Browsing by Subject "syömishäiriöt"

Anorexi ses i Finland som en psykisk sjukdom med en psykopatologi, som bland andra innefattar rädsla för att bli fet. I min undersökning har jag fått fram tre huvudteman, som förutom andra bakomliggande omständigheter, bidragit till ett insjuknande. De handlar om anorexi som livsstil, bantning och viljan att leva sunt och äta rätt. Med den vaknande sexualiteten väcks intresset för det andra könet och för kroppens utseende i övrigt. I bakgrunden finns känslor av bl.a. ensamhet, ett sökande efter den egna personligheten, ångest och depression. Jag har byggt min studie på patienternas egna berättelser om sitt liv. Perspektivet är samhällsinriktat, och som analysmetod har jag använt mig av narrativet. Jag har lånat idéer både från Vilma Hänninens (1999), Gerhard Riemann och Fritz Schützes (1991) narrativa modeller, och rör mig mellan dem båda. Jag har i första hand intresserat mig för tiden före insjuknandet och de bakomliggande orsaker, som kan tänkas befrämja insjuknandet. Jag har speglat anorektikernas problematik i bl.a. Anthony Giddens (1997) och Zygmund Baumans (1999) teorier om det postmoderna samhället, och ser ätstörningar som en uttrycksform för dåligt befinnande. Samhällsklimatet har blivit hårdare och omsorgen om personer i omgivningen har glömts bort. Vi lever, enligt Giddens (1997), i en skenande värld, viket betyder att förändringarna påverkar existerande beteendemönster i större omfattning och på ett djupare plan än tidigare. Enligt Pennanen (2000) är målsättningen för ätstörningspatienter stressande, svåruppnådd och svårkontrollerbar. Mina informanter berättar om höga målsättningar, prestationskrav, dålig självkänsla och skam över sina kroppar. För att tillfriskna behövs stöd. Men det vikigaste är att personen själv vill bli frisk, och själv ta ansvar för sitt tillfrisknande. Sjukdomen är individuell. Varje person, upplever sin sjukdom personligt men anorektikerna har också många styrkor i sin sjukdom.

Tutkielmassa tarkastellaan miesten syömishäiriötä sairastuneiden omaelämänkerrallisen puheen kautta. Puheesta etsitään merkityksiä, joita sairastuneet antavat syömishäiriölle ja siihen liittyville teoille. Lisäksi kerrotaan, millaisiin elämäntapahtumiin syömishäiriön puhkeamiseen koetaan liittyneen ja miten syömishäiriö on vaikuttanut sairastuneiden myöhempään elämään. Syömishäiriötä käsittelevää puhetta käsitellään kriittisen miestutkimuksen ja queer-tutkimuksen näkökulmista. Tarkoitus on selvittää, millaisiin miehenä olemiseen liittyviin paineisiin syömishäiriöoireilu vastaa ja millaista sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin rakentamista syömishäiriössä tapahtuu. Tutkielman ontologinen tausta on Judith Butlerin sukupuolen performatiivisuuden teoriassa, jonka avulla syömishäiriö käsitteellistetään sukupuolta ja henkilön identiteettiä rakentavaksi toiminnaksi, joka ei kuitenkaan ole itse valittua tai sairastuneen hallitsemaa. R. W. Connellin ja James W. Messerschmidtin teoriaa hegemonisesta maskuliinisuudesta on sovellettu miesten keskinäisten sosiaalisten suhteiden ja niissä toteutuvien hierarkioiden käsitteellistämiseen. Tutkimusaineisto koostuu teemahaastatteluista. Niiden analyysimetodina sovelletaan diskurssianalyysiä, jonka avulla puheesta on etsitty syömishäiriöoireiluun liittyviä arvostuksia ja sairautta kuvaavia kiteytyneitä merkityksellistämisen tapoja. Aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta syömishäiriöön jossain elämänsä vaiheessa sairastunutta miestä. Tutkimus osoittaa miesten syömishäiriöoireilun liittyvän heidän käsityksiinsä muiden ihmisten arvostamista ominaisuuksista. Sairaus puhkesi tilanteissa, joissa haastateltavat tulivat torjutuksi tai alkoivat pelätä yksinäisyyttä. Osa sairastuneista sai uudenlaisesta syömiskäyttäytymisestä mielihyvää, joka auttoi heitä kestämään sosiaalisissa suhteissa epäonnistumiseen tai sen pelkoon liittyvää ahdistusta. Kaikki tutkimukseen osallistuneet kuvailivat jaksoja, joiden aikana syömishäiriöoireilulla pyrittiin kehittämään ominaisuuksia, joiden myötä heidät kohdattaisiin aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Haastatteluhetkellä syömishäiriöoireilun sävyttämä elämänvaihe nähtiin hukkaan heitettynä aikana, joka olisi pitänyt käyttää toisin. Akuutin sairausjakson aikaiseen toimintaan liittyneet päämäärät eivät toteutuneet siinä muodossa kuin sairastuneet olisivat halunneet.

Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia syömishäiriöaiheisten pro ana -blogien sekä kulttuurin välistä suhdetta. Ympäröivässä kulttuurissamme laihduttamista ihannoidaan, mutta samalla liialliseen laihuuteen liitetään kielteisiä merkityksiä. Syömishäiriömyönteisyyteen yhdistetty pro ana –ideologia on herättänyt maailmanlaajuisesti paljon vastustusta, ja pro anaan liittyviä verkkosivuja on kuluneen vuosikymmenen varrella suljettu sekä ehdotettu suljettaviksi monissa maissa. Suomessa pro ana sekä siihen liittyvät verkkosivut ovat päätyneet aika-ajoin uutisotsikoihin, koska syömishäiriöiden on epäilty voivan tarttua verkon välityksellä. Metodina tutkimuksessa on käytetty media-antropologiaa, jonka keskeisiä tarkastelun kohteita ovat mm. erilaiset rituaalit. Tässä tutkimuksessa on keskitytty tunnustamis- ja todistamisrituaalien ilmenemismuotoihin tarkastellussa aineistossa, sekä pyritty niiden avulla hahmottamaan laajemmin pro ana -blogien ja kulttuurin välistä suhdetta. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia ovat tunnustamisen ja todistamisen rituaalit syömishäiriömyönteisissä pro ana –blogeissa? 2. Mitkä ovat tunnustamis- ja todistamisrituaalien kulttuuriset merkitykset pro ana –blogeissa? Tutkimuskysymyksiin on pyritty vastaamaan tarkastelemalla kolmea erilaista pro ana –blogia aikavälillä 1.4. – 30.4. 2013. Blogeista ei ole analysoitu lukijoiden kommentteja, eikä blogien kirjoittajia ole haastateltu tutkimusta varten. Näin ollen tutkimus on tehty analysoimalla pelkkiä blogitekstejä ja pohtimalla niiden merkityksiä. Keskeiseen rooliin blogiaineiston ritualistisissa käytänteissä nousee yhteisöllisyyden kokemus. Aineiston analyysissa esitetään, että ritualististen käytänteiden avulla kirjoittajien on mahdollista kokea yhteisöllisyyttä mm. jakamalla thinspiration-kuvia blogeissaan ja osallistumalla siten laajempaan yhteisölliseen toimintaan. Tunnustamisrituaaleissa puolestaan korostuu tunnustuksen vastaanottajan rooli, sillä tunnustustapahtuma täydellistyy vastaanottajan tarjoamassa ‘armahduksessa’. Pro ana –blogien keskeisin kulttuurinen merkitys tiivistyy yhteisöllisyyden ympärille. Blogit ovat parhaimmillaan kirjoittajille paljon enemmän kuin laiha lohtu: ne tarjoavat väylän kiellettyjen tunteiden ilmaisuun sekä alustan oman mielen varjopuolten pohdiskeluun.

OBJECTIVE Eating disorders are serious and often long-lasting conditions with significantly elevated mortality risk. Treating eating disorders is challenging, and the interventions commonly used do not benefit all patients. The aim of this literature review was to examine the effects of different mindfulness-based interventions on the treatment and prevention of eating disorders. METHODS The literature was searched in PubMed and Google Scholar databases using combinations of the terms mindfulness, ACT (Acceptance and Commitment Therapy), DBT (Dialectical Behavior Therapy), MBCT (Mindfulness-Based Cognitive Therapy) and eating disorder. Three meta-analyses and six randomized controlled trials examining the effects of mindfulness-based interventions on eating pathology were selected for the review. RESULTS AND CONCLUSIONS Results concerning the effects of mindfulness-based interventions on eating disorders were promising. Several mindfulness-based interventions appear to be efficacious in the treatment of both subclinical eating disorder symptoms and diagnosable eating disorders. There are some limitations in this review and in the literature used. The meta-analyses included many uncontrolled studies and waitlist and treatment as usual control groups were often used in RCTs. Furthermore, the heterogeneity of the studies was high. More RCTs are needed, but based on this review, mindfulness-based interventions can be considered as potential psychosocial treatments for eating disorders and disordered eating behavior.

Syömishäiriöiden hoidossa käyetään yleisesti erilaisia yksilöterapian muotoja, jossa terapeutti ja nuori tapaavat kahdestaan, sekä erilaisia perheterapian muotoja. Perhepohjainen hoito on uudenlainen perheterapian muoto ja vaihtoehto nuoren yksilöhoidolle. Perhepohjaisen hoidon tavoitteena on kannustaa vanhempia ottamaan täysi vastuu nuoren ruokailusta ja painon korjaantumisesta. Hoitotiimiin kuuluvat lisäksi lääkäri, perheterapeutti ja ravitsemusterapeutti. Joidenkin tutkimusten perusteella laihuushäiriön perhepohjainen hoito on osoittautunut vähintään yhtä tehokkaaksi kuin yksilöterapia tai muut perheterapian muodot. Perhepohjainen hoito jakautuu kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa pääosassa on nuoren painon korjaaminen. Toisessa vaiheessa vastuuta ruokailusta aletaan siirtämään takaisin nuorelle. Kolmannessa vaiheessa autetaan nuorta terveen identiteetin rakentamisessa. Vanhemmat tarvitsevat paljon tukea jaksaakseen kannatella lastaan. Heitä ei syyllistetä, vaan pidetään voimavarana ja koulutetaan kohtaamaan syömishäiriö erilaisissa arkisissa tilanteissa. Perheterapeutti toimii vanhempien konsulttina sekä tukee ja neuvoo heitä sairauden hoidossa. Myös vanhempien keskinäinen vertaistuki auttaa sairauden eri vaiheiden läpikäymisessä. Syömishäiriötä sairastavan läheisille on myös tarjolla valmennusta hankalista tilanteista selviämiseen ja syömishäiriötä sairastavan kanssa keskustelemiseen. Kouluttamalla lisää ammattilaisia tarjoamaan perhepohjaista hoitoa voitaisiin tavoittaa yhä useampia perheitä. Perhepohjainen hoito ei kuitenkaan sovi kaikille potilaille, ja hoitomuodon valinta tuleekin tehdä yksilöllisesti. Vasta-aiheita perhepohjaiselle hoidolle ovat potilan heikko somaattinen tila, itsetuhoisuus, muu vaikea psyykkinen oireilu ja perheen riitaisa tilanne esimerkiksi vanhempien eron jälkeen.

Tavoitteet: Diabulimia tarkoittaa tiettyä syömishäiriön muotoa, jossa diabeetikko annostelee insuliinia liian vähän laihtumistarkoituksessa. Tämä johtaa jatkuvaan korkeaan verensokeriin sekä usein vakaviin diabeteksen komplikaatioihin. Diabulimia on vakavuudestaan huolimatta vielä huonosti tunnettu ilmiö. Tässä tutkielmassa teen katsauksen diabulimiaan, ja tarkastelen sen syntymiseen vaikuttavia tekijöitä, sen tuomia haasteita ja sen kohtaamista terveydenhuollossa. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuus haettiin Terkko Navigatorin avulla hakusanoilla “diabulimia”, “type 1 diabetes mellitus”, “eating disorders”, “distorted eating” ja “insulin omission”. Lisäksi artikkeleiden lähdeluetteloita hyödynnettiin. Tulokset ja johtopäätökset: Kirjallisuuskatsauksen perusteella diabulimiasta piirtyy kuva monimutkaisena ja muista syömishäiriöistä erillisenä ilmiönä. Suhde insuliiniin on monimutkainen ja insuliinia voidaan rajoittaa muutenkin kuin vain laihduttamistarkoituksessa, esimerkiksi itsetuhoisesti. Diabulimian seuraukset ovat vakavia, ja terveydenhuollossa sen tunnistaminen on heikkoa. Tutkimuksissa korostuvat negatiiviset kokemukset terveydenhuollosta. Hoitokäytäntöjen kehittäminen on vasta alussa, mutta tärkeää on seulontaan panostaminen, integroitu diabeteksen ja syömishäiriön hoito sekä diabulimian tunnistaminen erillisenä asianaan.

Syömishäiriöt ovat olleet luultua yleisempiä Suomessa. Hoitoon pääsyssä on esteitä, sillä yhä edelleen syömishäiriöt ovat heikosti tunnistettuja terveydenhuollossa eivätkä hoitokäytänteet ole yhdenmukaisia valtakunnallisesti. Syömishäiriöiden taustalla vaikuttavat yksilöllisten tekijöiden lisäksi myös rakenteelliset syyt, kuten sosiokulttuuriset tekijät. Toipuminen on yksilöllistä eikä siihen ole virallista kriteeristöä. Toipuminen voi kestää useita vuosia, ja se vaatii pitkäjänteistä käyttäytymisen ja ajattelutavan muutosta. Syömishäiriöiden on todettu heikentävän elämänlaatua ja vaikutukset elämänlaatuun voivat olla pitkäaikaisia, vaikka syömishäiriöoireilu olisi päättynyt. Tutkielmassa tarkastellaan syömishäiriön koettuja vaikutuksia elämänlaatuun syömishäiriöstä toipuneiden ja toipumassa olevien henkilöiden näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää, miten syömishäiriö koetaan vaikuttavan elämänlaatuun sekä millaisia elämänlaadullisia eroja aktiivisen oireilun ja toipumisen välillä kuvataan olevan. Tutkielma pohjaa fenomenologis-hermeneuttiseen onkologiaan ja laadullisiin tutkimusmenetelmiin. Aineisto kerättiin kesällä 2023 haastattelemalla kymmentä Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n sosiaalisen median kautta rekrytoitua osallistujaa puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Analyysimenetelmänä käytettiin induktiivista teema-analyysiä. Teema-analyysin tuloksena muodostettiin kaksi pääteemaa kuvaamaan elämänlaatua aktiivisen sairastamisen ja toipumisen vaiheissa: syömishäiriön eristämä ja toipumisen nuorallatanssi. Tuloksista ilmenee elämänlaadun olevan heikkoa syömishäiriön ollessa aktiivinen, vaikka se usein ymmärretään vasta, kun on ottanut toipumisaskeleita. Olleessaan syvällä sairaudessa voi olla vaikea hahmottaa omaa tilannettaan tai elämänlaatuaan todenmukaisesti. Toipumisessaan pidemmällä olevat kuvasivat elämänlaatuaan paremmaksi kuin ne, joiden elämässä syömishäiriö näkyi edelleen. Syömishäiriöoireilu heikentää elämänlaatua eristämällä itsestä ja muista ihmisistä, kun taas toipuessa itsensä löytäminen ja sosiaalisten suhteiden parantuminen korostuu. Sairauden kanssa eläessään kadottaa yhteyden itseensä, ajatuksiinsa sekä unelmiinsa. Yhteys läheisiin saattaa kadota ahdistuksen tai jaksamisen puutteen seurauksena, mikä näkyy vähentyneenä sosiaalisena kanssakäymisenä. Toipumisen aluksi elämänlaatu voi heikentyä: entisten selviytymiskeinojen tilalle tulee kehittää uusia toipumista tukevia keinoja, mikä heikentää elämänlaatua. Sosiaaliset suhteet koetaan tärkeäksi tueksi parantaen elämänlaatua sekä sairastaessa että toipumisen aikana. Erilaiset elämäntilanteet voivat vaikeuttaa oireilua, samalla kun vaikeatkin elämäntilanteet voivat toimia toipumista edistävinä tekijöinä. Syömishäiriöön erikoistuneissa hoitopaikoissa saatu apu ja sen lisänä muu apu koettiin pääosin parantaneen elämänlaatua. Johtopäätöksenä todetaan, kuinka syömishäiriöillä koetaan olevan merkittäviä elämänlaatua heikentäviä vaikutuksia, ja elämänlaatu koetaan heikoksi vielä erityisesti toipumisen alkuvaiheessa. Syömishäiriön vaikuttaessa kokonaisvaltaisesti sairastuneen kokemukseen elämänlaadusta, on hoitoon ja tukeen panostaminen ehdottoman tärkeää myös henkilöille, joilla ei ole syömishäiriödiagnoosia. Lisäksi syömishäiriöoireilun moninaisuuden ymmärtämiseen tulee tulevaisuudessa kiinnittää huomiota, jotta avun piiriin hakeuduttaisiin ja apua kyettäisiin tarjoamaan nykyistä laajemmin.

Syömishäiriöt ovat tavallisimmin nuorilla naisilla esiintyviä mielenterveydenhäiriöitä, joihin liittyy poikkeavan syömiskäyttäytymisen lisäksi fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn häiriöitä. Syömishäiriöitä on perinteisesti tarkasteltu yksilöpsykologisia ja biologisia tekijöitä painottavasta psykiatrisesta näkökulmasta. Syömishäiriöiden sosiaaliseen ulottuvuuteen liittyviä sosiokulttuurisia tekijöitä tutkimalla voidaan kuitenkin ymmärtää paremmin niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Länsimaisen laihuutta korostavan kauneusihanteen sisäistämisen on esitetty olevan yhteydessä syömishäiriöoireiden esiintymiseen. Sosiaalinen vertailu on yksi sosiaalisen kognition prosesseista, joiden on esitetty välittävän laihuuden ihanteen sisäistämisen ja syömishäiriöoireiden esiintymisen välistä yhteyttä. Tässä pro gradu -tutkielmassa syömishäiriöiden sosiaalista ulottuvuutta tarkastellaan sosiaalisen vertailun teorian (Festinger, 1954) avulla. Teorian mukaan syömishäiriökontekstissa yksilö pyrkii selvittämään oman ulkonäkönsä tason vertaamalla itseään muihin. Vertailun seurauksena havaitaan eroja itsen ja usein itseä paremmaksi koetun vertailukohdan välillä. Syömishäiriöoireet ovat seurausta pyrkimyksestä kuroa havaittua eroa umpeen. Urheilijoilla esiintyy syömishäiriöoireita muuta väestöä enemmän. Syömishäiriöoireiden esiintyminen on liitetty erityisesti niin kutsuttuihin esteettisiin lajeihin. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin sosiaalisen vertailun prosesseja ja syömishäiriöoireiden esiintymistä suomalaisessa urheilukontekstissa; esteettiseksi lajiksi luokitellussa voimistelussa ja ei-esteettiseksi lajiksi luokitellussa lentopallossa. Tutkielman ensimmäinen tavoite oli selvittää, millainen sosiaalisen vertailun taipumuksen ja syömishäiriöoireiden esiintymisen välinen yhteys on voimistelijoilla ja lentopalloilijoilla. Tutkielmassa tarkasteltiin erikseen yleisen sosiaalisen vertailun taipumuksen sekä ylöspäin ja alaspäin suuntautuvan kehoa koskevan sosiaalisen vertailun taipumuksen yhteyttä syömishäiriöoireiden esiintymiseen. Lisäksi tarkasteltiin, miten masennusoireiden esiintymisen vakioiminen vaikutti yhteyksiin. Tutkielman toinen tavoite oli selvittää, onko syömishäiriöoireiden esiintymisessä tai sosiaalisen vertailun taipumuksen ja syömishäiriöoireiden esiintymisen välisessä yhteydessä eroja voimistelussa ja lentopallossa. Tutkimuskysymysten tarkastelemiseksi suoritettiin kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus, jonka aineisto (N = 263) koostui vähintään 15-vuotiaiden naispuolisten voimistelijoiden ja lentopalloilijoiden vastauksista. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä, johon vastattiin anonyymisti. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Yleisen sosiaalisen vertailun taipumus, ylöspäin suuntautuvan kehoa koskevan sosiaalisen vertailun taipumus ja alaspäin suuntautuvan kehoa koskevan sosiaalisen vertailun taipumus olivat positiivisessa yhteydessä syömishäiriöoireiden esiintymiseen. Kaikki yhteydet säilyivät tilastollisesti merkitsevinä masennusoireiden esiintymisen vakioimisen jälkeen. Syömishäiriöoireiden esiintymisessä tai sosiaalisen vertailun taipumuksen ja syömishäiriöoireiden esiintymisen välisessä yhteydessä ei ollut eroja voimistelun ja lentopallon välillä. Tulosten perusteella sosiaalisen vertailun taipumus vaikuttaa olevan laajasti yhteydessä syömishäiriöoireiden esiintymiseen urheilukontekstissa. Tämä tukee käsitystä siitä, että yksilölliset erot sosiaalisen kognition prosesseissa saattavat selittää, miksi vain osalla naisista ja naisurheilijoista esiintyy syömishäiriöoireita laihuuden ihanteelle altistumisen seurauksena. Tuloksia voidaan hyödyntää sosiaalisen vertailun prosessien muokkaamiseen perustuvien syömishäiriöiden preventio- ja interventio-ohjelmien suunnittelussa, joskin aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta. Syömishäiriöoireiden esiintymisessä tai sosiaalisen vertailun taipumuksen ja syömishäiriöoireiden esiintymisessä ei ollut eroa voimistelussa ja lentopallossa. On mahdollista, että syömishäiriöoireiden esiintyminen liittyy laajemmin urheilukulttuuriin, eikä näin ole vain esteettisten lajien ongelma.

Urheilijoilla esiintyy aiempien tutkimusten mukaa enemmän syömishäiriöitä ja häiriintynyttä syömistä kuin muulla väestöllä. Lisäksi urheilijoiden ja syömishäiriöstä kärsivien on todettu saavan perfektionismimittareista korkeampia pisteitä kuin muun väestön. Syömishäiriöiden, perfektionismin ja urheilun välillä on olemassa selvä yhteys, mutta vielä ei ole pystytty vastaamaan siihen, mitä kautta ja miten yhteys ilmenee. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on käydä läpi tekijöitä, jotka vaikuttavat perfektionististen urheilijoiden kohonneeseen syömishäiriöriskiin. Urheilijat toimivat melko ainutlaatuisessa sisäisessä ja ulkoisessa ympäristössä, jossa on monia tekijöitä ja vaatimuksia, jotka voivat lisätä riskiä kliiniseen perfektionismiin ja syömishäiriöihin. Tässä katsauksessa tekijät on luokiteltu sisäisiin eli psykologisiin sekä urheiluympäristöön liittyviin tekijöihin. Katsauksen aineisto kerättiin PubMed -tietokannasta tammi-helmikuussa 2021 käyttäen hakusanoja athlete, sport, perfectionism, eating disorders, disordered eating. Perfektionismi näyttäisi olevan riskitekijä sekä korrelaatti syömishäiriölle ja häiriintyneelle syömiselle. Pitkittäistutkimusten puute vaikeutti syy-seurausyhteyden varmistamista mutta tutkimuksen mukaan perfektionismi oli yksilöiden geneettisesti määräytyvä persoonallisuuden ominaisuus, jota urheiluympäristö korosti ja joka yhdistettynä urheiluympäristön paineisiin oli erityisen haitallinen. Tulosten perusteella perfektionistisilla urheilijoilla esiintyi adaptiivista ja epäadaptiivista perfektionismia mutta syömishäiriöihin vahvin yhteys oli epäadaptiivisella perfektionismilla. Urheiluympäristössä ja urheilijan psykologisissa tekijöissä tunnistettiin useita tekijöitä, jotka näyttivät vaikuttavan perfektionismin ja syömishäiriön väliseen yhteyteen. Vahvimpina esitettiin tunteiden säätelyn vaikeudet, suorituskeskeisyys sekä lajikulttuurin laihuuskeskeisyys. Urheiluympäristö ja urheilijan psykologiset ominaisuudet muodostivat erityisesti keskenään vuorovaikutuksessa ollessaan riskitekijän ja otollisen alustan syömishäiriön kehittymiselle. Koska urheilijat ovat korkeammassa riskissä sairastua syömishäiriöön ja muihin psykopatologian muotoihin ominaisuuksiensa ja ympäristönsä takia, urheiluympäristössä toimivien tulisi kiinnittää tähän alttiuteen erityisesti huomiota ja havaita kärjistynyt tilanne ajoiss

Syömishäiriöt ovat yhä yleistyvämpiä sairauksia etenkin nuorten piirissä. Syömishäiriön puhkeamiseen vaikuttaa moni asia, mutta erityisesti nykyajan sosiaalisen median kautta lisääntyneet kauneusihanteet ja vääristymät aiheuttavat nuorten kehittyvälle itsetunnolle ja minäkuvalle paljon haasteita. Syömishäiriöt ovat sairauksina vakavia, sekä vaikuttavat kokonaisvaltaiseen terveyteen monella tapaa. Kotitalousopetuksella on merkittävä rooli ruokakasvatukseen liittyen ja sillä pyritään edistämään nuoren terveellistä ruokasuhdetta. Tämän tutkielman tavoitteena oli ottaa selvää, millaisena syömishäiriöitä sairastaneet ovat kokeneet peruskoulun kotitalousopetuksen. Aikaisempaa tutkimusta aiheesta juuri kotitalousopetuksen osalta ei ole, jonka vuoksi tutkielma tuottaa aiheesta uutta ja tärkeää tietoa. Tämä tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineistonkeruumenetelmäksi valittiin strukturoitu kyselylomake. Kyselylomake tehtiin Helsingin yliopiston sähköisellä e-lomakkeella ja kyselylomakkeen vastaukset kerättiin Syömishäiriöliiton sosiaalisen median kanavien kautta. Vastaajat olivat sairastaneet syömishäiriötä yläasteen aikana ja muistelivat omaa kotitalousopetuksensa aikaa. Vastauksia kertyi lopulta 99 kappaletta ja saatu aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Analyysin jälkeen aineistosta muodostettiin lopulta neljä (4) pääluokkaa, joiden avulla esitettiin tutkimuskysymykseen vastauksia. Syömishäiriöitä sairastaneiden kokemukset kotitalousopetuksesta olivat suurelta osin kielteisiä ja aiheuttaneet syömishäiriöistä kärsiville vaikeita tunnetiloja. Suurin osa kokemuksista käsittelivät asioita, jotka ylläpitivät sairauden haitallisia tapoja tai estivät parantumisen edistymistä. Kielteisten kokemusten lisäksi seasta löytyi myös pieni määrä myönteisiä kokemuksia, jotka olivat edistäneet syömishäiriön parantumista ja helpottaneet sairastaneen kotitalousopetuksessa olemista. Tutkielman avulla tuotettiin arvokasta tietoa syömishäiriöitä sairastaneiden kotitalousopetuksen kokemuksista, mutta aihetta tulee tutkia vielä lisää, jotta opettajilla olisivat tulevaisuudessa parhaat mahdolliset keinot tukea syömishäiriöitä sairastavia nuoria.