Browsing by Subject "transgressio"

Tässä tutkielmassa tarkastelen ranskalaisen filosofin Georges Bataillen ajattelua inkarnaation teologian viitekehyksessä. Kysyn, miten inkarnaation prosessia voi tarkastella Bataillen kehittämän transgression käsitteen kautta. Lisäksi kysyn, millainen on ihmisen ja Jumalan välisen rajan merkitys inkarnaatiossa transgression prosessin kautta ymmärrettynä. Bataillen ajattelussa transgressio on rajan ylittämistä prosessissa, jossa raja sekä sen ylittäminen ylläpitävät toisiaan. Tutkielman aluksi kontekstualisoin tutkimuskysymykseni kristologisen ongelman viitekehykseen esittelemällä teologisia ratkaisuja Kristuksen ihmisen ja Jumalan luonnon ristiriidan ratkaisemiseksi. Sen jälkeen analysoin Bataillen transgression käsitettä niiltä osin, kun se mielestäni vastaa kristologisessa ongelmassa esiintyvään kahden ristiriitaisen todellisuuden samanaikaisen olemassaolon mahdollisuuteen. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Bataille näkee Jumalan inkarnaation ja ristinkuoleman mahdottomaksi tulemisena. Tämä mahdottomuus ilmenee pyhän ja profaanin välisen rajan äärimmäisyyden viitekehyksessä. Profaanin maailman suhde rajan äärimmäisyyteen edustaa paradoksaalista riippuvuussuhdetta. Tässä suhteessa profaani maailma on riippuvainen pyhästä todellisuudesta juuri äärimmäisen erotuksensa kautta. Näin ollen luodun määrittelee sen erotus luojasta ja profaani on olemassa vain erotettuna pyhästä. Bataillen kuvaamaa mahdottomuuden ajatusta ja sen merkityksiä analysoin teologisen mystiikan, mannermaisen filosofian sekä ontoteologisten teemojen kautta. Mahdottomuus sekä olemattomuus implikoivat Bataillen ajattelussa jatkuvuutta sekä äärettömyyttä. Inkarnaatiossa toisilleen vastakkaisten käsitteiden rajat ylittyvät tavalla, jossa kumpikin käsite tulee mahdottomaksi siinä merkityksessä, että kumpikaan ei enää määrity toisesta erotuksen kautta. Inkarnaation prosessin näkeminen transgressiona merkitsee pyhän ja profaanin todellisuuden rajan äärimmäistä ylittämistä, joka kuroo niiden erotuksen umpeen.

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Etelä-Karjalassa sijaitsevan Kivijärven matalista rantavesistä tehtyjä mesoliittisiksi tulkittuja asuinpaikkalöytöjä, ns. rantakvartseja sekä rantavesistä tehtyjä havaintoja liesikiveyksistä, asumuspainanteesta ja vedenalaisista kannoista. Keskeisinä menetelminä on käytetty Kivijärven vedenpinnan vaihtelujen mallintamista GIS-ohjelmalla ja valitun viiden arkeologisen kohteen tarkastelua maastossa. Kivijärven vedenpinnan korkeus on nykyään 75,2 m mpy. Rantavedestä löydöt on tehty korkeudelta 74±1 m mpy. Epätasainen maankohoaminen ja siitä johtuva maanpinnan kallistuminen aiheuttaa vedenpinnan nousua eli transgressiota Kivijärven eteläosassa. Järven vedenpinnan taso on myös vaihdellut mesoliittiselta kivikaudelta (ajoitushaarukka) nykypäivään useita metrejä luontaisista syistä, sekä viimeisten 200 vuoden aikana myös ihmisen toimesta. Tutkimuksen tuloksena Kivijärven vedenpinnan arvioidaan olleen jopa 3 metriä nykyistä alemmalla tasolla mesoliittisella kivikaudella 9000 vuotta sitten. Noin 6300 vuotta sitten neoliittisen kivikauden alussa Kivijärven vedenpinta alkoi kohota Saimaan transgression aiheuttaman tulvimisen takia. Saimaan vedet virtasivat Kivijärveen Kärenlammen lasku-uoman kautta arviolta 600 vuoden ajan, kunnes Kivijärvi saavutti maksimikorkeutensa 77–78 m mpy. Esihistorialliselle ihmisasutukselle vedenkorkeuden nousulla on ollut suuri vaikutus, sillä se on pakottanut ihmiset siirtymään alemmilta rannankorkeuksilta kerta toisensa jälkeen ylemmäs nousevan vedenpinnan ajamana. Vuoksen puhjetessa noin 6000–5700 calBP ja Saimaasta Kivijärveen tulevan virtauksen päätyttyä Kivijärven vedenpinta alkoi hitaasti laskea. Laskukynnysten ja maankohoamisen vaikutuksesta järven pinta ei enää laskenut aiemmalle tasolle, vaan asettui tasoon noin 76–76,6 m mpy. Etelärannoilla olevista kivikautisista asuinpaikoista osa jäi rantavesiin siitäkin huolimatta, että vedenpinta kokonaisuudessaan aleni. Tästä korkeudesta järveä laskettiin 1800-luvulla noin 0,9 metriä ja toisen kerran 1960-luvulla vielä 0,51 metriä. Järvenlaskut voimistivat rantojen erodoitumista ja kivikautisen aineiston kulkeutumista ja kulumista vedessä. Valittujen arkeologisten kohteiden maastotarkastuksissa Kivijärven eteläosan järvenpohja havaittiin rantavoimille alttiiksi ja siten selkeästi erodoituneeksi. Useista vedenkorkeuden vaihteluista johtuen on todennäköistä, että esihistoriallista esineistöä on siirtynyt kuivalta maalta veteen ja kulkeutunut maastosta alemmas rantavoimien vaikutuksesta. Nyt esillä olevat rantakvartseiksi nimitetyt ja mesoliittisiksi tulkitut löydöt voivat siten liittyä myös myöhempään neoliittisen jakson asutusvaiheeseen, jonka esineistöstä keramiikka- ja luuaineistot ovat todennäköisesti huuhtoutuneet ja tuhoutuneet vuosituhansien aikana. Mahdollisesti Kivijärven rannoilla kuivan maan puolella on vastaavaa aineistoa kuin kyseiset matalista rantavesistä poimitut löytökokonaisuudet. Tähän viittaavat Haimilanranta II:n löytöpaikalta tehdyt kuivan maan löydöt, jotka on poimittu Kivijärven ensimmäistä laskua edeltävästä rantavallista. Maalla suoritettavat kaivaustutkimukset, kuten myös vedenalaiskaivaukset ja järvenpohjan sedimenttien kairaus oletettujen liesikiveysten alta ovat jatkossa tarpeellisia. Lisäksi vedenalaiset kannot ovat varteenotettava mahdollisuus ajoitettavan lisämateriaalin saamiseen.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin yhdysvaltalaisen kirjailijan Kathy Ackerin Blood and Guts in High School ja Empire of the Senseless -romaaneja transgressiivisena kirjallisuutena. Käytän teoreettisena taustana ja transgressiivisen kirjallisuuden määritelmänä ranskalaisten teoreetikkojen Georges Bataillen, Roland Barthesin ja Philippe Sollersin kirjoituksia, mutta täydennän niitä analyyttisen filosofian käsitteistöllä. Koska ranskalaiset teoreetikot ovat kirjoittaneet, että transgressio katkaisee kielen viittaussuhdetta todellisuuteen ja kääntää lukijan katsetta romaanin mailman sijaan kieleen, mutta prosessia ei ole määritelty seikkaperäisesti, selkiytän heidän ajatteluaan tunnetuimman kielen viittaussuhteen problematisoijan Ludwig Wittgensteinin ajattelulla. Tutkielmastani selviää, että Ackerin teokset ovat transgressiivista kirjallisuutta ja katkaisevat kielen viittaussuhdetta todellisuuteen, sillä niiden väkivaltaiset ja seksuaaliset elementit ovat niin voimakkaassa ristiriidassa lukijan todellisuuden arvojen kanssa, että ne sokeeraamisen sijaan vieraannuttavat lukijaa romaanin maailmasta ja saavat kiinnittämään huomiota kieleen. Tällaisen vaikutuksen aiheuttavat myös romaanien juonten sisäiset ristiriidat ja epäjohdonmukaisuudet. Ackerin romaaneissa käytetään William S. Burroughsin tunnetuksi tekemää cut up -tekniikkaa. Acker lainaa teoksissaan muita kaunokirjallisia tekstejä mainitsematta, että kyse on lainauksesta. Esimerkiksi Blood and Guts in High Schoolissa päähenkilö lukee Scarlet Letteriä, jonka juonenkäänteet sekoittuvat romaanin mailman juonenkäänteisiin ja päähenkilön kokemuksiin ja Empire of the Senselessin juoni perustuu Neuromancerin ja Adventures of Huckleberry Finnin juoniin. Cut-up-tekniikka korostaa romaanin kertojan asemaa tekstuaalisena rakenteena samastuttavan henkilöhahmon sijaan; väitän tutkielmassani, että kertojan konstruktioluonteen korostuminen saa paitsi lukijan huomion kiinnittymään kieleen, myös tekee siitä romaanin ainoan sisällön. Väitän, että transgressiivisesta romaanista puuttuu romaanin maailma. Totean, että kielen viittaussuhteen katkeamisella ja romaanin maailmattomuudella on poliittinen ja filosofinen päämäärä Ackerin romaaneissa ja transgressiivisissa romaaneissa yleisemminkin. Poliittinen päämäärä on valtaapitävän diskurssin purkaminen ja filosofinen päämäärä klassisen kielikritiikin ongelman ratkaisu: Acker pyrkii luomaan kieltä, joka viittaa todellisuuteen suoraan mielikuvien sijaan. Hän on kehitellyt tätä varten metodin jota kutsuu ruumiin kieliksi. Ruumiin kielet ovat mahdollisimman suorasuikaista ja ruumiillisista toiminnoista kumpuavaa kirjoittamista, joka pyrkii suoraan kommunikaatioon lukijan kanssa. Selitän tutkielmassani, että niille on ominaista sokeeraavuuden, ristiriitojen ja maailman puuttumisen lisäksi lineaarisen aikakäsityksen kumoutuminen romaaneissa. Ruumiin kielten ja transgression tavoitteeksi ja määritelmäksi Ackerilla ja yleisesti muotoutuu tutkielmassani pyrkimys luoda yhdessä lukijan kanssa uusia, normeista vapaita myyttejä uusien kertomusten pohjaksi.