavanomaista tulkintaa, kun taas eräissä tilanteissa selonottovelvollisuus voisi antaa aiheen tavanomaista tulkintaa laajempaan ennakkotarkastukseen. Ympäristönsuojelulain selonottovelvollisuus voidaankin jälkimmäisissä tilanteissa nähdä maakaaren 2 luvun 22.1 §:ssä tarkoitettuna erityisenä syynä, jonka vuoksi ostajan tulisi tarkistaa myyjän antamien tietojen paikkansapitävyys tai ryhtyä teknisiin toimenpiteisiin maaperän tutkimiseksi. Puolestaan vastuujärjestelmien välisessä suhteessa voidaan puoltaa tulkintaa, että kaupan purku voi estää puhdistamisvastuun asettamisen ostajalle, vaikka ostaja ei olisi perustellussa vilpittömässä mielessä maaperän todellisesta kunnosta, olkoonkin että keinotekoisiin järjestelyihin tulisi voida puuttua. Mikäli kauppa puretaan salaisen virheen johdosta tuomioistuimen ulkopuolella maakaaressa säädettyä muotoa noudattaen, olisi perusteltua katsoa, ettei kyse olisi kuitenkaan sellaisesta vapaaehtoisesta vaihdannasta, jonka nojalla vastuu voisi kohdistua omistusoikeuden uudelleen saavaan myyjään, vaikka tämä olisi tietoinen alueen tilasta. Kokoavasti voidaan todeta, että ennakkotarkastusvelvollisuudelle annettava merkityssisältö voisi joko vahvistua tai peräti laajentua ympäristönsuojelulain käsittämän selonottovelvollisuuden perusteella. Toisaalta vaikka julkisoikeudellinen vastuujärjestelmä voi vaikuttaa siviilioikeudelliseen vastuujärjestelmään, voi vaikutus olla myös päinvastaista, kuten purkutilanteiden tarkastelu osoittanee. Koska tämä problematiikka on kiinteistökauppaan nähden jälkikäteistä, voidaan jatkotutkimustarpeita ajatellen suositella tutkittavan sopimusoikeudellisia instrumentteja, joilla puheena olevan kaltaisia sopimusriskejä voidaan välttää ja vähentää.
-
(2024)Ihmiskauppaan liittyy luonnollisen henkilön hyväksikäyttöä, joka voidaan toteuttaa henkilöön kohdistuvalla kontrollilla. Tekijät turvautuvat usein moninaisiin kontrollin keinoihin, joilla uhri alistetaan hyväksikäyttötilanteeseen. Yksi tapa käyttää kontrollia uhria hallitakseen on psykologinen kontrolli. Tekijän ei tarvitse käyttää fyysistä väkivaltaa saadakseen toisen alistumaan hyväksikäytön kohteeksi, vaan hienovaraisemmat psykologisin keinoin toteutetut kontrollin muodot ovat monesti riittäviä. Tähän liittyviä rikosoikeudellisesti haastavia kysymyksiä ovat muun muassa kysymykset siitä, mitä haavoittuvuus ihmiskaupan yhteydessä tarkoittaa, miten sitä voidaan hyväksikäyttää ja milloin kontrolli vaikuttaa uhriin siten, ettei tämä näe muuta vaihtoehtoa, kuin alistua hyväksikäyttöön. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitä psykologisella kontrollilla ihmiskaupan keinona tarkoitetaan ihmiskaupan tunnusmerkistön näkökulmasta. Tunnusmerkistön reunaehtoja pyritään selventämään hakemalla lainoppiin tukea muun muassa psykologisessa kirjallisuudessa esiin tuoduista vaikuttamisen, painostamisen ja henkisen väkivallan ilmiöistä. Tutkielmassa hyödynnetty monitieteellinen keskustelu yhdistettynä rikosoikeustieteeseen ja empiirisen haastattelututkimukseen pyrkii oikeustieteen ja monitieteellisen keskustelun kautta selventämään sitä, mikä epäasiallinen uhriin vaikuttaminen menee ihmiskaupan tunnusmerkistön piiriin ja mikä toisaalta jää sen ulkopuolelle. Tarkoituksena on myös selvittää miten tämä teoreettinen tunnusmerkistön tarkastelu vastaa soveltamiskäytännössä omaksuttuja lähtökohtia. Tutkielman lopuksi pyritään tuomaan esiin aineiston perusteella esiin nousseita ongelmakohtia koskien tunnusmerkistön mukaisen psykologisen kontrollin tunnistamista ja sen soveltamista. Vaikka tutkielmassa tarkastelun kohteena olevan ilmiön osalta on otettu edistysaskelia, on tutkielmassa esitetty erinäisiä muun muassa koulutukseen, erikoistumiseen ja tutkimukseen liittyviä suosituksia tutkielmassa esiin nousseiden rikosoikeudellisten ja rikosprosessioikeudellisten haasteiden helpottamiseksi. Tutkielmassa katsotaan, että tulee yhä jatkaa tutkimusta hienovaraisempien ihmiskaupan keinojen kartoittamiseksi ja tunnistamiseksi. Tätä kautta voidaan jatkaa sen arviointia, minkä tyyppinen psykologinen kontrolli ja yleisesti psyykkinen vaikuttaminen menee tosi asiassa tunnusmerkistön piiriin ja mikä puolestaan ei.
-
(2024)Oikeuksien sammumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa immateriaalioikeuden haltijalleen tuottama yksinoikeus lakkaa markkinoille saattamisen yhteydessä. Oikeuksien sammuminen on keskeinen keino varmistaa tavaroiden vapaa liikkuvuus EU:ssa, kun oikeudenhaltija ei lähtökohtaisesti voi estää tekijänoikeussuojaa saavan teoksen, tavaramerkillä varustetun tavaran tai patentin suojaaman keksinnön jälleenmyyntiä tai rinnakkaistuontia. Sammumisdoktriini toimii intressien tasapainottajana, kun oikeudenhaltijan yksinoikeutta rajoitetaan. Tutkielman pääasiallinen tarkoitus onkin oikeuskäytännön perusteella selvittää oikeuksien sammumisen suhdetta tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen. Toistan kirjallisuudessa esitetyn näkemyksen siitä, ettei vuosikymmeniä vanha tekijänoikeussääntely sovi sellaisenaan digitaaliseen ympäristöön. Oikeuksien sammumisen osalta tekijänoikeusdirektiivi 2001/29/EY ei ota huomioon digitaalisen maailman realiteetteja. Digitaalisten teosten sammumisen tulkinta on jäänyt EUT:n oikeuskäytännön varaan. Tarkastelen erityisesti ennakkoratkaisuja C-128/11 UsedSoft ja C-263/18 Tom Kabinet. UsedSoftissa EUT meni tulkinnassaan varsin pitkälle mahdollistaakseen oikeuksien sammumisen tietokoneohjelman osalta. Tom Kabinetin myötä digitaalisten eli aineettomien teosten jälkimarkkinat on nyt täysin estetty. Ratkaisu on herättänyt laajasti kritiikkiä muun muassa aineettomien ja aineellisten teosten välisen kahtiajaon vuoksi. Itse kiinnitän huomiota erityisesti EUT:n käyttämään ontuvaan argumenttiin, jonka mukaan tekijänoikeuden haltijan katsotaan saavan riittävän korvauksen työstään fyysisen teoksen ensimmäisen myynnin yhteydessä, mutta samaa ei tapahdu digitaalisen teoksen kohdalla. Tutkielmassa argumentoin, että tekijänoikeuksien sammumista tulisi jatkossa kehittää nimenomaan sääntelyn keinoin, sillä kyse on laajasti tekijänoikeuksiin vaikuttavasta asiasta. Lainsäätäjä on kuitenkin ollut haluton puuttumaan ongelmaan. Varovaisuus ilmenee esimerkiksi siitä, että asia jätettiin pois uuden tekijänoikeuksia digitaalisilla sisämarkkinoilla koskevan direktiivin (EU) 2019/790 valmistelusta, vaikka kysymys digitaalisten jälkimarkkinoiden sallimisesta oli vielä laajasti esillä julkisen kuulemisen yhteydessä. Tavaramerkkien osalta vastaan kirjallisuudessa esitettyyn kritiikkiin siitä, että EUT:n viimeaikaisen oikeuskäytännön perusteella tietyt tavaramerkit saavat jo liian voimakasta suojaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden kustannuksella. Erityisesti luksustavaramerkkien haltijat ovat tutkielmassa käsiteltyjen ratkaisujen mukaan voineet estää tavaroiden myöhemmän kaupanpidon vedoten “ylellisyyden tunnun” vahingoittamiseen ja siten tavaramerkin maineen vahingoittamiseen. Vastauksessani yhdyn väitteeseen siitä, että EUT:n tulkinta voi olla haitallista rinnakkaistuonnille ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteelle.
-
(2024)Benefit corporation on yritys, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen sillä ehdolla, että taloudellinen voitto saadaan aikaan harjoittamalla liiketoimintaa vastuullisista lähtökohdista. Benefit corporation -malli jakautuu kahteen eri pääkategoriaan: benefit corporation on oikeudellinen yhtiömuoto ja B Corp yksityisen sektorin tahon tarjoama sertifikaatti. Benefit corporation -ilmiön taustalla on kahden yhtiöoikeudellisen teorian, osakkeenomistajakeskeisyyden ja sidosryhmäteorian, välinen vastakkainasettelu. Voitontavoittelua ja sidosryhmien huomioimista yhdistelevän hybridimallin luomisen kannatuksen taustalla voidaan nähdä perinteisten yhteisömuotojen puutteellisuus, yritysmaailman epävarmuus yhteiskuntavastuun ja voiton tavoittelun yhdistämisen sallittavuudesta, kasvun ja omistajavaihdoksien tuomat haasteet sekä tahto valjastaa yrityssektori yhteiskuntavastuun suunnannäyttäjäksi. Ensimmäinen benefit corporation -laki saatettiin voimaan Marylandin osavaltiossa vuonna 2010. Benefit corporation -laki on nyky-ään voimassa yli neljässäkymmenessä Yhdysvaltain osavaltiossa ja muutamassa muussa Euroopan, Etelä-Amerikan ja Afrikan valtiossa. Benefit corporation -lainsäädäntö perustuu laajalti mallilainsäädäntöön, jonka neljä kulmakiveä ovat yhteiskuntavastuullisuutta ja voitontavoittelua yhdistävä toiminnan tarkoitus, yhtiön johdon sidosryhmiin liittyvät velvollisuudet, laajennettu kanneoikeus sekä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä lisäävät raportointisäännökset. Ensimmäinen ja Suomessa jo nykyään mahdollinen tapa omaksua benefit corporation -malli on B Corp -sertifikaatin hankkiminen. Sertifikaatin myöntämisen edellytyksenä on maakohtaisten oikeudellisten vaatimusten täyttyminen. Mahdollisen kotimaisen benefit corporation -lain säätämisen kannalta tutkielmassa kartoitetaan relevantin yhtiöoikeudellisen sääntelyn nykytilaa. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että Suomen osakeyhtiölaki ei ole osakkeenomistajakeskeisyyden periaatteen mukainen, vaan voittoa osakkeenomistajille tuotetaan pitkällä aikavälillä valistuneen arvonmaksimoinnin hengessä. Yhtiön pitkän aikavälin taloudelliseen tuloksellisuuteen tähtäävä tarkoitussäännös sallii yhtiön johdolle käytännöllisesti katsoen melko laajat mahdollisuudet yhteiskuntavastuun tavoitteluun. Valistuneen arvonmaksimoinnin periaate osoittaa kotimaisen osakeyhtiölain kuuluvan kuitenkin niin sanotun heikon yhteiskuntavastuun piiriin. Vahvan yhteiskuntavastuullisuuden mukaisuus edellyttäisi mahdollisuutta sellaiseen päätöksentekoon, jossa voiton tavoittelu edes pitkällä aikavälillä ei ole avainasemassa ja sidosryhmien etujen huomioiminen nostetaan samalle tasolle osakkeenomistajien edun kanssa. Kotimaisen yhtiöoikeuden puitteissa pitkäaikaisen voitontavoittelun sivuuttavat vastuullisuuspyrkimykset voidaan mahdollistaa muuttamalla yhtiön toiminnan tarkoitusta yhtiöjärjestysmääräyksellä. Benefit corporation -lain säätämisessä kohdattaisiin Suomessa monia haasteita. Viherpesun torjunnan välineenä benefit corporation -yhtiömuoto olisi heikko, sillä sääntelystä puuttuva johdonmukaisuus ja täytäntöönpanomekanismien tehottomuus vähentävät ajan myötä benefit corporation -nimikkeen uskottavuutta ja painoarvoa. Valistuneen arvonmaksimoinnin mukaisella voitontavoittelulla ja yhtiöjärjestysmuutoksilla voidaan käytännössä luoda tarpeeksi kattava turvasatama vahvaan yhteiskuntavastuuseen sitoutuneen yhtiön johdolle, joka haluaa toteuttaa laajojakin vastuullisuushankkeita. Pelkkä yritysjohtajien mahdollinen epävarmuus voitontavoittelun rajoihin liittyvästä oikeustilasta ei yksinään riitä perusteeksi suomalaisen benefit corporation -lain säätämiselle. Toiminnan tarkoitusta koskevat benefit corporation -mallilainsäädännön säännökset eivät toteuta tavoitettaan sidosryhmien huomioimisesta selkeästi, kun tulkinnanvaraisuuksia on enemmän kuin käytännön suuntaviivoja. Lisäksi uuden yhtiömuodon lisääminen osakeyhtiön ja yleishyödyllisen yhteisön väliin voisi kuitenkin horjuttaa olemassa olevia yhteisömuotoja. Benefit corporation -yhtiömuotoa voitaisiin väärinkäyttää luomalla benefit corporationeista mielikuvaa ”hyvänä yrityksenä” siinä missä tavalliset osakeyhtiömuotoiset kilpailijat olisivat ”huonoja yrityksiä”, jotka eivät toimi vastuullisesti. Lain säätäminen voisi vahvistaa väärää käsitystä siitä, että perinteisiä osakeyhtiöitä johdetaan pelkkä osakkeenomistajien taloudellinen voitto tähtäimessä. Benefit corporation -raporttia laadittaessa käytettävän standardin vapaa valittavuus, tilintarkastajan varmentamisvelvollisuuden puuttuminen ja virallisen sanktion puute raportin julkaisematta jättämisestä tekevät benefit corporation -mallilainsäädännön mukaisesta raportointivelvollisuudesta alttiin väärinkäytölle ja viherpesulle. Lisäksi benefit corporation -mallin yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen täytäntöönpanomenettely näennäisesti laajentaa osakeyhtiölain mukaista kanneoikeutta, mutta loppujen lopuksi säännökset tuovat vähän konkretiaa ja paljon epäselvyyttä. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että benefit corporation -mallin mukainen voitontavoittelun ja yhteiskuntavastuun yhdistävä ”hybridiyhtiö” on mahdollista luoda olemassa olevan yhtiöoikeudellisen sääntelyn puitteissa. Lähitulevaisuuden vahvan yhteiskuntavastuun periaatteen mukainen yhtiö syntyy yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen mahdollistavalla yhtiöjärjestysmääräyksellä ja EU-sääntelyn mukaisilla vastuullisuusvelvoitteilla, eikä benefit corporation -laille näin ollen ole paikkaa suomalaisessa yhtiöoikeudessa.
-
(2024)Yrityskaupat ovat olennainen osa tervettä ja toimivaa taloutta. Yrityskauppojen myötä voidaan saavuttaa parannuksia muun muassa yritysten kilpailukykyyn ja elinkelpoisuuteen. Samalla ne voivat kuitenkin mahdollistaa myös yritysten markkinavoiman lisääntymisen, josta aiheutuu haittaa niin kuluttajille kuin yhteiskunnalle laajemminkin. Yrityskauppavalvonnan tarkoituksena on puuttua nimenomaan tällaisiin haitallisiin muutoksiin markkinoiden rakenteessa. Kilpailuongelmia herättävissä yrityskaupoissa kilpailuviranomaisen tulee pyrkiä ensisijaisesti ratkaisemaan havaitut kilpailuhuolet yrityskaupan osapuolten antamin sitoumuksin. Yrityskaupalle asetettavat ehdot voivat kohdistua liiketoiminnan tai sen osan luovutuksiin sekä keskittymän tulevan käyttäytymisen sääntelemiseen. Sitoumuksilla on näin ollen olennainen merkitys niiden kohteena olevan yrityskaupan lopullisen sisältöön, mikä tekee niistä mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Tutkielmassa tarkastellaan yrityskauppavalvonnan yhteydessä annettavia sitoumuksia koskevia käytäntöjä Suomessa. Tarkastelun tavoitteena on muodostaa kattava yleiskuva sitoumusten tarjoamiseen liittyvistä käytännöistä sekä arvioida kuinka nämä käytännöt ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sitoumuskäytäntöä pyritään systematisoimaan tarkastelemalla sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston (”KKV”) että Euroopan komission antamia ohjeistuksia ja päätöksiä yrityskauppa-asioissa. Yrityskauppavalvonnan erityisluonteen vuoksi oikeusdogmaattista lähestymistapaa täydennetään myös muilla tutkimusmetodeilla. Erityisesti kvantitatiivinen tutkimusote on keskeisessä asemassa kilpailuviranomaisten ratkaisukäytännöstä tunnistettavien laajempien kehityssuuntien hahmottamisessa. Tutkielmassa tehdään neljä keskeistä havaintoa viimeaikaisesta sitoumuskäytännöstä. Ensinnäkin huomataan, että valinta rakenteellisten ja ei-rakenteellisten sitoumusten välillä noudattaa edelleen tyypillisesti jakoa horisontaalisiin ja vertikaalisiin yrityskauppoihin. Toiseksi havaitaan yhä useamman yrityskaupan päätyvän jatkokäsittelyvaiheeseen sekä niiden päätteeksi annettavien sitoumusten lisääntyneen. Tämän katsotaan voivan olla seurausta KKV:n linjanmuutoksesta ja/tai valvontaprosessin yleisestä kehittymisestä. Kolmanneksi todetaan KKV:n olleen aiempaa kiinnostuneempi luovutettavien omaisuuserien ostajista. Tämä on nähtävissä erityisesti etukäteisostaja- sekä fix-it-first-sitoumusten nopeasta yleistymisestä KKV:n ratkaisukäytännössä muutaman viime vuoden aikana. Lopuksi todetaan digitaalisten markkinoiden asettavan uusia vaatimuksia myös sitoumusten näkökulmasta. Tämän ennakoidaan johtavan ei-rakenteellisten sitoumusten yleistymiseen tulevaisuudessa.
-
(2024)Tutkielmassa tarkastellaan työsyrjintädirektiivin tarkoittamaa uskontoperusteista välillistä syrjintää EU-oikeudellisen oikeuskäytännön avulla. Tutkielma pyrkii systematisoimaan EU-tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännön mukaista välillisen syrjinnän kiellon soveltamislinjausta sekä tarkastelemaan välillisen syrjinnän kiellon toimivuutta yhdenvertaisuuden takaajana. Samalla pyrkimyksenä on kriittisen lainopin keinoin analysoida tarkasteltavana olevan EUT:n ja sitä tukevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön ilmentämää yhdenvertaisuuskäsitystä. Tutkielmassa havaitaan EUT:n sallivan välillisesti eriarvoisen kohtelun oikeuttamisen uskontoperusteisissa työsyrjintätapauksissa laaja-alaisin perustein. Uskonnollista syrjintää koskevan oikeuskäytännön perusteella voidaan todeta, että oikeuttamisperusteiden eritahtisuuden vuoksi välillisen syrjinnän kielto ei kykene takaamaan yhdenvertaisuuden toteutumista välittömän syrjinnän kiellon tapaan. Oikeuskäytännön tarkastelu kriittisen lainopin keinoin osoittaa puolestaan tuomioistuinten tarkastelukulman olevan korostuneesti kiinni muodollisessa yhdenvertaisuuskäsityksessä sekä ilmentävän elinkeinonvapauden korostunutta perusoikeudellista asemaa ja uskonnon identiteettipoliittista merkitystä välillisen syrjinnän kiellon soveltamisessa.
-
(2024)Käsitys veroparatiiseista ja aggressiivisesta verosuunnittelusta on muuttunut kuluvan vuosituhannen aikana. Yritykset ja yksityishenkilöt ovat hakeutuneet verohyötyjen perässä ulkomaille, kuten esimerkiksi Panaman ja Pandoran papereiden tietovuodot paljastivat. Tämä on johtanut verojen väärinkäytöksiä torjuvan lainsäädännön eksponentiaaliseen kehitykseen, mutta veroetuusjärjestelmien hyväksikäyttö on edelleen laaja ilmiö, jolla on monia negatiivisia vaikutuksia, mukaan lukien ihmisoikeuksiin ja kehitysmaiden talouteen. Etenkin aggressiivinen verosuunnittelu on nostanut verotuksen mukaan vastuullisuuskeskusteluun. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella veroetuusjärjestelmien hyväksikäytön vaikutuksia yritysten vastuullisuuteen. Tutkielma pyrkii alkuun valottamaan veroparatiisien määritelmää ja niihin liittyvän yritystoiminnan oikeudellista arviointia, samalla selvittäen, miten yritykset hyödyntävät veroetuusjärjestelmiä. Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen, millä tavoin vastuullinen verotus voidaan integroida laajemmin yritysvastuun käsitteeseen yritysten näkökulmasta. Tutkielma korostaa vastuullisen veronmaksun merkitystä yritysvastuun näkökulmasta ja käsittelee tulevaisuuden suuntaviivoja avaamalla verovastuuseen liittyvää laajaa sääntelykehikkoa. Tutkielma pohtii myös, miten yritysvastuu soveltuu veroasioihin, ja miten yritysvastuu ja aggressiivinen verosuunnittelu voivat olla ristiriidassa keskenään ja millaisia ratkaisuja tähän ongelmaan voitaisiin löytää. Tutkielman tavoitteena on tarjota analyysi yritysvastuun ja vero-oikeudellisten käytäntöjen välisestä suhteesta. Tutkielmassa havaitaan, että viimeaikaiset ponnistelut, kuten OECD:n BEPS-hanke, ovat vähentäneet aggressiiviseen verosuunnitteluun liittyviä huolenaiheita, mutta niihin ei silti pystytä aina tehokkaasti puuttumaan verolainsäädännön puitteissa. Etenkin monet veroraportointivaatimukset koskevat vain marginaalista yritysryhmää. Sen sijaan yritysvastuuta arvioivat tahot eivät ole sidottuja näihin tarkkoihin kehyksiin. Verovastuullisuus edellyttää läpinäkyvyyttä yritysten verotuskäytännöissä ja proaktiivista lähestymistapaa vero-oikeuden noudattamisessa, ylittäen pelkän lakisääteisten vaatimusten täyttämisen. Tämä voi käytännössä sisältää veroraportoinnin parantamisen, aggressiivisen verosuunnittelun välttämisen ja aktiivisen osallistumisen oikeudenmukaisempien verokäytäntöjen edistämiseen.
-
(2024)Since early 2020, COVID-19 has indiscriminately affected societies around the globe, resulting in significant consequences on various aspects of our lives. Nonetheless, throughout the pandemic, our human and planetary systems have had to confront additional crises, such as rapid climate change. As such, there is a growing concern about environmental problems related to consumption and waste management, and research points to the need for extensive, substantial shifts in our societies and activities. In 2020, the European Commission published the European Green Deal, an unprecedented and transformative policy framework, aiming to reshape the landscape of sustainability in the European Union. At the forefront of the European Green Deal is the objective of transforming the European Union into a circular economy, shifting away from the linear economy model. Key activities to promote sustainability and a circular economy are different forms of material and product reuse, such as upcycling, furthermore, contributing to preserving the life cycle of a product. Despite its contribution to a sustainable and circular economy, upcycling may potentially constitute trademark infringement under the current framework of EU trademark law. Significantly, trademark proprietors may invoke their rights to oppose attempts by third parties to upcycle products containing the proprietor's trademark if done without the consent of the trademark proprietor. The intersection between trademark rights, sustainability, and the circular economy furthermore presents the need to reconsider the current trademark system in light of the growing environmental challenges of our society. Situated within the context of upcycling, this thesis aims to provide insight into the alignment of prevailing EU trademark law with the objectives of promoting sustainability and a circular economy in the EU. Furthermore, this thesis contributes with a discussion of how the trademark law can be better shaped to ensure integration with sustainability and circularity objectives. The thesis concludes that under the current trademark system, the extent to which trademark proprietors can control their products in relation to activities conducted by third parties is not aligned with the objectives of the European Green Deal. In the future, structural-level amendments to the current trademark law could be made to promote sustainability and circularity. However, at the present, revisiting existing provisions, namely exceptions and limitations, can be considered a viable strategy. Overall, it is argued that existing provisions should be interpreted more broadly, ensuring that the trademark system evolves with contemporary interests and does not impede the development of sustainable and circular practices.
-
(2024)Perustuslakivaliokunta ei ole arvioinut rikoslain 12 luvun 7 §:n turvallisuussalaisuuden paljastamiskriminalisoinnin perustuslainmukaisuutta sitä säädettäessä. Lakivaliokunta on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että paljastamiskriminalisoinnin tunnusmerkistön avoimuus voi uhata ilmaisunvapautta. Paljastamiskriminalisoinnin ja sananvapauden välinen ristiriita on aktualisoitunut Viestikoekeskus-jutussa, jossa Helsingin käräjäoikeus on ratkaisullaan arvioinut sananvapautta oikeuttamisperusteena, mutta päätynyt kahden toimittajan osalta syyksilukevaan tuomioon. Tässä tutkimuksessa esitetään, että sananvapauden soveltuminen oikeuttamisperusteena tulee sitoa perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin. Arvioitaessa sananvapauden soveltumista turvallisuussalaisuuden paljastamisen oikeuttamisperusteena keskeisimmäksi rajoitusedellytyksistä osoittautuu suhteellisuusedellytys, joka on ratkaisevassa asemassa sekä kansallisella tasolla että kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden täyttämisessä. Rikoslain 12 luvun 7 §:n soveltamisen edellyttämässä suhteellisuuspunninnassa vastakkain asettuvaa sananvapautta ja kansallista turvallisuutta tarkastellaan oikeusperiaatteina, joiden sisältöä määritetään oikeuslähteiden perusteella. Ihmisoikeusvelvoitteiden täyttämisen näkökulmasta tärkein oikeuslähde on EIT:n EIS 10 artiklaa koskeva ratkaisukäytäntö. EIT:n soveltaman harkintamarginaaliopin vuoksi kuitenkin katsotaan, että yleisistä rajoitusedellytyksistä kansallinen suhteellisuusedellytys asettaa tiukimmat edellytykset sananvapauden rajoittamiselle. Kansallisen turvallisuuden painoarvo osoittautuu tutkimuksessa kansallisessa perusoikeusjärjestelmässä sananvapautta heikommaksi. Tämän painoarvoeron katsotaan johtavan siihen, ettei rikoslain 12 luvun 7 §:n soveltaminen voi useissa sen tunnusmerkistön piiriin kuuluvissa tilanteissa täyttää kansallista suhteellisuusedellytystä. Sananvapaus osoittautuu siten tutkimuksessa voimakkaammaksi turvallisuussalaisuuden paljastamisen oikeuttamisperusteeksi kuin Helsingin käräjäoikeuden Viestikoekeskus-ratkaisulla suorittamassa arviossa.
Now showing items 21-40 of 3789