Browsing by Subject "Katolinen kirkko"

Pro gradu -tutkielmani käsittelee keskiaikana vuosina 1050-1418 Katolisen kirkon johtajina toimineiden paavien ja Euroopan maallisten hallitsijoiden valtapyrkimyksiä, sekä niistä aiheutuvia ristiriitoja, joita valtatavoittelu mukanaan toi.Ensiksi pyrin kuvaamaan pro gradu -tutkielmassani keskeisimmät valtapoliittiset sekä sotilaalliset tapahtumat ja valtapyrkimykset paavien ja Euroopan hallitsijoiden välillä. Tarkoituksenani on tuoda esille valtapyrkimysten eettisiä ja moraalisia näkökohtia, joilla Carl Grimberg arvioi teoksensa tapahtumia . Esimerkkien avulla pyrin nostamaan myös niitä myönteisiä ja kielteisiä seuraamuksia sekä tuloksia, joita Katolisen kirkon hallitsijoina toimineiden paavien ja Euroopan monarkististen ruhtinaiden toiminnan ja vallankäytön seurauksena oli. Tutkimuslähteinäni on historioitsija Carl Grimbergin Kansojen historia -teoksen keskiaikaa käsittelevät osat 1 ja 2. Crimbergin lähdeaineiston lisäksi tutkimuksessani on ollut siinä mielessä keskeinen sija Christensen ja Göranssonin kirkkohistorian teoksilla 1ja 2, että olen voinut niiden avulla verrata ja ikään kuin "peilata" Carl Grimbergin kerrontaa ja tulkintoja tutkimusaiheeni historiallisista tapahtumista. Valikoiden olen voinut hyödyntää myös nykyaikaista englanninkielistä kirjallisuutta etsiessäni spesifistä tietoa Henrik IV:stä, Innocentius III:sta, ja esimerkiksi paaviuden suuren skisman, niin sanotun "paavien vankeuden ajan" loppuratkaisusta. Tutkimukseni temaattinen rakenne jäsentyy ajallisesti kolmeen osaan. Ensimmäinen niistä käsittelee paavinvallan pyrkimystä haastaa Euroopan monarkistiset kuninkaat valtataistelussa Saksan keisareiden ja paavi Gregorius VII:n välillä. Toisen osan tutkimusta voi ajatella muodostuvan paavi Innocentius III:n aikaisesta paavinvallan huippukaudesta. Kolmannen pääteeman tutkimuksessani muodostaa Ranskan kuninkaan Filip Kauniin toiminta, joka tuli ajan kuluessa muuttamaan katolisen kirkon ja maallisen kuningasvallan voimasuhteita. Pro gradu -tutkielmani tutkimustuloksista kolme nousee mieleeni päällimmäisenä. Mielestäni Carl Grimberg ei itse näe eettisesti perusteltuna sotilaallisesti ekspansiivista toimintaa ja sotilaallisia operaatioita, joissa ei ole selkeästi kyseessä oman valtion kansalaisten, heidän elämänsä ja hyvinvointinsa turvaaminen. Toiseksi Carl Grimberg ei hyväksy doktriinia paavinvallan täyteydestä "plenitudo potestasis" , eikä paavi Innocentius III:n vuonna 1302 julkaisemassa "Unam Sanctam" -bullassa paaviuden ohjelmajulistuksen ilmaisua: "jos maallinen valta käyttää miekkaa väärin tai yleensä tekee jonkin virheen, kuuluu tuomitseminen ja rankaiseminen hengelliselle vallalle". Koska Carl Grimberg ei hyväksynyt "Unam Sanctam" -bullan teesiä, ei hän hyväksynyt paaviuden tekoja vain sillä perusteella, että ne olivat johdettuja tästä julistuksesta. Kolmantena johtopäätöksenäni Carl Grimberg ei mielestäni näytä pitävän tutkimuksessaan ehkä riittävästi sitä mielessään, että keskiajalla maallinen ja hengellinen poliittinen valta toimi kiinteässä yhteydessä. Molemmat niistä käsittivät velvollisuudekseen, jopa itse Jumalalta tulleena, hallita toimivaltaansa kuuluvia alueita, kansoja ja maita, sekä pitää valtakunnissa yllä hyvää järjestystä ja huolehtia kansalaistensa hyvinvoinnista.

Perheellä on keskeinen rooli Katolisen kirkon opetuksessa. Erityisesti Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa ja sen jälkeisessä kirkon virallisessa, magisteriaalisessa, opetuksessa ymmärrys perheestä ja avioliiton sakramentista on syventynyt ja saanut uusia näkökulmia verrattuna aikaisempiin vuosisatoihin. Myös mission, eli lähetystyön, tematiikka on keskeinen osa-alue katolista teologiaa. Tässä tutkimuksessa tutkitaan paavi Franciscuksen näkemystä perheen ja mission välisestä suhteesta hänen paaviuden ajan opetuksessaan. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä ovat apostoliset kehotuskirjeet Evangelii gaudium (2013) ja Amoris laetitia (2016). Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Paavi Franciscuksen ajatteluun vaikuttaa hänen eteläamerikkalainen taustansa ja hänen ajattelussaan on voimakas vastakohtien filosofiaan pohjautuva dialektinen painotus. Paavi Franciscuksella on erityinen näky kirkon missiosta nykymaailmassa, johon liittyy muun muassa missionaarisen opetuslapseuden periaate ja periferioiden saavuttaminen. Missionaarinen opetuslapseus tarkoittaa käytännössä jokaisen kristityn perustavaa kutsua osallistua kirkon missioon. Paavi Franciscus antaa myös erityisen huomion inkulturaatiolle ja uskon kontekstuaaliselle ilmaisulle. Inkulturaatio tapahtuu kuitenkin jatkuvassa vuorovaikutteisessa jännitteessä universaalin uskon ja sen partikulaarin ilmauksen välillä. Paavi Franciscuksen ajattelussa myös perheellä on erityinen rooli. Perhe on samaan aikaan niin kirkon kuin yhteiskunnan perussolu. Perheen keskiössä on miehen ja naisen muodostama avioliitto. Perheellä on kasteen, mutta myös avioliiton sakramentin kautta erityinen kutsu osallistua missioon. Missionaarinen ulottuvuus ei rajaudu pelkästään perheen sisäisiin suhteisiin, kuten avioparin keskinäiseen rakkauteen. Perheellä on myös erityinen tehtävä yhteiskunnassa ja kirkossa yhteisöllisessä mielessä. Paavi Franciscuksen ajattelusta voidaan tunnistaa perheellä erityinen asema universaalin ja partikulaarin synteesinä sekä katolisen uskon representaationa oman kansansa edustajana. Perhe voidaan siten nähdä olemukseltaan missionaarisena kotikirkkona, joka ilmaisee myös konkreettisella tavalla Jumalan sisäistä olemusta persoonien yhteisönä. Periferioiden ja kirkosta kaukana olevien saavuttamisen painotuksen kautta myös kirkosta kaukana olevat perheet ja avioparit saavat erityistä huomiota Amoris laetitiassa. Dokumentin tarjoamat uudet pastoraaliset painotukset ovat herättäneet suurta keskustelua, mutta on perusteltua sanoa paavi Franciscuksen olevan opetuksessaan linjassa aikaisemman magisteriaalisen opetuksen kanssa. Paavi Franciscuksen näkemys armosta ja totuudesta liittyvät vahvasti hänen dialektiseen taustaansa: armo on totuuden partikulaari ilmentymä, joka manifestoi totuuden. Tämä näkökulma auttaa ymmärtämään myös Amoris laetitian pastoraalisia linjauksia.

Tutkielmani keskittyy paavi Johannes Paavali II:n näkemyksiin kansainvälisistä konflikteista ja kriiseistä ajanjaksolla 1978-2003. Tutkielmassani pääasiallisina lähteinä toimivat Vircondeletin 2005, Heinisen 2004, Metaxasin 2013 ja Halmeen 2020 julkaistut teokset. Näiden lisäksi tärkeimpiä aineistoja oli itse paavin laatimat kirjeet, puheet ja viestit, jotka löytyvät Vatikaanin verkkosivuilta. Olen myös hyödyntänyt muuta paavista kertovaa kirjallisuutta, sekä eri kriisien ja konfliktien kannalta tärkeimpiä teoksia, julkaisuja ja erilaisia tutkimuksia. Paavi Johannes Paavali II tunnetaan laajasti yhtenä 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, ja hän osoitti paavina toimiessaan syvää omistautumista rauhan ja sovinnon edistämiselle kansainvälisissä konflikteissa ja kriiseissä. Hänen paaviutensa aikana, vuosina 1978-2005, hän kohtasi lukuisia maailmanlaajuisia haasteita ja osallistui aktiivisesti diplomaattisiin ponnisteluihin konfliktien ennaltaehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi, samalla noudattaen oikeudenmukaisuuden, solidaarisuuden ja ihmisarvon kunnioittamisen periaatteita. Paavi Johannes Paavali II:n ei vain tyytynyt pitämään puheita ja kirjoittamaan kirjeitä, vaan hän matkusti usein paikanpäälle tapaamaan ihmisiä ja piti puheitaan suoraan heille. Paavia kutsutaankin matkustavaksi paaviksi, koska hän matkusti huomattavasti enemmän kuin häntä edeltäneet paavit. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida paavi Johannes Paavali II:n lähestymistapoja kansainvälisiin konflikteihin ja kriiseihin, samalla korostaen hänen sitoutumistaan rauhaan, diplomaattisiin pyrkimyksiin ja moraaliseen johtajuuteen. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, miten paavi kohtasi eri kriisitilanteen ja millaisia periaatteita hän noudatti toiminnassaan. Tutkin myös vaikuttiko paavi Johannes Paavali II:n puolalaisuus ja kokemus toisesta maailmansodasta eri tavalla suhtautumiseen kuin edellisillä paaveilla. Yksi keskeinen tulos tässä tutkimuksessa on se, että paavi Johannes Paavali II:n lähestyi kaikkia kriisejä ja konflikteja diplomaattisesti, tavoitteenaan rauhan löytäminen. Hän ei suosinut yhtä ihmisryhmää toisen edelle, vaan pyrki ottamaan kaikki osapuolet huomioon. Hänen lähestymistapansa oli inklusiivinen, painottaen kaikkien osapuolten yhdenvertaista kunnioittamista ja oikeudenmukaisen ratkaisun löytämistä konflikteihin. Hän puolusti voimakkaasti ihmisoikeuksia, uskonnonvapautta ja jokaisen ihmisen ihmisarvoa. Paavi korosti rauhan tärkeyttä yleisellä tasolla ja puhui siitä usein. Paavi Johannes Paavali II:n uskoi, että sotien syynä ovat monimutkaiset ja yleismaailmalliset ongelmat, jotka kohdistuvat sekä ihmisiin, että elämään. Hänen mielestään rauhan perustana on elämän ja ihmisarvon kunnioittaminen, sota syntyy siellä, missä ihmisoikeuksia rikotaan. Rauha taas riippuu jokaisen ihmisen toiminnasta, sillä sota ei ole luonnonilmiö, vaan sen aloittavat ihmiset. Paavin mukaan aseet eivät ole vain eettisen kriisin seuraus, vaan myös rauhan rikkoutumisen syy. Hän uskoi, että rauha löytyy vain noudattamalla tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden periaatteita. Siksi erilaiset konfliktit tulisi ratkaista muilla tavoin kuin sotimalla.

Tutkielmassa käsitellään Johannes Paavali II:n Ruumiin teologian (1979–1984) näkemystä syntyvyyden sääntelystä. Katolisen kirkon ainoaa sallimaa syntyvyyden sääntelyn menetelmää, luonnollista perhesuunnittelua, suhteutetaan 1960-luvun seksuaaliseen vallankumoukseen ja sen olennaisena osana ehkäisypillerin saapumiseen tavallisten ihmisten saataville. Ensisijaisena aineistona toimii Ruumiin teologian lisäksi myös Paavali VI:n syntyvyyden sääntelyä käsittelevä kiertokirje Humanae Vitae (1968), joka on keskeisessä osassa Ruumiin teologiassa. Työssä on tarkoituksena tutkia perusteluja katolisen kirkon ehkäisykiellon takana sekä Johannes Paavali II:n että Paavali VI:n argumentteja luonnollisen perhesuunnittelun puolesta. Taustaluvuissa tarkastellaan vaikuttajia ehkäisypillerin syntyyn sekä katolisen kirkon kantaa ehkäisyyn ennen Paavali VI:n Humanae Vitaeta, jossa ns. keinotekoinen ehkäisy jyrkästi kielletään. Ennen analyysia kartoitetaan myös Johannes Paavali II:n taustaa sekä hänen vaikutustaan Paavali VI:n Humanae Vitaen sisältöön. Tutkielma asettuu uskontososiologisen tutkimuksen kehyksiin käsittäessään em. paavien lausunnot sosiaalisen kontrollin pyrkimyksinä. Tutkielmassa hyödynnetään sekä diskurssi- että systemaattista analyysiä menetelminä. Analyysi rakentuu aineistosta nousevien keskeisten teemojen mukaisesti. Ensin kartoitetaan, millä tavoin ehkäisystä puhutaan Ruumiin teologiassa ja Humanae Vitaessa, minkä vuoksi ehkäisy kielletään ja mitkä ovat keskeiset argumentit kiellon takana. Tutkielmassa käsitellään myös luonnollisen perhesuunnittelun mahdollisuuksia suhteessa tämän päivän tietoon ihmisen biologiasta. Seuraavaksi tarkastellaan ehkäisyn takana olevan välineellistäminen ongelman alkulähteitä: palataan Johannes Paavali II:n näkemykseen himon synnystä syntiinlankeemuksessa ja sen kautta ihmisen nykytilaan, jota Jeesus sanoillaan sydämen aviorikoksesta (Matt. 5:27-28) Johannes Paavali II:n mukaan avaa. Analyysin toisessa osassa syvennytään Johannes Paavali II:n ihmiskäsitykseen, jonka omaksuminen on hänen mukaansa edellytys luonnollisen perhesuunnittelun noudattamiselle. Luonnollinen perhesuunnittelu vaatii itsensä hallitsemista ja sitä kautta itsehillintää. Vertailen Johannes Paavali II:n näkemystä ihmisyydestä psykologian näkemyksiin ihmisen potentiaalista hillitä itseään myös voimakkaassa tunnetilassa. Tutkielmassa tarkastellaan myös Johannes Paavali II:n ja Paavali VI:n odotuksia yhteiskunnalle ja suhteutetaan niitä nykypäivän kritiikkiin mm. pehmopornoistuvasta valtavirtamedioiden kuvastosta. Tutkielmassa keskustellaan niin abstrakteilla kuin käytännön elämän tasoillakin. Se osoittaa argumentatiiviset sekä ihmiskäsitysten eroihin liittyvät ongelmat yhteiskunnan ja katolisen kirkon välisessä ehkäisykeskustelussa Johannes Paavali II:n ruumiinteologisiin puheisiin pohjaten.

Vuonna 2002 Bostonin katolista hiippakuntaa järkytti median julkaisemat uutiset katolisen kirkon hyväksikäyttötapauksista. Tapaukset liittyivät järjestelmälliseen salailuun, jonka tarkoituksena oli peittää tosiasia, että useat papit olivat seksuaalisesti hyväksikäyttäneet lapsia, Boston Globen lehden Spotlight-tiimi, julkaisi tästä aiheesta ensimmäiset artikkelit. Spotlight-ryhmän tutkimustyöstä tehtiin elokuva Spotlight. Elokuva keräsi paljon kommentteja niin puolesta kuin vastaan. Elokuvaa kommentoitiin paljon mediassa ja elokuvan voitettua parhaan elokuvan Oscar palkinnon joutui Katolinen kirkko kommentoimaan elokuvaa. Elokuvaan suhtauduttiin hyvin innokkaasti ja se sai kehuja mediassa sekä kirkolta. Kuitenkin kirkon puolelta kommentit pyrkivät suojelemaan kirkkoa ja nostamaan elokuvan ongelmakohtia esiin. Elokuva itsessään ei saanut raivoa aikaan ihmisissä vaan arkaluonteinen aihe. Instituution koettiin olevan mätä. Kirkolta vaadittiin muutoksia, selontekoa ja puhdasta rehellisyyttä hyväksikäyttöskandaaleihin liittyen. Tämän maisterintutkielman tavoitteena on tarkastella Spotlight-elokuvan vaikutusta Yhdysvaltojen katolisessa kirkossa, katsojissa ja mediassa vuosien 2015-2016 aikana. Pyrin työssäni vastaamaan kysymykseen, miten elokuva vaikutti ihmisiin, kirkkoon ja mediaan. Lehdistötutkimukseni materiaalit ovat pääosin lehtiartikkeleita, jotka käsittelevät elokuvaa. Tuon tutkimuksessani esiin millainen apu The Boston Globe lehden Spotlight-tutkimusryhmällä oli elokuvan luomiseen ja siihen kuinka totuudenmukainen elokuvasta lopulta tuli. Pyrin tutkimaan myös, oliko vaikutus erilainen silloin kun tutkimusryhmä julkaisi artikkelinsa verrattuna siihen, kun elokuva tuli julki.