Browsing by Subject "kansanlingvistiikka"

Tutkielma selvittää, millaista 2020-luvun suomalainen inttislangi on. Työssä tutkitaan sitä, mihin aihepiireihin useimmin tunnistetut slangisanat kuuluvat ja mitä ne mahdollisesti kertovat palveluksen luonteesta. Työ tarkastelee sitä, mitkä sanoista ovat yleisesti tunnettuja ja mitkä pienemmän piirin tuntemia, sekä sitä, vaikuttavatko palveluspaikka tai -tehtävä sanojen tunnistamiseen. Lisäksi selvitetään, mistä syistä varusmiehet kokevat inttislangin syntyneeksi. Tutkielma sijoittuu ennen kaikkea slangitutkimuksen ja sosiolingvistiikan kentille. Työssä hyödynnetään aiempaa sotilasslangitutkimusta. Tutkimusaineistona on marraskuussa 2023 toteutetun kyselyn avulla saadut tulokset. Kysely toteutettiin kahdessa eri joukko-osastossa, Kaartin jääkärirykmentissä ja Jääkäriprikaatissa. Kyselyyn vastasi yhteensä 269 varusmiestä tai vapaaehtoista asepalvelusta suorittavaa naista. Inttislangissa sanoja muodostetaan samoin kuin muutenkin slangissa. Tavallista on muodostaa sanoja käyttäen slangijohtimia, kuten -Ari ja -is. Aineistossa ne näkyvät muun muassa sanoissa muskari ’sotilassoittaja’ ja Kirkkis ’Kirkkojärven marssi’. Inttislangisanojen aihepiirit vastaavat paljolti palveluksen sisältöä. Sanoja on muodostunut paljon esimerkiksi varusteista, ja monet sanoista kytkeytyvät armeijan tehtäviin, hierarkiaan ja kuriin. Parhaiten tunnistettuja sanoja ovat vemppa ’vapautustaistelija’ ja häväri ’häviämisilmoitus’, jotka molemmat on tunnistanut 268 vastaajaa. Heikoiten tunnistetaan arkistonkomentaja ’kirjuri’ ja pekoni ’poistumiskielto’, joilla molemmilla oli alle 10 tunnistajaa. Fetat ’maastopuku’ tunnistetaan parhaiten Kaartin jääkärirykmentissä ja KSE ’koulutuksen suoma etu’ Jääkäriprikaatissa. Varusmiesten mielestä inttislangi on kielimuoto, joka on syntynyt sanojen lyhentämisen, arjen viihteellistämisen ja yhteishengen luomisen vuoksi.

Tässä tutkielmassa tutkin suomea äidinkielenään puhuvien informanttien kuvailuja ensimmäisistä kielikokemuksistaan. Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoitus on esitellä informanttien suhtautumista murteeseen sekä kieleen. Tarkastelin metakieltä sekä taustalta löytyviä kieliasenteita. Syitä näille asenteille etsin muun muassa koululaitoksesta ja opetuksesta juontavista kieli-ideologioista. Lisäksi tarkastelin lapsuuden kokemuksien merkitystä sekä kotiseutusuhdetta. Tutkielmassani lähestyin tutkimusongelmaani tutkimuskysymysten avulla, joissa kysyin milloin ja missä puhetapoihin on kiinnitetty huomiota ensimmäisen kerran ja mihin huomio on näissä tilanteissa kiinnittynyt. Tutkin myös sitä, miten näitä tilanteita kielennetään. Tieteellisen teorian osalta hyödynsin sekä sosiolingvististä että kansanlingvististä teoriaa. Aineistona käytin Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen haastatteluaineistoa. Tutkin suomea äidinkielenään puhuvien informanttien vastauksia haastattelukysymykseen ”Milloin kiinnitit ensi kertaa huomiota siihen, että ihmisillä on erilaisia puhetapoja? Missä tilanteessa?” Tutkimus on toteutettu diskurssianalyyttisin metodein. Analyysi on jaettu kolmeen diskurssiin: lapsuusdiskurssi, kouludiskurssi sekä kotiseutudiskurssi. Lisäksi analysoin vastausten metakielisiä ilmauksia ja paneudun tarkemmin myös kysymyksen asettelun vaikutukseen. Tutkimuksesta selvisi, että informanttien vastaukset oli mahdollista jakaa kolmeen diskurssiin. Lapsuusdiskurssissa esitetyt vastaukset liittyivät kokemuksiin, joihin liittyi sekä affektiivisia tarinoita että sukulaisiin ja heidän kielenkäyttöönsä liittyviä tilanteita. Kouludis-kurssin osalta jako oli mahdollista tehdä kahden erilaisen lähestymistavan suhteen. Osa informanteista kommentoi opetusta, ennen kaikkea murreopetusta ja osa taas koulua sosiaalisena ympäristönä, siis kieleen sosiaalistajana. Kotiseutudiskurssissa nousivat esille muun muassa muuttoon liittyvät kokemukset. Metakieltä hyödyntäen informantit kertovat siitä, miten he suhtautuvat muiden kieleen sekä omaan kieleensä. Tietyt murrealueet ovat helpommin tunnistettavissa. Kielen monimuotoisuutta kehutaan, mutta toisaalta autenttisuuden ideologia on läsnä. Oma murteellisuus voidaan nähdä ylpeyden aiheena. Toisaalta omasta puhekielisyydestä ei välttämättä osata edes käyttää sanaa murre.

Tutkielma käsittelee erilaisten sosiaalisten kriteerien kautta rajattuihin kielenkäyttäjäryhmiin kohdistuvia, kielenkäyttöä koskevia, käsityksiä ja asenteita. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisin kriteerein erilaisia kielenkäyttäjäryhmiä rajataan ja millaisia odotuksia eri ryhmien kielenkäytölle asetetaan. Tutkielma sijoittuu sosiolingvistiikan alalle, tarkemmin rajaten sen kansanlingvistiseen kenttään. Tutkielman aineistona on 300 Kotimaisten kielten keskuksen Kielitoimiston vuonna 2016 käynnistämistä yleiskielen seurantatalkoista kerättyä kommenttia. Analyysissa hyödynnetään kriittisen diskurssintutkimuksen näkökulmia: kommenteista tarkastellaan tapoja nimetä kielenkäyttäjäryhmiä, kielenkäytön tapojen luonnehdintoja sekä ennen kaikkea sitä, millainen kielenkäyttö miltäkin ryhmältä koetaan neutraaliksi ja millainen tästä poikkeavaksi. Tutkimuksessa havaittiin, että yleisin tapa rajata kielenkäyttäjäryhmiä on luokitella kielenkäyttäjiä heidän ammattinsa tai yhteiskunnallisen asemansa perusteella. Lisäksi kielenkäyttäjiä kategorisoidaan ikä- ja asuinpaikkaperustaisesti. Yksittäisistä kielenkäyttäjäryhmistä eniten kommentoidaan toimittajien kielenkäyttöä, seuraavaksi kommentoiduimpia ovat nuoret, poliitikot, aikuiset sekä asiantuntijat ja korkeakoulutetut. Analyysin perusteella ammatin tai aseman mukaan luokiteltujen ryhmien norminvastainen kielenkäyttö koetaan pääosin negatiivisesti, kun taas ikään perustuvien ryhmien norminvastaiseen kielenkäyttöön suhtaudutaan pääosin neutraalisti. Vaikuttaisi siis siltä, että ammattiin tai yhteiskunnalliseen asemaan liitetään enemmän kielenkäyttöä koskevia odotuksia ja rajoituksia kuin ikään. Tutkimustulokset antavat viitteitä vastaajien kieli-ideologisista käsityksistä sekä niihin sekoittuvista muista ideologioista. Tällaisten kielenkäyttäjäryhmiin kohdistuvien kieliasenteiden sekä niiden takana vaikuttavien yleisempien asenteiden risteämäkohtien syvempi tarkastelu jää odottamaan jatkotutkimusta.

Tutkielmassa tarkastellaan tavallisten vantaalaisten ja helsinkiläisten, niin kutsuttujen maallikoiden eli ei-lingvistien, asenteita Vantaan puhekieltä kohtaan ja kartoitetaan, minkälaisia asenteita ja stereotypioita Vantaaseen ja vantaalaiseen puhekieleen liittyy sekä vantaalaisten että helsinkiläisten näkökulmasta. Keskeinen tarkastelun kohde on, miten vantaalaisten alueellinen ja kielellinen identiteetti suhteutuu siihen imagoon, joka alueella ja sen puhekielellä on helsinkiläisten silmissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat kieliasennetutkimus ja kansanlingvistiikka. Tutkimustausta muodostuu katsauksesta Vantaan ja Helsingin kaupunkien kehitykseen sekä aiemmasta tutkimuksesta. Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin yliopiston professori Hanna Lappalaisen johdolla osana Helsingin yliopiston Suomi kieliyhteisönä -kurssia vuosina 2018 ja 2019 strukturoidun haastattelun menetelmällä lomakekyselyn muodossa. Lomakekysely sisälsi viisi avointa kysymystä, kahdeksan Likert-asteikon muodossa esitettyä väittämää sekä yhdeksän semanttista differentiaalia, jotka kartoittivat vastaajien mielikuvia kartoittavaa adjektiiviparein. Kysymykset käytiin haastateltavien kanssa läpi suullisesti. Alkuperäinen aineisto koostui 70 pääkaupunkiseutulaisen informantin vastauksista, mutta tutkielmaa varten aineisto on rajattu koskemaan 32 vantaalaisen ja 29 helsinkiläisen vastauksia. Aineiston pienen koon vuoksi saaduista tuloksista ei voida vetää yleistäviä johtopäätöksiä sen enempää helsinkiläisten kuin vantaalaistenkaan asenteista Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Tutkimuksesta käy ilmi, että sekä helsinkiläisten että vantaalaisten vastaajien näkemykset Vantaasta ja vantaalaisesta puhekielestä ovat pääpiirteittäin samansuuntaisia: molemmissa vastaajaryhmissä edustetaan tasaisesti erilasia asenteita Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Keskeisimmät erot vastaajaryhmien välillä liittyvät sanavalintoihin, joilla Vantaaseen liittyvistä mielikuvista puhuttiin. Tutkimus osoitti, ettei kumpikaan vastaajaryhmä edusta selkeästi yhtä tiettyä asennetta, vaan asenteet vaihtelivat vastaajakohtaisesti. Tutkimuksesta myös selvisi, että osalle sekä helsinkiläisiä että vantaalaisia on kansanlingvistinen fakta, että Vantaan puhekieli on muista pääkaupunkiseudun kielimuodoista selvästi poikkeava.

Tarkastelen tutkielmassani komparatiivisiksi kvanttorilausekkeiksi määrittelemiäni ilmaustyyppejä puolet enemmän, x kertaa enemmän ja x prosenttia enemmän. Tutkimuskysymykseni koskevat komparatiivisten kvanttorilausekkeiden merkityksiä sekä niiden käyttöön liittyviä asenteita ja kokemuksia. Miten kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet? Entä miten he suhtautuvat kyseisten ilmaus-tyyppien käyttöön ja millaisia kokemuksia heillä on niistä? Tutkielman teoriataustana on kansanlingvistiikka, joka tutkii tavallisten kielenkäyttäjien kieltä koskevia käsityksiä, asenteita ja havaintoja. Tutkielmassa pohdin ilmaustyyppien osalta myös monimerkityksisyyttä, jota on kuvattu erityisesti kognitiivisen kieliopin parissa. Tutkimusaineisto koostuu kyselylomakkeella saaduista vastauksista, jotka ovat peräisin 160:lta vastaajalta. Julkaisin kyselyn Helsingin yliopiston E-lomakepalvelussa, ja se oli avoimesti saatavilla noin neljän viikon ajan. Kyseessä oli tiivis ja standardoitu kysely, jossa oli ilmaustyyppeihin liittyvien strukturoitujen kysymysten lisäksi avoimia kysymyksiä. Kyselyssä tiedustelin myös vastaajien sukupuolta, ikää, ylintä suoritettua tutkintoa sekä ammattia, jotta voisin selvittää kyseisten taustamuuttujien yhteyttä käsityksiin. Analyysissäni yhdistyvät sekä määrälliset että laadulliset menetelmät. Tutkimukseni osoittaa, että kielenkäyttäjät käsittävät ilmaustyypit melko yhdenmukaisesti: puolet enemmän merkitsee luvun puolitoistakertaistumista, kaksi kertaa enemmän kaksinkertaistumista ja 200 % enemmän kolminkertaistumista. Akateemisesti koulutetut vastaajat ymmärtävät ilmaukset muiden tutkintojen suorittaneita todennäköisemmin oikeiksi määritellyissä merkityksissä. Vastanneita ärsyttää ja hämmentää ilmausten virheellinen ja tulkinnanvarainen käyttö erityisesti täsmällisyyttä vaativissa käyttöyhteyksissä. Lähes kaikki vastaajat ovat havainneet ilmausten monitulkintaista tai virheellisenä pitämäänsä käyttöä. Tavallisimmat yhteydet, joissa havaintoja on tehty, ovat uutiset, kasvokkaiset keskustelut ja mainonta. Vaikka kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet varsin yhteneväisesti, pitävät he niitä epätäsmällisinä ilmauksina, joiden käyttö herättää toisinaan paljonkin kielteisiä tuntemuksia. Voi myös olla, että kielenkäyttäjien havaitsema ongelmallinen käyttö kuvastaa sitä, etteivät heidän käsityksensä ilmausten perimmäisistä merkityksistä vastaa niitä merkityksiä, joissa ilmauksia todellisuudessa käytetään.

Tutkielmassa tarkastellaan syntyperäisten ja ei-syntyperäisten lohjalaisten käsityksiä Lohjan murteesta ja Lohjan puhekielen puhujista. Tutkimuskysymyksiä tutkielmassani ovat seuraavat: Mitä piirteitä informantit tiedostavat Lohjan murteeseen kuuluvaksi? Mihin piirteisiin informantit kiinnittävät huomiota arvioidessaan puhujan lohjalaisuutta? Millaisia käsityksiä informanteilla on Lohjan murteesta ja sen puhujista ja Lohjan murteen sosiaalisesta ja alueellisesta variaatiosta? Millaisia käsityksiä informanteilla on omasta tavastaan puhua ja miten he määrittelevät oman puhetapansa? Lisäksi sivutaan sitä, miten informantit määrittelevät murteen ja mitä eri Suomen murteita he osaavat nimetä. Tutkielmassa tarkastellaan myös lohjalaisten käsityksiä Lohjan murteen suhteesta muihin murteisiin. Tutkielmani teoreettisena taustana toimii sosiolingvistinen kielentutkimus, erityisesti kansanlingvistiikka ja kansandialektologia. Tutkielmani lähestyy aihettaan laadullisen tutkimuksen näkökulmasta. Aineisto on koottu anonyymillä sähköisellä lomakkeella helmi-maaliskuussa 2020. Tutkimusaineisto koostuu 29 syntyperäisen lohjalaisen ja 22 ei-syntyperäisen lohjalaisen vastauksista. Vastaajat olivat iältään 18-75-vuotiaita. Sähköinen kysymyslomake koostuu sekä avoimista kysymyksistä, niitä tarkentavista suljetuista kysymyksistä, murrekäännöstehtävästä ja käännöstehtävästä vastaajan omalle kielelle, monivalintatehtävästä ja Likert-asteikollisista väittämistä sekä litteraatin tarkastelua edellyttäneestä tehtävästä, jolla pyrittiin selvittämään, mihin piirteisiin informanttien huomio keskittyy heidän arvioidessaan puhujan mahdollista lohjalaisuutta. Kyselylomakkeen litteraatin olen tehnyt itse tätä tutkielmaa varten nauhoittamastani puhelinkeskustelun osasta. Puhuja on 80-vuotias lohjalainen nainen, jonka idiolektissä on havaittavissa sekä jonkin verran Länsi-Uudenmaan murteille tyypillisiä piirteitä että niille vieraita piirteitä. Aineistosta olen tehnyt seuraavat päätelmät: Vain harvat lohjalaiset mielsivät puhuvansa Lohjan murretta tai muutakaan murretta. Yleisimmin he kuvasivat omaa puhetapaansa jonkinlaiseksi ”sekakieleksi”, joka koostui murteesta ja yleiskielestä. Informanttien antama kuva itsestään kielenkäyttäjinä sai vahvistusta heidän omalle kielelleen kääntämistä lauseista, joissa oli havaittavissa joitain murrepiirteitä, mutta pääsääntöisesti omalle kielelle käännetyt lauseet oli varsinkin nuorempien informanttien kohdalla luokiteltavissa yleispuhekieleksi. Tyypillisesti Lohjan murre yhdistyi informanttien mielikuvissa vanhoihin, matalasti koulutettuihin, syntyperäisiin lohjalaisiin. Lohjan murteen arvioitiin olevan katoamassa, sillä informanttien mielestä Lohjan nuorison puhuma kieli eroaa runsaasti vanhojen lohjalaisten puhumasta kielestä. Kuitenkin Lohjan murre nähtiin tärkeäksi osaksi lohjalaista identiteettiä ja sen toivottiin säilyvän myös tulevaisuudessa. Informantit luonnehtivat Lohjan murretta Turun murteen kaltaiseksi. Erityisinä Lohjan murteen tunnusmerkkeinä Lohjalaiset pitivät konditionaalin kaltaista imperfektin muodostusta, persoonapronomineja mää ja sää. Myös diftongien avartuminen mainittiin monissa vastauksissa Lohjan murteen tuntomerkkinä.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin maahanmuuttajien käsityksiä suomen kielen murteista. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiolingvistiikan tutkimussuuntaukset kansanlingvistiikka ja kieliasennetutkimus. Läheisiä aiheeseen liittyviä käsitteitä ovat maallikon eli ei-kielitieteilijän kielikäsitys ja metakieli sekä kieli-ideologiat. Selvitin, miten maahanmuuttajat arvioivat murteita, mihin he paikantavat ne ja missä tilanteissa he ovat kiinnittäneet huomiota erilaisiin murteisiin ja puhetapoihin. Lisäksi vertailin näitä tuloksia aikaisempaan kansanlingvistiseen tutkimukseen. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselylomakkeella, jossa toteutin verbal guise -testin. Informanttien tehtävänä oli arvioida neljää audiomuotoista murrenäytettä. Näytteet edustivat Rovaniemen, Kuopion, Helsingin ja Turun alueellista puhetapaa. Näytteitä arvioitiin adjektiiviparien avulla. Lisäksi informanttien tehtävänä oli paikantaa näytteet jollekin maantieteelliselle alueelle. Näytteiden lisäksi informanteilta kysyttiin pari yleistä kysymystä murteisiin liittyen. Tuloksista selvisi, että Kuopion savolaismurteeseen suhtauduttiin negatiivisemmin kuin muihin murrenäytteisiin. Muut kolme näytettä olivat arvioissa melko tasaisia keskenään. Näytteiden paikantaminen oli informanteille haastavaa, parhaiten osattiin sijoittaa Helsingin näyte. Maahanmuuttajat ovat kohdanneet erilaisia suomen kielen puhetapoja eniten suomen kieltä opiskellessaan ja työ-/harjoittelupaikoilla. Yleisistä käsityksistä yleisimmäksi nousi kokemus murteiden vieraudesta. Lisäksi joistain vastauksista oli luettavissa erilaisia kielikäsityksiä ja kieli-ideologioita ilmentäviä seikkoja.

Tutkielma käsittelee insinöörikieleksi kutsuttuun kielimuotoon ja sen käyttäjiin kohdistuvia käsityksiä ja asenteita. Siinä tarkastellaan, millaisia ominaisuuksia insinöörikieleen ajatellaan kuuluvan, millaisia merkityksiä insinöörikielen ajatellaan sisältävän ja miten sitä ja sen käyttäjiä kuvaillaan ja miksi. Tutkielma sijoittuu sosiolingvistiikan alalle ja kansanlingvistisen asennetutkimuksen kenttään ja sivuaa myös diskurssintutkimuksen perinteitä. Tutkielman aineisto on kerätty kyselylomakkeella, johon tuli 176 vastausta. Kyselyllä kerättiin sekä määrällistä aineistoa monivalintakysymyksillä että laadullista aineistoa avoimilla kysymyksillä. Osa aineistosta analysoitiin kvantitatiivisesti ja osa kvalitatiivisen sisällönanalyysin sekä diskurssianalyysin keinoin. Avointen kysymysten vastauksia ryhmiteltiin esiin nousseiden teemojen perusteella, ja niistä nostettiin esiin samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka insinöörikieli on nimetty ammattiryhmän mukaan, kielimuoto kantaa monia muitakin merkityksiä. Maallikot määrittelivät insinöörikielen pitkälti vaikeuden ja ymmärtämisvaikeuksien kautta. Teknillisesti koulutetut taas lähestyivät insinöörikieltä pääosin täsmällisen informaation välittämisen kannalta. Molemmat ryhmät yhdistivät insinöörikieleen ammatillisuuden, asiantuntijuuden ja teknisyyden. Metakielet insinöörikielestä ja sen käyttäjistä olivat hyvin samankaltaisia. Käsityksiä kielestä ja käyttäjistä oli vaikea erottaa toisistaan. Sekä maallikoiden että teknillisesti koulutettujen käsitysten taustalla näyttäisi olevan kieli-ideologia kielen funktiosta informaation välittäjänä, vaikka ideologia näyttäytyi ryhmien antamissa kuvauksissa eri tavoin. Maallikkojen vastauksissa se näyttäytyi näkemyksenä, jonka mukaan insinöörikieltä ei tulisi käyttää vuorovaikutuksessa insinöörikieltä ymmärtämättömien kanssa. Teknillisesti koulutetut näkivät insinöörikielelle ominaisen sanaston välttämättömänä tarkan informaation välittämiseksi. Tutkimustulokset antavat insinöörikielestä suurelta osin negatiivissävytteisen kuvan, mikä näyttää johtuvan siitä tiedollisesta epäsymmetriasta, joka monesti vallitsee insinöörikielen käyttäjän ja viestin vastaanottajan välillä. Mikäli vuorovaikutustilanne on tiedollisesti symmetrinen, insinöörikieltä ei useimmiten nähdä negatiivisessa valossa. Toisaalta vaikuttaa myös siltä, että käytetty kielimuoto saatetaan nimetä insinöörikieleksi siinä vaiheessa, kun maallikko ei ymmärrä kieltä.

Tutkielma käsittelee pääkaupunkiseudun puhekieleen liitettäviä havaintoja ja käsityksiä kansanlingvistisestä näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan tiedekeskus Heurekassa haastateltujen vierailijoiden käsityksiä pääkaupunkiseutulaisista kielenpiirteistä. Tutkielman tavoitteena on selvittää aineiston pohjalta, minkälaisia piirteitä vastaajat mieltävät pääkaupunkiseutulaisiksi ja miten tulokset vastaavat aiemman tutkimuksen antamaa kuvaa. Tavoitteena on myös selvittää, miten tiettyjen puhekielisten piirteiden puuttuminen pääkaupunkiseudun puhetta esittävästä tekstistä vaikuttaa tunnistettavuuteen. Vaikeuttaako yleisimmin pääkaupunkiseutulaispiirteinä pidettyjen elementtien puuttuminen tai muuttaminen joksikin neutraalimmaksi piirteeksi muiden pääkaupunkiseutulaisten puhekielen piirteiden tunnistamista? Tutkielmassa kiinnitetään huomiota myös vastaajan asuinpaikkakunnan ja kielellisen taustan vaikutukseen sekä vastaajan ikään ja sukupuoleen. Tutkielman aineisto on kerätty vuonna 2009 kyselylomakkeella, johon vastasi satunnainen joukko tiedekeskuksen kävijöitä sekä pääkaupunkiseudulta että muualta Suomesta. Kyselylomakkeesta oli tehty kaksi eri versiota: toisessa autenttinen keskustelukatkelma ja toisessa kyseisestä katkelmasta versio, josta oli poistettu tai muokattu tiettyjä sanoja tai piirteitä. Vastaajien tehtävänä oli korostustussia käyttämällä merkitä keskustelukatkelmasta pääkaupunkiseutulaisiksi mieltämiään kielenpiirteitä. Tutkielman lähtöoletuksena on, että aineiston analyysiin perustuvat tulokset tukevat aiempaa tutkimusta pääkaupunkiseutulaisiksi miellettävistä kielenpiirteistä, mutta uudenlaisen metodin käyttö voi nostaa tarkasteluun myös uusia piirteitä. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti vastaajien useimmin merkittyjä sanoja ja kielenpiirteitä. Tulokset osoittavat, että maallikot mieltävät pääkaupunkiseutulaisiksi kielenpiirteiksi puhekieleen kuuluvia sanoja sekä aiemman tutkimuksen valossa pääkaupunkiseutulaisiksi miellettyjä piirteitä. Aineiston useimmin merkityt sanat ovat sit, ku, sillee(n) ~ sillai, ootsä ja niinku. Tulokset osoittavat, ettei vastaajan ikä tai sukupuoli ole merkittävä muuttuja piirteiden tunnistamisessa ja merkitsemisessä. Myöskään vastaajan asuinpaikka ei ole merkittävä muuttuja, vaan pääkaupunkiseudun ja muualla asuvien vastaajien merkinnät ovat melko yhtenäiset. Tutkielmasta käy ilmi, että maallikoiden tapa lähestyä kieltä on niin vahvasti sanatasolla, ettei huomio kiinnity samalla tavalla äänne- ja muotopiirteisiin kuin kielentutkijoilla. Aineiston kapeuden takia maallikoiden käsitykset ja havainnot pääkaupunkiseudun puhekielen piirteistä jäävät kuitenkin odottamaan syventävää jatkotutkimusta.

Tutkimuksen tavoitteena on havainnoida, millä tavoin vaihto-opiskelu ulkomailla on vaikuttanut suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden kieli-identiteettiin eli kokemuksiin itsestään suomalaisina ja suomen puhujina. Tutkimuksessa havainnoidaan suomen kielen roolia vaihto-opiskelijoiden arjessa sekä eritellään kielellisiä haasteita, joita arki ilman suomea tuo mukanaan. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi ympäristön suomen kieltä kohtaan osoittamaa kiinnostusta sekä erilaisia suomen kielestä esitettyjä luonnehdintoja ja niiden vaikutusta vaihto-opiskelijoiden kieli-identiteettiin. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksan (8) opiskelijavaihdossa olleen nuoren haastatteluista. Aineistonkeruu on toteutettu teemahaastatteluina 2–3 hengen ryhmissä keväällä 2013. Haastatteluryhmiä on yhteensä kolme, ja haastattelut ovat kestäneet keskimäärin tunnin. Tutkimusaihetta tarkastellaan kieli-identiteetin ja kansanlingvistiikan näkökulmasta. Näiden lisäksi hyödynnetään koodinvaihdon sekä tunnesanojen semantiikan tutkimusta. Tutkielma osoittaa, että opiskelijavaihtoon lähdetään tyypillisesti vahvistamaan kielitaitoa. Vaihtojakso nähdään vahvistavana kokemuksena, josta tulee selvitä itsenäisesti, minkä vuoksi suomenkielisiä kontakteja pyritään vaihtokohteessa jopa tietoisesti välttelemään. Arki ilman suomen kieltä koetaan hankalaksi erityisesti virallisissa asiointitilanteissa sekä opetustilanteissa. Opiskelijat havaitsivat vaihtoaikanaan kykenevänsä välittämään tunteita ja huumoria parhaiten äidinkielellään. Suomen kieltä luonnehdittiin vaihto-opiskelijoille monin tavoin: suomen arvioitiin kuulostavan esimerkiksi keijukieleltä ja japanilta. Opiskelijat kokevat suomen kieltä kohtaan osoitetun kiinnostuksen positiiviseksi ja arvelevat sen nostaneen arvostustaan suomen kieltä kohtaan. Paluun suomenkieliseen ympäristöön vaihtojakson päätteeksi koetaan olleen vaikeaa osin siksi, että vaihdossa käytettyyn kieleen on saatettu liittää tietynlaisia persoonallisuuden piirteitä, joiden ilmaiseminen omalla äidinkielellä tuntuu vieraalta.