Browsing by Subject "rehu"

Maapallon väkiluvun kasvu lisää ruoantuotannon tarvetta ja lisääntyvä eläinperäisten ravintoaineiden kulutus tarkoittaa myös lisääntyvää rehun tarvetta. Maapallon rajallisten luonnonvarojen vuoksi tuotantoeläinten ruokintaan tarvitaan rehulähteitä, joiden ympäristövaikutukset ovat nykyistä pienempiä. Munintakanojen ruokinnassa hyönteisrehua on tutkittu potentiaalisena korvikkeena muille tällä hetkellä saatavilla oleville proteiinirehuille. Hyönteiset ovat proteiinipitoisia ja niiden aminohappokoostumus vastaa varsin hyvin kanojen tarpeita. Etenkin Hermetia illucens -toukista valmistettu rehu vaikuttaa lupaavalta vaihtoehdolta korvaamaan täysin tai ainakin osittain nykyisin yleisesti käytettyjä soija- ja kalajauhorehuja. Ruokintakokeissa H. illucens -toukkarehulla on korvattu muita proteiinirehuja ilman haitallisia vaikutuksia munintakanojen tuotantotuloksiin, kananmunien laatuun tai lintujen hyvinvointiin. Hyönteisrehu näyttäisi edistävän kanojen terveyttä, minkä arvellaan johtuvan hyönteisten sisältämästä kitiinistä. H. illucens -toukkien ravintoainekoostumus vaihtelee niiden syömästä ravinnosta riippuen. Toukkien proteiinipitoisuus on noin 31–46 % kuiva-aineesta ja poistamalla ylimääräistä rasvaa pitoisuus nousee jopa 65,5 %:iin. Toukat sisältävät lisäksi runsaasti munintakanoille tärkeää kalsiumia. Hyönteisrehun soveltuvuutta arvioitaessa tulee huomioida myös siihen liittyvät biologiset ja kemialliset riskit. Hyönteisten omat taudinaiheuttajat ovat harmittomia selkärankaisille, mutta hyönteiset voivat toimia selkärankaisille haitallisten mikrobien välittäjinä. Kemiallisia riskejä aiheuttavat raskasmetallien, toksiinien, lääkeaineiden ja muiden kemikaalien kertyminen hyönteisiin. Tärkeimpiä riskeihin vaikuttavia tekijöitä ovat kasvatettava hyönteislaji, hyönteisten keräysvaihe ja ravinto, tuotantoympäristö sekä hyönteisraaka-aineen käsittelymenetelmät. Näistä suurin merkitys on hyönteisten syömällä ravinnolla. Hyönteistuotannon haasteita ovat vakiintuneiden käytäntöjen ja automatisoinnin puute, runsas käsityön määrä, tuotannon pienimuotoisuus sekä korkeat yksikkötuotannon kustannukset. Ollakseen kilpailukykyinen vaihtoehto muille siipikarjan proteiinirehuille tulee hyönteisrehun hintatasoa saada nykyistä alemmaksi. Vieraslajeja kasvatettaessa hyönteisten karkaaminen voi puolestaan uhata luonnon ekosysteemejä. Hyönteiset ovat tehokkaita rehunkäyttäjiä ja niiden kasvatus on ekologisempaa kuin maanviljelys. Useat hyönteiset kykenevät hyödyntämään erilaisia ravintolähteitä varsin monipuolisesti ja hyönteisten ravintona on mahdollista hyödyntää elintarviketuotannon sivuvirtoja, kuten kasvien kuorijätteitä, mikä tukee kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Kasvatettavien hyönteisten ravintona käytetään tällä hetkellä pääasiassa viljaraaka-aineita, jotka kelpaisivat muidenkin tuotantoeläinten tai ihmisten ravinnoksi, ja ruokinnan kestävyyttä voitaisiin parantaa käyttämällä hyväksi elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Tuontisoijan korvaaminen kotimaisesti tuotetulla hyönteisrehulla lisäisi myös Suomen proteiiniomavaraisuutta.

Siipikarjanlihan kulutus on globaalissa kasvussa. Tällä hetkellä soija on siipikarjan pääasiallinen valkuaisrehu, mutta sen viljelyalan kasvattaminen kuluttaa luonnonvaroja kestämättömällä tavalla. Useiden kotimaisten palkokasvien käyttöä taas rajoittavat niiden sisältämät haitta-aineet. Hyönteisissä on korkea raakavalkuaispitoisuus ja ne ovat siipikarjan luontaista ravintoa. Hyönteisistä tehdyn valkuaisrehun syöttäminen siipikarjalle on toistaiseksi TSE-asetuksen ((EY) N:o 999/2001) nojalla kielletty. Kokeessa tutkittiin jauhopukin toukista (T.molitor) valmistetun rehun vaikutusta broilerien kasvuun ja rehuhyötysuhteeseen. Lisäksi analysoitiin hyönteisrehun näennäinen ohutsuolisulavuutta ja ravintoaineiden pidättymistä. Tutkimus toteutettiin Ross 308 -broilereilla (n=192). Lintuja kasvatettiin lattiahäkeissä 35 päivää, josta kasvatuskokeen osuus oli 21 päivää. Kasvatuskoetta varten linnut jaettiin kolmeen ryhmään, joista kontrolli sai valkuaisrehuna soijarouhetta. Kahdella ryhmällä soijaa korvattiin asteittain toukkarehulla (Ynsect) siten, että hyönteisten osuus oli joko 10 % (ryhmä I) tai 15 % (ryhmä II). Ohutsuolisulavuus ja ravintoaineiden pidättyminen mitattiin merkkiainemenetelmällä (TiO2). Broilerit eivät saaneet rehussaan aminohappotäydennystä. Toukkarehun sisälsi soijaa enemmän raakavalkuaista, raakarasvaa ja raakakuitua. Linnut kuitenkin kasvoivat toukkarehulla selvästi kontrollia hitaammin ja syönti oli alhaisempi. Myös rehuhyötysuhde oli paras kontrolliryhmässä (p<0,0001). Ryhmä II lopetettiin ennen sulavuuskoetta heikon kasvun vuoksi (ka 21 pvän punnituksessa 411 g vrt. kontrolli 757 g). Typen ja kuiva-aineen sulavuus oli koeryhmällä alhaisempi (p <0,0001) kuin kontrollilla. Typen sulavuutta heikentää todennäköisesti jauhopukin toukkien sisältämä kitiini. Aminohappojen näennäisessä ohutsuolisulavuudessa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Tutkimuksen perusteella jauhopukin toukat voivat olla potentiaalinen valkuaisrehu siipikarjalle, mutta osuuden tulisi olla selvästi alle 10 %.