Browsing by Subject "työttömyysturva"

Tässä tutkielmassa avataan aluksi työttömyysvakuutusjärjestelmän kehittymistä Suomessa, minkä jälkeen siirrytään tarkastelemaan kyseisen järjestelmän ensimmäisen yksityisen toimijan, niin sanotun Loimaan kassan, synty- ja kehitysvaiheita. Päähuomion saa kuitenkin Loimaan kassaan liittyvä julkisuudessa käyty keskustelu. Tutkimuksen tarkastelujaksoina ovat syksy 1991 ja kevät 1992, vuodet 2001–2002 sekä vuodesta 2005 kevääseen 2006 ulottuva aikaväli. Lähtökohdat tutkimukselle ovat varsin hedelmälliset, sillä kyseistä toimijaa suoranaisesti koskenutta aikaisempaa tutkimusta ei ole tai siihen liittyvä tutkimus on varsin puutteellista. Loimaan kassa osoittautuu myös eräänlaiseksi solmukohdaksi, joka linkittyy useaan laajempaan teemaan, kuten ammatillisessa järjestäytymisessä tapahtuneisiin muutoksiin ja niin sanotun Ghent -järjestelmän murenemiseen. Työttömyysvakuutusjärjestelmän katsauksessa tukeudutaan aikaisempaan tutkimukseen eli sekundaarilähteisiin. Kassan synty- ja kehitysvaiheiden selvittämisessä käytetään alkuperäislähteinä Kansallisarkistosta, Finanssivalvonnasta, korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja Loimaan kassan omasta arkistosta löytyviä asiakirjoja. Suurin aineistokokonaisuus muodostuu sanoma- ja järjestölehdistä sekä verkkojulkaisuista, joiden avulla analysoidaan aikalaiskeskustelua. Työssä käydään systemaattisesti läpi kahden sanomalehden, SAK:n ja STTK:n järjestölehden sekä suurten työnantajien ja pienten työnantajien jäsenlehdet. Aineistoa tukemaan on valittu uutisia Loimaan kassan hallussa olevista lehtileikekansioista. Tutkielmassa hyödynnetään lisäksi haastattelumenetelmää, joka tuo esille haastateltujen muistitietoa tutkimuskohteeseen liittyvistä vaiheista. Näkökulmasta johtuen haastattelut eivät kuitenkaan kuulu primaarilähteisiin. Tutkielman keskeisistä tuloksista voidaan sanoa seuraavaa. Suomalaisesta työttömyysvakuutusjärjestelmästä on väännetty kättä viimeisen sadan vuoden ajan. Lopulta päädyttiin niin sanottuun Ghent -järjestelmään, jossa ammattiliittojen yhteydessä toimivat vapaaehtoiset ja valtion subventoimat työttömyyskassat takasivat jäsenilleen ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen. Tällä järjestelmällä, toisin sanoen ammattiliiton jäsenyyden tuomalla paremmalla työttömyyskorvauksella on ollut ammatillista järjestäytymistä tukeva funktio. Vuonna 1991 syntyi ensimmäinen ammattiliitoista riippumaton työttömyyskassa, joka rikkoi ammattiyhdistysliikkeen hallussa olleen työttömyysvakuutusmonopolin. Loimaan kassan pystyttämisen taustalla havaitaan läheinen kytkös työnantajapiireihin, vaikkakaan kassa ei ollut minkään yrittäjäjärjestön virallinen hanke. Uusi, valinnanvapautta korostava ja poliittisesti sitoutumaton työttömyysvakuuttaja menestyi nopeasti, ja sille löytyi markkinarako Suomalaisessa yhteiskunnassa. Vuoden 2001 alussa kassa laajensi toimialaansa julkiselle puolelle ja vuonna 2002 siitä tuli Suomen suurin työttömyyskassa. Viimeiset jäsenrajaukset poistettiin vuoden 2005 keväällä, jolloin nimensä Yleiseksi työttömyyskassaksi muuttaneesta toimijasta tuli kaikille palkansaajille tarkoitettu työttömyyskassa. Vuoden 2006 lopussa YTK:ssa oli lähes 260 000 jäsentä. Loimaan kassa pyrki myös laajentamaan palvelutarjontaansa asiakkailleen. Käytännössä näin tapahtuikin vuosien 2005 ja 2006 vaihteessa, kun YTK-Yhdistys aloitti toimintansa. Yhdistys tarjosi YTK:n jäsenille lisäpalveluita, joista merkittävin oli oikeusturvavakuutus. Loimaan kassa ei herättänyt julkisuudessa suurtakaan huomiota 1990-luvun alkuvuosina, mikä on yllättävää. Alun tunnelmat olivat, riippuen tarkasteltavasta lehdestä, sekä epäileviä että myönteisiä. Loimaan kassan voidaan katsoa olleen harvinainen aihe lehtien palstoilla kaikilla tarkastelujaksoilla. Kassan menestyessä ja ammattiliittojen jäsenmäärän samalla pudotessa, siihen kriittisesti suhtautuneet kirjoitukset lisääntyivät tuntuvasti. Kritiikki tuli pitkälti ammattiyhdistysliikkeen toimijoiden suunnalta. Loimaan kassan toimijat olivat puolestaan valinneet passiivisen strategian, jonka seurauksena kassaan liittyneitä myönteisiä kirjoituksia oli vähän. Liittojen ja työttömyyskassojen erillisyyden korostaminen voidaan kuitenkin katsoa erääksi esiintyneistä kestoteemoista, jonka esilläpito oli tärkeää yksityiselle työttömyyskassalle. Uutisoinnin negatiivisuutta lisäsivät viimeisellä tarkasteluvälillä Loimaan kassassa käyty niin kutsuttu johtajakiista sekä YTK:n ja YTK-Yhdistyksen kyseenalainen ja läheinen kytkös. Tutkielmasta myös selviää, että kamppailua käytiin muuallakin kuin lehtien sivuilla. Konkreettisista esimerkeistä mainittakoon kirjalliset kysymykset eduskunnan puhemiehelle ja valitukset Vakuutusvalvontavirastolle. Tutkimuksen keskeisenä johtopäätöksenä on se, että ammattiyhdistysliikkeen edunvalvontatyö on tärkeässä roolissa yhteiskunnassa, sillä työttömyys- ja oikeusvakuutus eivät pysty turvaamaan työntekijöiden oikeuksia työpaikoilla. Kyseiset vakuutukset astuvat voimaan vasta kun pahin on tapahtunut.

Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen työttömyysturvan perus- ja ansioturvan välisien kytköksien säilyttämiseen ja purkamiseen liittyviä perusteluita. Lisäksi tarkastellaan nykymuotoisen, kytkökset sisältävän työttömyysturvan oikeudenmukaisuutta. Kytköksien tarkastelu nousi ajankohtaiseksi Sata-komitean perustamisen myötä vuonna 2007. Sata-komitean tehtävänä oli valmistella sosiaaliturvan kokonaisuudistusta. Kytkös nousi uudelleen ajankohtaiseksi Osmo Soininvaaran kirjan 'SATA-komitea. Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa?' julkaisun myötä sekä vuoden 2011 eduskuntavaalien ja hallitusneuvotteluiden yhteydessä. Vuoden 1984 työttömyysturvauudistuksessa ansiopäivärahan laskukaava muodostui kytkökset sisältäväksi. Työttömyysturvassa on ansio- ja perusturvan välillä kaksi kytköstä. Ensimmäinen liittyy siihen, että ansiopäiväraha muodostuu perus- ja ansio-osasta. Perusosa on peruspäivärahan suuruinen, ja sen päälle tulee ansio-osa. Toinen kytkös on niin kutsuttu ansiopäivärahan taitekohta. Ansiopäivärahan suuruus riippuu työttömyyttä edeltävistä palkkatuloista. Perusosan päälle tuleva ansio-osa on 45 prosenttia palkan ja peruspäivärahan erotuksesta taitekohtaan asti, ja sen ylimenevältä osalta 20 prosenttia. Taitekohta on 105-kertaisen peruspäivärahan suuruinen. Täyden työmarkkinatuen suuruus vastaa peruspäivärahan suuruutta. Peruspäivärahan kehitys on jäänyt jälkeen ansiopäivärahan kehityksestä. Huono-osaisimpien työttömien asemaa ei voida parantaa itsenäisesti, koska työttömyysturvan kytkökset aiheuttavat sen, että peruspäivärahaa ei voida nostaa ilman, että myös ansiopäiväraha nousee. Peruspäivärahan korottaminen on tästä syystä kallista ja haasteellista. On yleisesti hyväksyttyä, että yhteiskunnan tulisi pyrkiä oikeudenmukaisuuteen. Oikeudenmukaisuuden määritelmä ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Oikeudenmukaisuuden nimissä voidaankin puolustaa eri asioita. John Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian mukaan epäoikeudenmukaisuus voidaan käsittää eriarvoisuudeksi, joka ei ole kaikille hyödyksi. Toisin sanoen ei ole epäoikeudenmukaista, että jotkut saavat suurempia etuja kuin toiset, jos tämän ansiosta myös huono-osaisempien tilanne paranee. Oikeudenmukaisuudella viitataan usein myös yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. Sosiaaliturvan voidaan nähdä toimivan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tavoittelun muotona. Tutkimuksen aineisto koostuu yhteensä yhdeksästätoista puheenvuorosta, kahdestatoista lehtikirjoituksesta sekä osasta Osmo Soininvaaran kirjaa 'SATA-komitea. Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa?'. Puheenvuorot ovat blogien, lehtikirjoitusten, mielipidekirjoitusten, kolumnin sekä puheen muodossa. Aineistoon on valittu poliittisten päättäjien ja ammattiyhdistysliikkeen edustajien puheenvuoroja sekä suurimpien puolueiden äänenkannattajien ja Helsingin Sanomien lehtikirjoituksia. Aineisto on rajattu näin, koska on haluttu tuoda esiin mielipiteitä ja perusteluita, joilla on todennäköisimmin vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon. Tutkimuksen metodina toimi aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineiston kautta tarkasteltiin, mitä perusteluita käytetään kytköksien säilyttämiselle ja purkamiselle. Kytköksien purkamiselle perusteluna käytetään sitä, että tällä hetkellä työttömien perusturvan korottaminen on haastavaa. Tämän hetkinen ansiopäivärahan laskukaava aiheuttaa sen, että peruspäivärahan korotukset kohdistuvat euromääräisesti suurimpina korkeimpiin ansiopäivärahoihin, minkä kytköksien vastustajat katsovat olevan epäoikeudenmukaista. Kytköksien säilyttämistä perustellaan sillä, että työttömyyskassojen jäsenet ovat vakuuttaneet itsensä ja ovat sen vuoksi oikeutettuja korkeampiin päivärahoihin, jotka muodostuvat kytköksien perusteella. Kytköksien kannattajat katsovat peruspäivärahan korotusten kuuluvan kaikille työttömille, jotta valtio kohtelee heitä tasavertaisesti. Kytköksien purkaminen voisi aiheuttaa vastakkainasettelua työttömien välillä, kun kohtelu ei olisi enää tasavertaista. Kytköksien vastustajat katsovat tämän hetkisen työttömyysturvan, jossa vain ansiopäivärahaa voidaan korottaa itsenäisesti, luovan vastakkainasettelua. Selkeimmin kytköksien säilyttämisen kannalla ovat ammattiyhdistysliikkeen edustajat, purkamisen kannalla vihreät. Oikeudenmukaisuuden tulkinnat ovat kytköksen säilyttämisen ja purkamisen kannalla olevien näkökulmista erilaisia. Kun tarkastelun kohteena ovat kytköksen purkamisen perustelut, koetaan perusturvan varassa olevien työttömien nykytilanne epäoikeudenmukaiseksi. Oikeudenmukaisuutta koetaan saavutettavan sillä, että kytkökset puretaan, ja näiden työttömien tilannetta voitaisiin parantaa itsenäisesti. Kuitenkin kytköksen säilyttämisen kannalta asiaa katsottaessa nykyjärjestelmä on oikeudenmukainen, koska valtio maksaa kaikille työttömille saman peruspäivärahan suuruisen osuuden. Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa voidaan soveltaa nykyjärjestelmään siltä osin, että peruspäivärahan korotuksista hyötyvät kaikki, myös huono-osaisimmat.

Työelämä ja työn tekemisen eri muodot ovat olleet viime vuosina murroksessa. Esimerkiksi alustojen kautta tapahtuva palvelujen tarjoaminen on tuonut mukanaan uudenlaisia työoikeudellisia haasteita sen määrittämisessä, suoritetaanko työtä työsuhteessa vai yrittäjänä. Sen lisäksi, että työtä suorittavan henkilön statuksen määrittäminen on tärkeää työn suorittamiseen liittyvien vastuiden ja velvollisuuksien oikean kohdistumisen osalta, kyseisellä rajanvedolla on merkitystä myös työttömyysturvan näkökulmasta. Työttömyysturvajärjestelmä sisältää palkansaajan ja yrittäjän käsitteet ja näitä ryhmiä koskevat säännökset eroavat toisistaan. Tällä on merkitystä erityisesti ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahaoikeuden kannalta, sillä henkillön on vakuutettava itsensä työttömyyden varalta joko palkansaajalle tai yrittäjälle tarkoitetussa työttömyyskassassa. Mikäli oikeussuhteen muoto on tulkittu väärin henkilön liittyessä työttömyyskassan jäseneksi, hän ei voi nykylainsäädännön mukaan kerryttää työttömyyspäivärahaoikeuden saamisen edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa kyseisen kassan jäsenenä. Tutkielman metodina käytetään lainoppia ja se keskittyy erityisesti työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momenttiin sisältyvään työsuhteen tunnusmerkkien tulkintaan. Lisäksi tutkielmassa selvitetään yritystoimintana suoritetun työn aineellisia ja muodollisia tunnusmerkkejä. Tutkielmassa pohditaan lisäksi työttömyysturvan näkökulmasta näiden kahden työntekomuodon erotteluun liittyvää ongelmallisuutta tilanteissa, jossa työn suorittamisen muoto on epäselvä. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että voimassa olevan lainsäädännön perusteella on edelleen vaikea hahmottaa alustatyötä tekevän henkilön oikeudellista asemaa. Työttömyysturvalain säännökset eivät puolestaan ole riittävän joustavat epäselvässä tilanteessa, vaan käytännössä työn tekemisen muodon tulisi aina olla etukäteen selvillä ansiosidonnaisen päivärahaoikeuden saamiseksi. Tilannetta saattaa kuitenkin osaltaan helpottaa 1.7.2023 voimaan astuva muutos työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan tulkinnanvaraisissa tilanteissa työsuhteen olemassaolo arvioidaan kokonaisharkinnalla. Järjestelmään pyritään luomaan selkeyttä myös EU-oikeudellisella tasolla. Komissio on antanut asiaan liittyen ehdotuksen alustatyödirektiiviksi, jolla pyritään puuttumaan tilanteisiin, jossa tosiasiallisesti työsuhteinen työ suoritettaisiin yrittäjänä vain muodollisin perustein. Myös työttömyysturvalainsäädäntöön on ollut suunnitteilla muutoksia, joiden avulla pystyttäisiin paremmin vastaamaan murroksesessa olevan työelämän haasteisiin.

Tutkielmassa arvioidaan, miten työttömyysturvan enimmäiskeston rajaaminen vuonna 2014 on vaikuttanut työttömyyden pituuteen. Enimmäisaikaa lyhennettiin tuolloin 100 päivällä niiltä työttömiltä, joilla on alle 3 vuoden työhistoria. Tutkimuksen aineistona on käytetty henkilötason rekisteriaineistoja työttömyysetuuksista ja ansaintajaksoista. Toimenpiteen vaikutusta arvioidaan vertaamalla, miten ero lyhyen ja pitkän työhistorian henkilöiden työttömyysjaksoissa muuttuu vuonna 2014. Erotukset erotuksissa -asetelmassa ei tunnisteta tilastollisesti merkitseviä vaikutuksia jaksojen pituudessa. Lyhyen työhistorian työttömien havaitut keskimääräiset työttömyysjaksot pitenivät selvästi sekä verrattuna edelliseen vuoteen että suhteessa pidemmän työhistorian työttömiin. Käytettyä tutkimusasetelmaa rasittavat muut samanaikaiset muutokset työttömyysturvassa, suhdannevaihtelun mahdollisesti erilaiset vaikutukset ryhmiin sekä luokitteluun liittyvä mittausvirhe. Kokonaisuutena arvioiden tutkimusasetelman oletuksia ja siten asetelman luotettavuutta kohtaan jää vakava epäily. Lisätarkasteluna tutkielmassa esitetään ennen–jälkeen -arvio siitä, miten työttömyys on muuttunut vuonna 2017. Tuolloin työttömyysturvan enimmäiskestoa lyhennettiin kaikilta 100 päivällä. Tässä tarkastelussa havaitaan, että työttömyysjaksot ovat lyhentyneet merkittävästi useissa kohdin työttömyyden aikaprofiilia. Keskimäärin jaksojen pituus on vähentynyt jopa yli 20 etuuspäivällä tai 20 prosentilla. Muutos on suunnaltaan sopusoinnussa aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa. Enimmäiskeston rajauksen mahdollista vaikutusta ei tässä tapauksessa voida kuitenkaan luotettavasti erottaa muista työttömyyden pituuteen vaikuttavista tekijöistä.