Browsing by Subject "alakulttuuri"

Objectives. The purpose of this master’s thesis was to find out what kind of effects being part of community has on being vegan. The community in which context veganism was studied was punk ja hardcore community where veganism is considered to be common lifestyle. This study aimed to find out in which way punk and hardcore communities relate to veganism and what is the significance of being vegan in order to be part of the community. Study also aimed to find out how does the community effect on being vegan. The theoretical framework of this study was constructed from the background factors and implementation of veganism and punk and hardcore subculture research. Methods. The study material was formed through a semi-structured thematic interviews. Eight vegans belonging to the punk and hardcore community (n=8) participated in the study. The interviewees were asked, among other things, how they experience community atmosphere regarding veganism, how the community affects their veganism and what they perceive community to be for those who aren’t vegans. The data was analyzed using theory-guiding content analysis. Results and conclusions. Veganism is viewed positively and is perceived as a significant part of punk and hardcore community and subculture. Veganism is not a determining factor in terms of belonging to the community, you can also belong to the community without being vegan. However, community encourages and slightly pressures towards a vegan lifestyle. The positive and helpful atmosphere of the punk and hardcore community has a positive effect on the initiation of veganism for the members of the community. The commonness of veganism in the community is perceived as an easing factor for the implementation of veganism. The community offers support, advice and encouragement in implementing a vegan lifestyle, which has been found to have a significant impact in terms of starting and continuing the vegan lifestyle.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vuosina 1979–1982 julkaistujen helsinkiläisten punkpienlehtien roolia vaihtoehtoisina viestintäkanavina. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, millaisia vastakulttuurisia diskursseja punkpienlehdistä voidaan löytää. Tutkielman teoreettisen pohjan muodostavat sosiologian vasta- ja alakulttuuriteoriat sekä viestinnän tutkimuksen teoria vaihtoehtoisesta mediasta ja viestinnästä. Lisäksi tutkielmassa sovelletaan julkisuusteorioita pienlehtien kontekstiin. Tutkimuksen tarvetta perustelee se, että pienlehtien tutkimus etenkin Suomessa on ollut vähäistä ja punkpienlehtien rooli paikallisena vaihtoehtomediana ansaitsee laajempaa tutkimusta. Analyysissa hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysia sekä laadullista sisällönanalyysia. Tutkimusaineiston muodostavat viisitoista kappaletta vuosina 1979–1982 tehtyä helsinkiläistä pienlehteä, jotka kerättiin Punkmuseon ylläpitämästä digitaalisesta pienlehtiarkistosta. Pienlehdistä löydetyt vastakulttuuriset diskurssit olivat kantaaottava diskurssi, me vastaan muut-diskurssi sekä affektiivinen diskurssi. Kantaaottava diskurssi ilmeni aineistossa poliittisten ja yhteiskunnallisten teemojen käsittelyn muodossa. Me vastaan muut-diskurssi esiintyi valtakulttuurin ja sen arvojen ja normien kritisoinnissa. Lisäksi kritiikkiä kohtasivat vallitsevien yhteiskunnallisten normien lisäksi myös journalistiset käytännöt sekä muut alakulttuurit. Affektiivisten elementtien läsnäolo määriteltiin affektiiviseksi diskurssiksi, lehdet hyödynsivät ironiaa ja huumoria sekä vetosivat tunteisiin. Ironian avulla alakulttuuri loi etäisyyttä valtakulttuuriin sekä edisti yhteenkuuluvuutta alakulttuurin sisällä. Aineiston analysointi osoitti, että helsinkiläiset punkpienlehdet toimivat merkittävinä vaihtoehtoisen median kanavina tuotantotavan, levityksen, sisällön ja visuaalisen ilmeen osalta ja tarjosivat hedelmällisen alustan vastakulttuuristen sisältöjen levittämiselle. Punkpienlehdet olivat osa alakulttuurien välistä viestintää, mutta ne eivät ainoastaan toimineet tiedonvälityksen kanavana vaan myös aktiivisesti rakensivat ja ylläpitivät identiteettiä ja punkyhteisöä.

Tutkielmani käsittelee musiikintekemiseen liittyvien erontekojen ilmenemistä suomalaisten vaihtoehtomuusikoiden puheessa. Selvitän, millaisia erontekoihin ja vastakkainasetteluihin liittyviä diskursseja muusikoiden puheesta löytyy ja millaiset piirteet ovat näille diskursseille tyypillisiä. Diskurssit määrittyvät kielen käytön kautta, ja haastateltavat käyttävät niitä sosiaalisen todellisuutensa muokkaamiseen. Diskurssien avulla muusikot myös erottavat itsensä niistä musiikillisista käytännöistä, joita he eivät koe omikseen. Havainnoin erontekoja diskurssianalyyttisellä tutkimusmenetelmällä, joka perustuu kielessä luotuun sosiaaliseen todellisuuteen. Haastattelin tutkimusta varten viittä vaihtoehtomuusikkoa. Tällä tarkoitan muusikoita, joiden musiikin julkaisijana on toiminut pienlevy-yhtiö. Pienlevy-yhtiötoiminta tapahtuu niin kutsuttujen kaupallisten suurlevy-yhtiöiden ulkopuolella, ja sitä pidetään alakulttuurisena äänitetuotannon kenttänä, jossa musiikinteon pääpainon ajatellaan olevan taloudellisten päämäärien sijaan taiteellisissa intresseissä. Muusikoiden yhtenäistä ryhmää hahmotetaan tutkielmassa alakulttuurisen skenen käsitteen kautta, jossa alakulttuurin käsitteen erottautumiseen liittyvät näkökulmat yhdistyvät skenetutkimuksen ajatukseen siitä, kuinka skenessä toteutetaan tiettyjä musiikillisia käytäntöjä erottautumisen prosessein. Haastatteluaineistosta löytyneet viisi diskurssia – itse tekemisen, tiedostavan yhteisöllisyyden, riippumattoman ilmaisunvapauden, monimutkaisen kaupallisuuden ja eettisyyden diskurssit – läpäisevät haastateltavien musiikkiin liittyvän arvomaailman sen eri osa-alueilla. Itse tekemisen diskurssi rakentuu aineistossa osin muusikoiden kokemien taloudellisten haasteiden, osin kaikkeen omaan musiikkiin liittyvän materiaalin kontrolloinnin kautta. Tiedostavan yhteisöllisyyden diskurssi esittelee haastateltavien puheessa ilmenevän ajatuksen alakulttuurisesta skenestä, jossa kyetään kokemaan mahdollisimman aitoina pidettäviä tunteita musiikin kautta. Riippumattoman ilmaisunvapauden diskurssissa haastateltavat työskentelevät vapaana itsensä ulkopuolisten auktoriteettien asettamista rajoituksista luoden musiikkia osin järjellisen ajattelun ylittävästi. Monimutkaisen kaupallisuuden diskurssissa keskeistä on haastateltavien tekemän musiikin erottaminen kielteisestä kaupallisuudesta, jossa pyritään taloudelliseen menestykseen taiteellisen lopputuloksen kustannuksella. Haastateltavien puheessa kielteisestä kaupallisuudesta erottaudutaan omalla kaupallisuuden versiolla, jossa tuetaan riippumatonta ilmaisunvapautta. Eettisyyden diskurssi tukee tätä kaupallisuutta pyrkien siihen, että haastateltavien tekemä musiikki on tuotettu artistin taiteilijuutta ja yleisön tiedostavuutta kunnioittaen, ja siihen ovat sidoksissa myös muut arvot, esimerkiksi ympäristön hyvinvointi. Kaikki viisi diskurssia sitoutuvat ajatukseen musiikin aitoudesta, joka liittyy taiteellisuuden ja kaupallisuuden väliseen vastakkainasetteluun ja on tärkeässä roolissa haastateltavien edustamassa, vaihtoehtoisen äänitetuotannon arvoihin nojaavassa musiikillisessa yhteisössä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan julkisuuden kulttuurista rakentumista helsinkiläisessä hiphop-yhteisössä. Tavoitteena on tunnistaa, eritellä ja analysoida erilaisia hiphopiin liittyviä kulttuurisia diskursseja sekä sitä, millä tavalla helsinkiläisen hiphop-yhteisön jäsenet käyttävät niitä rakentaessaan julkista keskustelua. Näiden tarkastelujen kautta tutkitaan myös sitä, millä tavoin helsinkiläisen hiphop-yhteisön muodostaman keskustelutilan voidaan nähdä toteuttavan julkisuuden funktioita. Hiphopilla tarkoitetaan 1970-luvun New Yorkissa syntynyttä kulttuuria, joka asettuu afroamerikkalaisten kulttuurihistorian jatkumoon. Nykyisin hiphop-kulttuuri nähdään eri tavoin lokalisoituneena globaalina kulttuurina, jonka ytimessä ovat yhteiskunnan marginaalien ja moniäänisyyden korostaminen sekä kohtaamisten ja subjektiivisten kokemusten vaaliminen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on rakennettu rinnastamalla julkisuusteorioita kulttuurin käsitteeseen ja etsimällä käsitteiden väliltä yhtymäkohtia, joiden avulla on mahdollista havainnollistaa kulttuurin merkitystä julkisuuksien muodostumisessa. Eri teoriaperinteitä vertailemalla julkisuudesta piirtyy kuva kontekstisidonnaisena tilana, joka rakentuu aina uudelleen erilaisten toimijoiden, kulttuurien ja instituutioiden yhtymäkohdissa. Sekä julkisuus että kulttuuri käsitetään diskursiivisesti rakentuvina ja muokkautuvina sosiaalisina toimintoina. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta 75 ja 120 minuutin mittaisesta ryhmäkeskustelusta, joiden osallistujat ovat helsinkiläisiä hiphop-kulttuurin tekijöitä. Keskusteluiden fasilitoinnissa hyödynnettiin teemahaastattelurunkoa ja aktiivisen tutkimushaastattelun periaatteita. Aineistoa analysoidaan kulttuurisella diskurssianalyysilla (CuDA), joka menetelmänä keskittyy erilaisten kulttuurista kumpuavien merkitysten, tulkintojen ja olettamusten tarkasteluun. Analyysin perusteella aineistosta hahmottuu kuusi diskurssia: 1) Intersektionaalisuuden diskurssi korostaa identiteettien monipuolisuutta, niiden epätasa-arvoista asemaa yhteiskunnissa ja yhteiskunnallisten ongelmien näkemistä moninaisten ilmiöiden summana. 2) Aidon sitoutumisen diskurssi kääntää katseen hiphopiin elämäntapana, voimavarana ja aktiivista opiskelua edellyttävänä kulttuurina. 3) Subjektiivisuuden ja kohtaamisen diskurssissa todellisuuden, tulkintojen ja merkitysten muodostuminen nähdään ainutlaatuisina kokemuksina, minkä vuoksi kohtaamista ja kohdatuksi tulemista vaalitaan. 4) Yhteisöllisyyden diskurssissa yhteisöllisyys korostuu arvokkaana, ja yhteisöllisyyttä tarkastellaan ja määritellään monenlaisista näkökulmista. 5) Tietoisen poikkeavuuden diskurssi korostaa hiphop-kulttuurin asemaa alakulttuurina ja resistanssina, ja lokalisoi hiphop-kulttuurin syntykontekstiin paikantuvia hegemonian vastustamisen diskursseja suomalaiseen ja helsinkiläiseen kontekstiin. 6) Vierailijuuden diskurssi puolestaan korostaa poikkeavuuden tai vastustuksen tietoisuutta; hiphop-kulttuuri ei ole keskustelijoiden itse luomaa, minkä vuoksi sen syntyjuuria ja syvimpiä arvoja on kunnioitettava. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön kontekstissa muodostuva julkisuus määrittyy vastajulkisuuden kaltaiseksi tilaksi, jossa erilaisten marginalisaation kokemusten ja yhteiskunnallisten positioiden reflektointi on keskeistä, monipuoliset keskustelun tavat sallitaan ja subjektiivisille kokemuksille ja merkitysten muuttuvuudelle annetaan paljon painoarvoa. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön sisäisen julkisuuden voidaan katsoa toteuttavan ennen kaikkea vastajulkisuuksille määriteltyä funktiota eli toimivan erilaisia toimijoita yhdistävänä kontekstina, joka fasilitoi yhteisesti tärkeäksi koettujen asioiden ja ilmiöiden artikulointia, mielipiteenmuodostusta, valtasuhteiden tarkastelua ja hegemonisten valtarakenteiden haastamista. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön muodostama keskustelutila asettuu näin globaalin hiphop-kulttuurin jatkumoon ja toteuttaa monipuolisesti aiemmissa tutkimuksissa globaalille hiphopille määrittäviksi ominaisuuksiksi nimettyjä resistanssin ja marginalisaation artikuloinnin prosesseja.

Tutkielmassa tarkastellaan alakulttuurista ja naiserityistä aktivismia vuosina 1996-2001 ilmestyneessä Hella & Nyrkki -pienledessä. Lehti on osa suomalaista punk-kulttuuria, jonka yhtenä toimintamuotona oli omaehtoisten ja omakustanteisten pienpainatteiden tuottaminen. Tutkielma selvittää, miten ja miksi Hella & Nyrkki -lehteä julkaissut Naisten Alakulttuuriyhdistys rakensi julkaisusta naiserityistä toimintakenttää rajaamalla miehet pois lehden teosta. Samalla tutkitaan miten naiset merkityksellistävä sukupuolta, ruumiillisuutta ja niihin liittyviä normeja. Tutkimuskysymyksenä on, mitä uutta naiserityinen ja feministinen aktivismi luo ja saa aikaan ja miten se ilmenee lehdn juttuvalikoimassa ja kirjoittamisen tyylissä. Tutkielman teoreettisena taustana on ruumiinfenomenologia, jossa ihmisen maailmassaoloa luonnehtivat ruumiillisuus ja eletty kokemus. Fenomenologisessa sukupuolikäsityksessä sukupuolta ei lähestytä pysyvänä olemuksena, vaan tyylin kaltaisena piirteiden yhdistelmänä. Sukupuoli on avoin rakennelma, jonka ilmaisussa on mahdollisuus muutokseen kulttuurin sekä eletyn ja opitun rajoissa. Tutkimusaineistona on Hellan & Nyrkin kaikki 22 julkaistua numeroa. Aineistosta on nostettu kolme pääteemaa, jotka liittyvät tilaan, ruumiillisuuteen ja tyyliin. Aineistosta on etsitty parhaiten tutkimuskysymykseen vastaavia kirjoituksia. Niiden analyysimenetelmänä on käytetty lähilukua. Tutkielma osoittaa, että naiset kokivat punk-kulttuurin käytännöt ulossulkeviksi ja piilomaskuliinisiksi. Ratkaisukeinona käytettiin naiserityisen aktivismin strategiaa, jossa määriteltiin itse omaa toimintakulttuuria, ruumiillisuutta ja ilmaisun tyyliä.

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisten nuorten miesten tapaa navigoida death metal -musiikin luomisprosesseja ja musiikin ympärille muodostuvaa alakulttuuriryhmittymää tai skeneä. Tutkielmaa varten on suoritettu kolmen kuukauden mittainen etnografinen kenttätyöjakso Etelä-Suomessa kevät-kesällä 2023. Tutkimusaineisto koostuu pääasiallisesti osallistuvan havainnoin avulla kerätyistä kenttämuistiinpanoista. Tutkielmassa hyödynnetään myös death metal -musiikkiin sidotun visuaalisen materiaalin, kuten levynkansien ja valokuvien, aineistoanalyysia. Death metal on metallimusiikin alagenre, jonka historia ulottuu 1980-luvun loppupuolelle. Death metallille ovat ominaisia murisevat vokaalit, meluisat ja äärisäröiset kitara- ja bassoesitykset. Death metal -rumpalit soittavat usein fyysisesti vaativia nopeita osuuksia. Tempo, tahti- ja sävellaji saattavat muuttua nopeasti. Death metal -sanoitusten teemoja ovat mm. kuolema, väkivalta, poliittinen konflikti, uskonto, yhteiskunnan ongelmat ja okkultismi. Genren sisällä on myös jaotteluja erinäisiin death metallin alagenreihin. Keskeiset tutkimuskysymykseni ovat; miten death metal -skeneä luodaan ja uusinnetaan niin fyysisenä paikkana kuin tyylillisenä tilana, kuinka autenttisuutta hahmotetaan, kuinka nuoret muodostavat eroja eri alakulttuurikategorioiden tai skenejen välillä, ja kuinka eri skenejä navigoidaan? Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen kannalta keskeisiä teoreetikoita ovat alakulttuuriteoreetikot Dick Hebdige, Tony Jefferson ja Stuart Hall sekä skenetutkimusta edustava etnomusikologi Kevin Fellezs. Tutkielmassani death metal hahmotetaan alakulttuurina suhteessa valtavirtakulttuuriin. Death metal -toiminnan pääasiallinen miljöö on death metal -skene. Lisäksi sovellan myös kulttuurintutkijoiden Lawrence Grossbergin ja Simon Frithin teorioita aitouden kokemusten merkityksestä musiikissa. Hahmotan skenen ja tyylien navigointia antropologi Laura Bearin navigointi-teoriaa soveltaen. Tutkielmassani argumentoidaan, että death metal -yhtyeissä soittavat nuoret omaksuvat genren tyylillisiä aspekteja taidokkaasti. Erityistä painotusta on aitouden kokemuksessa. Death metallin soittaminen on nuorille merkityksellinen harrastus. He voivat omaksua monia eri rooleja ollessaan aktiivisia toimijoita death metal -skenessä. Sama henkilö voi esimerkiksi soittaa useassa eri yhtyeessä, tehdä kuvataidetta ja nauhoittaa musiikkia. Tutkielma tuo esiin erinäisiä huomioita death metal -tyylin muodostamisesta ja nuorten tavasta navigoida myös erilaisten ala- ja valtakulttuurityylien välillä. Death metal -skenen ja erilaisten tyylien navigointi voi antaa positiivisia kokemuksia haasteiden hallitsemisesta ja yhteisöön kuulumisesta. Argumentoin myös, että death metal -skene voi toimia paikkana, jossa haastetaan valtakulttuurin ja sen arvoja. Tämä pitää sisällään mm. sopivuuden, siisteyden ja luonnollisiksi koettujen sukupuoliroolien tai -ominaisuuksien haastamista. Hahmotan death metal -skenen monisukupolvisena ja pitävän sisällään myös erilaisia pienempiä ryhmittymiä, jotka ovat paikkasidottuja. Laajempi kansainvälinen death metal -skene voidaan vuorostaan hahmottaa kuviteltuna yhteisönä Benedict Andersoniin viitaten. Nuoret luovat yhteyden tämän kuvitellun yhteisön historiaan ja myös tarkemmin suomalaisen death metal -skenen historiaan. Tämä voidaan nähdä myös historian navigointina.

Tutkielma käsittelee Helsingin alakulttuuriyhteisön toimintaa ja tapakulttuuria vuosien 1981–1985 aikana. Tutkielman tavoitteena on yhteisön tilallisen ja toiminnallisen ulottuvuuden lisäksi selvittää ajan alakulttuuriyhteisön ajatusmaailmaa ja yhteiskunnallista asemaa. Edellä mainitun tavoitteen lisäksi tutkielma pyrkii selvittämään alakulttuuriyhteisön ja valtakulttuurin välisen vuorovaikutussuhteen tilaa kyseisenä aikakautena. Tutkin vertailevalla tutkimusotteella Helsingin Sanomia, Suosikkia sekä Aloha!-mielipidelehteä. Näiden alkuperäislähteiden ja aiemman tutkimuskirjallisuuden lisäksi hyödynnän tutkimuksessa muistelmakirjallisuutta kuten Elävän musiikin yhdistys ry:n historiikkia. Käytän tutkielmassa aiempaa alakulttuuritutkimusta ja helsinkiläisen alakulttuurin analyysissa Dick Hebdigen, John Irwinin ja Birminghamin yliopiston CCCS-keskuksen teorioita alakulttuurien yhteiskunnallisesta sekä kulttuurisesta arvosta. Tutkielmani jakautuu keskeisten tutkimuskysymysteni kautta kolmeen käsittelyosuuteen. Ensimmäisessä keskityn vaihtoehtokulttuurin tilallisen ja toiminnallisen ulottuvuuden kautta esimerkiksi Lepakkoluolaan ja klubeihin kuten Bela Lugosiin. Toisessa käsittelyluvussa keskityn alakulttuurin tyyliin ja tapakulttuuriin vaatetuksen ja musiikin kautta. Viimeisessä käsittelyluvussa tarkastelen alakulttuurin ja valtakulttuurin suhdetta etenkin yhteiskunnallisen kritiikin kautta. Helsingissä vaikuttanut alakulttuuriyhteisö nojasi vahvasti estetiikan ja tietynlaisen musiikin lisäksi oman elämänsä itsemääräämisoikeuteen sekä toiminta-alttiuteen. Alakulttuuriyhteisöön kuuluneet kulkivat määrätietoisesti kohti tavoitteitaan ja loivat Helsinkiin kaupunkitiloja kuten Lepakkoluolan sekä kulttuurisia tuotteita kuten Radio Cityn. Normista poikkeavan ulkoisen habituksen lisäksi alakulttuuriyhteisö poikkesi valtakulttuurista esimerkiksi vasemmistolaisen politiikan ja työhön liittyvien käsitysten kautta.