Browsing by Subject "rekisteröity parisuhde"

Tässä tutkimuksessa selvitän sitä, miten Suomen Kristillinen Liitto (SKL), vuodesta 2001 Kristillisdemokraatit (KD) on perustellut kielteistä kantaansa samaa sukupuolta olevien perhe- ja parisuhdeoikeuksien laajentamiseksi vuosina 1992–2009 ja millaista muutosta sekä jatkuvuutta näissä perusteluissa ilmenee. Tämä ajanjakso sisältää viisi keskustelua vuosina 1992, 1993, 1996, 2001 ja 2008–2009. Vuonna 1992 keskustelun samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnistä käynnisti perhetoimikunnan sitä koskenut ehdotus, jota seurasivat kansanedustaja Outi Ojalan lakialoitteet vuosina 1993 ja 1996. Vuonna 2001 keskustelu koski lakiin rekisteröidystä parisuhteesta johtanutta hallituksen esitystä. Viimeinen tutkimukseen otettu keskustelu koskee vuosien 2008–2009 sisäistä adoptiota koskevaa lisäystä lakiin parisuhteiden rekisteröimisestä. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt Carol Bacchin kehysanalyysiä. Sen pohjalta muotoilemieni kysymysten avulla olen tarkastellut ensinnäkin sitä, mitä puolue on kuvannut näissä lakihankkeissa ongelmallisena, toisekseen sitä, mitä syviä oletuksia näiden perustelujen taustalla on ja kolmanneksi sitä, mitä ei ole pidetty problemaattisena, mistä on vaiettu tai mitä on vältelty. Tutkimuksen aineisto koostuu ensisijaisesti kahdesta aineistoryhmästä. Ensimmäinen niistä on SKL:n ja KD:n puoluelehdet Kristityn vastuu sekä vuodesta 2005 KD-lehti, joista käytin erityisesti pääkirjoituksia ja puolueen kansanedustajien mielipidekirjoituksia. Toinen aineistoryhmä on keskusteluihin liittyvien lakialoitteiden lähetekeskusteluiden pöytäkirjat sekä keskustelun käynnistävä perhetoimikunnan mietintö ja lakialoitteet. SKL:n ja KD:n ongelmana pitämissä asioissa esiintyi paljon jatkuvuutta. Puolue vastusti yhtenäisesti samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimistä, koska koki sen uhkaavan avioliiton asemaa, lasten etua ja murentavan yhteiskunnan perustaa. SKL ja KD vetosivat toistuvasti myös Raamatun vastaisuuteen ja yksittäisistä kohdista erityisesti luomiskertomukseen. Homoseksuaalisuuden koettiin olevan syntiä, mikä näkyi erityisesti vetoamisessa samaa sukupuolta olevien seksin tuomitseviin kohtiin vuosina 1993–1996. Puolue koki myös asiasta käydyn keskustelun jakolinjat epäreiluiksi ja koki median olevan puhtaan ideologisesti toimivan Setan puolella. Ongelmana pidetyissä asioissa tapahtui myös muutoksia. Ensinnäkin vuodesta 1996 alkaen lakialoitteita perusteltiin ihmisoikeuksilla, mutta puolue kiisti systemaattisesti tästä olevan kyse. Selkein muutos tapahtui vuonna 2001, jolloin lakialoitteen perustelut erityisesti ihmisoikeuksiin liittyen haastettiin väittämällä, että koko lakihanke pohjautuu väärään oletukseen homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä. Sen sijaan puolue esitti homoseksuaalisuuden olevan tieteen mukaan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö, minkä vuoksi lain hyväksyminen nähtiin rikkinäisen seksuaalisuuden muodon normalisoimisena. Koettujen ongelmien taustalla olivat syvät oletukset Raamatusta, sen tulkinnasta ja homoseksuaalisuudesta. Ensinnäkin Raamattua pidettiin auktoriteettina myös modernin valtion lainsäädännölle ja kompassina oikealle moraalille. Tähän nojaten Raamatun luomiskertomuksen koettiin asettavan miehen ja naisen välisen avioliiton ainoaksi tuettavaksi perhemuodoksi ja sallituksi suhteeksi seksuaalisuuden toteuttamiselle sekä ajattomaksi yhteiskunnan perustaksi. Homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteita arvosteltiin luomiskertomuksen ja samaa sukupuolta olevien seksin tuomitsevien kohtien kautta. Niiden pohjalta varsinkin homoseksuaalisuuden toteuttaminen esimerkiksi parisuhteen muodossa koettiin syntinä. Kautta linjan puolueessa ei problematisoitu Raamatun auktoriteettia maallisen valtion lainsäädännön perustana ja tapaa tulkita Raamatun eri tekstejä historiattomasti samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vastustamiseen soveltuviksi. Lisäksi SKL:n ja KD:n lakihankkeita vastustaessaan esittelemät tieteellisiksi kuvatut tutkimukset herättivät paljon kysymyksiä. Puolueen puheenvuoroissa ei eritelty tutkimusten tekijöitä, ja tutkimusten suhdetta tiedeyhteisön konsensukseen oli vaikea hahmottaa. Nimeltä mainitut tahot olivat vuorostaan selvästi kristillisiä toimijoita, ja puoluelehtien kautta paljastui, että tutkimukset olivat samoja, joita erilaiset konservatiiviset kristilliset tahot olivat koonneet lain vastustamisen tueksi. Vaikuttikin siltä, että tutkimusaineisto oli valittu tukemaan käsitystä homoseksuaalisuudesta poikkeamana luomisesta ja tarkoituksena oli perustella tätä kantaa tavalla, jolla olisi laajempaa kannatusvoimaa.

Lainsäädännölliset uudistukset ja myönteisempi asenneilmapiiri ovat mahdollistaneet yhä useammalle samaa sukupuolta olevalle parille yhteisen vanhemmuuden eri maissa. Myös Suomessa samaa sukupuolta olevien parien lapsiperheiden määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Samalla on yleistynyt näiden perheiden kansainvälinen tutkimus, jossa on tarkasteltu muun muassa muuttuvia perhekäsityksiä, perhesuhteiden dynamiikkaa, parien lastenhankinnan keinoja ja esteitä sekä lasten hyvinvointia. Tutkimus on ollut pääasiassa laadullista. Tilastollisia tutkimuksia samaa sukupuolta olevien parien lastenhankinnasta on tehty vain yksittäisiä Pohjoismaissa, eikä yhtäkään Suomessa. Naisparien välisiä sosioekonomisia eroja lastenhankinnassa on tutkittu aiemmin vasta yhdessä tilastollisessa tutkimuksessa Ruotsissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää naisparien lastenhankintaa suomalaisella väestötason rekisteriaineistolla. Tutkimus kartoittaa naisparien ensimmäisen lapsen saantia rekisteröidyn parisuhteen ensimmäisen viiden vuoden aikana vuosien 2006–2010 ja 2011–2015 liittokohorteissa. Lastenhankintaa liitossa tarkastellaan koulutustaustan ja aiempien lasten olemassaolon mukaan. Lisäksi tutkimus tarkastelee, millä juridisella menettelyllä ja kuinka pian lapsen syntymän jälkeen lapsen biologisen äidin naispuolinen puoliso on vahvistanut vanhemmuutensa lapseen. Tutkimuksen aineistoina on Tilastokeskuksen perhetilastoista kootut kaksi naisparien rekisteriaineistoa, ja yksi eri sukupuolta olevien avioparien rekisteriaineisto, johon naisparien tuloksia verrataan. Menetelminä käytetään Kaplan-Meier-estimaattia ja Coxin suhteellisten vaarojen mallia. Tutkimuksen mukaan naisparien todennäköisyys saada lapsi rekisteröidyn parisuhteen ensimmäisen viiden vuoden aikana kasvoi liittokohorttien välillä. Molemmissa liittokohorteissa lapsen sai todennäköisimmin naispari, jonka osapuolista ainakin toinen oli suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Lastenhankinnassa oli eroja myös aiempien lasten olemassaolon mukaan. Lapsen sai kummassakin liittokohortissa todennäköisimmin naispari, jonka kummallakaan osapuolella ei ollut ennestään lasta. Vuoden 2020 lopun naisparien alaikäisistä lapsista valtaosa oli adoptoitu perheen sisällä. Sisäisen adoption mahdollistaneen lain voimaantulon jälkeen syntyneet lapset oli pääsääntöisesti adoptoitu alle vuoden ikäisinä, kun ennen lakia syntyneet lapset oli adoptoitu vanhempina. Suurin osa vuonna 2020 syntyneistä lapsista oli vahvistettu naisparien yhteisiksi äitiyslain perusteella. Lainsäädännön ja yhteiskunnallisen tuki- ja palvelujärjestelmän uudistusten suunnittelussa tulisi jatkaa naisparien lastenhankinnan mahdollisuuksien tukemista. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää parien yhdenvertaisuuteen etsimällä käytäntöjä, jotka parantaisivat myös matalammin koulutettujen parien mahdollisuuksia hankkia halutessaan lapsia.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee uskonnollista argumentointia eduskunnan täysistuntokeskusteluissa vuosina 1981–2009. Tutkimuksessa kartoitetaan, millaisia uskonnollisia argumentteja perheoikeudelliseen lainsäädäntöön liittyvissä keskusteluissa käytettiin, ketkä niitä käyttivät, ja mitkä asiat vaikuttavat niiden käyttöön. Kysyn myös, millaista suhtautuminen uskonnolliseen argumentointiin oli eduskunnassa. Tutkimuksessani käsitellään kolmea perheoikeudellista lainsäädäntöuudistusta, jotka ajoittuvat eri vuosikymmenille. Tutkin, millaista muutosta näiden välillä on tapahtunut. Näkökulmani on, miten tämä muutos ilmentää yhteiskunnan muutosta sekä kristinuskon ja evankelis-luterilaisen kirkon aseman muutosta osana yhteiskuntaa. Uskonnollinen argumentointi oli kaikkein selvimmin yhteydessä puolueeseen. Lisäksi siihen vaikuttivat varsinkin 1980-luvulla yhteydet kristillisiin organisaatioihin. Kirkon tuki oli tärkeä edellytys uskonnollisten argumenttien tuomiselle keskusteluun. Sen rooli käsitettiin yhä selkeämmin yhteiskunnallisen asiantuntijuuden kautta. Vasemmistopuolueiden uskonnollisten argumenttien käyttö lisääntyi tutkimusaikana. Se oli enimmäkseen vastareaktiota suhteessa lakiehdotusten vastustajien argumentteihin, mutta tämä vastareaktionomaisuus väheni tutkimusjakson aikana selvästi. Tämä liittyy sekä kristinuskon individualistisen tulkinnan yleistymiseen että poliittisen kulttuurin muutokseen, joka suosi arvoretoriikkaa ja teki henkilökohtaisen vakaumuksen julkisen esittämisen aiempaa sallitummaksi. Uskonnollisia argumentteja lakiuudistuksia vastaan käyttäneiden argumenteissa korostuivat vetoaminen Raamattuun, uskonnollisten yhteisöjen ja auktoriteettien kantaan sekä viittaukset luomiseen. Vastustajien käsitystä kristillisyydestä voi luonnehtia autoritaariseksi ja institutionaaliseksi, ja arvoja kommunitaristisiksi. Lakiehdotuksia uskonnollisin argumentein puolustaneet korostivat liberalistista arvokäsitystä. Heistä vasemmistoon kuuluvat vetosivat useimmin erilaisiin näkemyksiin kristillisyyden piirissä ja henkilökohtaiseen suhteeseensa kristillisyyteen. He toivat esiin hengellisyyttä, jonka tehtävä oli tukea henkilön omaa persoonaa. Oikeistoon kuuluvat edustajat puolestaan tukeutuivat mieluummin kirkon kantaan ja yleisiin kristillisiin arvoihin.

Tutkimukseni käsittelee homoseksuaalisuudesta Suomen ev.-lut. kirkossa parisuhdelain säätämisen jälkeen käytyä keskustelua vv 2002-2011. Tutkimusaineistoni koostuu kirkolliskokouksen pöytäkirjoista ja keskustelupöytäkirjoista, piispainkokouksen mietinnöistä ja ohjeista sekä piispainkokouksen asettaman työryhmän tuottamista mietinnöistä ja seminaarimateriaaleista. Tutkimuksessani tarkastelen käydyn keskustelun valta- ja puheoikeuskysymyksiä, ja niiden muuttumista tutkittavan ajanjakson aikana. Analysoin ja lähiluen tekstiä ja tutkin sen taustalla vaikuttavia valta-asetelmia sekä asetelmien mahdollisia muutoksia. Kirkolliskokouksessa edustaja-aloitteista 3/2002 ja 4/2002 käydyssä keskustelussa ovat näkyvimmin esillä seksuaalivähemmistöihin kielteisesti suhtautuvat henkilöt. SLEY ja viidesläisyys ovat näkyvimmät taustatahot. Keskustelua käydään usein raamatullisuusnäkökulmasta. Tämän näkökannan edustajat asettuvat keskustelussa valta-asemaan. Yhdenvertaisen kohtelun puolesta puhuvat näkevät seksuaalisuuden osana kehittyvää etiikkaa, heidän näkyvyytensä on keskustelun alkaessa niukkaa. Puheenvuoroja yhdistää näkemysten ja niiden perustelujen hajaantuminen, aloitteiden selkeän kannattamisen tai vastustamisen lisäksi. Osassa aloitetta 3/2002 vastustettiin tarpeettomana, koska katsottiin että kirkolla on jo mahdollisuus sulkea homoseksuaalit ulos kirkon viroista. Aloitetta 4/2002 kannatettiin sillä perusteella että rekisteröity parisuhde määrittyi siinä miehen ja naisen välisestä avioliitosta erilliseksi asiaksi. Kirkolliskokouskausien vaihtuessa keskusteluun tulee laajempi kirjo näkemyksiä. Kirjaimelliseen raamatuntulkintaan nojaavien valta-asema muuttuu. Progressiiviseen raamatuntulkintaan ja eettis-ihmisoikeudelliseen näkökulmaan perustuvat näkemykset saavat enemmän tilaa. Asianosaisten itsensä puuttuminen keskustelusta on edelleen leimallista. Vain perustevaliokunnan mietinnön valmistelussa ja piispainkokouksen asettaman työryhmän järjestämässä seminaarissa oli puhumassa Arcus-ryhmän eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kirkon työntekijöiden edustaja. Lisäksi molemmissa tilanteissa oli esillä myös Aslan ry:n, eli homoseksuaalien muuttamista heteroseksuaaleiksi kannattavan tahon edustaja. Homoseksuaalien asema kirkollisessa keskustelussa on selkeän alisteinen koko ajanjakson, ja rekisteröidyt parisuhteet luokiteltiin avioliitosta erilliseksi asiaksi.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaiheita seksuaalisuuteen ja avioliittoon liittyvissä kysymyksissä. Tutkielmaan sisältyy taustakatsaus yleiseen suomalaiseen seksuaalikeskusteluun sekä yhteiskunnan että kirkon piirissä. Tarkoituksena on avata näkemystä siitä, millaisia toimenpiteitä ja kehitysvaiheita on käyty läpi viimeisten vuosikymmenten aikana, kun kysymys homoseksuaalisuudesta on noussut päivänvaloon. Keskustelu seksuaalisesta monimuotoisuudesta saavutti myöhemmin myös avioliiton viitekehykset, jonka tarkempaan teologiseen tarkasteluun syvennytään tutkielman kahdessa pääluvussa. Niissä tarkastellaan Vesa Hirvosen ja Björn Vikströmin käsityksiä niin rakkaudesta, seksuaalisuudesta kuin avioliitostakin. Tutkielma selvittää vastausta kysymykseen siitä, minkälainen tulevaisuus kirkon avioliittokäsityksellä on. Tutkimus pohjautuu viime vuosikymmenten aikana syntyneisiin kannanottoihin, joiden aikana kysymys homoseksuaalisista parisuhteista sekä avioliiton sallimisesta kaikille sukupuolille on ollut kiivaimpana käynnissä. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Tutkimusmetodia ja eri lähteitä hyödyntäen pyrin esittämään yhdensuuntaisen täsmällisen näkemyksen tutkielman aihepiiristä. Tutkielmassa syvennytään erilaisiin käsitteisiin ja argumentteihin, sekä tarkastellaan tutkielman aiheita ja perusteita Raamatusta lähtien nykytutkimuksiin saakka. Tämän tutkimuksen tematiikalla on pitkä historia ja valtava inhimillinen merkitys myös tänä päivänä, minkä vuoksi monipuolinen tarkastelu on tarpeen. Lähteiksi on valikoitunut niin erilaisia teologisia kannanottoja ja teoksia kuin myös yleisempään tarkasteluun viittaavia teoksia rakkaudesta, avioliitosta ja seksuaalisuudesta.