Browsing by Subject "perintökaari"

Tutkielma käsittelee valitulle toimijalle (perheyksikkö, johon kuuluu aviopuolisot ja rintaperillisiä) merkityksellisimpiä lainsäädännön asettamia rajoja toteuttaa jäämistösuunnittelua. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sivullisen sekä jäämistösuunnittelussa avustavan asiantuntijan roolien rajoja. Jäämistösuunnittelumarkkinat kukoistavat Suomessa. Jäämistösuunnittelu koetaan yleisesti tarpeelliseksi ja sille verolainsäädännön kautta asetetut rajat vaikuttavat löyhiltä, koska monenlaiset järjestelyt tuntuvat olevan verotuksen näkökulmasta sallittua suunnittelua lainvastaisen veronkierron sijasta. Perintö- ja lahjaverolain veronkiertoa sääntelevä 33a § on tunnusmerkistöltään avoin, ja sen käytännön merkitys on jäänyt vähäiseksi. Näin verolainsäädäntö ei aseta tehokkaasti jäämistösuunnittelutoiminnalle rajoja. Yksityisoikeudellinen lainsäädäntö tarjoaa monia mahdollisuuksia tehdä lakimääräisestä perimyksestä ja lakimääräisestä aviovarallisuussuhteiden järjestämisestä poikkeavia jäämistösuunnittelullisia järjestelyitä, joita myös laajasti hyödynnetään. Riittävän tietotason saavuttaminen jäämistösuunnittelutoimintaan vaikuttavan yksityisoikeudellisen lainsäädännön kokonaisuudesta on työlästä. Jäämistösuunnittelulle pääasiallisia rajoja asettava yksityisoikeudellinen lainsäädäntö on vanhaa, ja se on jakaantunut useisiin lakeihin. Yhteiskunta on muuttunut näiden lakien säätämisestä. Jäämistösuunnittelun lopputulos on monen osatekijän vuoksi epävarmaa. Muuttamalla lainsäädäntöä eli poistamalla jäämistösuunnittelulle asetettuja tiettyjä vanhentuneita yksityisoikeudellisia rajoja voitaisiin vähentää koko jäämistösuunnittelun tarvetta ja parantaa sen lopputuloksen varmuutta. Historia kuitenkin osoittaa, että perusteelliset lainsäädäntömuutokset ovat hitaasti eneneviä, kun taas jäämistösuunnittelutoiminnan määrä kasvaa nopeasti. Ensiapuna tilanteeseen voisivat toimia ohjeet hyvästä ja laadukkaasta jäämistösuunnittelutavasta, joiden noudattamiseen toimija voisi sitoutua. Kuluttajan olisi helpompaa valita luotettava ja osaava jäämistösuunnittelukumppani ohjeisiin sitoutuneiden toimijoiden joukosta. Myös ohjeistuksesta jäämistösuunnittelija ymmärryskyvyn arvioimiseksi olisi hyötyä. Toisaalta testamentin tallettamisjärjestelmän elvyttäminen siten, että tuomioistuin voisi ennakkoon kuulla testamentin tekijää vastaisen varalta tallettamisen yhteydessä, olisi apuna testamenttiriitojen ehkäisyssä ja jäämistösuunnitelman tarkoituksen toteutumisen varmistamisessa.

Tutkielma käsittelee keskinäisten testamenttien peruuttamiseen liittyviä peruskysymyksiä sekä näiden peruuttamistilanteisiin liittyviä erityispiirteitä. Tutkimuskohteena on keskinäisten testamenttien peruut-taminen erityisesti peruuttamistilannelähtöisestä näkökulmasta. Peruuttamistilanteista tutkimuksen koh-teeksi on päätynyt peruuttamisen ajallinen ulottuvuus, salaamisen vaikutus, keskinäisen testamentin hävittäminen ja häviäminen sekä tekijöiden välinen suhde ja sen laatu. Keskinäisellä testamentilla tarkoitetaan kahden tai useamman jälkisäädöksen muodostamaa kokonai-suutta, jonka motiivina on yhdistää ja suojata tekijöidensä intressejä. Vaikka maallikot usein käsittä-vätkin keskinäisen testamentin sisältävän sopimusmateriaa, on kyseessä aina puhtaasti yksipuolinen oikeustoimi. Keskinäinen testamentti on näin ollen myös yksipuolisesti peruutettavissa. Lähtökohtai-sesti keskinäisiin testamentteihin soveltuu samat tekemistä, peruutusta, tulkintaa, selvittämistä ja toi-meenpanoa koskevat yleiset oikeusohjeet, joita käytetään muihinkin testamentteihin. Vaikka keskinäi-set testamentit ovat yksipuolisesti peruttavissa, ei tämä tarkoita sitä, etteikö peruutuksella voisi olla tosiasiallisia oikeusvaikutuksia myös toisen testamenttimääräyksiin keskinäisessä testamentissa. Yksipuolisesti tehty peruuttaminen voi johtaa siihen, että peruutuksen katsotaan olevan vastoin PK 10:7:n molemminpuolisen keskinäisen testamentin olennaisia edellytyksiä. Jos peruutuksen katsotaan kajoavan näihin olennaisiin edellytyksiin, on peruuttaja menettävä testamenttiin perustuvan oikeutensa sekä testamentin johdosta saadun tulon ja tuoton. Peruuttamistilanteiden osalta paneudutaan etenkin PK 10:7:n soveltuvuuteen näihin tilanteisiin.

Pääsääntöisesti kuolemasta käynnistyvä omistusoikeuden siirtymisvaihe päättyy perinnönjakoon, jossa vainajan omaisuus jaetaan hänen testamentilla määräämilleen saajille tai testamentin puuttuessa lakimääräisille perillisilleen. Aina kuitenkaan perinnönjakokaan ei muodostu päätepisteeksi, vaan suoritettuun jakoon voidaan joutua puuttumaan jälkikäteen korjaavin toimenpitein. Perillispiiriä koskevat muutokset kytkeytyvät mahdollisiin muutoksiin isyyssuhteissa. Koska isyys voidaan vahvistaa tai kumota, vaikka isäksi oletettava mies olisi jo kuollut, jättää tämä auki mahdollisuuden, että miehen kuollessa hänen rintaperillistensä joukko saattaa muuttua kuoleman ja jo suoritetun perinnönjaon jälkeen. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä toimii kysymys siitä, mitä tapahtuu perinnönjaolle silloin, jos omaisuutta jaossa perillisasemansa nojalla saaneen rintaperillisen perillisasema kumoutuu vasta perinnönjaon jälkeen, kun perittävän isäsuhde häneen kumotaan isyyden kumoamista koskevan kanteen myötä. Tässä yhteydessä keskeiseen rooliin nousee perintökaaren 23a luku ja siitä mahdollisesti saatavat analogiatulkinnat. Toisaalta pyrin hahmottamaan Suomen oikeustilaa myös muiden Pohjoismaiden sekä Saksan sääntelyyn tutustumalla. Perinnönjako on toisaalta samalla myös varallisuusoikeudellinen oikeustoimi, eikä puhtaan jäämistöoikeudellinen tarkastelu antaisi tutkimuskysymykseen riittävää vastausta. Näin ollen tarkastelun keskiössä ovat myös yleiset sopimus- ja velvoiteoikeudelliset periaatteet ja opit erityisesti koskien perusteettoman edun palautusta ja edellytysten raukeamista, jotta voidaan tyhjentävästi hahmottaa ne mahdolliset oikeudelliset konstruktiot, jotka voivat tilanteessa konkretisoitua.

Tutkielman aiheena on ylivelkaisen kuolinpesän selvittäminen ja aiheen tarkastelu rajautuu pääasiassa pesänselvittäjän hallintoon. Perintökaaren velkavastuusäännöksiä koskevassa uudistuksessa vuonna 2004 luovuttiin pesän osakkaiden henkilökohtaisesta velkavastuusta. Ennen uudistusta pesän osakkaiden oli luovutettava ylivelkainen kuolinpesä pesänselvittäjän hallintoon tai konkurssimenettelyyn välttyäkseen henkilökohtaiselta velkavastuulta. Vuoden 2004 velkavastuu-uudistuksessa velkojien oikeutta hakea kuolinpesän luovuttamista pesänselvittäjän hallintoon vahvistettiin. Osana uudistusta myös pesänselvittäjän toimivaltaa laajennettiin antamalla selvittäjälle oikeus tehdä päätös kuolinpesän varojen jakamisesta velkojille, mikäli selvittäjä ei ole päässyt velkojien kanssa sopimukseen varojen jakamisesta. Tutkimuksen metodi on lainopillinen ja lähdeaineisto koostuu lainsäädännön lisäksi pääasiassa lainvalmisteluaineistosta ja kotimaisesta oikeuskirjallisuudesta. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti pesänselvittäjän hallintoa koskevia PK 19 luvun säännöksiä sekä vainajan ja pesän velkoja koskevaa PK 21 lukua. Tarkastelussa huomioidaan myös selvittäjän tehtäviä säätelevien perintökaaren säännösten tausta. Tutkimusteeman kannalta on ollut myös välttämätöntä tarkastella pesän osakkaiden velkavastuuta ja vastuusäännöksissä tapahtuneita muutoksia. Päätutkimuskysymyksenä selvitetään, miten tarkoituksenmukainen selvitysmuoto selvittäjän hallinto on ylivelkaisen kuolinpesän selvityksessä. Tarkastelussa on huomioitu ylivelkaisen kuolinpesän selvittämisen kannalta tärkeimmät selvittäjän oikeudet ja velvollisuudet, joihin kuuluu muun muassa julkisen haasteen hakeminen, sopiminen velkojen maksamisesta ja jako-osuuspäätöksen tekeminen. Tutkimuskysymykseen vastaaminen on edellyttänyt ensinnäkin velkoja-aloitteisen pesänselvittäjähakemuksen hyväksymisen edellytysten selvittämistä. Tuon tutkielmassa esille niitä seikkoja, jotka on huomioitava arvioitaessa selvittäjän hakemista ylivelkaiseen pesään sekä pesän osakkaiden että velkojien näkökulma huomioiden. Velkojien asemaan vaikuttaa merkittävästi mihin velkatyyppiin velkojan saatava kuuluu. Aina pesänselvitysvelkojen, vainajan velkojen sekä muiden pesän velkojen välinen erottelu ei ole selväpiirteistä ja siitä voi aiheutua tulkintaongelmia. Lisäksi olen tutkielmassa selvittänyt, mitkä ovat kuolinpesän konkurssihakemuksen hyväksymisen edellytykset ja milloin ylivelkainen kuolinpesä on perusteltua asettaa konkurssiin. Näin ollen tutkimuksessa tarkastellaan myös konkurssilain säännöksiä. Kuolinpesän konkurssiin asettamisen edellytyksiä rajoitettiin olennaisesti velkavastuu-uudistuksen yhteydessä. Konkurssiin asettaminen edellyttää ylivelkaisuuden lisäksi erityistä perustetta, jonka vuoksi konkurssi on tarkoituksenmukainen menettely pesän selvittämiseksi. Tutkielmassa myös tarkastellaan, mikä on pesänselvittäjän hallinnon ja kuolinpesän konkurssin välinen suhde. Tutkielman johtopäätös on, että pesänselvittäjän nykyinen laajempi toimivalta mahdollistaa ylivelkaisen kuolinpesän tehokkaan selvittämisen pesänselvittäjän hallinnossa. Muun muassa selvittäjän jako-osuuspäätöstä koskevat säännökset antavat selvittäjälle laajat oikeudet tehdä ylivelkaisen pesän selvityksessä sellaisia ratkaisuja, joita pesän osakkaiden yhteishallinnossa ei ole mahdollista toteuttaa.