Browsing by Subject "tuloverolaki"

Ulkomaiset sijoitukset ovat merkittävässä roolissa Suomen kiinteistösijoitusmarkkinalla ja erikoissijoitusrahastot ovat yksi Suomessa laajalti käytetyistä kiinteistösijoittamisen muodoista. Pääosin kiinteistövarallisuuteen sijoittavat erikoissijoitusrahastot ovat kirjoittamisen hetkellä voimassa olevan lainsäädännön mukaan TVL 20a §:n edellytysten täyttyessä verovapaita rahastoja. Globalisoituvalla markkinalla kansainväliset tilanteet on otettava entistä tarkemmin huomioon, minkä johdosta Sanna Marinin hallitus on ottanut tavoitteekseen Suomen veropohjan tiivistämisen. Tämän tutkielman aiheena on yksi veropohjan tiivistämisen eteen selvitetyistä uudistamishankkeista – harvaomisteisiin pääosin kiinteistövarallisuuteen sijoittaviin erikoissijoitusrahastoihin sovellettavaksi ehdotettu läpivirtausmalli. Marinin hallituksen työstämän läpivirtausmallin olisi ollut tarkoitus tiivistää Suomen veropohjaa etenkin sellaisissa kansainvälisissä tilanteissa, joissa TVL 20a §:n soveltuessa Suomessa sijaitsevasta kiinteistövarallisuudesta saadut tulot jäävät Suomen verotusvallan ulkopuolelle. Suomessa sijaitsevasta kiinteästä omaisuudesta saatu tulo voi rajoitetusti verovelvollisen rahasto-osuudenomistajan kohdalla jäädä Suomen verotusvallan ulkopuolelle sellaisessa tilanteessa, jossa tulolähteen katsotaan olevan kiinteistön sijaan verovapaa erikoissijoitusrahasto. Ehdotetun läpivirtausmallin soveltuessa tulo olisi puolestaan nähty kiinteästä omaisuudesta saatuna tulona, jonka verottamiseen Suomella on oikeus. Tutkielmassa arvioidaan pääosin oikeusdogmatiikan keinoin läpivirtausmallin toimivuutta kokonaisuutena, sekä edellytyksiä sen implementoinnille. Tutkimuksen myötä ilmenneisiin epäkohtiin ehdotetaan myös mahdollisuuksien mukaan ratkaisuvaihtoehtoja. Etenkin läpivirtausmallin vaikutusarviointiin otetaan kantaa myös veropoliittisesta sekä oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Läpivirtausmallin taustalla on kestävä ajatus Suomelle kuuluvan verotusvallan tehokkaammasta hyödyntämisestä, mutta tämä on tehtävä kestävällä ja tehokkaalla tavalla. Läpivirtausmallin on nähty olevan tähän varteenotettava vaihtoehto, mutta ongelmallisena näyttäytyvät etenkin tutkielmassa käsiteltävät mallin ehdotettu soveltamisala, mallin hallinnollinen taakka, sekä verovastuun jakautuminen mallin soveltuessa. Edellä mainitut ongelmakohdat huomioon ottaen läpivirtausmallin implementoiminen ei ole täysin mahdoton ajatus, mutta onnistuminen vaatisi kattavaa mallin jatkotyöstämistä. Suomen veropohjan tiivistämiseksi olisi kuitenkin perusteltua arvioida myös sijoitus- ja erikoissijoitusrahastojen verotuksen kokonaisvaltaisempaa uudistusta läpivirtausmallin sijaan.

Talouden globalisaation, digitalisaation ja rajojen madaltumisen myötä kansainvälisen verotuksen kenttä on jatkuvassa muutoksessa. Henkilöiden ja varallisuuden vapaan liikkuvuuden seurauksena myös yritysten kansainvälinen kanssakäyminen lisääntyy jatkuvasti ja valtioiden välinen kilpailu alueellisen verotusvallan jakaantumisesta lisää merkitystään. Verotusvallan ulottuvuuteen liittyvät tavoitteet ovat Suomessakin olleet pidempään esillä, ja useita vuosia kestäneen valmistelutyön jälkeen Suomen tuloverolakia muutettiin saattamalla voimaan säännös, jonka mukaan verovuoden 2021 alusta yleisesti verovelvolliseksi katsotaan aikaisemmasta oikeustilasta poiketen myös ulkomailla perustettu tai rekisteröity yhteisö, mikäli sen tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa. Muutoksen tavoitteena on ensisijaisesti laajentaa Suomen verotusoikeutta, turvata yhteisöverotuottojen kertyminen ja ehkäistä kansainvälisten yritysten aggressiivista verosuunnittelua. Muutos on kansallisen verosääntelyn näkökulmasta varsin merkittävä, mutta kansainvälisesti on yleistä, että rekisteröinnin ohella myös tosiasiallinen johtopaikka voi muodostaa yhteisölle yleisen verovelvollisuuden. Muutosta voidaankin pitää varsin perusteltuna, sillä sen seurauksena Suomen alueellinen verotusvalta laajenee samanlaiseksi kuin useiden muiden valtioiden ja sääntely soveltuu aikaisempaa paremmin myös verosopimusten kaksoisasujatilanteiden ratkaisemiseen. Verovelvollisten näkökulmasta tosiasiallisen johtopaikan määritelmän selkeys on erityisen tärkeää lainkäytön ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden kannalta. Vaikka sääntelyssä onkin pyritty selkeyteen, ei lainsäätäjän ole mahdollista huomioida kaikkia käytännön soveltamistilanteita, joten useita tulkintakysymyksiä on edelleen jäänyt avoimeksi. Määritelmän lopullinen sisältö tuleekin luultavasti täsmentymään tulevaisuudessa kansallisen oikeuskäytännön lisääntyessä. Tutkielmassa selvitetään pääasiallisesti oikeusdogmatiikan keinoin voimassa olevan kansallisen sääntelyn mukaisen tosiasiallisen johtopaikan käsitteen sisältö sekä sen tulkintaa rajanvetotilanteissa ohjaavat keskeiset oikeuslähteet ja periaatteet. Tutkielmassa käsitellään lisäksi vastaavan sääntelyn sisältöä malliverosopimuksissa ja muiden valtioiden sääntelyssä, tarkemman tarkastelun kohdistuessa tältä osin Tanskan ja Ison-Britannian käytäntöihin. Tässä yhteydessä nostetaan kuitenkin esiin verrokkimaiden sääntelyn ja oikeuskäytännön hyödyntämiseen kansallisen tason tulkinnanvaraisissa tilanteissa liittyvät ongelmat, joiden seurauksena niiden hyödyntämiseen tulee suhtautua varauksella. Näin ollen tutkielman keskeinen sisältö tiivistyy erilaisten tulkintavaihtoehtojen mallintamiseen ja muun muassa lain tavoitteiden merkitykseen suhteessa tulkintaongelmien ratkaisuun. Tulkintavaihtoehtojen arvioinnissa lakimuutoksen tavoitteista painoarvoa annetaan tutkielman näkökulmasta etenkin epäasianmukaisten ja keinotekoisten veron välttämiseen tähtäävien järjestelyjen estämiselle.

Tutkielmassa tarkastellaan ulkomaisten yhtiö- ja trustimuotoisten vaihtoehtorahastojen Suomesta saaman portfolio-osinkotulon verokohtelua tuloverolain 20 a §:n sekä EU-oikeuden valossa. Sijoitusrahastomarkkinat ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä nopeasti ja Suomeen kohdistuvalla kansainvälisellä sijoitusrahastotoiminnalla on nykyään tyypillisesti liittymiä Suomen lisäksi myös muihin valtioihin. Sijoitusrahastojen vero- ja yksityisoikeudelliseen sääntelyyn tehdyt uudistukset valmistuivat keväällä 2019. Uudistusten myötä voimaan tulleella tuloverolain (1535/1992) 20 a §:llä täsmennettiin kotimaisten ja ulkomaisten sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen verovapauden edellytyksiä. TVL 20 a §:n verovapautta koskevia säännöksiä sovelletaan myös niitä vastaaviin sopimusperusteisiin ulkomaisiin sijoitusrahastoihin. Sijoitusrahastojen rajat ylittävän toiminnan verottamiseen liittyy haastava tasapainoilu pääomien vapaan liikkuvuuden turvaamisen ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. TVL 20 a §:n tarkkarajaiset vaatimukset herättävän kysymyksiä sääntelyn EU-oikeuden mukaisuudesta erityisesti pääomien vapaan liikkuvuuden näkökulmasta. Rajoitetusti verovelvollisten sijoitusrahastojen verotuksessa eniten tulkintaongelmia ovat aiheuttaneet kysymykset siitä, milloin ulkomainen sijoitusrahasto on vertailukelpoinen kotimaisen TVL 20 a §:n nojalla verovapaan sijoitusrahaston kanssa ja tulee vapauttaa lähdeverotuksesta Suomesta saadun tulon osalta. Tulkinnanvaraisuutta on liittynyt erityisesti ulkomaisten yhtiö- ja trustimuotoisten sijoitusrahastojen verokohteluun Suomessa. Uusi TVL 20 a § jättää avoimeksi kysymyksen siitä, mihin kotimaiseen yhteisöön ulkomaiset yhtiö- ja trustimuotoiset rahastot tulee rinnastaa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää 1) mitä TVL 20 a §:n sopimusperusteisuuden vaatimus tarkoittaa ja voidaanko yhtiö- ja trustimuotoiset sijoitusrahastot sulkea sen nojalla automaattisesti TVL 20 a §:n soveltamisalan ulkopuolelle, 2) miten avoimuusedellytystä tulee arvioida erikoissijoitusrahastoissa, ja 3) voidaanko TVL 20 a §:n voitonjakovaatimusta pitää EUoikeuden mukaisena ottaen huomioon TVL 20 a §:n sisältämän tosiasiallisen voitonjaon edellytyksen ja sen, että voitonjakoedellytyksen tavoitteena on verotuksen lykkääntymisedun estäminen. TVL 20 a §:n verovapauden edellytykset ovat ulkomaisten sijoitusrahastojen näkökulmasta pitkälti muodollisia ja yksityiskohtaisia. Verovapauden edellytykset on laadittu niin, että suuri osa toimintaperiaatteiltaan kotimaisia rahastoja muistuttavista ulkomaisista rahastoista saattaa jäädä säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Sopimusperusteisuuden vaatimuksen osalta voidaan tutkielmassa selvitetyn perusteella todeta, että vain sopimusperusteiset sijoitusrahastot kattava verovapauden edellytys saatetaan tietyissä tilanteissa katsoa EU-oikeuden näkökulmasta peitellyksi tai epäsuoraksi syrjinnäksi. Tutkielman toinen kysymys koskee TVL 20 a §:n avoimuusvaatimusta, joka on yksi kotimaisen sijoitusrahaston keskeisimpiä ominaispiirteitä. Avoimuusvaatimus on nykyisessä muodossaan tulkinnanvarainen erityisesti siltä osin, milloin erikoissijoitusrahastoa on pidettävä suljettuna ja milloin on kyse erikoissijoitusrahaston verovapauden saamiseksi hyväksytystä rajoitetusta aukiolosta. Avoimuusvaatimuksen keskeisen merkityksen takia olisi tärkeää, että sen täyttymisedellytyksiä täsmennettäisiin lain tai Verohallinnon ohjeistuksen tasolla. Voitonjakovaatimuksen osalta tutkielmassa tarkastellaan erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen vuoden 2020 alussa antaman Köln-Aktienfonds Deka (C-156/17) -ratkaisun pohjalta. Voitonjakovaatimusta ei tutkielmassa selvitetyn perusteella voida kaikissa tilanteissa asettaa ulkomaisen sijoitusrahaston verovapauden edellytykseksi Suomessa. Tutkielman johtopäätösten osalta voidaan todeta, että kokonaisuudessaan uudistus tulee todennäköisesti selventämään ulkomaisten sijoitusrahastojen verokohtelua ja rinnastettavuusarviointia Suomessa. Uudistus ei kuitenkaan tule olennaisesti vähentämään ulkomaisten yhtiö- ja trustimuotoisten sijoitusrahastojen verokohteluun liittyneitä tulkintaongelmia. Sääntely sisältää tulkinnanvaraisuuksia erityisesti sopimusperusteisuuden, avoimuusvaatimuksen ja tosiasiallisen voitonjakovaatimuksen osalta. Näiden edellytysten täyttyminen tulee todennäköisesti olemaan erikoissijoitusrahastoille usein vaativaa ja tapauskohtaista harkintaa edellyttävää.