Browsing by Subject "transsukupuolisuus"

Tutkielmassa tarkastellaan miten näkyvyyttä käytetään TikTokissa yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona ja mitä merkityksiä osallistujat näkyvyydelle antavat. Vallalla oleva trans-representaatio esittää transihmiset usein hyvin yksipuolisesta näkökulmasta, jossa korostuu transihmisten kärsimys. Tämänkaltaisella staattisella ja negatiivisella representaatiolla on konkreettisia vaikutuksia transihmisten elämään, ja tätä vastustaakseen monet transihmiset pyrkivätkin muuttamaan tätä hegemonista representaatiota omilla sosiaalisen median alustoillaan. Näkyvyyttä hyödynnetään myös tapana tuoda esiin erilaisia yhteiskunnallisia epäkohtia, joita transihmiset arkipäivässään kokevat. Teoreettinen viitekehys rakentuu Hannah Pitkinin sekä Anne Phillipsin representaatioteorioihin. Tutkielman aineisto koostuu neljästä haastattelusta sekä netnografisesta havainnoinnista. Haastatteluaineisto on kerätty hyödyntämällä photo elicitation -menetelmää, jossa haastattelut viriävät osallistujien valitsemista TikTok videoista. Aineiston analyysi on tehty hyödyntämällä sisällönanalyysiä. Aineiston analyysi jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisenä tarkastelen sitä miten näkyvillä oleminen on tapa tulla osaksi julkista tilaa. Tämä jakaantuu kahteen erilaiseen tapaan: henkilökohtaisten kokemusten jakamiseen sekä yhteiskunnallista epäkohdista puhumiseen. Nämä kaksi olivat usein hyvin yhteenkietoutuneita, ja usein yhteiskunnallisia epäkohtia kritisoitiinkin juuri henkilökohtaisten kokemusten kautta. Toinen osa analyysia keskittyy näkyvyyden kannalta olennaiseen kysymykseen siitä, että ketkä saavat alustalla näkyä. Yleisö jakaantuu TikTokissa kahteen: transvihamieliseen yleisöön sekä omaan yhteisöön. TikTokissa transfobinen kommentointi on hyvin yleistä, mutta sitä kestettiin usein sen takia, että oma yhteisö ja tiedon jakaminen omalle yhteisölle koettiin niin merkityksellisenä. Viimeinen analyysin osa keskittyy siihen millaista valtaa alustalla näkyminen on. Tämä kysymys jakautuu edelleen kolmeksi: yhteisön parantavaan voimaan, näkyvyyden konkretisoivaan voimaan sekä internetin mahdollisesti mobilisoivaan voimaan. Näkyvällä transrepresentaatiolla voi parhaimmillaan olla jopa transhenkiä pelastava vaikutus, sillä oman identiteetin löytäminen ja hyväksyminen on elintärkeää varsinkin kaapissa oleville transihmisille. Toisaalta näkyvillä oleminen konkretisoi transihmisten kokemia yhteiskunnallisia ongelmia, ja tuovat nämä epäkohdat lähemmäs myös yhteisön ulkopuolisia henkilöitä. Näkyvillä oleminen voi osaltaan toimia myös ihmisiä mobilisoivana voimana yhdessä sosiaalisen median kanssa. Tiedon lisääminen ja toisaalta videokuvaaminen mielenosoituksista voivat luoda yhdessä suoran toiminnan kanssa poliittista painetta muuttaa asioita. Tutkimus osoittaa, että näkyvillä oleminen on merkittävä yhteiskunnallisen vaikuttamisen tapa transihmisille. Näkyvillä oleminen mahdollistaa transihmisten tulevan representoiduiksi omilla ehdoillaan. Näkyvillä oleminen myös mahdollistaa julkisen tilan, jossa transihmiset voivat tuoda esiin heitä koskettavia yhteiskunnallisia epäkohtia. Näiden epäkohtien esiintuominen yhdistettynä sosiaalisen median teknologiaan ja suoraan toimintaan voi parhaimmillaan mahdollistaa näihin epäkohtiin vaikuttamisen jopa yhteiskunnallisella tasolla.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ei-binäärisyyden tunnistamista suomalaisen terveydenhuollon transpolijärjestelmässä. Transpolitiikka-nimisen sosiaalisen median alusta Instagramin julkaisuja sekä Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston suositusta muunsukupuolisten sukupuolta vahvistavista lääketieteellisistä toimenpiteistä diskurssianalyyttisen viitekehyksen avulla analysoimalla pyrin yhtäältä tuomaan esiin, miten ei-binäärisyys Suomen transpolijärjestelmässä tunnistetaan sukupuolta vahvistavia toimenpiteitä edellyttävänä, ja toisaalta millaista kuvaa transpolitiikka-tili luo Suomen transpolijärjestelmästä eritoten ei-binäärisyyden näkökulmasta. Tutkielma paikantuu transtutkimuksen kentälle ja osaksi transihmisten itsensä tuottamaa, transsukupuolisuutta käsittelevää jatkumoa. Aiheen valintaa ohjaa vuonna 2023 voimaan astunut niin sanottu uusi translaki, joka kuitenkin jättää huomiotta ei-binääriset transihmiset jättämällä eksplisiittisesti mainitsemassa ei-binääriset ihmiset. Sukupuolen juridisen vahvistamisen ja lääketieteellisten sukupuolta vahvistavien toimenpiteiden erottaminen toisistaan uuden translain myötä ei myöskään sellaisenaan paranna ei-binääristen transihmisten juridista asemaa, sillä Suomessa tunnistetaan vain kaksi juridista sukupuolta. Diskurssianalyyttisen luennan lisäksi olen teemoitellut aineistosta toistuvia teemoja, ja havainnollistan analyysiani aineistolainausten avulla. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisin selonteoin ei-binäärisyyttä häivytetään ja tehdään näkyväksi Suomen transpolijärjestelmässä transpolitiikka-tilin ei-binäärisyyttä käsittelevien julkaisujen perusteella, ja millaista kuvaa transpolitiikka-tili luo Suomen transpolikilinikkajärjestelmästä eritoten ei-binäärisestä näkökulmasta vuosia työn alla olleen translakiuudistuksen jälkeisessä Suomessa? Aineistoni perusteella vaikuttaa siltä, että Suomen transpolijärjestelmässä ei-binäärisyyttä tehdään yhtäältä näkymättömäksi käytännöissä, joissa ei-binäärisyyttä ja sukupuolen liukuvaa ja muuntuvaista luonnetta ei tunnisteta / tunnusteta dysforiaa tuottavaksi ja sukupuolta vahvistavia toimenpiteitä edellyttäväksi, ja toisaalta sitä tehdään näkyväksi toisissa konteksteissa, esimerkiksi silloin, kun binäärisesti identifioituvan transihmisen identiteettiä kyseenalaistetaan, ja hänen identiteetistään esitetään ei-binäärisyyttä ilmentäviä tulkintoja.

Tausta: Autismikirjon ihmisten sukupuolen moninaisuus on viime vuosina herättänyt laajaa asiantuntija- ja kansaiskeskustelua. Kuvaan systemaattiseen kirjallisuushakuun perustuvassa aineistossani sitä, miten sukupuolen moninaisuutta ja autismikirjoa on viime vuosina käsitelty tieteellisessä tutkimuksessa. Aineisto ja menetelmät: Tarkastelen vuosina 2017-2021 kansainvälisessä Scopus-tietokannassa julkaistuja autismikirjoa ja sukupuolen moninaisuutta käsitteleviä tutkimustiivistelmiä temaattisen analyysin avulla. Analyysiani ohjaa intersektionaalinen näkökulma ja transhistorian tutkimus. Tulokset: Jäsennän sukupuolen moninaisuuden ja autismikirjon yhteisesiintyvyyttä käsittelevän tieteellisen tutkimuksen patologisaatio-, depatologisaatio- ja repatologisaatiopyrkimysten keskinäiseksi kamppailuksi. Sukupuoleltaan moninaiset autismikirjon ihmiset kokevat elämänsä aikana sivuuttamista, ulossulkemista ja syrjintää, jolla on vakavia seurauksia. Puolet tutkimustiivistelmistä tarkasteli yhteisesiintyvyyttä medikalisoivasta, psykologisoivasta tai seksuaalisuutta painottavasta näkökulmasta. Yli kolmannes tutkimuksista edusti kriittistä, osallistavaa tai keskustelevaa näkökulmaa. Uudempia tutkimustraditioita edustavat tutkijat käsittelivät autismikirjoon liittyviä sukupuolen erityispiirteitä usein neutraaleina tai myönteisinä ominaisuuksina. Pohdinta: Patologisoinnin, medikalisoinnin ja psykologisoinnin sijaan sukupuoleltaan moninaiset autismikirjon ihmiset ovat oman kokemuksensa ja palveluntarpeensa parhaita asiantuntijoita. He voivat myös auttaa muita ihmisiä ymmärtämään sukupuolta oman kokemuksensa ja erityisyytensä avulla.

Tarkastelen tutkielmassani sitä, millä tavoin Suomen translain uudistamista vastustaneet kansanedustajat perustelivat mediassa näkemyksiään laista. Suomen nykyinen translaki, viralliselta nimeltään laki sukupuolen vahvistamisesta (295/2023), tuli voimaan huhtikuussa 2023. Laissa erotetaan toisistaan juridinen sukupuolen vahvistaminen ja lääketieteelliset hoidot. Tässä jälkistrukturalistiseen ja feministiseen tutkimusperinteeseen sijoittuvassa tutkielmassani selvitän, millaisia yhtäläisyyksiä antigender-liikehdintään translakiuudistusta vastustavien kansanedustajien näkemyksissä on havaittavissa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia on viime vuosikymmenen aikana vastustanut äänekkäästi useissa Euroopan maissa sekä esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Brasiliassa virinnyt antigender-liikehdintä. Liike vastustaa esimerkiksi jälkistrukturalistista, essentialistista sukupuolikäsitystä kyseenalaistavaa tutkimusta sukupuolesta ja pyrkii rapauttamaan sen uskottavuutta. Suomessa antigender-liikehdintä ei ole ollut yhtä voimakasta, mutta myös täällä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä sekä tasa-arvosta käytävässä keskustelussa on virinnyt uusia konservatiivisia ääniä. Esimerkiksi perussuomalaisten poliitikkojen sukupuolesta käyttämään retoriikkaan on viitattu sukupuolipopulismina, jossa toistetaan yksinkertaistavaa käsitystä sukupuolesta dikotomisena ja luonnollisena järjestyksenä. Tutkielmani aineisto koostuu Helsingin Sanomissa, Iltalehdessä, Ilta-Sanomissa sekä Ylellä julkaisuista, translain uudistamista käsittelevistä artikkeleista. Lähestyn aineistoani teoriaohjaavan temaattisen sisällönanalyysin keinoin. Hahmotin teoriaan tukeutuen kansanedustajien translakia vastustavista puheista ja näkemyksistä viisi pääteemaa. Näitä olivat biologisen sukupuolikäsityksen suojelu, sukupuolikategorioiden rajojen säätely, naisten turvallisuus ja oikeudet, lasten ja nuorten suojelu sekä yhteiskunnallinen turvallisuus ja vakaus. Lakimuutosta vastustavissa perusteluissa vedottiin biologiseen sukupuolikäsitykseen ja sen tärkeyteen. Vastustusta perusteltiin myös huolilla, jotka liittyivät sukupuolikategoioiden rajankäynnin säätelyn vähenemiseen lakiuudistuksen seurauksena. Lakimuutos nähtiin myös uhkana naisten turvallisuudelle, lasten kasvulle sekä yhteiskunnalliselle vakaudelle ja turvallisuudelle. Tutkielman tulosten mukaan lakiuudistusta käsittelevässä keskustelussa on nähtävissä antigender-liikehdinnälle tyypillisiä piirteitä. Näitä ovat esimerkiksi jälkistrukturaalisen sukupuolikäsityksen merkityksen vähättely, kaksijakoisen sukupuolijärjestyksen painoarvon varjelu sekä lasten suojelemiseen vetoaminen. Osassa translakia vastustavissa, naisten turvallisuudesta huolestuneissa näkemyksissä on myös yhtäläisyyksiä ”gender-kriittisen” feminismin näkemyksiin sukupuolen itsemäärittelystä.

Tutkielma käsittelee transihmisten kirjoituksia 1920-1930-luvun Saksassa ilmestyneissä aikakauslehdissä Die Freundin ja Das 3. Geschlecht. Lehdet olivat LGBT-ihmisille kohdistettuja julkaisuja, joita levitettiin avoimesti. Teksteissä käsitellään transsukupuolisuutta kirjoittajien omasta näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena oli tutkia sitä, kuinka transihmiset itse keskustelivat keskenään omasta transsukupuolisuudestaan, sekä minkälaisia kokemuksia ja tunteita transsukupuolisuuteen liittyi. Keskityn näistä kokemuksista yhteisöllisyyden, sekä sukupuolidysforian ja -euforian kokemuksiin. Tulkitsen lehtiä omanlaisenaan tilana, joka toimi aikansa sosiaalisen median tavoin. Tutkielma hyödyntää historiantutkimuksen sekä sukupuolentutkimuksen näkökulmia. Lehdissä korostuu kirjoittajien pitäneen transsukupuolisuutta itselleen luonnollisena olemisen tapana ja ihmisyyden muotona. Transihmiset muodostivat selkeän yhteisön, jolla oli oma identiteettinsä sekä alakulttuurinsa. Välisessään keskustelussa transihmiset jakoivat kokemuksia transihmisenä elämisestä, sekä pyrkivät neuvomaan ja voimauttamaan toisiaan. Lehtien lukeminen itsessään oli osa yhteisön toimintaa, ja näyttäytyi monille kirjoittajista äärimmäisen tärkeänä tapana kokea yhteisöllisyyttä ja tutkiskella omaa identiteettiä. Itse transidentiteetti oli tekstien kirjoittajille hyvä ja parantava seikka, kun taas ympäröivä yhteiskunta normatiivisine rajoituksineen nähtiin heidän elämäänsä hankaloittavana asiana.

Maisterintutkielmassani tarkastelen neljää suomalaista 2010-luvun nuortenromaania, Marja Björkin Poika (2013), Johanna Hulkon Suojaava kerros ilmaa (2019), Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (2016) ja Riina Mattilan Järistyksiä (2018), transmaskuliinisen henkilöhahmon identiteetin kuvauksen näkökulmasta. Tutkin, miten romaanien transidentiteetin kuvaukset liittyvät nuortenkirjallisuuden lajiin. Pyrin selvittämään, millaisin kerronnallisin ja kielellisin keinoin transidentiteettiä teoksissa kuvataan, sekä osoittamaan temaattisia yhteyksiä, joita transidentiteetin esittämisen ja romaanien kerrontaratkaisujen ja kielen kuvallisuuden välille muodostuu. Metodinani hyödynnän kaunokirjallisuuden kontekstualisoivaa ja vertailevaa lähilukua. Tarkastelen transidentiteettiä intersektionaalisesta näkökulmasta. Korostan erityisesti päähenkilön nuoruutta eräänä intersektionaalisuuden risteyskohtana. Teoreettisena taustanani hyödynnän trans- ja queertutkimusta, feminististä kirjallisuudentutkimusta, identiteetin tutkimusta ja tunteiden tutkimusta. Keskeisin tulokseni on, että teoksissa toistuvat samat metaforat sukupuoliristiriidan ja transsukupuolisen identiteetin kuvaamisessa. Keskeisimpiä metaforia ovat painon ja keveyden metaforat ja taivaan ja maan metaforat. Merkittävässä osassa aineistoani käytetään myös monimutkaisia kerronnan rakenteita, joissa kerronta hajoaa fragmentaariseksi eikä romaanin aikarakenne noudata kronologista järjestystä. Tutkielmani osoittaa, että angloamerikkalaisesta nuortenkirjallisuuden queer- ja transkuvausten traditiosta poiketen kotoa ulos heittämisen ja karkaamisen motiivit eivät toistu suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Sen sijaan kodin mahdollisesti ahdasmielistä ilmapiiriä pyritään pakenemaan muuttamalla omilleen legitiimein keinoin. Teoksissa hyödynnetään kolmea tyypillistä motiivia, joilla hahmon transmaskuliinisuutta argumentoidaan: rintojen sitomisen motiivi, hiustenleikkuun motiivi ja mekkomotiivi. Mekko, joka transhahmo pakotetaan pukemaan, jää tyypillisesti yhteen kohtaukseen. Siten osoitetaan, että nuoren transhahmon pyrkimys omaa identiteettiä vastaavaan sukupuolen ilmaisuun on voimakkaampaa kuin vanhempien hetero- ja cisnormatiivisuuden vaatimus. Lisäksi aineistossani toistuvat välitilat, jotka kuvaavat nuoren identiteetin etsimisen prosessia: identiteetin työstäminen tapahtuu välitiloissa. Tarkastelen romaanien tunnekuvausta, jossa korostuvat häpeän ja toisaalta sen vastapuolena turvallisuuden tunteet. Skandinaavisesta ja angloamerikkalaisesta nuortenkirjallisuuden transkuvausten perinteestä poiketen kotimainen nuortenkirjallisuus kuvaa transhahmon haluttavaksi, rakastettavaksi ja seksuaaliseksi. Kotimainen nuortenkirjallisuus poikkeaa tässä vahvasti yleisistä transkirjallisuuden trendeistä. Aineistoni teoksissa onkin kyse positiivisista vastakertomuksista. Kansainvälisessä traditiossa vallitsevat ongelmakertomukset jäävät kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa marginaaliin.

Tässä sukupuolentutkimuksen alan tutkielmassa analysoin, millä tavalla transsukupuolisista hahmoista kerrotaan 2000-luvun alun suomalaisessa kirjallisuudessa. Millaisia aiheita transhahmoihin yhdistetään ja miten heistä kerrotaan? Aiempi tutkimus (Detloff 2006, Bettcher 2014, Johnson 2016) osoittaa, että transsukupuolisuuteen liitetään usein lääketiedettä koskevia puhetapoja, ja transhahmojen kohtalot ovat usein traagisia. Tutkielmassani vertaan aineistostani löytyviä aiheita ja kerrontatapoja aiempiin tuloksiin. Aineistoni kattaa lyriikkaa ja salapoliisiromaaneja lukuun ottamatta kaikki Suomessa 2000-2016 julkaistut teokset, joissa on keskeinen transhahmo. Aineistooni kuuluu 11 romaania, yksi romaanitrilogia sekä tähän trilogiaan liittyvä novelli. Luen aineistoani yhdessä transtutkimuksen tutkimuskirjallisuuden kanssa. Metodinani on kirjallisuudentutkimus yhdistettynä sukupuolentutkimukseen ja transtutkimukseen. Esitän työssäni luentoja ja tulkintoja aineistostani ja käyn keskustelua alan aiemman tutkimuksen (esim. Prosser 1998, Wickman 2001, Detloff 2006, Johnson 2016) kanssa näistä tulkinnoista. Tutkimusaiheeni ja -menetelmäni on poliittinen, sillä teen tutkielmassani näkyväksi niitä normeja, joita kaunokirjallisissa teoksissa transihmisyydestä toistetaan. Luen teoksia sekä päähenkilön asemaan eläytyen, vastahankaan että konstruoimani cissukupuolisen, eli ei-transsukupuolisen, lukijan näkökulmasta. Esitän analyysini tulokset kolmessa luvussa, joista ensimmäinen käsittelee kaapista tulemisen narratiivia, toinen sukupuolidysforian representaatioita ja kolmas normeja teosten kerronnassa. Havainnoin, että kaapista tuleminen on osa transhahmojen tarinaa ja se usein etenee jo aiemmin teoretisoidun psykologisen mallin mukaan (esim. Klein et al. 2005). Moni transhahmo tulee lukijalle kaapista lääketieteen termejä käyttäen, minkä väitän vahvistavan transsukupuolisuuden liitettyä lääketieteellistä puhetapaa. Sama lääketieteellinen puhetapa näkyy myös sukupuolidysforian representaatioissa. Teokset kuvaavat sukupuolidysforiaa paljolti “väärä keho” -metaforaa käyttäen. Lopullisena ratkaisukeinona sukupuolidysforiaan esitetään lääketieteellinen, kirurginen hoito. Analysoin transhahmojen suhteita yhteisöjensä normeihin heteronormatiivisuuden ja maagisten hetkien käsitteiden avulla. Teoksissa transhahmojen mahdollinen heterous vaatii aina neuvottelua itsen ja yhteisön kanssa, sillä pääsy eri heterouden aspekteille (Rossi 2006) ei ole transhahmoille itsestään selvää. Maagisten hetkien käsitteellä Prosser (1998) tarkoittaa hetkiä, joissa omaelämäkerran transkertojan sukupuoli ikään kuin kääntyy. Sovellan käsitettä kaunokirjallisuuteen ja kehitän sille alakäsitteen ‘käänteinen maaginen hetki’, joka kuvaa tilannetta, jossa transhahmon sukupuoli “kääntyy” ulkopuolisen toimijan vaikutuksesta. Maagiset hetket vievät teosten juonia eteenpäin. Aineistossani transhahmojen esittämiseen käytetään erilaisia kerronnallisia tapoja, mutta teoksista on tunnistettavissa yhteisiä elementtejä, kuten medikalisoiva puhetapa, kaapista tulemisen kertomuksen eteneminen vaiheittain, dysforian kuvaus “väärä keho” -metaforaa käyttäen sekä konfliktit tai neuvottelut heteronormatiivisuuden kanssa.

Objective: Individuals whose gender identity differs from their sex assigned at birth are referred to as transgender or trans. During growth from childhood to adolescence, young trans people may experience a disconnect between their gender identity and societal norms, which may contribute to the development of mental health problems or being bullied. Many trans-identifying adolescents aim to access gender-reaffirming treatment, however this requires access to, and thorough assessments performed in, a specialist healthcare setting. An imperative element of gender identity services is an assessment performed by a psychologist, who is required to provide a statement commenting on the readiness of the young person to proceed with gender-affirming treatments. This study explores mental health symptomology and exacerbating life experiences described by young people seeking gender-affirming treatment from gender identity services. A secondary aim is to understand the characteristics of the symptomology that contribute to the psychologist’s statement and conclusions regarding the patient’s readiness to proceed with physiological treatments. The final objective of this study relates to the guidance provided by the Council for Choices in Healthcare (COHERE) in the summer of 2020, which outlines criteria to be considered when referring underage patients to gender health services in Finland. This study explores whether adolescents’ symptom presentation, as assessed using various clinical outcome assessment (COA) instruments, has changed following the introduction of the COHERE guidelines. Methods: Study data (n = 102) was collected during spring 2022, consisting of records of psychologists’ assessments completed at the HUS gender identity services clinic between 2017 and 2022. Several categorical variables were extracted from the psychologist’s reports concerning the youths’ background information, psychological wellbeing, social strains and resources, as well as information on patients’ gender identity formation and expression. Additionally, patient scores across six COA instruments (SCL-90, PQ-92, YSQ, A-DES, TAQ and Minäkuvataulukko) were extracted. Categorical and numerical data were both described using sample statistics. Additionally, relationships between patient scores on instruments and psychologist’s statements, as well as any changes in patient scores following the introduction of the COHERE guidelines, were analysed using the χ2-test. Results and conclusions: A substantial amount of psychiatric symptomology, suicidality and social issues, such as bullying victimization, were recorded as part of the adolescent’s personal histories. However, the same adolescents often reported very few or no psychiatric symptoms as part of COA instruments administered, and on some domains no symptoms were reported by the majority of participants. It appeared that reporting very few or no symptoms on some of the domains was linked to a psychologist’s statement in favour of proceeding with gender affirming treatment. With respect to a change in reporting of symptoms following the introduction of the COHERE guidelines, more, less and the same number of symptoms were reported. However, it is important to note that reporting general psychological distress on the SCL-90 was significantly reduced after the implementation of the COHERE guidelines.